sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

WANHOJA AUTOJA

Moikkamoi! Viikonloppu alkaa olla jo lopullaan ja on aika luoda sen kulkuun pieni katsaus. Perjantaina tein taas pitkän päivän töissä (07.45-17.45) ja töistä kaahasin hirmu kyytiä oman kylän paikallisraveihin. Päivälle tuli mittaa ihan kiitettävästi, olinhan startannut liikkeelle ennen aamu seitsämää ja kotona oltiin noin ysin pintaan illalla. Kuva-aineistoa tältä reissulta ei ole.

Lauantai kului talkoohommissa edellispäivän tapaan hevosvoimien parissa. Nyt hepat olivat vaan konepeltien alla. Viikonlopun aikana järjestettiin vuotuinen Suur-Saimaan ympäriajo, johon osallistuu vanhoja autoja ympäri Suomen. Ympäriajo on ennen kaikkea ei-niin-vakava-mielistä puuhaa, vaikka vanhojen autojen parissa askartelu onkin monelle sydämen asia. Osallistujat kiertävät viikonlopun aikana kauniin Saimaan ja pysähtyvät 10:llä rastilla suorittamaan leikkimielisiä tehtäviä, syömään ja yöpymään.

Kuvasatoa Puumalan rastilta. 


# 105 Studebaker Gt Hawk vm. -63, # 76 Borgward Isabella Coupe vm. -60
Mukana myös raskaanpaa kalustoa sekä BeeGees. :)
Viimeiseksi panttasin tämän ihanuuden: Cadillac Coupe de Ville vm. 1959. Varsinainen kaunokainen! Ja värikin olisi just eikä melkein omaan mieleen ja makuun sopiva. Olen ihastunut! :)

Cadillacien siivet
Cadillac Coupe de Ville vm. -59
Tälläsissä merkeissä lauantai. Tämä päivä vierähti kotosalla pyykkäillen ja ihmetellen. Huomenna eletään jo heinäkuuta ja mamin karva-armas täyttää kahdeksan vuotta. Tavataan ensi kuussa! ;)

torstai 27. kesäkuuta 2013

LASAGNEA, NAM!

Heissan! Lämpötila keikkui tänäänkin kolmessakymmenessä ja viime yönä joutui turvautumaan jo tuulettimeen. Aamulla tosin koski korvaan tuulettimen puhalleltua koko yön. :(

Meillä syödään kesäaikaan melko runsaasti grilliruokia ihan jo siitäkin syystä, ettei tarvitse lämmittää hellaa/uunia, josta vapautuu lisää lämpöä jo muutenkin lämpimään huusholliin. Monena päivänä mieleni on tehnyt lasagnea, mutta se on vaan jäänyt kuumien päivien vuoksi. Tänään kuitenkin annoin itselleni periksi ja iltaruokana syötiin lasagnea. :P


Useinmiten teen lasagnekastikkeetkin itse alusta loppuun, mutta nyt ostin valmiskastikepussin. Valmiit kastikeaineikset nopeauttavat aikalailla ruuan valmistumista, joten niistä on oiva apu kiireessä tai jos ei muuten vaan oikein jaksa panostaa ruokaan. Päätin tuunata reseptiä hieman ja laitoin kastikkeen sekaan myös purkillisen chilillä maustettua tomaattimurskaa. Ruuasta tulikin mukavan tulista. Jos tykkää tulisuudesta ruuassa, kannattaa maustettuja tomaattimurskia kokeilla. Sopii ainakin lasagneen, mutta miksei ihan jauhelikastikkeeseenkin. Käyttämällä täysjyvälasagnelevyjä valmistuksessa, saat ruuastasi terveellisemmän ja hellit sydäntäsi. Itse käytin hirven jauhelihaa, mutta miksei kasvislasagneakin voisi joskus ajatella testaavansa.



Lisukkeina lautaselta löytyi salaattia kera tuoreiden mansikoiden sekä fetajuuston, nam nam, sekä kaisersalaattia. Monen päivän odotus on nyt palkittu ja lasagnehimo tyydytetty.

Minulla on menossa tällä hetkellä jotain suurta, jonka johdosta joudun juoksemaan vapaa-aikana paljon erilaisissa tapaamisissa ja järjestelemään asioita. Tästä syystä myös blogin postaustahti on hieman pätkinyt ja varmaan tulee vielä pätkimäänkin. Pahoittelen tätä ja toivon, että jaksatte vierailla blogissani epätasaisesta tahdista huolimatta. Kertonen tästä suuresta jossain vaiheessa, kunhan olen pohtinut, mitä tulen tästä aiheesta täällä blogissa kertomaan. Ymmärrystä ja kärsivällisyyttä, pyydän siis.

