torstai 23. lokakuuta 2014

KOOMATORSTAI

Terve! Oli ihan pakko aloittaa postaus tuolla tervehdyksellä. Teematorstai vaihtuu tällä kertaa koomatorstaiksi, sillä oloni on ihan kaikkea muuta kuin terve. Herätessäni eilen aamulla kurkussani oli kaktus ja nyt onkin jo pää täynnä räkää. Silmät vuotaa, nenä vuoroin vuotaa ja on tukossa, yskittää, päätä särkee ja olo on kaikin puolin kehno. Ajatus ei kulje ja väsyttää. Pidänkin löpinät lyhyenä. Vihaan sairastamista! Jo toisena päivänä sairastumisesta voin tämän todeta.

Kuvituksena tämän hetken parhaat kamuni. Kootessani tämän huippuasetelman, totesin jättäneeni Finrexinit työpaikalle...joo, en olisi halunnutkaan niitä enää tänä iltana nauttia. Tällä hetkellä kun lähin päivystävä apteekki on siellä reilun 60:n kilsan päässä, niin sitä ei niin vaan apteekkiin piipahdeta. Näillä on siis pärjättävä. Kuvasta tosin uupuu kuumat juotavat, joita löytyy omasta kaapista, kuten mehu ja tee. Mynthonit nyt on ihan pakollisia, Bafucinit nappasin apteekista varmuudeksi. Paras apu ärstyneille nenänpielille on Oriflamen Tender care voide ja tiikerisalvaa hölvään kaulaan ja rintaan, nenän alle laitettuna alkaa olla jo aika tujua. Nenäliinoista ei varmaan erillistä mainintaa tarvita?

Nyt kupponen kuumaa ja peiton alle. Sanoinko jo, että vihaan olla sairaana?





SEURAA BLOGIA: BLOGILISTA // BLOGLOVIN // FACEBOOK // INSTAGRAM

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)