torstai 14. elokuuta 2014

USKOTKO TAIKUUTEEN?

Muistatteko kun ennen oli myynnissä lapsille taikurin tarvikkeita? Muistan, että luokkatoverillani oli sellainen. Sen sisältö oli mielenkiintoinen, mutta vain siihen asti kunnes se oli läpikoluttu ja temppujen salaisuus paljastunut. Mutta sitä ennen taikuus oli taikuutta.

"Oikea taikuus" on hieman monimutkaisempaa kuin nuo lasten taikalaatikoiden sisällöt. Oma suhtautumiseni taikuuteen on varovaisen avoin. En niinkään usko varsinaiseen  taikuuteen tai yliluonnolliseen, vaikka ajatus kiehtookin, mutta uskon ihmismielen tuntevan voivan saada aikaan illuusion taikuudesta. Joku voisi sanoa sitä huijaamiseksi ja toteutustapoja lieneekin monia - toiset taidokaampia kuin toiset. Muistan seuranneeni innolla mm. David Copperfieldin ohjelmaa, Paul McKennaa ja sittemmin myös Chris Angelia sekä Maikkarilla pyörinyttä Noora Karman ohjelmaa. Televisio ja sen mukanaan tuoma tekniikka mahdollistaa paljon, mutta miltä temput livenä näyttäisi?

kuva: www.taikaajataistelua.fi


Nyt aionkin avata silmäni taikuudelle, sillä tulevana perjantaina Savonlinnan Olavinlinna muuttuu Taikalinnaksi. Keskiaikaisen linnan näyttämöllä ihmisiä ihmetyttävät Noora Karman lisäksi mentalisti Pete Poskiparta ja kahlekuningas Jari Tapanainen. Mukana lavalla on myös laulaja Saara Aalto, jonka kaunis ääni sopinee linnan ja taikuideen puitteisiin ainakin kuin nenä päähän. Taikalinna on Olavinlinnassa nyt toista kertaa ja viimein pääsen itsekin sen näkemään! Odotan innolla hienoa ja viihdyttävää showta! Ainahan ihmiset ovat halunneet "leipää ja sirkushuveja".

Vaikka taikuus on ehkä epätodellista, niin jos et osaa selittää näkemääsi, eikö sen voi luokitella taikuudeksi? ;)

Taikalinna on osa kaksipäiväistä Taikaa & Taistelua- tapahtumaa. Perjantaina 15.8. Taikalinna, lauantaina 16.8. Boxing Night, jonka pääotteluna Eva Wahlström puolustaa EM- titteliään.



SEURAA BLOGIA: BLOGILISTA // BLOGLOVIN // FACEBOOK // INSTAGRAM


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)