perjantai 25. tammikuuta 2013

ÄÄNESSÄ: NERI

Hahaa, tulipa viimein vuoroni päästä ääneen! Onhan se jonkilainen vääryys, että mamma vaan istuksii tämän blogin ääressä kaiket ajat, jotka se voisi käyttää minun rapsutteluun ja seurusteluun. Koitan aina olla kovin, kovin onnettoman näköinen ja hymisen pienellä äänellä, että se tajuaisi, että minä todella tarvitsen kaiken hänen huomionsa. Usein se vaan työntää minut pois ja pyytää odottelemaan, että saa valmiiksi jonkin sen typerän jutun, joka sillä on menossa. Huokaus.

Tänä aamuna meillä oli herätys heti kuuden jälkeen ja voi taivas, että tuo mamma on huono nousemaan aamuisin. Se kyllä vetkuttaa viimeiseen mahdolliseen ja pakolliseen hetkeen, kun on noustava ylös! Sitten se säntäilee edestakaisin, vetää vaattetta päälleen, antaa minulle pikapikaa aamupalan ja sitten se on jo menossa autolle ja pois pihasta. Kun ihmiset ovat töissä, olen koko talon valtias - vai oliko se vahti?



Päiväthän ovat aika yksitoikkoisia, odottelen ja katselen ikkunasta, saatan nukkua välillä. Tänään päätin pitkästä aikaa tutkia roskista, mutta eipä siellä ollut mitään kiinnostavaa, pelkkä tyhjä pussi. Kaapin ovet tai laatikot eivät ole meikäläiselle ongelma, otan ne enemmänkin ajan vietteenä. Tai, no. Ne ovat pelkkä kakkupala, saan ne auki alta aikayksikön. Hihii!




Päivän kohokohtia (ruokailujen lisäksi) on kun mamma tulee takaisin kotiin. Kauppakassista löytyi minulle dentastixejä, jotka ovat herkkuani. Sen jälkeen mentiin ulkoilemaan, tosin olisin halunnut paljon pitemmälle lenkille kuin, mitä nyt tehtiin. Jotain se höpötti, että huomenna sitten ollaan enempi ulkona. Olisisn tietysti kaivannut lenkin jälkeen raaputuksia ja seurustelua, mutta keittiössä tuntui olevan kaikenlaista tekemistä ja osakseni jäi seurata vesikielellä tapahtumia. Kovasti koitan aina seurailla kokkailuja ja nuuskia ihastuttavia tuoksuja, joskus saan jotian maistiaisiakin....Ilta meneekin torkkuessa ja toisinaan noita nuorempia paimentaessa. Nyt taidan ottaa torkut ennen kuin käydään oikeasti yöpuulle. Mukavaa viikonloppua toivottaa Neri. :)




1 kommentti :

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)