torstai 9. tammikuuta 2014

LET'S EAT!

Jaahans. Taas jäi postailu tänne myöhäisiltaan... Viime päivinä on menneet melko työnmerkeissä ja kun työpäivän päälle on tehnyt etätöitä vielä kotonta käsin, niin kyllä siinä enin näytön tuijottamisen vimma menee. Tai oikeammin aivotyöskentelyn, sillä olen tuijotellut loppuillat televisiota sekä surffannut läpi varmaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat nettikaupat, jotka myyvät vaatteita tai asusteita. Ehkä myös pari kenkäkauppaa mahtui mukaan. Mutta koska otsikon olettaisi antavan jotakin viitteitä postauksen sisällöstä, niin mennäänpä aiheeseen.


Olen toisinaan postaillut ruoka-aiheita ja sellaisen ajattelin nytkin tehdä. Ruoka on vähän kuin sää, siitä on helppo puhua, vaikkakin siitä on enempi eriäviä mielipiteitä kuin säästä. Silti kaikki syövät, kuka mitäkin, ja aiheesta on helppo rupatella. Varsinkin jos keskustelun aloittaja sattuu olemaan jonkun muriseva vatsa. :D Koska en ole kovinkaan hääppöinen kokki ja koska kokkailuni ovat melko simppeleitä, kaikkien taitamia perusruokia, onkin vuorossa ehkä kaikkien aikojen pohjanoteeraus keittotaidoistani. Armas miehenikin sanoi huvittuneena annoksensa muistuttavan lehmän läjää! Että sillä lailla...

Mieheni onneksi olen melko huumorintajuinen ja koska en itsekkään arvostanut annoksen ulkonäköä kovin korkealle, meni kommentti vähän niinkuin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Omasta mielestäni kyseessä on kuitenkin ennempään kissanruoka kuin lehmän läjä, mutta kas, makuasioistahan ne suurimmat kiistat juuri syntyvät. :D Tavallaan kyseessä oli eräänlainen luovuuteni tuotos, sillä ruokatarpeet olivat melko vähissä. Päivän ateria oli annos pastasta ja tonnikalasta, taco- kastikkeesta ja mausteista. Naurettavan helppo, jos ei todellakaan mikään gourmet- annos! :D Olemattomista ja yksinkertaisista aineksista huolimatta ihan kelpo ateria sinänsä. Ja tältä annos näytti. :P


Loppujen lopuksi tämä ei poikkea paljoakaan monista pastakastikeohjeista, joita tonnikalalle löysin. Tämä on vaan lievästi "riisuttu" kastike. Lisäämällä tuoreita yrttejä sekä ruokakermaa, alettaisiin jo lähennellä "oikeaa" ruokaa. Mutta näillä eväillä tämä ilta alkaa olla päätöksessä, samoin tämänkertainen ruokapostaus. Pahoitteluni, mikäli joku odotti jotakin tasokkaampaa postausta parin päivän hiljaiselon jälkeen. Lupaan yrittää olla hieman vakavammalla tai ainakin tasokkaammilla postauksilla liikenteessä tulevan viikonlopun aikana. Kiitos ja hyvää yötä!

Niin, ja annosta saa ihan vapaasti kommentoida, koskipa kommentti ulkonäköä, makua tai mitä tahansa. Jos joku uskaltautuu jopa kokeilemaan, niin jälkitunnelmiakin olisi mukava lukea. Nyt uudemman kerran, kauniita unia! :)


SEURAA BLOGIA: BLOGILISTA // BLOGLOVIN // FACEBOOK // INSTAGRAM

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)