keskiviikko 7. elokuuta 2013

HALUTAAN: MUSTA LAUKKU

Nyt se taas iski! Nimittäin laukkukuume. Ja miten muuten siitä pääsee eroon kuin aikansa siitä kärsimällä ja sitten se laukku on kuitenkin ostettava. Se ei yleensä mene ohi tai parane itsestään. Miksi sitä vastaan on siis edes yritettävä taistella?

Syksy tulee taas, eihän sillä mitään voi ja vaikka olenkin koittanut olla silmäilemättä, mitä syksy tuo tullessaan, niin kaikkihan sen tietää, että musta tulee aina jossakin muodossa. Musta on niin perus, niin synkkä ja niin monikäyttöinen, kaikkeen yhdistettävissä oleva ja lähestulkoon paras väri kaikista. Vaikka väriopillisesti musta ei ole edes väri, pah. Kuitenkin, minulta on pitkään puuttunut musta peruslaukku ja tällä kertaa haluaisin oikeasti panostaa laatuun eli nahkaan. Makuni tuntien saan siinä tapauksessa panostaa myös hintaan jonkin verran, mutta vuodet, jotka se kestää tasoittaa "tappiot". Keräsin omat suosikit alle. Hintatasoltaan samaa luokkaa olevia laukkuja, mutta harmikseni vain ylärivin kaunokaiset ovat nahkaa. Valinta osunee siis toiseen niistä?
kuvat: stockmann.com, zalando.fi, moschino.com


Mitäs mieltä näistä, onko suosikkia? Entä aiotko hankkia syksyksi uuden laukun tai jotain muita "syksyvermeitä"?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)