Ottaisin edelleen mieluusti vastaan palautetta, kommentteja sekä postaustoiveita mistä aiheista haluaisitte lukea?

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

UUSI TOPPI

Hellurei hellettä! Ihan mieletön keli, ei voi muuta sanoa! Vaikka itse tästä nautinkin, niin haluaisin muistuttaa teitä kaikkia myös helteen nurjasta puolesta - vaanivasta nestehukasta, auringon pistoksesta sekä ihon palamisesta. Muistakaa siis suojata itsenne aurinkosuojavoiteella, kunnollisella hatulla ja muistakaa nauttia tarpeeksi nesteitä. Vesi käy hyvin, mutta keho tarvitsee myös suolaa/sokeria, joten esim. vissy ja mehukin käyvät hyvin.Itse olen kärsinyt joskus auringonpistoksen ja voin kertoa, ettei ole mukava "tauti" se! Niin, ja muistakaa myös lemmikkien viilentäminen!

Nyt kun "valistusosio" on suoritettu, ajattelin vilauttaa juhannusaaton asuani ja ennen kaikkea uutta toppia, jonka ostin heräteostona ennen juhannusta ruokaostosreissulla. Vaikka aiemmin arvelinkin topin kokoa (en vaivautunut sovittamaan), osoittautui se oikein sopivaksi ja mieleiseksikin. Kas tässä.


Asuni oli ehkä hyvin yksinkertainen, mutta mitäpä muuta kotijuhannus oikeastaan vaatii? Rennot ja mukavat vaatteet ennen kaikkea. Toppi siis Citymarketista ja shortsit Halensilta.

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, vaan kivoja vaatteita voi löytää vaikka sitten sieltä ruokaostosten seasta. :) Topissa on mielestäni mukavia pikku yksityiskohtia sekä kesän kuuma väriyhdistelmä musta ja valkoinen. Kaiken kukkuraksi hintalapussa luki -50%, mikä on aina  positiivinen yllätys.

Olettekos jo ehtineet alennusmyynteihin tai tehneet muuten hyviä ostoksia viime aikoina?

maanantai 24. kesäkuuta 2013

JUHANNUS PAKETTIIN

Jaahas, tänään oli paluu arkeen ja on vähintäänkin viimeinen aika pistää juhannus pakettiin tältä vuodelta. Oli oikein mukava ja onnistunut keskikesänjuhla, joka huipentui eilisen päivän rippijuhliin.

Juhannus aloitettiin jo torstai iltana vierailemalla ystäväpariskunnan luona saunomisen ja ruokailun merkeissä. Pöytä notkui herkkuja ja ilta vierähti nopsaan hyvässä seurassa. Loistava aloitus ptkälle viikonlopulle. Juhannusaattona vanhempani saapuivat luoksemme ja A lämmitti juhannuksen kunniaksi oikein savusaunan. Kokolle emme ehtineet (eikä oikeastaan edes yritetty) vaan ilta kului ihan yleisen pällistelyn, ruuanlaiton ja savusaunan lämmityksen merkeissä. Kummasti se aika vaan hurahtaa ihan normaalien asioiden parissa. No, savusauna tietysti ottaa sen 4-5 tuntia lämmitäkseen, jonka jälkeen sen on annettava siintyä eli savu tuuletetaan pois. Toki itse saunominenkin oman aikansa vie uinteineen ja kaikkine jäähdyttelyineen. Savusaunan henki on kyllä jotain aivan uskomatonta, varsinkin se hiljaisuus...


Juhannuspäivän aamuna A:n isä pistäytyi kahvilla, päivällä tuli ensimmäiset pennunostajat katsomaan pentuetta ja illasta naapurin "kesäasukkaat" ilostuttivat meitä vierailullaan. Illan ohjelmassa oli - yllätys, yllätys - seurustelua, kahvittelua, saunomista ja viiniäkin maisteltiin. Maailmaa parannettiin ja hauskaa oli yömyöhään. Superkuu jäi harmi kyllä näkemättä, sillä ilta oli pilvinen.

Eilen aamusta suunnattiinkin rippijuhliin, joissa vierähti käytännössä koko päivä matkoineen, konfirmaatioineen ja tietysti itse juhlan merkeissä. "Ripitetty" oli kaunis kuin mikä ja talon emäntä oli taas laittanut pöydät koreaksi. Yhtä herkuttelua koko juhannus!

Sitten alankin odottelemaan heinäkuun puoliväliä, koska silloin koittaa LOMA! Paljon jännittäviä juttuja tapahtuu loman aikana... <3

Psst Olettehan huomanneet, että sivupalkista löytyy Lukija- gadget, mikä helpottaa uusien postausten seurantaa. ;)


torstai 20. kesäkuuta 2013

JUHANNUKSIA!

