tiistai 20. helmikuuta 2018

aurinkoenergiaa


Huppistakeikkaa. Mihinkäs me jäätiinkään? Viime päivät ovat vilistäneet vauhdilla, kuten nyt mitkä tahansa päivät. Ne kuitenkin ovat pitäneet sisällään hurjan paljon aikaa tärkeiden ihmisten seurassa, harrastusten parissa ja nyt on vielä tämä loma hommakin tässä.

Ja olettekos huomanneet auringon? On ollut niin kaunista, että ooh ja voih! Auringosta on tullut annos virtaa ja sitä on tarvittukin, sillä olen pannut merkille, että siivoojamme on edeltävänä pimeänä aikana tehnyt työnsä hutiloiden. Voi tätä koirankarvojen ja pölyn määrää!





On tässä vähän kuntoiltukin. Tarkemmin ajatellen enempi kuin aikoihin. Lenkkareita on tullut vedettyä jalkaan harvase päivä ja joogamattokin on saanut hengittää. Kunpa tämä hyvä fiilis jatkuisi loputtomiin...

Koiraharrastus onneksi takaa raittiinilman saannin, alkaa vain käydä vähiin tämä treenikausi. Kevään ja kesän ajaksi siirrytään muihin harrastuksiin. Vielä kun on pari päivää jäljellä, on niistä otettava kaikki irti. Lauantain vietin tuomariharjoittelua tehden vieraalle koiralle jäniskokeissa, eilen koeteltiin omaa koiraamme kettukokeessa hienoin tuloksin. Shamppanjan arvoisin tuloksin. Tästä voit lukea pian lisää koirablogimme puolelta.





Olen viime päivinä ollut kovin inspiroitunut monista asioista ja se on vähän yllättänyt itsenikin. Olen tuntenut itseni stressaantuneeksi ja kyllästyneeksi pitkin alkuvuotta. Olotila, josta en kyllä välitä pätkääkään. On huojentavaa huomata helpotus ja mielialan nousu itsessään vain muutaman päivän loman jälkeen. Ei pitäisi sanoa ääneen, mutta takaraivossa kuiskailee jo peikko, joka muistuttaa tämän autuaan vapauden olevan kovin lyhyt... Koitan kuitenkin nitistää sen olemassaolon ja nauttia jäljellä olevista päivistä.




Tästä hyvästä pössiksestä (tämä on varmaan yhtä vanha ilmaus kuin kivi ja kypärä (josta itse käytän ilmausta nakki ja kakki), mutta oli tällä hetkellä ainoa sana, joka pulpahti mieleeni) huolimatta kirjoittaminen ei oikein ota tuulta alleen. Olen lopen ärsyyntynyt siitä, että useimmat postaukseni viime ajoilta käsittelevät kirjoittamattomuutta - tai ainakin sivuavat sitä. Jos kirjoittaminen on se mitä haluan tehdä, miksen siis kirjoita? No, koska itsekritiikki. Ajatuksia kyllä sinkoilee sinne tänne, mutten saa kirjoitettua niitä kokonaisiksi. Ketä kiinnostaa viiden rivin postaus? Vai olisiko se sitä, etten ole oikein saanut järjestettyä sille aikaa? Sellaista aikaa, että sanat lentäisivät - oikeaa aikaa. Monesti istun koneen äärelle niinä vuorokauden pimeinä tunteina (kuten muuten nytkin), jolloin kielenkärki ei enää ole notkeimmillaan. Tai sitten on väärät voiteluaineet, hehe. Pyrin kuitenkin selättämään tätä tukkoisuutta tässä parhaani mukaan.

Sillä välin - olisiko teillä jotain mielenpäällä? Jotain mitä haluaisitte tietää, mutta ette ole kehdanneet kysyä? Kuulen mieluusti!





maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


lauantai 10. helmikuuta 2018

rohkea sirkan syö




Maailmassa on ihmisiä, joille sirkkojen ja muiden hyönteisten syöminen on arkipäivää ihan kuten meille vaikka pyttipannun syöminen. Itseni kaltaiselle pikkukaupungin tytölle, joka sittemmin olen vieläpä muuttunut maalaiseksi, sirkat ovat vähintäänkin tuttuja niityiltä soittelemassa viulujaan. Tai loppukesien hämärtyvissä öissä korkealta puunlatvoista kuuluvasta sirityksestä. Ei ruokalautasella.

Vuosia sitten Thaimaassa jätin sirkat väliin ja se on vähän harmittanutkin. Tuohon aikaan ajatusmaailma ei vain ollut valmis moiselle kokeilulle ja voi olla, että säästyin siitä syystä myös vatsataudilta. Niin ainakin koetan itselleni vakuutella.

Nyt kun sirkkoja sai alkaa myymään meillä Suomessakin elintarvikkeena, alkoi asia kiinnostaa minuakin yhä enemmän. Koska lähes kaikkea pitää kokeilla. 


