maanantai 17. helmikuuta 2014

MATKA HÄÄMÖTTÄÄ!

Helouhelou! Nyt alkaa matkavarvasta kutkuttaa siinä määrin, että en malta enää olla täällä siitä hiiskumatta. Jonkun mielestä lienen höyrynnyt tästäkin aiheesta jo kyllästymiseen saakka, vaikka hetken olenkin ollut asiasta aivan hissukseen. Aiemmin, vuoden vaihteen jälkeen puhelin kuitenkin melko tiuhaan matkakaipuustani ja suunnittelin meneväni sinne ja tänne. Tai lähinnä kai haaveilusta oli suurimmassa osassa kyse.

Nyt ihan pian aion kuitenkin pakata laukkuni ja mieheni matkaan ja lennähdämme kohteeseen! Maaliskuun 20. päivä astumme koneeseen, joka lennättää meidät Eilatiin, Israeliin! Sehän on jo ihan pian! Vietämme viikon auringon lämmössä Punaisenmeren rantsussa ja kuten jo jossain taisin mainita, on kyseessä samalla häämatkamme. Ei liene epäselvää, että eräs bloggaaja on kuin kissa kuumilla hiilillä. <3

Kuva Dubaista, Jumeirah Beach 2011

Meille kaikille lomalla on varmaan hieman eri merkitys ja kukin haluaa viettää lomansa omalla tavallaan. Olenkin taas miettinyt, mitä loma itselleni merkitsee, mitä haluan juuri tältä lomalta jne. Ja nyt on siis nimenomaan kyseessä lomamatkat, jotka omassa pääkopassani lokeroituvat eri kohtaan kuin kotimaan rajojen sisäpuolella vietettävä loma. Olipa lomalla tarkoitus olla kotinurkissa tai matkustaa maailman ääriin, yhdistää niitä yksi yhteinen tekijä: oma aika ja lupa tehdä omassa tahdissa omia juttuja. En oikein jaksa ymmärtää lomailijoita, joiden päivät ovat aikataulutettu minuuttien tarkkuudella, jossa "lomanjohtaja" marssittaa pesuettaan paikasta toiseen lähes armeijamaisen kurin alla. Näitäkin olen nähnyt ja kauhulla katsellut. Onhan tämäkin toki tapa viettää lomaa, mutta ehdoton nounou minulle.

Matkat ovat itselleni liian harvinaista herkkua ja matkustaisin niin mieluusti enempi. Kun sitten matkaan pääsee, on se eräänlaista luksusta. Vaikka kohteemme valikoituu yleensä lämmön perusteella, on kiva, jos kohteessa on myös mahdolisuus jonkinlaisiin aktiviteetteihin. Useampi kokonainen päivä päälaellaan aurinkotuolissa olisi miehelleni ehkä liikaa. Niinpä kohteen monipuolisuus on aina arvoasteikolla korkealla ja tälläinen kohde tulee helpommin valituksi. Ja vaikka kohteessa tulee olla näkemistä, kokemista ja tekemistä, ei se silti tarkoita, että niihin kaikkiin on ehdittävä. Mahdollisuuksia on kuitenkin hyvä olla. Tehdään, mitä tehdään, mitä mieli sattuu haluamaan. Tai ollaan siellä aurinkotuolissa. Ei sen niin väliä, kunhan on hyvä ja mukava olla.

Tämän kertainen kohdevalinta tuli hieman puskista ja viime hetkillä. Olin jo joskus aiemmin maininnut Eilatin, mutta nyt se ei ollut tullut mieleenkään ennen kuin oltiin jo oikeastaan päätetty lähteä Kap Verdeen. Tässä kohtaa ääni päässäni kuitenkin huusi Eilatia ja ehkä asiaan hieman vaikutti myös kohteessa käynyt työkaveri. Ja niinpä, siltä istumalta mieli vaihtui ja matka Eilatiin buukattiin. Selvinä etuina Eilatissa olivat esim. puolta lyhyempi lentomatka (vrt. Kap Verde) sekä lukemattomat mahdollisuudet uusille kokemuksille, niin historian kuin eläimistönkin puolesta. Eilat on myös ihan ehdoton valinta, mikäli mielitään snorklata (päästiin edellisellä reissullamme snorklauksen makuun ;). 

Kuva Sharm el Sheikhistä 2012.
Haluan matkoillani nähdä ja kokea uutta. Olen vain kiinnostunut muistakin tavoista elää ja olla kuin vain omastani. Olen utelias. "Maassa maan tavalla" on mottoni vieraalla maalla ja haluan oppia ja ymmärtää myös muita tapoja elää. En toki joka kohdassa allekirjoita tuota, mutta uusista kulttuureista ja tavoista voi oppia, niitä itse harjoittamatta. Haluan maistella uusia makuja, tavata uusia ihmisiä ja uusia eläimiä. Eläimet ovat olleet monen loman kohokohta. Eilatissa toivon pääseväni lähemmäs delfiinejä, joita vilaukselta näimme Egyptin reissullamme. Aion tehdä myös tuttavuutta muiden pinnan alla elävien kanssa snorklaamalla. :) Vedenalaiseen käyttöön sopiva kamera olisi nyt hakusessa ja toiveissa... Lämpöä tältä lomalta ei varmaankaan tule puuttumaan, sen verran kivoja kelejä siellä on jo nyt pidellyt. Olen avoimin mielin ja kovin innokas pääsemän matkaan ja tutustumaan johonkin ihan uuteen. Vaikken itse olekaan uskonnollinen, odotan tätä matkaa myös kohdemaan pääuskonnon vuoksi, millaisia ihmisiä he ovat, millaisia tapoja heillä on?

No, joo. Kaikkein eniten odotan tietysti rakkauden täyteistä lomaa, oman mussukkani kanssa uusien elämysten parissa. Noin niinkuin tiivistettynä. :)

Onko Eilatin kävijöitä? Kokemuksia paikasta? Kokemuksia myös veden alla kuvaamisesta (laitteet jne) kuulisin mieluusti! :)




SEURAA BLOGIA: BLOGILISTA // BLOGLOVIN // FACEBOOK // INSTAGRAM

2 kommenttia :

  1. Ihanaa lomaa teille, Pölöset :) Mie oon sillon Teneriffalla, aattelin käydä tällä kertaa viimeinkin kattomassa Teiden ja viettää pari päivää Loro Parquessa. Aurinkotuoliin olijaksi miusta ei ole, mutta relaan muuten kybällä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos veikka! Leppoisaa ja rentouttavaa lomaa myös siulle. :) Mie kyllä toivoisin voivani olla myös aurinkotuolissa ja vaikka lukea, en muista millon oon viimeks lukenu jotain kirjaa?! Tuolla pitäs olla niin paljon tekemistä, ettei ihan kuitenkaan kaikkeen viikossa revetä, mut en miekään koko lomaa halua/jaksa vaakatasossa viettää. :D

      Poista

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)