Heips! Siltä varalta, että en saa aikaiseksi mitään muuta tässä pariin päivään, niin toivotanpa ainakin kaikille:

Erinomaisen hyvää ja rentouttavaa keskikesänjuhlaa!




Tänään suljin työpaikan oven vähän kello 14:n jälkeen ja avaan seuraavan kerran maanantaina. :) Ruokakaupassa oli noin miljoona muutakin viime hetken ostostelijaa ja totesin, että sieltä oli päästävä äkkiä pois. Saas nähdä, mitä kaikkea jäi puuttumaan? Tänä iltana on tarkoitus lähteä käymään ystävillä saunomassa ja sitten ei olekaan suunnitelmia ennen sunnuntaita, jolloin on sukulaistytön rippijuhlat.

Ostin heräteostona ruokakaupasta (sittarista) uuden topin ja nyt vähän jänskättää, onko koko oikea. En siis vaivautunut sitä sovittamaan ja viime aikoina on tuntunut, että nykyvaatteiden koot ovat aivan mitä sattuu...kuvittelen ainakin itse pysyneeni samoissa mitoissa. Toppi on ihan perus, mustavalkoraidallinen, hieman pidempi toppi virkatuilla koristuksilla. Laitan jossain vaiheessa myös tänne topin nähtäville. Mut nyt on lähettävä pakkailemaan saunakamoja. Heissan!

tiistai 18. kesäkuuta 2013

PENTUSIA

Viereisestä huoneesta kuuluu pienten pentujen vikinää ja ruokailun äänet. Pennut ovat viimein tulleet tänään maailmaan! :) Sunnuntaina kerroin, että meillä odotellaan perheenlisäystä ja nyt viimein pennut ovat todellisuutta. Pienen pienet, vaaleanpunavarpaiset ja -nenäiset, hyvältä tuoksuvat rääpäleet. <3 Kaikenkaikkiaan tulokkaita on seitsämän, neljä tyttöä ja kolme poikaa. Pennut ja emä voivat hyvin, A toimi kätilönä ja minä "paiskin" töitä. 

Pentujen (ja koiriemme) edesottamuksia voi seurata TÄÄLTÄ.


maanantai 17. kesäkuuta 2013

GUESS SANDAALIT

Josko eilen tuli hieman naristua ja nuristua, niin nyt sitä vastoin haluan ylistää kahtakin eri kauppaa. Etsiskelin tässä äskettäin kuumeisesti vaaleita, korokepohjallisia avokkaita tai sandaaleja. Kriteerinä näillä oli myös, että kengissä on oltava jonkin sorttinen kiinnitys nilkan / jalkapöydän ympäri, koska muuten minulla ei ole toivoakaan, että kengät pysyisi jalassa.

Sitten Fashionstoresta löytyi nämä kengät. Koko minua hieman huolestutti, sillä 37 oli pienin saatavilla oleva koko tästä beigestä (saatavilla myös pinkkinä) kengästä. Laitoin kuitenkin kenkäparin tilaukseen ja tilausta seuraavana päivänä sain tekstarin, jossa kerrottiin kenkien olevan lähipostissa. :) Kengät olivat täydelliset siihen tarkoitukseen, johon ne ovat tulossa, mutta se koko. Isot kengät pieniin jalkoihin, ei voinut mitään. Kiitosta Fashionstorelle pikaisesta toimituksesta.


Sitten keksin soittaa entisen kotikaupunkini Jessica K -liikkeeseen, jonka tuotevalikoimaan kuuluu mm. Guess -tuotteet. Ja kuinka ollakkaan, heillä oli yksi pari kyseistä kenkää koossa 36. No, minä tuli hännän alla heti työpäivän jälkeen liikkeeseen ja kylläpä olin onnellinen tyttö, kun koko oli juuri oikea! Lämmin kiitos Jessica K:n ihanalle myyjälle, joka  puhelinkeskustelumme perusteella vieläpä varasi kengät minua odottelemaan. Ette arvaakkaan, miten tärkeät nämä kengät minulle ovat, kiitos erinomaisesta palvelusta! :)



Lyhyesti kenkien ominaisuuksista: Kengissä on nahkainen sisus, kiva krokokuosi sekä viehättävät, kultaiset G -logot koron yläosassa. Koron korkeus noin 11 cm ja korokepohjaa parin sentin verran. Korkeasta korosta huolimatta tukevat jalassa.
Ja ah, niin kauniit!

