lauantai 26. lokakuuta 2013

SOMETTAA / LAISKOTTAA

Huomenta! En tullut postanneeksi eilen enkä toissa päivänä, sitä edellisenä vääntelin nippeleitä ja tein pieniä muutoksia blogin ulkoasuun. Sorry. Ei siis muutosten vuoksi vaan siksi, etten ole postaillut. Mikäli muutokset eivät jotakuta miellytä, niin sorry sitten niidenkin takia. Itse olen kyllä melko tyytyväineen niihin pieniin muutoksiin, joita sain aikaiseksi. Uusi fontti näyttää tosin omaan silmään vielä jotenkin vieraalta, mutta piristävältä. Fontti on nyt myös hieman entistä suurempi ja kokonaisuudessaan blogi levittäytyy hieman leveämmälle. Nyt siis mahtuu sivupalkin FB- ja Instagram- gadgetitkin paremmin näkösälle. Olen siis koittanut kunnostautua tuolla sosiaalisen median saralla. :)

Jokos muuten olette tutustuneet blogin Facebookiin ja Instagramiin? Facebookin kautta blogia voi seurata aika näppärästi, mikäli blogissa uuden postauksen toivossa ramppaaminen tuntuu turhauttavalta. Uudet postaukset tupsahtelevat nimittäin Facebookiin, joten asia on helppo tsekata muun FB- toiminnan lomassa. Facebookissa saattaa joskus olla myös jotain extraa, jota ei blogista löydy. ;) 



Instagramista minut löytää käyttäjänimellä @marbemilia. Käyttäjätili on blogista pokkeavalla nimellä, toisin kuin esim. Facebook- tili. Mietin asiaa pitkään ja hartaasti ja tulin tähän lopputulokseen siitä syystä, että Instagram- tilini ei ole yhtä kuin tämä blogi vaan ehkä enempi minä. Ymmärrättekö? Blogi on enempi pinnallinen ja rajatumpi raapaisu elämästäni, kun taas instakuvissa kiteytyy enempi arkisempi (ja todellisempi) minä. Oliko siis fiksua liittää tili blogiin, jää nähtäväksi. En kuitenkaan usko, että kellään on niin ruusuinen ja blingblingmäinen kuva elämästäni, että instagramin arkisemmat kuvat murskaisivat illuusion ja niin edelleen. Tuolla instagramissa esillä on enempi rakkaat koiraeläimet, luontokuvat ynnä muut minulle tärkeät asiat. Onhan näitä toki nähty blogissakin. Halukkaat käykööt katsomassa mistä puhun ja uudet seuraajat ovat lämpimästi tervetulleita! Niin ja näkyyhän ne instagramin uusimmat kuvat aina tuossa sivupalkin gadgetissakin. Mutta tiivistettynä, instagramissa "kattavampi katsaus elämääni". Ehkä?


Blaah. Sää on harmaa. Erinomainen päivä tehdä kaikkia sisäjuttuja, mutta mitäpä tänä aamuna olen saanut aikaan? Olen lukenut blogeja, olen kirjottanut blogia - hyvin hitaassa tahdissa. Olen katsellut kuvia instagramista ja jakunut pari kuvaa itse. Olen kastellut kukat, syönyt aamupalaa. Olen syöttänyt Nerin ja halinut sen kanssa. Olen yöpuvussa kello 12. Tukka on harjaamatta. Herranjesta! Alan toimeen, pyykkivuori ei pienene itsestään eikä imurikaan käi itsekseen imuroi?



HUOM! Vielä on huomiseen asti aikaa osallistua blogiarvontaan, käykäähän ihmeessä osallistumassa! Arvontaan TÄSTÄ!


SEURAA BLOGIA: BLOGILISTA // BLOGLOVIN // FACEBOOK // INSTAGRAM

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)