tiistai 28. maaliskuuta 2017

kevätretki




Viikonloppuna toteutettiin joka vuotiseksi muodostunut kevätretki vanhempieni kanssa. Edellisvuosista poiketen sää oli harmaa, mutta lähes tuuleton eli ihan lupsakka sää jäällä liikkumiseen ja pusikon laidassa evästelyyn.

Miehet olivat liikkeellä mönkijällä(!), joten sen kyydissä kulki mukavasti retkieväät ja retkipöydän virkaa toimittanut vanha lihalaatikko. Nauroinkin, että varsinaiset eräjormat liikkeellä - osa eväistäkin oli pakattu muovipussiin. Ei hyvää päivää... 

Jos ei tartuta moisiin pikkuseikkoihin, oli reissu oikein mukava ja onnistunutkin. Kotiintuomisina oli pilkillä saatuja ahvenia. Nuotiolla natusteltiin makkaroita, kalkkunawrappeja ja porkkanakakkua. Ruoka on jostain syystä aina parempaa ulkona nautittuna ja nytkin eväät hupenivat kummasti, vaikkei kenelläkään muka ollut edes nälkä... joopa. 

Kannattaa kokeilla, suosittelen lämpimästi. 






maria xx


lauantai 25. maaliskuuta 2017

sanoja elämästä





Hän heräsi tänään satiinilakanoista, tiiraili maailmaa vähän raotettujen simäluomien välistä. Kasvojen ilme oli levollisen tyytyväinen. Sitten hän venytti raajojaan sekä vartaloaan nousematta makuultaan, huokasi vähän vielä unenpöpperöisenä. Käytyään tarkastamassa alakerrassa, että mies on saanut kahvit tippumaan, palasi hän vielä sänkyyn, toivotti hyvät huomenet Nerille sekä minulle painaen poskensa poskeani vasten. Kuka sanoi, että ajokoirat eivät sovi sisälle? Makis. ❤

Tänään on vuorossa jo perinteeksi muodostunut pilkki/eväsretki. Ihmettelen vain, missä viipyy tilaamani auringonpaiste? Pääasia lienee kuitenkin tyyni sää ja raitis ulkoilma. Mukaan pakataan ainakin nuotiomakkaroita, kalkkunawrappeja sekä kuumia juomia. Illalla sammutetaan valot Earth Hour- hengessä.



Viikon varrella eletystä elämästä sen verran, että olen alkanut elättelemään pienen pieniä - siis todella pieniä - toivonkipinöitä, että ikiroutaiset takareiteni ovat ehkä hieman vetristyneet. Kiitos rauhallisen, pitkiä venytyksiä sisältävän yin joogan.

Vinkkivitonen. Tarkastuttakaa ihmiset hampaitanne säännöllisesti - ja säännöllisesti tarkoittaa useammin kuin kerran kymmenessä vuodessa. Kannoin juuri noin tonnin hammaslääkäriin, vain koska olen laiminlyönyt hampaani ja varsinkin niiden tarkastuttamisen ammattilaisilla. Sain sentään pitää kaikki hampaani, edes juurihoitoja ei tarvittu, mutta tonni! Ja kuvittelin, ettei hampaissani ole kummoista vikaa, koska ne eivät ole oireilleet. Hampaan lohkeaminen sai minut tarttumaan härkää sarvista ja totuus olikin hieman toinen kuin olin kuvitellut. Purukalustooni tehtiin täydellinen puhdistus ja opin ettei kaikki hammaskivi näy päälle päin, koska juuri näin oli kohdallani. Lisäksi vaihdettiin useampi vanha paikka, korjattiin lohkeama ja tukittiin pari pientä reikää. Lisäksi lotrattiin tietysti puudutusaineella ja ihan alkuun otettiin röntgenkuvat purukalustosta. Lienee turhaa sanoa, että säännöllisillä tarkastuksilla, olisin suorastaan säästänyt rahaa - ja hermoja.

Talviloman ajankohta on nyt tiedossa ja se tuntuu hy-väl-le. Vielä paremmalta tuntuisi, jos olisi tiedossa myös talvilomamatka, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

Mustarastas on saapunut pihapiiriimme - keväänmerkki sekin. Oi, kuinka odotankaan lämpöisten kevätiltojen rastaskonsertteja!


