keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

HÄÄKELLOJEN JÄLKEEN

Moikka! Ihan kamalan pitkä aika on, kun olen vimeksi tänne kirjoitellut. Nyt elämä alkaa palautua pikkuhiljaa entisiin uomiinsa  - tai no ei aivan, sillä olenhan nyt rouvashenkilö. Hih! Rouva vaan kuulostaa jotenkin niin hassulta. Hyvällä tavalla, kuitenkin. Vähän reilu viikko sitten oli meidän suuri päivämme ja viime viikko vietettiinkin sitten niin sanottua honeymoonia. Mihinkään reissuun emme suunnanneet, sillä pienet koiranpennut kotona ovat jonkinlainen este lähtemiselle. Viikko kuluikin pitkälti kotinurkissa toistemme ja lemmikkiemme seurasta nauttien. Eikä meillä ehkä koko vuoteen käy yhtä paljon vieraita kuin viime viikon aikana...

Mietin tänä "hiljaisena" aikana paljon blogiani, tulevia aiheita ja varsinkin sitä, mitä tulen häistä täällä kertomaan. Joskus luovatauko oon paikallaan ja niin nytkin. Okei, kiirettäkin oli ja koska tämä blogin rustailu on kuitenkin harrastustasolla, on asiat laitettava tärkeysjärjestykseen, ja senkin vuoksi hoidin muita asioita tämän kahden viikon aikana. Nyt tosiaan alkaa taas elämä normalisoitua, ainakin siltä tuntuu, joten postailujakin tullee tehtyä hieman tiuhempaan. En vain oikein tiedä, miten ja mistä aloittaisin? Pää tuntuu pursuvan ideoita, vaikka ehkei ne kaikki olekkaan aivan julkaisukelpoisia, mutta kai joukossa on jokin käyttökelpoinenkin idea?

Häiden suhteen päätin jatkaa sillä linjalla, jonka vedin jo oikeasti ennen kuin paljastin mitään koko aiheesta. Koen, että tämä on aiheena minulle niin henkilökohtainen, että tulen pitämään paljon itselläni. Toki olen onnesta soikeana ja asiahan on eräällä tavalla kovinkin julkinen, sillä onhan avioliitto eräänlainen sinetti kahden ihmisen rakkaudelle sekä julkinen lupaus rakastaa ja tahtoa jakaa loppuelämä toisen ihmisen kanssa. Jotain pientä olen päättynyt tänne blogiinkin laittaa, lähinnä kuvien muodossa, joista saatte hieman vihjettä, minkälainen morsio siellä oikein hääräili. Yksityiskohtaisempia kuvia itsestäni, sulhasesta, saati ihanista vieraistamme, en aio täällä julkaista. Pahoittelen, jos joku kovastikin pettyy, mutta uskon, että teillä lukijoilla on tyylitaju kohdillaan, eikä kukaan sen vuoksi lopeta blogin lukemista. :D


Ajattelen monesta asiasta, että vähempi on enempi ja yksinkertainen on kaunista. Sitä linjaa noudatin myös häälookissani. Puku oli hyvin yksinkertainen, kevyesti merenneitomallinen eikä siinä ei ollut ylimääräisiä hörsykkeitä, ainoastaan yläosan vinottainen leikkaus sekä aplikoinnit. Toki helmassa oli tyllit. jotta helma laskeutusi kauniisti, mutta vannehamettakaan en huolinut, sillä se ei tuntunut omalta. Kukiksi valitsin valkoiset pionit, jotka ovat vaan niin yksinkertaisen kauniit, etteivät vaadi mitään muuta. Korutkin karsin minimiin, joten ylläni olikin vain kevyt kaulakoru, ranneketju sekä kello, jotka kaikki ovat joskus perheenjäseniltäni lahjaksi saatuja. Korvissa tosin oli itse ostetut "timanttiset" nappikorvakorut. Ja vasemmassa nimettömässä tietty sormukset, jotka ovat - arvaatte kyllä keneltä! <3


Hääkenkien metsästys oli omalla kohdallani ehkä mutkikkaampi juttu kuin itse puvun hommaaminen. Koska en voi käyttää avokkaita, minun tuli löytää jotkin muut tilaisuuteen sopivat kengät. Ajatelkaapa, jos olisi talvi! Onneksi nyt ei kuitenkaan ole ja nämä kengät koristivat jalkojani koko hääpäivän aina siihen saakka kun mentiin nukkumaan. Ei yhtään rakkoa(!) ja ihmeen hyvin jaksoin kengissä lähes puolivuorokautta tanssimisineen kaikkineen. Hyvät kengät ovat aina tärkeät, mutta erityisen tärkeät omana hääpäivänä. Niin, jos siellä on niitä tulevia morsioita, niin muistaakaa tehdä kengillenne se niin sanottu sisäänajo ennen tärkeää päivää. Itse tepastelin kengissä useampana päivänä ihan kotona eikä siitä ainakaan haittaa ollut. ;) Kengät ovat Guessilta ja niistä oli aiemmin juttua täällä.



Huntuun liittyy pitkä historia ja sen haluan täälläkin kertoa. Huntu ei siis kuulu tähän pukuun vaan se kuuluu äidilleni. Hänen pukuunsa en olisi mahtunut, mutta hunnun saaminen lainaan oli harrastoiveeni. Äitini on vihitty tässä samaisessa hunnussa yli 40 vuotta sitten avioon isäni kanssa. Heidän hääjuhlassaan irtokoira oli hypännyt äitiäni vasten, jolloin huntuun oli tullut pieni reikä, mutta se kuuluu hunnun historiaan. Sittemmin reikä on tietysti korjattu. Isoveljeni ja minut on myös kastettu tässä samaisessa hunnussa. Minulle oli suuri kunnia saada astella alttarille isäni saattelemana äitini hunnussa rakastamani miehen luo. <3

Päivä oli elämäni ihanin, enkä hetkeäkään vaihtaisi enkä varsinkaan miestä! Neuvoisin tulevia morsiamia tekemään oman mielensä mukaan eikä siten kuin yleensä tehdään. Häät ovat ennen kaikkea hääparin juhla ja hääparilla on oikeus tehdä oman mielensä mukaan ja tehdä juhlista oman näköisensä. Minäkin pyörin illan viiletessä häämekon päälle vetäistyssä valkoisessa jakussa, jonka olkapäillä oli kullanvärisiä niittejä! :D

Häaihetta tulen jatkamaan ainakin vielä sen verran, että hääpaikastamme teen erillisen jutun tässä piakkoin. Nyt heido!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)