Psst! Bloggaajat huom. Cava -blogissa kiva arvonta sekä aina jotain mukavaa ja mielenkiintoista luettavaa. ;)

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

ASIAKASPALVELUSTA

Nyt on avattava sanainen arkkunsa ja ihmeteltävä "ääneen", jos vaikka vähän helpottaisi omaa suuttumusta. Aiheena asiakaspalvelu, kuten otsikosta jo voi arvata. En aio tehdä tässä mitään maailmaa mullistavia paljastuksia tai mainita paikkojen, ihmisten tai tapahtumien nimiä, joten niitä haluavat voivat luovuttaa lukemisen tässä vaiheessa. Tässä ei nyt suoranaisesti laiteta päitä vadille, vaikka saatan senkin vielä tehdä,  mutta blogin ulkopuolella. En myöskään aio käsitellä asiakapalvelua koko sen laajassa kirjossaan vaan vain sen verran, mikä nyt tähän kyseiseen tapaukseen liittyy.

No, mistä tämä kaikki ärinä ja purina? Viime viikolla asioimme armaan äitini kanssa eräässä liikkeessä X kaupungissa Y. Liikkeen toiminnalle ominaista on, että asiakkaan tiedot otetaan ylös myöhempää yhteydenottoa varten, mikäli sopimukseen päästään. Läksimme hyvillä mielin liikkeestä, sillä löysimme, mitä olimme etsimässä. Keskusteltiin vielä torikahvilla istuessamme, että olipa myyjä mukava, eikä tuntunut hermoilevan, vaikka kello alkoi lähestyä sulkemisaikaa ja vaikka hän joutui palvelemaan samaan aikaan useampia asiakkaita - kaikin puolin hyvin hoidettu asiakaspalvelutilanne.

Sain tänään tekstiviestin henkilöltä Z, josta päätellen tämä liikkeen X myyjä oli kertonut henkilölle B asioinnistani ko. liikkeessä. Todennäköisyys, että tieto olisi vuotanut jostain muualta kuin myyjältä, on äärettömän pieni ja väittäisinkin, ettei edes mahdollinen, kun otetaan huomioon linkit, joiden kautta tieto lopulta kulkeutui kännykkääni. Kun ihmettelin asiaa miehelleni, kävi ilmi, että mieheni sekä liikkeen X myyjä ovat työskennelleet samassa työpaikassa kuin henkilö B tällä hetkellä. Ilmeisesti liikkeen X myyjä tunnisti joko minut tai keksi osoitteeni kautta minun liittyvän mieheeni, joka siis on tämän myyjän entinen työkaveri. Jösses!

Olen aivan ällikällä! Voiko joku asiakaspalvelija ihan tosiaan levittää asiakkaidensa asioita teillä ja turuilla? Ehkä tämä "vuoto" on ollut aivan tahaton, eikä ole tullut mieleen, että se voisi pilata jotakin. Vaikka kyseessä oli hänelle tutun ihmisen asia, tosin miehenihän ei ollut paikalla enkä itse tunne kyseistä henkilöä (myyjää). En ymmärrä alkuunkaan! Ärsyynnyn, mitä enempi asiaa ajattelen. Tässä tapauksessa asian leviämisestä ei aiheutunut varsinaista haittaa, suunnitelmat eivät menneet pilalle, mutta tämänkaltainen käytös voi pilata jonkun toisen suunnitelmat totaalisesti, mikäli tieto leviää liikkeen kautta! Käsittääkseni asiakaspalvelijalla on vaitiolovelvollisuus asiakkaidensa suhteen? Ainakin omassa työssäni olen näin ajatellut. Minusta tämä on erittäin noloa myyjälle itselleen sekä edustamalleen yritykselle. Tekisi mieleni sanoa, että törkeää käytöstä. Mietinkin nyt, otanko asian esille myyjän itsensä kanssa vai jotenkin muuten? En kuitenkaan  haluaisi sivuuttaa asiaa kokonaan.

Kertokaapa hyvät lukijat mielipiteenne. Onko jollekkin sattunut vastaavaa ja miten hoiditte asian?

EDIT 18.6.2013: Koska toin asian tänne blogiin ja vaikka en ole maininnut julkisesti nimiä, liikkeitä tai muita yksityiskohtia, haluan kuitenkin julkisesti kertoa sen, että johtopäätelmäni olivat vääriä ja liian hätäisesti tehtyjä. Kyllä, olin siis väärässä oletukseni kanssa, että liikkeen X myyjä olisi vuotanut minua koskevaa tietoa. Nyt olen tietysti hieman nolona, mutta äkkipikaisena ja epätasaisena luonteena, sain varmasti ansioni mukaan. Vaikka olenkin nolostunut itseni puolesta, olen myös helpottunut ja erittäin hyvillä mielin tämän myyjän puolesta. Helpottunut olen myös itseni puolesta, etten ennättänyt viedä asiaa mitenkään eteenpäin , esim. myyjän esimiehelle. Maailma osoittautui jälleen kerran pieneksi ja palaset loksahtivat ihan loogisesti paikoilleen aamulla saamani puhelun jälkeen. Jääköön tämä tapaus itselleni muistutukseksi maailman pienuudesta sekä ajattelemisen tärkeydestä ennen sanomista. I rest my case.