Viettäkää ihana viikonloppu! Mitä aiotte touhuta? Entä vietättekö Earth Houria?

maria xx




sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

kerros 69 - the Shard - Lontoo








Huomasin, että luonnoksissa lorvii luvattoman suuri joukko keskeneräisiä tekstejä. Näistä hulppeista hetkistä on vierähtänyt ihan huomaamatta kolme kuukautta! Kuvat ovat siitä lähtien odottaneet pääsyään näkösälle... Ensimmäiset rivit kirjoitin heti seuraavana päivänä veljeni sängyllä istuen, vielä täynnä innostusta kokemuksesta ja vähän ihmeissänikin.

Pelkään korkeita paikkoja. Kävelin silti vapaaehtoisesti hissiin, joka kuljetti minut ja veljeni The Shardin 69:een kerrokseen - tarkemmin kerrosta alemmaksi, josta matka jatkui jalan. Heti hissistä ulos astuttuamme, huomasin kuinka rakennus huojui. Näköalatasanteelle päästyämme pysyttelin selkä kiinni seinässä - sisäseinässä, ihan vain tarkennuksena. Rakennuksen keskellä sijaitsee portaikko näissä kerroksissa ja katettu näköalatasenne kiertää rakennuksen ympäri.









Kuoro lauloi joululauluja ja kaunistahan siellä oli, aurinko paistoi ja näkyvyys Lontoon yllä oli loistava. Oli tietysti älytöntä ja täysin tarpeetonta nuohota seiniä, sillä umpinaisesta tilasta ei voisi pudota, vaikka haluaisi. Mieli vaan tekee kepposensa, kunnes taipuu ja päästää kehon notkumaan ihan "reunalle", sitten oltiinkin nenä lähes kiinni panssarilasissa. Tosin kirjaimellisesti noudatettuna se olisi ollut tyhmää, sillä joku tai jotkut olivat niin tehneet. En halunnut hieroa nenääni kenenkään kuolaan...

Veljeni oli strategisesti suunnitellut reissumme myöhään iltapäivään ja jäimmekin ihmettelemään näkymiä aina pimeän tuloon saakka. Näin saimme nauttia myös auringonlaskusta - ehkä Lontoon parhailta paikoilta. Auringonlasku yläilmoissa ja shamppanja, ei pöllömpi yhdistelmä.




Näky auringon mentyä mailleen oli unenomainen, vähän epätodellinen. Sadat ja tuhannet valot siellä alhaalla, sinisinä vilkkuvat hälytysajoneuvojen valot, liikennevalot, valomainokset, katuvalojen muodostamat ketjut ja niiden alla kulkevat autot. Ne kaikki siellä mustan pimeän keskellä. Näky oli erittäin koukuttava ja jotenkin rauhoittava. Jos ikkunan viereen olisi saanut laittaa itsensä kunnolla parkkiin, olisin voinut tuijotella näkyä tuntikausia. Istuminen lasin viereen oli kuitenkin kielletty, pahus vieköön.

Äänestäisinkin pimeän ajan näkymää, jos pitäisi valita jompikumpi. Siinä vain oli jotain todella kiehtovaa ja kaunista. Maamerkkien bongaamiseen valoisa-aika voi olla parempi. Tai jos aikatauluun sopii, kannattaa valita molemmat!

Vaikka rakennus onkin turistirysä, ei ainakaan tuolloin ollut kummoistakaan väenpaljoutta. Olemme onnistuneet välttämään pahimmat ryysikset aika monessa kohtaa ja se, jos mikä on mieleeni. Onni on paikallinen opas - veikka. ❤






xx maria


tiistai 14. maaliskuuta 2017

lempeydellä tänään


On päiviä, jolloin jotkin asiat eivät innosta yhtään - tänään se oli lenkille lähtö. Viirasin ja vitkuttelin lähtöä tuntitolkulla, kunnes punnersin itsepäisesti nastalenkkareihin. Hilpaisin puolen tunnin pyrähdyksen, jonka jälkeen olo oli kyllä mainio. En suostu ajattelemaan, että lenkki oli lyhyt. Kun kynnys lähtemiselle oli noussut vyötärön korkeudelle, voi tuulettaa jo kammettuaan sen yli.



Kehonhuolto oli enempi tämän päivän juttu. Puolentunnin aikana sain kuitenkin toistuvasti todeta, että aika tai ikä on tehnyt keholleni tehtävänsä. Kun pentuna olin notka kuin kumikana, tuntuu nyt hieman pahalta todeta notkeuden olevan rautakangen luokkaa...

Olen viime aikoina oppinut lempeyttä itseäni kohtaan - tai sitten se on hieno kiertoilmaus turhanpäiväiselle haahuilulle, laiskottelulle ja saamattomuudelle - tänään mentiin sillä.

Lempeyttä elämään, siskot!

xx maria