sunnuntai 2. helmikuuta 2014

...SITÄ TIKULLA SILMÄÄN...

..joka vanhoja muistelee. Ihan kelpo sanonta monessa kohtaa, mutta ehkei ihan joka kohtaan sovelias kuitenkaan. Varmaan tällä viitataan tietynlaisten vanhojen asioiden kaiveluun, jotka on jo sovittu ja unohdettu ei niinkään vanhojen, hyvien aikojen muistelemiseen. Nyt joka tapauksessa muistellaan vanhoja, vaikka tulisi kuinka monta tikkua silmään. Luvassa kuvatykitystä aikavälillä 2007-2012. Pelko pois, olen (ainakin yrittänyt) pysyä kohtuudessa. :D

Niin viksu, niin viksu. Neri vm. 2007.

Kuten eilisessä (kehnossa) postauksessa kerroin, löysin kauan kateissa olleen muistitikkuni, jonka sisältönä on kuvia vuosien ajalta (anteeksi vielä armon lukijat, etten antaut itsestäni koko sieluani postaukselle vaan tuijotin samalla turhan päiväistä sketsiohjelmaa, jonka muuten voisi katsoa uusintana tänään useammaltakin kanavalta, ja huomenna ja varmaan vielä ylihuomennakin?). Jännä, miten paljon kuvien katoaminen harmitti, kiukutti, itketti ja suututti. Vaikka muistot jäävät elämään, niin olisihan niitä kuvia joskus ehkä mukava katsella? Meininki oli tosiaan kuin isommassakin urheilutapahtumassa, kun sain muistitikun käsiini erään laukkuni sivutaskusta. Harmi (onni), ettei kotona ollut ketään kuulemassa ja näkemässä voitonjuhlaani, mutta voin vakuuttaa, että se olisi ollut näkemisen arvoinen esitys (or not). :D

Tänään olenkin ihastellut ja kauhistellut vanhoja kuvia tuolta tikun uumenista ja arvaatte jo varmaan, että altistan myös teidät niille. Buhahahaa! Olen poiminut summamutikassa kuvia vuosien varrelta ja jostain syystä huomaan valinneeni runsaanlaisesti matkakuvia... ettei vaan olisi jotenkin ajankohtainen aihe? ;) Lupailin teille tarkempaa postausta matka-asioista kunhan matkakohteemme on selvillä ja se onkin tuloillaan tässä piakkoin. Mutta tänään mennään näillä, muistoilla menneistä vuosista...

Dubaissa matkailtiin maaliskuussa 2011.
Dubai Jumeirah Beach
Täytyy kaikeksi häpeäkseni myöntää, ettei näistäkään kuvista yhtään ainoaa ole tullut teetettyä paperikuviksi. Nykyään on niin näppärää kun kuvia voi räpsiä huolettomasti ilman, että täytyy koko ajan miettiä filmirullan täyttymistä epäonnistuneista ja turhista otoksista. Kuvien katselu on tehty ainakin yhtä helpoksi eli nähdäkseen ottamansa kuvat ei tarvitse enää teettää niitä paperikuvia. Ja sitten ne jää teettämättä. Minulla ainakin. Ja se on kyllä sääli. Jokin aika sitten katseltiin ystävän luona oikeita, paperisia valokuvia ja se oli kyllä ihan virkistävä ja jopa nostalginen hetki, melkein kuin jotain uutta!

Nukkua voi monenlaisissa asennoissa... Neri 2012.
Jouluaaton aatto 2010, pakkasta päälle -20 astetta, taustalla näkyy Savonlinnan rautatiesilta.
Matkalla firman pikkujouluihin vuonna 1 ja 0 (2010).
Olen useasti todennut miehelleni, että joo, me sitten vanhoina mummoina ja pappoina istuksitaan tässä sohvalla ja ihmetellään toinen toisiamme, kun ei tuota vieressä istuvaa papparaista/mummelia näy missään valokuvissa... Molempien "edellisistä elämistä" on olemassa kuvamateriaalia, mutta se olikin sitä valokuvien kulta-aikaa.... eh. Pitäisiköhän teettää niitä valokuvia?

Ihmeellisiä pikkuisia putkahti 06/12.

Rilla- mummeli päiväkäpöstelyllä 2012 (tämä saattaa olla Rillan ensiesiintyminen blogissa? hän on siis koiristamme vanhin, 13 vuotias eäkkeellä oleva teräsmummo. Taikan (ja Martan)  mummo.

Hello London! 2010
Tähänkin on tullut vuosien aikana joku tolkku. ;)
Miten se kuvien teettäminen sitten on niin hankalaa, varsinkin kun se oikeasti on sekin tehty melko helpoksi kuluttajalle? Ei tarvitse edes konkreettisesti marssia mihinkään, sen kun koneelta valkkailet kuvat ja sitä rataa ne sähköisesti singahtavat valmistukseen. Muutama päivä ja kuvat köllöttää postilaatikossa. Ei kuulosta kovin hankalalta, vai mitä? Eikä se sitä ole, olenhan minä nyt sentään joskus jotain kuvia tilannut. Joskus. Jotain.

Hyvää Juhannusta!  2010

Niin kauniit pionit 2012.

Kukat patiolla 2012.
Ihana kesäfiilis näissä kukkakuvissa, vaikka itse sanonkin. Alkaa jo kaivata kesää ja kärpäsiä... no, kesää ainakin. Ei sinänsä, tykkään kyllä keväästä ja onhan tässä se matkakin tulossa, joten kaikki aikanaan. :)
Sharm el Sheikh 2012.

Nyt alan lopetella. Huomenna alkaa itselläni uusi työviikko, mutta koitan kirjoitella tänne blogiinkin aika ajoin. Tyrkyllä olevia aiheita matka-aikeiden lisäksi ovat Karen Millen nahkatakin esittely, ruoka-aiheista parikin ohjetta lohesta ja tänään syötiin ihan törkyhyvää nyhtöpossua (ihana käännös mielestäni, tämä on siis pulled pork) ja ainahan sitä jotain diipadaapaa on. Mukavaa alkavaa viikkoa !!

Oliko tämän päivän kuvapläjäys liikaa vai ihan jeesjees? Mikäköhän aihe teitä kiinnostaisi eniten? Kertokaa vapaasti ja muitakin ideoita otetaan lämmöllä ja suurella mielenkiinnolla vastaan. Entä miten on valokuvien laita, tuleeko teetettyä paperikuviksi vai ei?




SEURAA BLOGIA: BLOGILISTA // BLOGLOVIN // FACEBOOK // INSTAGRAM

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)