tiistai 30. syyskuuta 2014

INSPIRAATIO: TA METSÄSTÄMÄSSÄ

Niin, niinkin voi käydä. Että inspiraatiota ei löydykään. Tai jos sentään on inspiraatio, muttei motivaatiota! Kuulostaa aika kamalalta, mutta siitä minä kärsin. Taas. Lähes joka syksy törmään tähän samaan asiaan ja yhtälailla joka syksy, se tuntuu yhtä ylitsepääsemättömältä ja vaikealta. Keksin heti vaikka kuinka monta muuta sijaistoimintoa, joita voin suorittaa ohittaakseni sen, mikä on kuitenkin tehtävä. Kesä olisi laitettava pois...

Vaikka olenkin nauttinut suunnattomasti kauniista ja aurinkoisista syyspäivistä, kellastuvista lehdistä ja kauniista syksyisestä maisemasta, se on jotenkin niin haikeaa. Lämmin loppuu, tulee pakkaset ja pimeys. Kesäkengät röntsöttävät eteisen lattialla toimettomina. Ne pitäisi laittaa pois, samoin kesävaatteet. Voiko vuodenaikoja huijata jättämällä ne esille, kaikesta huolimatta? Jos talvi ei tulisikaan?



Samalla kun koitan potkia itseäni kesävaatteiden ja -kenkien talvisäilöntään, mietin lähes kauhulla sitä pikkuhiljaa kasvanutta vuorta, joka olisi toimitettava johonkin. Johonkin on tässä tapauksessa yhtä kuin pois omista nurkista. Pitämättömiä vaatteita, kenkiä ja käytöstä poisjääneitä laukkuja on salakavalasti jäänyt hyllyille, kirppiskasseihin ja laatikoihin. Johonkin ne pitäisi toimittaa.  Todennäköisesti kukaan muu ei sitä puolestani tee. Missä on inspiraatio? Entä motivaatio?!!

Mistä te saatte motivaatiota arjen pikkuaskareisiin?

Syksyn kauniit päivät ovat toisaalta inspiroineet keräämään karpaloita. Olette ehkä kuulleet karpalovillityksestäni ihan riittävästi jo aiemmissa postauksissa, mutta todetaan nyt vielä, että mopo on karannut niiden suhteen ihan käsistä. Voisi kai aikaansa kyllä huonomminkin käyttää kuin suolla päälaellaan? :D

PS. Blogikirppis sulkeutuu tältä erää tämän viikon torstaina eli viimeiset hetket alkavat ovat käsillä. Ota reippaasti yhteyttä, mikäli voit tarjota uuden kodin sitä tarvitsevalle.







SEURAA BLOGIA: BLOGILISTA // BLOGLOVIN // FACEBOOK // INSTAGRAM

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)