keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kuplia ja kimallusta

Pitkällisen pohdinnan jälkeen perustin tämän blogin!

Tämä on siis eka postaukseni koskaan eli bloggaajana olen juuri kuoriutunut untuvikko. Tekemällähän sitä parhaiten oppii, joten kait sitten tämänkin? Lähtökohtana blogin kirjoittamisessa on purkaa jonkin asteista luomisentuskaani, joka tämän syksyn aikana on purkautunut omasta mielestä itselle poikkeavilla tavoilla.

Blogissani suurta osaa tulee edustamaan ihan normaali arki tapahtumineen ja ajatuskuplineen. Yritän löytää niistä arjen tavallisistakin jutuista aina jotain kimallusta. Vaatteet ovat lähellä sydäntäni, mutta miksikään muotiblogiksi tätä ei varmasti voi kategorioida. Luvassa on kuitenkin ihmettelyä vaatteisiin ja pukeutumiseen liittyen (turha varmaan edes mainita kenkiä, laukkuja, koruja jajaja...). Myös kauneus ja hyvinvointi saavat osansa. Tarkemmin pääsette tutustumaan blogiini ja sen aiheisiin, kunhan pääsen kunnolla alkuun. ;)

Olen ajatellut aloittaa varovasti, sen verran elämäni avaaminen maailmalle jänskättää. Otan enemmän kuin mieluusti vastaan palautetta, vinkkejä sekä juttuehdotuksia. Niin, ja uusia lukoijoita, mikäli blogini herättää kiinnostusta. Kuten sanottua, olen aivan vieraalla maalla. Katsotaan, mitä tästä tulee?

Tervetuloa mukaan!




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)