JÄNNÄT HETKET

Taas hujahti monta päivää ilman pihahdustakaan tältä suunnalta. Meillä eletään monella tapaa jänniä aikoja. Torstaina hurautettiin äitini kanssa työpäivän päätteeksi naapurikaupunkiin shoppailemaan erästä eritystä juttua ja onnekseni tärppäsi heti ekalla yrittämällä. :) Perjantaina tein vaihteeksi lähes kymmenen tunnin työpäivän ja eilinen taisi mennä vähän toipuessa viikon aikana kertyneestä univelasta ja väsymyksestä, en siis tehnyt mitään mainittavaa.

Suurin jännä on koiramme Siiri, jonka pieniä pentusia odotellaan syntyväksi hetkellä minä hyvänsä. Mokoma pitää hulluja jännityksessä, vaikkei kyllä käy hirmuisesti kateeksi, sen verran tukalalta tulevan äidin olotila vaikuttaa. Päivät on jo täynnä, joten kätilötouhut kutsuvat piakkoin... Vielähän tuo äsken ulkoili möhömahansa kanssa melko rauhallisen oloisena, kuten kuvasta näkyy. :)

Eilen oli Siirin ensimmäisen pentueen 1-vuotissyntymäpäivä ja Martta avasi näyttelyuransa. Hirmuisesti ei koiria olla näyttelyissä käytetty, mutta joitain kertoja kuitenkin. Itse jäin vahtimaan kotiin vauvamasua ja A oli Martan kanssa näyttelyreissulla. Martta ylitti itsensä hienolla arvostelulla ja varsinkin hienolla käytöksellä. Go Martta! 

Myöhästyneet onnittelut Martalle, meidän omalle kakaralle! <3



Siirin h-hetkestä sekä Martasta voi lukea enempi TÄÄLTÄ.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

HALUTAAN: KESÄOLOHUONE

Halutaan ihana, pehmoinen ja viihtyisä kesäolohuone. Patio valmiina, kaipaa vaan uusia, nykyisiä rennompia kalusteita. Toiveena jotain nojatuolin/sohvan tapaista, erinomaisesti lököttelyyn ja rentoon seurusteluun sopiva ratkaisu, helppo muuntelu plussaa. Mielellään vaaleilla pehmusteilla, vaikka ovatkin niin kovin herkät likaantumaan, mutta siitäkin huolimatta. Kaipaan myös joitakin laskutasoja tuolien läheisyyteen sekä grillin kaveriksi. Grilli löytyy, on hiljattain uusittu. Koska aurinkovarjomme hajosi viime kesänä tuulenpuuskassa, toivonkin nyt tilalle paviljonkia vaalealla katolla, hyttysverkot olisivat luksusta, muttei pakolliset. Koska illat alkavat pian jo hämärtyä, toivon myös aurinkokennolla toimivia valosarjoja, muutama kappale (lamppumäärästä riippuen) riittänee tunnelman luojaksi. Vaaleilla lampuilla, kiitos. Myöhemmin kesällä laitetaan sitten kynttilöitä lisäksi. Ehkei vähäisimpänä, mutta melko olennaisena ja tärkeänä toiveena on lämmin, tyyni sää, itikat älkööt kuitnkaan vaivautuko. Alla vinkkiä kuvamuodossa. ;-)




Kuvat: LÄHDE

tiistai 11. kesäkuuta 2013

3 PURNUKKAA KOSMETIIKKAA

Moikka! Käännetäänpä katse tänä iltana purkkien ja purnukoiden maailmaan ja ihastellaan muutamia kosmeettisia tuotteita. Olen hiljattain lisännyt jo ennestään valtavaa kokoelmaani kolmella lisäpurnukalla ja tällä kertaa sisältöinä on meikkivoidetta, tehohoitoa kasvoille sekä kosteutusta hiuksille. Tavoistani poiketen, mukana myös ei-Oriflame tuotteita. Tosin, ettei totuus aivan unohdu, niin pitihän tähänkin postaukseen yksi ko. firman tuote ängetä. :D Alapuolella pääosien esittäjät.
Vasemmalta Giordani Gold Adaptive Foundation (Oriflame), Vitamin C+ Kirkastava tehohoito (Lumene) ja MoistRepair leave-in conditioner (KMS California). Aloitetaan tuotearviot samaisessa järjestyksessä.

