lauantai 19. tammikuuta 2013

TUULETTUMASSA

Tämä tyttöpä se oli eilen illalla tuulettumassa ulkona! Jos ei 25:n asteen pakkasessa tuulettunut, niin sitten ei missään! Hihhii... Maanantai iltana sain ystävältä viestin, jossa meitä kutsuttiin lauantai iltana ulos ja katsomaan PMMP:tä. A jäi kotiin, taisi aristella tuota pakkasta, mutta minäpä päätin lähteä pakkasta uhmaamaan sekä ystäviä tapaamaan. Viimeksi olin ollut bilettämässä kesällä, joten olihan se jo korkea aika minunkin tutustua yöelämään. On jäänyt bilettäminen aikaslailla olemattomiin viime vuosina. Kait sitä on aikuistunut sillä lailla, että viihtyy jo kotonakin. :) 

Alkuilta etkoiltiin ja fiilisteltiin tulevaa keikkaa ystäväpariskunnan luona, josta sitten siirryttiin hyvissä ajoin "pelipaikalle". Onneksi ei tarvinnut jonottaa baariin vaan päästiin suoraan sisälle ja täytyy kyllä todeta, ettei siinä pakkasessa olisi paljoa huvittanut jonotellakkaan. PMMP alkoi soittamaan hieman puolenyön jälkeen ja kylläpä tytöt vetäisi ihan kelpo setin. En varsinaisesti ole  mikään fani, mutta kuuntelen kyllä ihan sujuvasti. Löytyypä minulta ainakin yksi PMMP:n levykin. Päätettiin, tai ainakin suunniteltiin, että mennään kesällä katsomaan keikkaa täällä meidän nurkilla.

Aika kului kuin siivillä ihanien ystävien seurassa ja tänään onkin ollut aika väsy. Lenkkeiltiin Nerin kanssa, mutta oikeastaan muuta en olekkaan saanut aikaiseksi. Ja ilta jatkuu oman kullan (uh!) kainalossa kotisohvalla. Lupsakkaa lauantai iltaa! :)

Etkojen eväitä
Livenä PMMP


Oli meillä sit vähän skumppajuttujakin :)

Nähtiin Paulan ja Miran lisäksi myös lempivärejäni :)

2 kommenttia :

  1. Oli kiva ilta, parista pikku harmista huolimatta ;)! Näkymisiin...

    Mimmu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olikin! Ja onneksi isommilta harmeilta vältyttiin. ;)

      Poista

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)