sunnuntai 31. elokuuta 2014

AINA ON SYYTÄ JUHLAAN

Eilinen päivä oli ja meni. Meille se oli lauantain lisäksi vuosipäivä, jonka vuoksi halusin järjestää hieman jotain erityistä. Ei mitään suuren suurta, mutta jotain hieman normaaleista lauantai illoista poikkeavaa. Niinpä meillä syötiin kunnollinen illallinen alku- ja jälkiruokineen. Eväät huuhdeltiin alas shampanjalla. Oma suosikkini shampanjan ohella ;) oli ehdottomasti alkuruokana olleet katkarapucocktailit, jonka seuraksi tein vielä tomaattileipää. Olisin helposti voinut siirtyä alkupaloista suoraan jälkiruokaan, varsinkin kun pääruoka ei sitten ollutkaan ihan niin onnistunut....








Menu

Katkarapucocktail ja tomaattileipää
Piripirikanaa ja vihannesröstit
Vanhan ajan vaniljakiisseliä sekä mustikkakiisseliä


Piripirikana ja vihannesröstit eivät vaan olleet mieleeni. Kanasta en voi syyttää itseäni, sillä se oli valmiiksi maustettu, mutta rösteissä yksinkertaisesti epäonnistuin. Yksinkertaisessakin voi epäonnistua... Mukisematta mieskin söi annoksensa, vaikkei tainnut olla ihan hänenkään makuhermoa kutitteleva annos. Onneksi jälkiruoka edes pelasti jotain ja sai hyvän maun taas ruokalijoiden suihin. Ja shampanja - tuskin tarvitsee ääneen sanoa  - harmittavan hyvää. :)

Olen järkeillyt itsekseni, että näistä pienistäkin asioista, kuten yhdessäolon vuosipäivästä, voi ja saa tehdä juhlanaiheen. Eikö se teekin elämästä paljon mukavampaa? Miksi odottaa jotain suurta tapahtuvaksi ennen kuin voi juhlia tai poiketa normaaleista kuvioista? Entä jos tarpeeksi suurta syytä ei tulekaan? Halusin myös samalla viestiä, että välitän ja arvostan yhteistä elämäämme ja yhdessäoloamme. Aivan kuten saatan ostaa ystävälle/vanhemmille/miehelle lahjan ilman "mitään syytä", jos ajattelen saajan ilahtuvan siitä. Ilman pieniä piristysruiskeita, pieniä pyrähdyksiä normaaleista kuvioista, elämä olisi tasapaksua, harmaata ja yksitoikkoista. Aina on syitä ainakin pieneen juhlaan. Eikö vaan?

Mitäs mieltä, onko "kissanristiäisten" juhliminen huippua vai turhuutta?

PS. Kirppiksele lisätty muutamia uusia juttuja ja muutamia hintoja alennettu. Kannattaa tsekata! 













SEURAA BLOGIA: BLOGILISTA // BLOGLOVIN // FACEBOOK // INSTAGRAM

2 kommenttia :

  1. Ehdottomasti kannattaa juhlia aina, kun siltä vähänkin tuntuu :). Meillä on aina pieni juhlan aihe sekin, jos sattuu olemaan vapaata yhtäaikaa armaani kanssa ;)!
    -Mimmu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin oon koittanut ajatella. Juhliminen tosin on nykyään hyvin toisenlaista kuin nuorempana, mutta silti on mukava tehdä pienistäkin asioista juhlan aihe - vaikka se juhla käsittää usein vain kaksi henkeä. :)

      Poista

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)