Giordani Gold Adaptive Foundation

Pitkästä aikaa päätin investoida meikkivoiteeseen ja tämä kevyeksi kehuttu voide oli valintani. Kevyeksi sitä ei ole kehuttu turhaan, sillä voide tosiaan on sitä. Meikkivoide tasoittaa ihon omaa sävyä sekä pieniä ihon virheitä. Lopputulos on huomaamaton, mutta omaan makuuni riittävä. Jos vaatii meikkivoiteelta mattaista ja täysin peittävää lopputulosta, ei tämä tuote ole paras vaihtoehto. Tykkään kovasti myös pumppupullosta, johon meikkivoide on pakattu, helppo ja siisti käyttää. Tuotetta ei ole testattu eläimillä ja se soveltuu valmistajan mukaan erityisesti normaalille ja sekaiholle. 

Lumene Vitamin C+ kirkastava tehohoito

Jonkin aikaa olin haikaillut tuotetta, joka kirkastaisi ihoa ja pienentäisi ihohuokosia. Tätä ongelmaa (laajentuneita huokosia) on alkanut ilmaantua poskille nenän läheisyyteen sekä ajoittain myös leuan seutuville. Olen mietinyt, ovatko ne aina olleet siinä? Eräällä ruokaostosreissulla askeleeni veivät minut kaupan kosmetiikkaosastolle ja tämä seerumi valikoitui ostoskoriini. Tuotteesta yli 90 % on luonnon raaka-aineita ja seerumilla onkin lakan herkullinen väri. Erityistä plussaa tälle tuotteelle antaa kotimaisuus sekä eläimillä testaamattomuus. Käytössä seerumi on vaikuttanut oikein lupaavalta. Näin kesällä ihoni ei ole aivan yhtä kuiva kuin talviaikaan, joten seerumia voi käyttää kerran, pari viikossa ilman, että iho alkaisi suorastaan rasvoittua. Yksi tuubi kestänee ja kestänee eli kyseessä on riittoisa tuote. Talvella menekki voi olla suurempi? Olen käyttänyt tuotetta lähinnä niihin alueisiin, jotka ovat itseäni vaivanneet ja huokoset todella näyttävät pienentyneen ja iho on selvästi kirkkaampi. Tästä tuli uusi lemppari tuotevalikoimaani. :)

KMS California MoistRepair leave-in Conditioner

Olen ihastunut ja koukuttunut hiuksiin jätettäviin hoitoaineisiin. Ja nimenomaan suihkutettaviin tökötteihin. Hyllystäni löytyy näitä - no, valikoima. Edellisellä kampaajakäynnillä päätin vielä lisätä reiluhkoon laskuuni jotain kivaa tukalleni ja hyllystä valikoitui kosteuttava suihkehoitoaine. Kesäaikaan aurinko kuivattaa hiuksia, aivan kuten talvella lämmitys ja pakkanen, joten kosteutus varsinkin vaalennetulle hiuspehkolle on paikallaan. Lisäksi tuote selvittää hiusta. Suositellaan käytettäväksi pyyhekuiviin hiuksiin, mutta tuntuu toimivan myös kuivaan tukkaan. Mukava, kevyt tuoksu. Helppo, nopea ja siisti käyttää. Hieman hintava tuote, mutta toisaalta melko riittoisa.

Että tälläisiä tuotteita... onko kokemuksia näistä tuotteista tai kenties jotain kysyttävää näihin tuotteisiin liittyen? Vastaan mielelläni kysymyksiin parhaani mukaan. :)


maanantai 10. kesäkuuta 2013

UUDET AURINKOLASIT

Erään kilpailun innoittamana tuli hommattua uudet aurinkolasit, tuttavallisemmin arskat. Viime kesänä ostin useat halpislasit, mutta tällä kertaa päätin panostaa edes vähän myös merkkiin. Ajatushan lähti nähtyäni kertakaikkisen ihanat Dolce&Gabbanat. Pari päivää aiemmin olin sattumalta huomannut erään optikkoliikkeen mainoksen ja perjantai aamuna jo marssinkin kyseiseen liikkeeseen äiti toisessa käsipuolessa makutuomarin virkaa toimittamassa.

