torstai 21. maaliskuuta 2013

MIELENLIIKKEITÄ

Ciao! Olen tänään mennyt mielialasta toiseen. Aamu alkoi niillä enepi negatiivisilla tunteilla, kun kännykkä lakkasi toimimasta. Nii-in, kuukauden vanha puhelin! En tiennyt, olisinko itkenyt vai nauranut, kun kesken puhelun A:n ääni katosi puhelimesta, eikä mistään nappulasta tapahtunut mitään, puhelin ei edes sammunut! Näytössä vaan olla möllötti se hemmetin omena! Oli jo lähellä, ettei rakkine lentänyt kaaressa auton ikkunasta pellolle.... sain kuitenkin hillittyä itseni ja hyvä niin, sillä vielä tuo omppuräpätin heräsikin henkiin töihin päästyäni. Mutta onko kännyköillä jokin salaliitto meikäläistä vastaan??




Mieli parani välittömästi, kun selvisi, ettei taas ole puhelimen huoltoon kiikuttaminen edessä. Oikeastaan olen ollut henkisesti melko onnellinen jo jonkin aikaa. Hetkittäin jopa ällöttävän onnellinen, mikä tietysti on hyvä asia. Ällöttävän onnellinen on, kun kaikki hymyilyttää ja sisällä on pieni hyrinä. Sellainen olo on ainakin silloin, kun on ihastunut, rakastunut ja vaan niin hirmuisen tyytyväinen ja onnellinen elämäänsä. :)

Hyvää mieltä lisäsi, kun töiden jälkeen karautin AmandaB:hen, josta tein mukavia löytöjä. Olen tehnyt myös muita pieniä hankintoja kotiin tässä kevään mittaan. Lisäksi Boozt.comista tilaamani vaatepaketti oli onnistunut ja tilaamani tuotteet jäävät vaatekomerooni. Näistä ja pesänrakennuspuuhista kirjoittelen vielä myöhemmin. ;)


Useimmiten onnellisuudessa ei ole kuitenkaan kyse materiasta, vaikka kieltämättä tässä on tullut kaikenlaisia hankintoja tehtyä. Eilen illalla meillä vietettiin netitöntäiltaa. Läppärit, iPad ja puhelimet saivat nekin meistä vapaaillan. :D Tämä oli oikeastaan A.n keksintö ja tietysti olin mukana tässä  hassulta tuntuvassa, sovitussa kokeilussa. Pitäisi kyllä ottaa ihan tavaksi, sillä kaikenlaista tuli illan aikana puuhasteltua, mitä normaalisti jää tekemättä. Tarkoitan nyt ihan kotihommia, lehtien lukua ja sen sellaisia asioita. Mutta kun tästäkin "teemaillasta" tuli niin hyvä mieli. :) Nyt lopettelen, alkaa olla sen verran onnellisuustäyteisiä nämä höpötykset...hei, huomenna on taas perjantai ja parin päivän vapaat, jipii! Mukavaa loppuiltaa ja huomista! :)

PS. HUOMENNA JULKISTAN BLOGINI ENSIMMÄISEN ARVONNAN !!!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)