keskiviikko 26. helmikuuta 2014

ALKUVIIKON ILMIÖITÄ

Hellurei! Viikko on kyllä taas yllättänyt meikäläisen monellakin tavalla. Ajattelinkin höpistä näistä elämän ihmeellisyyksistä teillekin, oman elämäni alkuviikon ilmiöistä. Viikko on lähes huomaamatta hujahtanut jo puoleen väliin hirmu vauhdilla, joten nyt on itselleni korkea aika hieman hiljentää ja miettiä, mitä oikeasti on tapahtunut. Nämä tulee satunnaisessa järjestykseesä, niin "tärkeydeltään" kuin ajallisestikin.

1. Kiire ja stressin tynkä. Olen sukkuloinut alkuviikon kahden pisteen väliä. Töissä ja kotona. Välillä on ollut töitä kotonakin etätöiden merkeissä. Päivät ovat venyneet, vaikka tämän piti olla ihan normiviikko.Tähän viikon alkuun kuitenkin sattui ihan yllättäen useampiki deadline. Siinä sitten hatarasti luodut aikataulut heittää härän pyllyä. Tähän voidaan lisätä vielä lyhykäiset ja huonot yöunet. Illat ovat menneet lähes taju kankaalla enkä ole saanut aikaan mitään.



2. Leipuri Hiiva ja muut sivupersoonani. Tämä liittyy oikeastaan viikonloppuun, mutta menköön tähän samaan ihmettelyyn. Leivoin viikonloppuna pullia, vaikken ole mikään pullaihminen. Leivon harvakseltaan mitään imeliä leivoksia, koska en juurikaan syö niitä. En pidä yhtään siitä, että kädet pitää laittaa taikinaan taikinan valmistusvaiheessa. Välttelen siis kaikkia leipomuksia, joiden taikinaa joutuu käsin vaivaamaan. Pizzaakin olen alkanut tekemään koeluontoisesti löysästä taikinasta... Joskus kuitenkin sivupersoonani ottaa minusta vallan ja huomaan tekeväni jotain normaalista poikkeavaa. Tällä kertaa tuloksista nautittiin omenahillon ja kermavaahdon kanssa. Outo yhdistelmä, mutta toimii.



3. Kevään merkit. Aurinko on paistanut useampana päivänä ja lämpötila on ollut plussan puolella. Päivät ovat pidentyneet ihan huomattavasti, mikä sekin osaltaan saa mielen virkeämmäksi ja iloisemmaksi - työkiireistä huolimatta. Ihanaa! Näin myös eilen lokin, joka on yleensä niitä ensimmäisiä muuttolintuja näillä leveysasteilla. Milloinkohan ennättäisi hyödyntämään näitä nättejä päiviä ja käyttelemään hieman kameraa? Onneksi suunta on parempaan päin eli kameraa päässee käyttelemään enempikin kesää kohti mentäessä.

4. Surkea aikatauluttaja ja vielä huonompi aikaansaaja. Tämän hetken fiilis. Olen huono tekemään itselleni aikatauluja ja vielä huonompi pysymään niissä. En nyt siti sano, että missaisin deadlineja, mutta jätän helposti asiat viime tippaan. Varsinkin omia asioitani siirrän tosi helposti tuonnemaksi, jos se on mahdollista. Toisaalta olen melko aikaansaava pienen paineen ja kiireen alla, mutta kamoon, minkä takia pitää luoda itse itselleen kiire?! Ei muuten ole ensimmäinen kerta kun tätä mietin... Toisinaan kiire tulee puskista ja yllätyksenä, itseriippumattomista syistä, kuten nyt nämä työkiireet.


Ja kuten juuri sanoin, vetkutan omia asioitani viimeiseen asti, joten taidan pikkuhiljaa lopetella ja ruveta pakkailemaan huomiselle treenikamoja (omistanko mitään niiksi kelpaavaa??) ja eväitä valmiiksi. Juu, huomenna tämä lähtee salille. Luvassa ähellystä ja voimien loppumista, kipeitä lihaksia ja vaikerrusta. Sitä ennen pitäis tehdä jokunen tunti duunia, ensin etänä ja sitten ajella ihan paikan päälle. Odotan huomista innolla (ja pienellä kauhulla). Raportoin, kunhan kykenen. Nyt se on moro! :)




SEURAA BLOGIA: BLOGILISTA // BLOGLOVIN // FACEBOOK // INSTAGRAM


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)