maanantai 29. huhtikuuta 2013

CUP OF COFFEE

Lontoon matkani jatkuu. :) Tällä kertaa esittelen erään kerrassaan ihatuttavan kahvilan Balhamissa. Suosittelen lämpimästi lähtemään "ydin"-Lontoon ulkopuolelle, sillä kulkuyhteydet ovat hyvät ja mukavia paikkoja ja nähtävää on siellä täällä. :)

Bertie and Boo Coffee Shop sijaitsee kivenheiton päässä Balhamin rautatie- ja metroasemasta Balham High Roadilla. Idyllinen ja hymyilyttävä tunnelma sekä sisustus, mukava henkilökunta sekä hyvä valikoima makeita ja suolaisia herkkuja. Kupposensa voi nauttia halutessaan myös kahvilan ulkopuolisella terassilla.

Yksityinen kahvila tarjoaa itsetehtyjä leivoksia, pientä suolaista purtavaa sekä pirtelöitä, kahveja ja (tottakai kun Englannissa ollaan) teetä. Käydessämme, päivän keiton kaveriksi olisi saanut vastaleivottua focaccialeipää. :P Me tyydyttiin kuitenkin isoihin kupillisiin kahvia, koska olimme matkalla syömään. Pari kupillista maksoi noin 5 puntaa. Plussaa myös siitä, että Bertie and Boo käyttävät vain Rainforest Alliancen sertifioimia kahvipapuja. :) Ainoana hieman negatiivisena asiana koin, että musiikki oli pikkuisen liian kovalla, kun kyse ei kuitenkaan ole musiikkikahvilasta. Tähänkin tosin tottui melko nopsasti. Jos satutte nurkille, kannattaa käydä katsastamassa tämä pikkukahvila. Vieressä muuten sijaitsee täällä mainitsemani Cancer Researchin kirpputori. ;) Vilkaise myös hauskoja ja omaperäisiä Bertie and Boon nettisivuja.





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)