maanantai 27. lokakuuta 2014

RIPSET, RIPSET, RIPSET

Heissulivei! Tauti jyllää edelleenkin, joskaan ei aivan yhtä pahana kuin viime torstaina, kun asiasta ensimmäistä kertaa mainitsin. Terve en kuitenkaan ole, henki kulkee huonosti ja sisuksissa tuntuu olevan jotain, mikä sieltä pitäisi saada pois. Pientä lämpöä pitää päällä, joten voimat ovat vähän vähissä  ja ajatuksen kulku on melko tahmaista. Kaiken kukkuraksi yöllä alkaneet vatsakrampit eivät ainakaan helpota yhtään oloa. Nämä oireeni eivät jotenkaan ollenkaan tunnu liittyvän toisiinsa. Flunssaa ja vatsakipuja, vai onko näitä molempia liikkeellä? :( 

Työpäivän päätteeksi tänään oli vuorossa ripsihuolto pitkäksi venähtäneen välin jälkeen. Olikin vallaton reissu. Olen kyllä kuullut monien ottavan tirsat huollon aikana, mutta itse en heihin lukeudu vaan yleensä on aina jotain höpöteltävää. Tällä kertaa en vaan yksinkertaisesti jaksanut juuri jutustella vaan nukahtelin tuon tuostakin - ja heräilin omaan kuorsaukseeni! Voi ristus, aika noloa. Vaikkei se vielä kuulemma työntekoa häirinnyt. :D Ilmeisesti olin sitten torkkujen tarpeessa, vaikka sen jälkeen olin ehkä vielä enempi sekaisin. Kun en ole päiväuni-tyyppiä ollenkaan. 



Sain kuitenkin taas ihanat räpsyt kuntoon. Kokeiltuani välillä volyymirpisiä, olen kuitenkin päätynyt perinteisempiin ripsienpidennyksiin. Volyymiripset ovat ihanan kevyet ja todella luonnollisen näköiset, mutta koska kaipasin ripsiini enempi "meikattua" ulkonäköä, on pidennykset juttuni. Ainakin nyt toistaiseksi.

Tämä tällä erää. Aion nyhjöttää loppuillan sohvalla peiton alla ja toivoa, että vatsankipristelyt menevät ohi ja olo paranisi kaiken kaikkiaan. Mukavaa alkanutta viikkoa!




SEURAA BLOGIA: BLOGILISTA // BLOGLOVIN // FACEBOOK // INSTAGRAM


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)