maanantai 8. joulukuuta 2014

MAANANTAI, TODELLAKIN!

Aloitetaanpa uusi viikko manaten maanantaita (ja vähän itseäni). Tänään moni asia on tuntunut turhan hankalalta ja jottei kaikki olisi ihan vain oman mielikuvitukseni tuotetta ja asennevammaa, myös tekniset vempaimet ovat aiheuttaneet lisäharmia ihan konkreettisilla ongelmilla, jotka eivät suoranaisesti liity tähän viikonpäivään. Aamulla satoi vettä, mikä sekään ei lisännyt intoa nousta edes sängystä. Koko päivän olo on ollut jotenkin ontto ja omituinen. 

Lauantaina pikaisen päivityksen blogiin tehdessäni odottelin meille vieraita. Ilta oli mitä mukavin, seura mitä parhainta ja syömisetkin maistui hienosti. Ja se skumppa. Siinä illan mittaan siis saunottiin, syötiin ja seurusteltiin, pelattiin seurapelejä ja kahviteltiinkin. Siinä sitten ilta livahti yöksi ja taisi tulla nautittua lasi jos toinenkin sitä skumppaa... Nukkumaan mentiin ihan liian myöhään. Olo olikin eilen sen mukainen. Eikä tämäkään päivä tosiaan ihan normaalilta ole tuntunut (meillä on kyllä ollut työmaalla oksennustautia, mutta ei taida se pöpö olla nyt kyseessä?).




Missä vanhuus ja viisaus? Mietin tässä, ettei taida mahtua samaan kaaliin nuo kaksi ainakaan omalla kohdallani. Eihän tässä nyt niin vanhoja vielä olla, muttei viisaitakaan. Ja ikäkinhän on pelkkiä numeroita, pääasia on olla oma itsensä ja sitä rataa, mutta kyllähän sitä älliä vähän itselleenkin soisi. Saisiko sitä vaikka täydennyspaketin netistä? Toisiko Joulupukki? (Ja onko sitä nyt oikeesti niin urpo, että pitää täälläkin myöntää töppäilynsä?? Kai.)

Lyhyestä virsi kaunis. Parempi vaieta tässä vaiheessa, kun ei tuo runosuoni nyt suoranaisesti pulppua. Ehkä elämä vielä voittaa ja viisaus iskee joskus tähänkin naiseen? Toivottavasti teidän viikonloppu ja Itsenäisyyspäivän juhlat sujui mallikkaasti! Tsemppiä uuteen viikkoon!

PS. Nyt alkaa olla viimeiset hetket osallistua hajuvesi- arvontaan! Linkki löytyy oikealta, sivupalkista.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)