tiistai 10. kesäkuuta 2014

SHOPPAILUJA

Hellou! Viimeiset postaukset ovat olleet kovin viheriöiviä ja luonto painotteisia, joten ajattelin tähän väliin kertoa teille, mitä Lontoon matkalta tarttui kotiin tuomisiksi. Kovin pitkää postausta ei näistä ehkä saa aikaan, enkä myöskään ole kuvannut ostamiani puseroita asuina, mutta jospa teille kuitenkin välittyisi hieman siitä, mistä tällä hetkellä tykkäilen?

Kesän myötä pukeutuminenkin aina kevenee ja jotenkin piristyy. Talviaikaan tulee taaperrettua ehkä enempi tummissa väreissä, kun taas kesällä uskaltautuu kirkkaampiin ja iloisempiin kuoseihin. Rakastan tuoreita kukkia niin maljakossa kuin luonnossakin. Tämä shoppailukierros toi kukat myös vaatteisiin. Mukaani tarttui viisi uutta paitaa, joissa vallitsee kukkahulluus. Lukuunottamatta mustaa perusneuletta (alimmaisena oik. yläkulma), jota vaatevalikoimastani ei ennen tätä ole löytynytkään. Älkää kysykö, miten se edes on mahdollista, sillä luulen joka naisen omistavan tämän vaatekappaleen. Nyt minultakin siis viimein sellainen löytyy. :) Muut valinnat osuivat kesäisiin peruspuseroihin, joissa oli jotain pientä, mikä viehätti silmääni. Kukkia, värejä, kirjaimia, eläinaiheita, vähän blingiä, niskaan jäävä rusetti ja niin edelleen. Tässäpä puseroista vilaus.




Kaikki puserot ovat edullisia ja näihin upposi yhteensä noin neljäkymmentä puntaa. Tosin tuo valkoinen oranssein kukin maksoi saman verran kuin loput neljä yhteensä. Saa nähdä, missä näissä on hintalaatusuhde parhaillaan. Valkoinen pusero Nextistä, muut Primarkista. Olen monesti sitä mieltä, ettei halvin ole aina paras vaihtoehto miltään kannalta katsottuna, mutta juuri Primarkista on tarttunut vuosien varrella muutamia muitakin tuotteita ja hämmästyksekseni voin todeta niiden olleen hintaansa nähden todella laadukkaita. Yksilläkin neljän punnan sandaaleilla olen läpytellyt ristiin rastiin ympäri mualimoo ja varsinkin Suomea nyt jo kolmatta (neljättä?) kesää! Ei paha, vai mitä? 



Loput ostokset näkyvätkin sitten tuossa yläpuolella eli kosmeettiselle puolelle mennään. Maaliskuiselta Eilatin matkalta hommasin Marc Jacobsin Daisy tuoksun. Kotona ja parin käyttökerran jälkeen alkoi kuitenkin tuntua, ettei tuoksu sittenkään ollut omani. Niinpä nuuskin uusia vaihtoehtoja jo Helsingissä, Lontoossa Bootsissa (apteekki- sekä kempparituotteita myyvä ketju) ja vielä vähän Gatwickissä. Nyt on sitten kokeilussa Victor & Rolfin Flowerbomb, josta ainakin toistaiseksi olen tykännyt. :) Daisy on vailla käyttöä, winkwink, jos jota kuta kiinnostaa? ;)

Nyt kun olen koittanut hoidella omia kynsiäni, on kynsilakkavalikoimani alkanut kasvamaan eksponentiaalisella nopeudella. Mukaani ei tietenkään tullut ainuttakaan kynsilakkaa, joten Bootsista löytyi onneksi apu siihenkin. :) Valitsemani väri on kynsissä vielä pliisumpi kuin mitä se pullossa näyttää, mutta maksoin tästä kolme puntaa ja lakka kuivuu alle minuutissa. Todella hyvä kiireisenä hetkenä tai malttamattomalle lakkailijalle. Sattuuko joku tietämään, saako näitä Suomesta? Kyseessä siis Seventeenin Quicker Slicker Nail Polish. Sama lakka kynsissä alla olevassa kuvassa.




Hankintaan meni myös Max Factorin Mastertouch concealer. Peittää kivasti tummat silmänaluset ja olen ollut kovin ihastunut tuohon levityspäähän. Peiteaineen koostumus on kevyt, valoaheijastava ja se mukautuu ihon omaan sävyyn saumattomasti. Pitää ihan täälläkin jälkikäteen kiitellä, miten hyvää palvelua Bootsissa sain. Etsin alunperin Cc-kynää (CC Colour Corrector), joka täällä Suomessa on hetki sitten tullut myyntiin. Myyjä esitteli tuotteita kädestä pitäen, näytti kuinka ne tomivat ja totesi concealerin olevan helpompi ratkaisu, sillä se ei vaadi välttämättä mitään muuta. CC-kynä vaatisi hänen mukaansa monimutkaisemman valmistelun (meikkivoiteen, puuterin jne), jotta lopputulos on yhtä hyvä kuin tällä tuotteella. Tiedä häntä? Hölmöä on helppo höynäyttää, mutta kovin paha lopputulos ei ole ollut. Tämä oli halvempi ja mikä minulle hyvin sopii, "laiskan meikkaajan tuote". Itselläni se ainakin on lunastanut paikkansa myös jatkossa.



oliko näissä oma suosikkisi? Tai muuten tuttuja tuotteita? Jos Daisy tuoksu kiinnostaa, niin rohkeasti yhteys minuun (edit: Kyseessä ei ole tämän postauksen kuvissa esiintyvä tuoksu)! Tuoksu on ostettu maaliskuussa ja käytetty vain pari suihkausta, pullo on siis käytännössä täysi. :)

Nyt hyvät yöt ja kauniita unia!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)