maanantai 13. lokakuuta 2014

AIRI, UUSI YSTÄVÄNI

Uusi viikko on taas aluillaan ja viikko onkin hyvä avata vaikkapa esittelemällä uusi ystäväni. :) Mainitsin aiemmin, että olen hankkinut uuden läppärin. Koska omistan iPhonen ja iPadin ja koska olin lopenkyllästynyt Windows-koneiden toimintaan, päätin tehdä investoinnin Applen hyväksi. Niinpä omppuperheeni kasvoi uudella jäsenellä MacBook Airilla. Lapsenmielisesti nimesin laitteen, miksipä muuksikaan, kuin Airiksi.

Alkutaival on toki ollut yhtä ihastumista, mutta toisaalta myös uuden opettelua ja lähes loputtomalta tuntuneen ongelmanratkaisun etsimistä. Kesti tuskastuttavan kauan onkia tieto, miksei winkaarikoneessa käyttämäni ulkoinen kovalevy wörki macissa. Tai se toimii, mutten voi tallentaa sille, ainoastaan lukea levyä. Tämä siis johtuu siitä, että Windows ja Mac koodaavat(?) tallentamansa tiedon eri tavoin. Molemmat osaavat lukea toistensa koodausta, muttei kikrjoittaa sitä. Tai jotain tuon suuntaista. En ole ihan älytön bittinero. Nyt pitäisi vaan tehdä vähän kuvansiirtohommia, ulkoisen kovalevyn alustusjuttuja ja sen jälkeen kovalevyn pitäisi olla suostuvainen myös ottamaan vastaan kaiken sen, mitä ikinä keksin sinne työntääkään. Siis jos kaikki menee niinkuin pitäisi... Tallennuksen kanssa on muitakin kysymyksiä, mutta jospa nekin tässä ratkeaa? Onko lukijoissa mac-neroja?






Suurta ihmetystä, ihastusta ja vähän ehkä rakastumista, on aiheuttanut Airin äänettömyys. Ei kohinoita, hurinoita ja kummallisia huokailuja. Toisin sanoen tuuletin ei huuda koko ajan. Siis ei ole vielä selvinnyt, onko tässä sellainen? Pidän paljon läppäriä sylissä ja tämä ei kuumene eikä edes lämpene, vaikka saatan istua tunteja sohvannurkassa kone sylissäni. Jänniä ominaisuuksia, jotka ei ehkä teknisesti ole niin suuria saavutuksia, kuin mitä ne juuri minulle henkilökohtaisella tasolla ovat. Jo edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi itselleni on tärkeää, että kone toimii sutjakasti ja saan siirreltyä ja vähän myös käsiteltyä kuviani. Vihaan odottelua, varsinkin jos se johtuu tietokoneen hitaudesta (joojoo, olen hätähousu). Samoin minulta loppuu pinna hyvin lyhyeen, jos kone temppuilee ja kaatuilee etc. Varsinaisia teknisiä tietoja en tässä nyt edes ala luetella, koska en koe, että ne olisivat niin välttämättömiä, mutta toistaiseksi Airin kanssa ei ole ilmennyt mitään ongelmia. :)




Uusi kone on kyllä aiheuttanut muutamia lieveilmiöitä. Airi on niin mukava, että se on saatava reissuun mukaan. Sitä viitsii raahata mukana, sillä se on mukana pidettäväksi vielä sopivan pieni ja nii-in kevyt. Ongelma: valikoimassani ei ole (vielä) tarpeeksi isoa laukkua, johon Airin voisi pakata ja jossa vielä muitakin tavaroita mahtuisi kuljettamaan. Niinpä "puolivahingossa" tilasin ensimmäisen kokelaan tähän tehtävään. Kuulette siitä sitten myöhemmin, mikäli se osoittautuu sopivaksi tarpeeseemme. Löysin myös täydellisen kotelon, joka olisi tietty omiaan suojaamaan Airin sileää pintaa niin laukussa matkatessaan kuin jokapäiväisessä elämässäkin. Vararikkoa välttääkseni, kotelo on ainakin toistaiseksi harkintalistalla. Kolmantena tässä kohtaa voi varmaan mainita sen, että taloutemme alkaa muistuttaa käyttämättömien läppäreiden hautuumaata, sillä nyt kaksi läppäriä on täysin vailla käyttöä...

Jos tällä hetkellä näyttää hyvältä tietotekniikan saralla, niin seuraava huolenaihe onkin valokuvauspuolella. Tänään koitin kuvata korppeja, tosin päädyin enempi kuvaamaan koiria... Lähtiessäni tuolle reissulle huomasin kameran näytön alalaidassa murtumia. Tähän sopisi kyllä paremmin huutomerkki! Siinä on pienet ruuvit, joiden juuresta kuori (tai runko) on murtunut. Siis whattahell??!! No, en ole viskonut sitä mihinkään vaan ihan normaalisti olen sitä kohdellut. Enkä nyt tiedä, onko murtumista mitään haittaa käytön kannalta, mutta pitänee ottaa yhteyttä myyjään...

Että tämmöstä. Mites teidän viikko on lähtenyt?






SEURAA BLOGIA: BLOGILISTA // BLOGLOVIN // FACEBOOK // INSTAGRAM

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)