Liikkeessä ei harmikseni (ja rahansäästöksi) ollutkaan Dolce&Gabbanan aurinkolaseja, vaikka merkki kuuluukin ketjun valikoimaan. Sovittelin pareja muita laseja, mutta jotenkin päädyin ensimmmäisenä telineestä nappaamiini laseihin. Ne vain tuntuivat parhailta päässä, linssit olivat parhaan väriset ja olivat kaikin puolin mieleeni. Mieleeni oli myös se, että kyseessä olivat halvimmat yksilöt neljistä laseista, joita sovittelin. No, eipä Guess'ia oikein voi verrata Versaceen tai  Gucciin, mutta näissä oli muutakin kohdallaan kuin pelkkä hinta. :)



Laseissa on sitä pientä särmää, jota kaipasin suurien kärpäslasien jälkeen. Kuvista ei oikein käy ilmi, että sangat ovat tummanruskeat ja niissä on lisäksi ripaus leopardia. Rauurrr!

Mitäs mieltä, minkä malliset lasit ovat in? Paljonko aurinkolasit saavat maksaa?

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

KOIRAMAISTA

Moi! Viikkoon on mahtunut kaikenlaista ja taas kaikkea muuta kuin blogin ylläpitoa. On toisaalta toki lohdullista, että on muutakin elämää. :) Viikon ohjelmassa oli muun muassa työkaverin läksiäiset, tapaamisia, kyläilyjä sekä muita askareita, joten koneella istumiselle ei kerta kaikkiaan ollut enää intoa, eikä oikein energiaakaan.

Eilinen hujahti Etelä-Suomessa. Aamulla kasin pintaan startattiin ja hieman yhdentoista jälkeen illalla kurvattiin takaisin omaan pihaan. Reissu oli oikein mukava, vaikkakin samalla kertaa hieman haikea, vietiin nimittäin  samalla Kipuna uuteen kotiin. Kyllä piti silmäkulmia pyyhkiä moneen kertaan sen jäädessä katsomaan koiratarhaan peräämme... Luopuminen kahdeksan viikon ikäisistä pennuista on helpotus, mutta tämä oli jo vähän vaikeampi. Hyvään kotiin neiti pääsi, siskonsa kaveriksi, mutta silti...

Kipuna (vas.) tutustuu uuteen kotiin. Helinä- sisko (nyk. Salla) seuraa vierestä.
Ettei kuitekaan ihan itkuvirreksi menisi, niin niihin mukavempiin osuuksiin. Kipunan jäätyä Vantaalle uuteen kotiinsa, suuntasimme pikapikapysähdykselle Jumboon, josta matka jatkui Espoon Luukin kautta Klaukkalan koirapuistoon. Mentiin Nerin kanssa vuosittaiseen "sukukokoukseen" kasvattajan luokse. Sää oli aivan mainio ja vaikkei osanottajia tänä vuonna kovin paljoa ollutkaan, niin kyllä koirilla vaan riitti hauskaa keskenään. Nerikin ulvoi suoraa huutoa, kun parkkeerasin autoa ja se näki ikkunasta toiset vizslat! Vaikka mukaan mahtui tälläkin kertaa muidenkin rotujen edustajia, niin kyllä vizsloilla vaan taitaa olla aina hauskempaa. :D
Toiset leikkii, Neri suorittaa etualalla kasvitieteellistä tutkimusta(?).
Vaikka Neri oli innoissaan, niin suurimmaksi osaksi se kyöhnäsi lähettyvilläni ja seuraili tilanteita hieman kauampaa. Olenkin ajatellut sen huumorintajun huonontuneen iän myötä varsinkin toisten koirien suhteen. Toisaalta ikä voi tuoda myös älyä, eikä se yksinkertaisesti viitsi enää riekkua samalla tavalla kuin nuorempana. Hieno neiti on aina hieno neiti, hihih. Jos nuoremmille tuli vähänkään riitaa, niin oli Neri sitä kyllä heti selvittämässä ja pistämässä "kakaroita" kuriin. Kyllä se vanha...vanhempikin vielä jaksaa kun sille päälle sattuu ja sattuihan se eilenkin. Nerin tunnistaa kuvista vaaleanpuna/harmaasta pehmopannasta. <3




Koirapuistosta palasimme takaisin Luukkiin, johon olin jo osan matkalaisista jättänyt ennen koirapuistoon menoa. Pienen prinsessan yksivuotissynttärit olivat siellä jo hyvänmatkaa meneillään ja pääsinkin suoraan kahvipöytään. Kotimatka sujui rattoisasti maalaismaisemissa ruotsinkielisiä tienviittoja ihmetellen ja kartanlukija ja kuljettaja (minä) uskotaan edelleen vakaasti, että reittivalinta oli suksee ja oikaisi matkaa ratkaisevasti, takapenkkiläiset huom! Kyllä matkailu avartaa!

maanantai 3. kesäkuuta 2013

TOUKOKUU KUVINA

Heissan! Eilen kirjoittelin haluavani tehdä jonkinlaisen kuvakimaran toukokuusta ja nopeasti tulleesta kesästä. Tänään en enää haluaisikaan tehdä niin, vaikka olen edelleen hämmentynyt kesän yhtäkkisestä puhkeamisesta. Nautin aivan mielettömästi tästä hellivästä lämmöstä, jota on viime päivinä riitttänyt. Voi, kunpa tämmöset päivät olisi aina vapaapäiviä...  Ainahan sitä saa ja pitääkin haaveilla, vaikka sitten mahdottomasta.

