sunnuntai 15. lokakuuta 2017

juniorin yllätys


Lauantaiaamu starttasi heti viiden jälkeen porukkamme juniorin kanssa. Menomatkaa varjosti omalta osaltani suunnaton epävarmuus, junnu itse makoili takakontissa pörröisellä tassupeitolla autuaan tietämättömänä määränpäästä. Matkasimme kohti kansainvälistä koiranäyttelyä, joka olisi meille molemmille suurin näyttely ikinä.

Hötkyilyni oli silkkaa turhuutta sillä Makis esiintyi varmasti ja reippaasti kaiken ympäröivän hälinän keskellä. Hän keskittyi siis olennaiseen eli olemaan vaan kauniina ja ihasteltavana. Lopulta Makis nousi junioriluokasta rotunsa toiseksi parhaaksi nartuksi. Se oli nuorelle neidille huima suoritus kovatasoisessa porukassa. Olin aivan ällikällä, haljeta ylpeydestä ja onnesta soikeana - juniori järjesti aikamoisen yllätyksen. En edes salaa haaveillut noin hyvästä menestyksestä.

Olin yhtä hymyä enkä vähiten menestyksen vuoksi, mutta myös koiran osoitettua olevansa luottamuksen arvoinen - ehkä minäkin olen sitä myös hänelle.


kuva Anne V.

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

torstai 12. lokakuuta 2017

minne katosi päivät?


En osaa pukea tämän hetkistä elämää paremmin sanoiksi kuin Scandinavian Music Group aikanaan. Päivät toisensa perään katoavat johonkin minun leijaillessa niiden lävitse. Alhaalla roikkuvat pilvet ja lähes jatkuva sade eivät ole varsinaisesti mikään päivän piriste.




Kiinnostaakin ihan täysillä tuon pienen miehen viereen asettuminen ja uunin edessä köllöttely. Vielä kun joku kantaisi siihen mukillisen teetä. Ei voi nousta paikaltaan tai koiranpentu herää uniltaan.

Itse olen ollut viime päivät - no, ainakin koko viime ja tämän viikon hirmuisen väsynyt - ikäänkuin tyhjäkäynnillä. Havahdun tuon tuosta uppoutuneena tyhjiin ajatuksiin tuijottamasta tyhjyyteen. Olen ulkoillut niinä päivinä kun sade on vähänkin tauonnut tai edes laantunut pelkäksi tihkuksi. Olen joogaillut kevyesti ja pyrkinyt syömään kevyesti. Väsymyksen taltuttajiksi näistä hoitomuodoista ei tällä kertaa ole ollut, unta on yksinkertaisesti ollut aivan liian vähän. Ilmankos lämmin paikka lampaantaljalla kiinnostelee...




Olen päättänyt vakaasti selättää tämän silmiä kirvelevän väsymyksen - enhän voi loputtomiin (loputtomiin tarkoittaa tässä jotain huhti-toukokuuta ehkä) haahuilla päivien läpi puolivaloilla - on näet liian paljon asioita joita haluan tehdä tässä välillä. Ehkä on siis korkea aika laittaa läppärin kansi kiinni ja suoriutua untuvapeiton uumeniin sekä toivoa, että nukkumatti muistaisi minut tänä iltana. Ehkä olen jo huomenna hieman pirteämpi...?

Kauniita unia sinne ruutujen taakse.


maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.



tiistai 3. lokakuuta 2017

viikonlopun kuvia




En kestä, miten syksyn värit ovat hiipineet luontoon. Teiden vierukset täyttyvät keltaisista lehtivanoista, puiden aluset peittyvät keltaisen ja oranssin värisiin mattoihin, joissa on ihana kulkea. Tekisi mieli heittäytyä niiden joukkoon. 




Syksy on tuonut mukanaan uusia tuulia, suoritan ajokoirien ajokoetuomarin oikeuksiin kuuluvia harjoitteluita. Teoriakurssin lisäksi se edellyttää maastossa suoritettuja harjoituksia, joten koiramaisissa merkeissä raittiissa ulkoilmassa on tullut vietettyä vapaa-aikaa vähän normaalia enempi. Omiakin koiria on tullut vietyä metsälle uudella innolla ja kiinnostuksella. Ja tietysti jäljellä olevia pentuja on pitänyt tutustuttaa metsään.





Metsässä vietettyjen tuntien varjolla olen laiminlyönyt tehokkaasti kotihommia ja niitä onkin kertynyt rästiin lähes loputon lista. Hetkittäin poden pientä tuskaa niiden vuoksi, mutta toisaalta - mihin ne katoavat? Jos kuitenkin hoitaa ne pakolliset kuviot edes joten kuten. Talven pimeinä päivinä ennättää kupista vaatekaapin perukoilla ja puunata astiakaappeja, eikö vain? Mitä on elämä, jossa mieluisimmat asiat polkeutuvat tehtävälistojen suorittamisen uuvuttamina unholaan? Sitä paitsi uskon, että mieluisat hommat voimaannuttavat, korjaavat henkeä ja mieltä - se, jos mikä on tärkeää.

Ja vaikka kotini olisi hieman hyrskyn myrskyn, koirani eivät siitä välitä. Päin vastoin, ne ovat vain kiitollisia saamastaan huomiosta. 




maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.





torstai 21. syyskuuta 2017

aamiaistreffit


Elämän pienet asiat ovat ne, joista pitäisi osata nauttia. Eilen aamulla se tarkoitti aamiaistreffejä itseni kanssa kahvilassa. Aamiaiseni oli melko suppea, mikä johtui vähiten kahvilan tarjonnasta - valinnanvaraa oli häkellyttävä määrä eikä yön jäljiltä vielä unenpöpperössä oleva mieleni kyennyt valitsemaan kuin kahvia ja smoothien. Ihana myyjätär totesi, että sehän on aamupala! Todellakin, kuinka totta se olikaan.

Kahvilassa oli vielä hiljaista, oli tilaa omille ajatuksille ja heräämiselle. Niinpä kaivoin muistikirjan esiin ja raapustelin ylös mieleen nousseita sanoja. Mietin, että vastaavanlaiset treffit pitäisi ottaa tavaksi edes kerran pari kuukaudessa. Koska onhan totta, että aamupala on vielä parempaa kun sen eteen ei ole itse tarvinnut panna tikkua ristiin.

Niinpä merkkasin jo seuraavat aamiaistreffit kalenteriini, enkä malta odottaa. Suosittelen testaamaan.

Hyvää huomenta!




maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.