Sukelsin sirkkojen maailmaan proteiinipatukan muodossa, koska se oli ainoa sirkkatuote, jonka toistaiseksi olen kaupanhyllystä bongannut. Näytti päälle päin hyvälle eikä patukasta ilmestynyt sojottavia sirkan jalkoja tai tuntosarvia. Suutuntuma tyypillinen proteiinipatukka. Maku oli hyvä! Sokkotestissä en olisi erottanut tavallisesta. Extrapointsit tietysti kotimaiselle valmistajalle.

Koska ensikokemus oli näin positiivinen, odotan innolla pääseväni testaamaan muita sirkkatuotteita.



Erityismaininta on annettava myös työkavereille, jotka melko helpolla suostuttelulla osallistuivat maisteluun - ja kerrottakoon, että kaikki selvisivät ihmiskokeesta.


Tästä on vielä pitkä matka friteerattuihin sirkkoihin ja siihen, että ruokakaapin vakiovarusteisiin kuuluu ikioma sirkkapurkki, mutta ensimmäinen kokeilu ainakin on tehty.

Olettekos te jo tutustuneet sirkkatuotteisiin?

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

torstai 1. helmikuuta 2018

kohti valoa



Säät ovat seilanneet vesisateesta yli kahdenkymmenen asteen pakkasiin. Väliin lunta on tuntunut tulevan joka suunnasta, myös alhaalta ylöspäin. Sitten taas ilmassa on leijaillut höyhentäkin kevyempiä hahtuvia, jotka kimaltelevat kuin timantit - ehkä jopa kauniimmin.

Kuvat ovat eiliseltä kun taivas oli kuulas ja pääsin näkemään pakkaspäivän auringonlaskun. Joku alan asiantuntija on joskus kieltänyt valoa kohti kuvaamisen, mutta itseäni juuri se kiinnostaa kovasti. Tätä kirjoittaessa lunta tulee taas lähes vaakatasossa.

Ei tämä vuosi tainnut saada varsinaista rakettistarttia - tammikuuhan jo mennä hujahti enkä ehkä ihan ennättänyt toteuttaa itseäni siinä määrin kuin olin pienessä sekavassa mielessäni suunnitellut. Mielessä on ollut ihan liikaa työ (myös vapaa-ajalla) ja tietysti syytän sitä kaikesta. Koko kuluneen viikon olen ollut väsynyt ja paikoilleen pysähtyminen ja ajattelutyö ovat tuntuneet ylivoimaisilta. Liikkeellä olo on tuntunut ainoalta keinolta pysyä edes fyysisesti hereillä.



Olen taas löytänyt avokadot. Viikon höpsö poiminta: googletin kuinka avattu avokado säilytetään. Niin, kolmenkymmenenkuuden vuoden iässä olen tuskaillut puolikkaiden, nanosekunneissa ruskeiksi muuttuneiden avokadojen kanssa. Olin jo lähes taipunut siihen, että avokado on vain syötävä aina kerralla kokonaan. Miksen vain naputtanut noita sanoja jo vuosia sitten hakukenttään?

Kävin viikolla myös työterveystarkastuksessa - päästivät vielä jatkoon. Harmikseni sain huomata, että kiire on se myrkky, joka syö muidenkin kuin itseni kapasiteettia. Toisaalta voisi kuvitella, että samojen ongelmien parissa kamppailevien kanssa työssä jaksamisesta ja motivaation laskusta saisi aikaan hedelmällisenkin keskustelun. Ei saanut. Mutta ehkä asioiden ääneen toteaminen vieraalle ihmiselle oli itselleni tärkeä askel...? Jää nähtäväksi.




Huomenna viikko on taputeltu, viikonloppu ei taaskaan tule yhtään liian aikaisin. Koska juuri nyt ulkomaille suuntautuva lomahaaveilu tuntuu olevan turhanpäiväistä työkuvioiden vuoksi, olen alkanut haaveilla minilomasta. Pieni irtiotto vaikka jossain kylpylässä on alkanut kiinnostella. Lisämausteeksi tietysti hyvää ruokaa, ehkä jokin leppoisa aktiviteetti kokeiluun tai ehkä sittenkin jokin hemmotteluhoito - tai kaikki.

Toivottavasti viikonlopusta tulee hyvä.


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

tiistai 23. tammikuuta 2018

aamun sulostuttajat


Ulkona on hyisen kaunista tänä aamuna. Pakkanen kipristelee nenänpäätä ja Neri- koiran varpaita - vanhalle leidille 25 pakkasastetta alkaa olla liikaa. Pikaiset aamutoimitukset ja takaisin sisälle lämpimään.

Nämä aamun sulostuttajat paistelin sunnuntaiaamuna, mutta oikeasti - arkiaamut kaipaisivat niitä yhtä lailla - jos ei enemmän. Salaisina ainesosina kaksi banaania ja kananmuna. Paistuvat miedolla lämmöllä lähes itsestään aamuaskereiden lomassa.

Ihanaa päivää!





maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.