Huolimatta siitä, että mieli kuvakimaran suhteen on muuttunut, aion kerrankin pysyä suunnitelmassa. Blogini ei kuitenkaan ole muuttumassa täysin viherpiipertäjän päiväkirjaksi, vaikka varsinkin näin kesäaikaan paljon vietänkin aikaani tuolla pihamaalla tonkien, ihmetellen, nuuhkien, katsellen sekä kuulostellen. Luonto on muuten parasta aikaa täynnä toinen toistaan hurmaavampia tuoksuja!

Mutta aloitetaan. 


5.5.13 puut olivat paljaat, sateen jälkeen pellon yläpuuolella pyörähteli ilmavirran mukana höyrypatsas.


8.5.13 Ensimmäiset narsissit ilmaantuivat pihallemme. Nurmi vihertää osittain.


11.5.13 Melko ankeeta vieläkin.


14.5.13 Ruoho ja puut vihertävät selvästi. Aurinko paistaa, ihanaa!



14.5.13 Ahdas kaksio?


14.5.13 Perhosparkki


25.5.13 Kesä!




31.5.13 Ukkospilviä. Meillä aurinko räkötti ja nämäkin pilvet lipuivat ohitse jyrinän saattelemana.


Vihreää ja vehreää, täysi kesä. 


Toukokuun viimeisen päivän kunniaksi ulkoilutin myös ruohonleikkuria, jota muuten on saanutkin tehdä niin paljon kuin on vaan intoa riittänyt. Tämä leikkuu meni urheiluhengessä ja ajelin koko pihan tällä enkä ajattevalla. Voin kertoa, että aikaa tuhraantui kiitettävästi, hikikin taisi touhussa tulla ja vettä tuli hörpittyä litratolkulla.


Vähän lisädramatiikkaa Olympuksen taiteellisilla efekteillä.

Näin. Muun muassa nämä kuvat tallentuivat toukokuun aikana kameran muistikortille. Ja voitaneen todeta, että kesä tupsahti muutamassa päivässä täyteen mittaansa. Luonto on vaan niin ihmeitä täynnä! Seuraavalla kerralla jatketaan muilla aiheilla. Siihen asti, moro!

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

JO JOUTUI ARMAS AIKA...

..ja suvi suloinen. Siis todellakin! Sää on ollut niin loistava, että olen lähes sanaton. Eilen oltiin sukulaispojan ylioppilasjuhlissa ja mikä sen mukavampaa onkaan kuin kesäjuhlat, joissa sää suosii ja aikaa voi viettää ulkosalla. Juhlasankari oli kirjoittanut loistavat paperit ja niillä onkin hyvä jatkaa eteenpäin elämässä. Tarjoilut olivat maittavat ja seura kohdillaan. :) Alla vähän vilahdusta siitä, minkänäköisenä olin liikenteessä.


Miten sitä voikaan näyttää noin mahdottoman kalpealta ja valkoiselta? Omasta mielestäni olen jo saanut hieman väriä pintaan, mutta eipä sitä näiden kuvien perusteella kyllä taidakkaan olla. :D

Nyt eletään jo kesäkuuta, ihan uskomatonta. Kesä tuli jotenkin normaalia nopeammin, ihan yhtäkkiä. Haluaisinkin tekaista toukokuusta jonkinlaisen kuvasikermän. Kuvat nimittäin ovat omalta osaltaan todistamassa kesän puhkeamista. Tämä siis luvassa. Olen myös hankkinut lähiaikoina uusia pulloja kylppäriin eli hiusten ja ihonhoitoon liittyvää juttua myöskin tuloillaan.

Ai niin, näin tänään aivan kammottavan suuren käärmeen pihatiellämme! Kyy se ei tainnut olla, mutta pituutta mokomalla sihisijällä oli varmaan metrin verran ainakin. Oletan, että se oli pistellyt jotain poskeensa, sillä siinä oli selvä paksumpi kohta hieman päästä taakse päin... Yäks! Ja tietysti yksin kotona...käärme luikersi pusikkoon ja minä ääneen toivotin sille hyvää matkaa. Tähän sisältyi kyllä pieni uhkaus, ettei se ehkä selviäisi seuraavalla kerralla...