sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

VILLIT VIIKONLOPPUKUVIOT

Hellurei! Kesä on pullollaan kaikenmaailman tapahtumia ja kissanristiäisiä. Monet tapahtumat, joihin haluaisi osallistua ovat kaiken kukkuraksi samaan aikaan ja tunnetusti kahteen paikkaan repeäminen on ainakin toistaiseksi mahdoton tehtävä. Perjantai-illalle oli tiedossa kaksi tapahtumaa ja lauantaina oli talkoohommien vuoro. Viikonlopun aikana oli tapahtumia lähiseutu pullollaan, mutta omaan viikonloppuuni valikoitui oman kylän tapahtumat.

Perjantaina meillä oli kutsu Lordi- näyttelyn VIP-iltaan Savonlinnassa, mutta työt esti siihen osallistumisen. Illan ohjelmaksi vaihtui siis paikalliset ravit, jotka järjestetään kerran kesässä. Hirviöpukuja haluaisin päästä katselemaan ihan uteliaisuuttani, mutta hevoset sen sijaan ovat sydämessäni. <3

Neri-muru ja hepukka

Viikonlopun aikana ajettiin myös Suur-Saimaan ympäriajo, johon on tullut osallistuttua joitakin kertoja talkootehtävissä. Aamulla suunnittelin mahatautia ja nuohoojan, putki-, sähkö- tai ihan minkätahansamiehen meille saapumista, jonka vuoksi olisin voinut jäädä kotiin, sen verran vähän huvitti lähteä. Nopsaan päivä kuitenkin vilahti ja kivaakin oli, vaikka vettäkin heitti taivaalta tulemaan. Kuvat jäi tällä kertaa tuon alla olevan kuvan varaan, vaikka kivoja vanhoja autoja paikalla nähtiinkin. Samoin ihania asuja, jotka kyllä piristivät omaa mieltäni ainakin. Varsinkin kahden daamin kellohelmaiset mekot yhdistettynä pieniin mustiin nahkatakkeihin sai kyllä pointsit minulta. Loistava kokonaisuus aina pikkuruista avoautoa myöten, ihanat! Harmittaa ihan, ettei ole kuvaa heistä. :-/ Omassa asussa sen sijaan ei ollut paljon kuvattavaa, sillä farkut, villatakki ja kirpparilta ostettu takki eivät olleet kovin hääppöinen yhdistelmä. :D



Tälläistä kuului siis tähän viikonloppuun. Ihmettelin eilen kovasti myös sitä, mikä vika meidän telkkarissa mahtaa olla, kun sieltä tulee vain ja ainoastaan jalkapalloa. En vaan ole jalkapallotyyppi, vaikka sitä on tullut potkittua joskus muinoin itsekin. Naureskelin myös tuolle kääntäjälle, joka löytyy vasemmalta sivupalkista. Jopa meikäläisen tankeroenglannilla ymmärsin, että taitaa käännökset antaa melko pöpin kuvan tästä blogista ja siinä sivussa minusta. :D Latkin siinä sivussa myös viiniä ja päivittelin tylsyyttä. Että sellainen villi viikonloppu, hah.

Huomenissa on taas raahattava pyrstönsä töiden pariin ja luvassa onkin työntäyteinen viikko ennen loman (huom. LOMAN) alkamista. Olen ehkä sen loman tarpeessakin. Tämä kesä, mukakesä, on ollut niin ankea, että vähemmästäkin väsyy ja ahdistuu. Onpahan edes loma, vaikka uusi jääkausi tulisi. Aion tsempata itseni paremmalle kesämielelle ja asentaa lomamoden päälle ensi perjantaina aikalailla tasan kello 16. Nih!

Huomisen jälkeen kesäkuukin on förbi, jokohan se kesäkin sieltä vihdoin tulisi? Kuukausikatsausta ainakin on luvassa, tällä kertaa kahden kuukauden verran. En nimittääin koskaan ole saanut aikaiseksi toukokuun paketointia Lontoosta palattuani... Hei mutta, toivottavasti teillä on ollut mukava viikonloppu ja tsemppiä uuteen viikkoon!





SEURAA BLOGIA: BLOGILISTA // BLOGLOVIN // FACEBOOK // INSTAGRAM

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)