tiistai 8. tammikuuta 2013

TESTITUOTTEITA ORIFLAMELTA

Hei, eilinen hujahti kaikkialla muualla kuin blogin ääressä. Lähdin kotoa ennen aamuseitsämää ja kotona olin jälleen iltayhdeksän aikoihin. Tietysti ensimmäisenä oil hoidettavana ne hommat, joista minulle maksetaan palkka ja sen jälkeen oli mukavuuksien vuoro (pidän kyllä työstänikin, mutta varmaan jokainen ymmärtää, mitä tarkoitan). Ensimmäisenä hurautin kiireellä kynsihuoltoon ja kyllähän taas sain lähteä kotiin kauniissa, uusissa kynsissä. Oli puhetta myös ripsien pidennyksistä. Ajatus niistä on alkanut kiehtoa, omat ripset kun ovat varsinaiset töpöt. Hyvällä ripsivärillä niistäkin saa tosin ihan kiitettävän näköiset, mutta helpottaisihan nuo pidennykset aamuja, kun olen niin aamu-uninenkin. Mutta harkitaan nyt vielä, harkitaan...

Kynsihuollon jälkeen olikin sitten seuraava kauneudenhoidollinen tilaisuus, sillä minut oli kutsuttu tutustumaan Oriflamen toimintaan sekä samalla tutustumaan sen tuotteisiin. Pieni infopläjäys, jos Oriflame on jollekin täysin tuntematon: Oriflame on kansainvälisesti toimiva, ruotsalainen 60-luvun lopulla perustettu kosmetiikka-alan yritys, joka myy suoramyyntinä kauneudenhoitotuotteita sekä sen oheistuotteita. Tuotteita ei ole testattu eläimillä missään kehitys- tai tuotantovaiheessa, vaan tuotteet pohjautuvat luonnon aktiiviaineisiin.   Oriflame kantaa vastuuta myös luonnon ja ihmisten hyvinvoinnista esimerkiksi valitsemalla tuotteisiinsa ja tuotepakkauksiinsa mahdollisimman vähän luontoa kuormittavia ainesosia.
Runsasproteiininen keittojauhe
kuva: Oriflame. Wellness Natural Balance Soup.
Vierailun aikana minulle tarjoiltiin Oriflamen Wellness- sarjaan kuuluvaa Natural Balance Soupia, jota on kahta eri makua. Vaihtoehdot ovat tomaattibasilika sekä parsa. Voin kyllä lämpimästi suositella molempia keittoja, oma suosikkini on tomaattibasilika. :) Molemmat keitot olivat kuitenkin hyvin maukkaita ja vetävät kyllä vertoja muille jauheista valmistettavilla keitoille mennen tullen. Natural Balance Soup- keitoissa on runsaasti proteiinia, mutta vähän kaloreita, jonka vuoksi ne sopivat erinomaisesti myös tiukemman ruokavalion noudattajille. Pakkauksesa on 14 annosta. Helppo ottaa mukaan töihin ja muuhun menoon. :)



Mielenkiintoisen illan päätteeksi sain myös kotiin viemisiä. Testituotteiksi pääsivät Wellness Pack Woman ravintolisä, Optimals Oxygen Boost Cream sekä kaksi erilaista Nature Secrets suihkusaippuaa. Esittelen tuotteet tarkemmin lähiaikoina, kunhan pääsen niitä testaamaan - pysykäähän kuulolla. Tuota happea sisältävää Oxygen Boost Creamia en malttanut olla kokeilematta jo heti eilen illalla ja ainakin ensivaikutelma tuotteesta oli lupaava.




Lisätietoa Oriflamesta ja tuotteista löydät TÄÄLTÄ.

Vastaan mielelläni myös itse kysymyksiin ja kommentteihin, mutta parhaan avun saat toki edustajilta, joita voin tarvittaessa suositella (huomaa alue). Huomaa myös, että tilaaminen edustajan kautta on aina edullisin vaihtoehto itsellesi, lisäksi saat heiltä asiantuntevaa palvelua.

*HUOM! Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Savonlinnan alueen Oriflame edustajien kanssa.*

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)