keskiviikko 5. joulukuuta 2012

MEMORIES: LONDON

Minun piti olla tällä hetkellä Lontoossa aloittamassa pidennettyä viikonloppua veljeni luona. Jouduin kuitenkin perumaan lentoni ja matkani kokonaan. Seuraava mahdollisuus reissulle on toistaiseksi kysymysmerkki, ehkä joskus kesällä? Kun ei pääse matkaan, voi onneksi muistella edeltäviä matkoja. Eihän se tietenkään ole sama asia, mutta tähän on nyt tyytyminen...

Maalaistuneelle pikkukaupunkilaistytölle Lontoo on käsittämättömän suuri paikka ja herättää ihmetystä jo ihmisten paljoudellaan. Oon monesti huomannut esimerkikisi ravintolassa tai metrossa, että aikaa kuluu ihan vaan ihmisten ihmettelyyn ja tarkkailuun. Ja puolen kymmenen matkani aikana en todellakaan ole ennättänyt koluta jokaista näkemisen arvoista paikkaa. Tietty matkani ovat olleet ensisijaisesti vierailuja, joten nähtävyyksien metsästys ei ole ollut se pääasia. Toisaalta sieltä on aina ollut erityisen ihana palata kotiin ja omaan, omituiseen rauhaan. :)

Fiilistelen parin kuvan voimin. Rakkaimpia kuvia näiltä matkoilta olisi tietty ne harvat kuvat, joissa ollaan veikan kanssa molemmat, mutta yksityisyys syistä en niitä tänne laita. Cheers, mates! :)

//muoks.6.12.12 Tarkkasilmäinen veikkani huomasi pariin kuvaan "lipsahtaneen" väärän kuvatekstin. Eli kyseessä ei ole Queen's Park (kuva 2) vaan St James Park eikä London Bridge (kuva 4) vaan Tower Bridge. Taitaisin eksyä ja pahasti tällä maantiedolla! :)

Mie, Thames ja Big Ben 11/2009

























St James Park 11/2009

London Eye 11/2009

Tower Bridge 06/2010

Long Acre, Covent Garden 11/2010

06/2011

London Zoo 06/2011

3 kommenttia :

  1. Kuin sie sen Long Acren muistit? Hienoo on Lontoossa hiipiä etukäteen tuntemattomassa maastossa. Uattelin vuan että et ois mainostanut niitä lipsahduksia... niitähän sattuu ;)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuppila jäi mieleen. Piti ehkä vähän googlata, ettänimi selvisi... :) pitäs varmaan lisätä tuonne paljastuslistaan, että ei osaa pitää kömmähdyksiiään salassa. ;) Toisekseen ajattelin, että kun tätä blogia kuitenkin statistiikan perusteella lukee muutkin kuin pari läheistä, niin en halunnut väärän tiedon jäävän voimaan.

    VastaaPoista
  3. Sen takia mie laitoin ihan yksityiseen sen huomion, et oisit vaa vaihtanu kuvatekstit ja ollu ihan hissukseen, kukkaan ei ois honannut ;)

    VastaaPoista

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)