lauantai 12. lokakuuta 2013

LÄMPÖÄ VIILENEVÄÄN SYKSYYN

Moikka! Kenkäkokoelmani lisääntyi viime lauantaina parilla saappaita. Saappaat ovat mielestäni syksyn ja talvenkin keleille aika mageet ja odottelenkin innolla, että pääsen käyttämään niitä. Päätin varautua kylmeneviä ilmoja vastaan lämpöisellä ja muhkealla kaulahuivilla. Mikä parasta, nämä sopivat ihan kivasti myös keskenään. Vai mitä mieltä olette?

Meni sitten koko viikko ennen kuin sain näistä kuvat aikaiseksi. Nooh, parempi myöhään... Samoihin aikoihin tilaamani Espritin untuvatakki ei nyt oikein mahtunut näihin kuviin, joten se saa odottaa viileämpiä kelejä.... Ja toivotaan, ettei ihan vielä alkaisi untuvatakkikelit, eiks niin?




Täällä oli pakkasyö ja maa olii kuurassa vielä yhdeksän aikaan aamulla, kun nousin ylös. Heti kohta tämän jälkeen sain inspiraation vetää nämä vermeet niskaan ja lähteä hieman raikkaaseen syysaamuun  - eikä toppaliivi villapaidan päällä ollut yhtään liikaa!

Olen tykännyt jo pitkään kaikemoisista kaulahuiveista, koska niillä saa kivasti muunneltua asun ilmettä ja ennen kaikkea huivi kaulassa lämmittää viluista. Suurin osa huiveistani on enempi ja vähempi ohkaisia, paremmin syys- ja kevät käyttöön soveltuvia. Nyt päätinkin satsata kunnon talvihuiviin ja nyt olen onnellinen Acnen Canada huivin omistaja. Huivi on kashmiria ja kyllähän se hakkaa tekokuidut ihan 6-0 lämmöneristävyydessä! Rakkautta on ilmassa... ;)




Ja sitten nämä saappaat! Huutomerkki siksi, että olen ihan innoissaan näistä. Vanhana (ja vähän nykyisenäkin ) heppatyttönä nämä muistuttaa ratsastusajoista ja hevosista, nauhoitus tuo lookkiin oman särmänsä. Saappaat ovat mokkanahkaa ja koska sain nämä lähes puoleen hintaan, en voi muuta kuin myhäillä tyytyväisenä. Haaveilin tälläisistä koroilla, mutta huhhei, näillä on paljon mukavampi talsia mihin hyvänsä. Vaikka onhan niissä koroissa oma viehätyksensä...ehkä löydän vielä nekin jossain vaiheessa?


Oletteko muuten pistäneet merkille, että syksyt ja keväät ovat hankalia pukeutumisen suhteen? Joko on liikaa päällä tai vaihtoehtoisesti liian vähän. Kaduilla näkee samaan aikaan toppatakkeja ja hyvinkin kevyitä asuja rintarinnan. Sama ilmiö toistuu kengissä. Ja sama ilmiö on toteutunut joka paikassa, missä olen kyseisinä vuoden aikoina ollut havainnoimassa. En jaksa odottaa, että pääsen taas tekemään havaintojani Lontoon sykkeeseen!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)