tiistai 12. helmikuuta 2013

FIKSU VEKOTIN

Heippa! Eilinen lääkärireissu typistyi terkkarireissuksi, sillä lääkäri oli jo lopettanut työnsä. Kuulostaa vähän oudolta, mutta on ainakin täällä ihan normaalia, että "kierrätetään" terveydenhoitajan kautta. Jos potilas ei vaikka olekaan niin sairas, että tarvitsee oikeasti lääkäriä. Lääkemääräystä en siis saanut, mutta voi olla, että jään henkiin ilman lääkäriäkin. Tänä päivänä olo on kohentunut huimasti, mutta vielä huomisen vietän kotosalla ja lepäilen, juon kuumia juomia ja höyryhengittelen. Buranat heitin jo nurkkaan, koska en oikein usko niitä tarvitsevani. Muuten olen noudatellut kiltisti terkkaritädin ohjeita.





Joutessani testailin uutta kameraani. Ikäväkseni en voi kyllä kertoa asetuksista muuta kuin, että näissä on käytetty automaattiasetuksia. Jospa käsiasetusten käyttökin jonain päivänä minulle valkenee? Kerrottakoon  tässä vielä se, että ostin kuun alussa ihka ensimmäisen järjestelmäkamerani, jonka sain juuri ja juuri Riikan matkalle mukaan. Vaikka käyttöominaisuuksista ymmärrän tässä vaiheessa hyvin, hyvin pienen osan, olen aivan innoissani tästä vekottimesta! Tulemme viettämään monia hetkiä yhdessä. Ai, niin. Kyseessä on Olympus PEN Lite E-PL3 minijärjestelmäkamera. :)

Tulppaaneja raksultani. <3



Josko olenkin erityisen ihastunut uuteen kameraani, samaa ei voi sanoa kännykästäni. Siitä nimittäin hajosi jo toisen kerran puolen vuoden sisään mikrofoni! Minulle voi soittaa, mutten kuule, mitä sanotaan. Kätevää! Ja tietty kännykkäni mykistyi eilen kotimatkalla eikä esimerkiksi kaupungissa ollessani. Huoltoon saan sen siis torstaina. Ja mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, en saa sijaispuhelinta, johon microSIM-korttini sopisi. ***kele! Mikä maanatai versio tuo rakkine oikein on? Ei naurata. Pitäisikö vaihtaa merkkiä? Arvatkaapa vaan, onko haluja lunastaa kytkypuhelinta, jonka saa vähän väliä laittaa huoltoon...Näihin kuviin päätän vuodatukseni.

Martta, joka ei tahtonut poseerata.



Nerin ilme kertoo kaiken. :D

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)