torstai 18. joulukuuta 2014

METSÄSTÄJÄN VAIMO

Wuhuu, viikko alkaa olla hetikohta käsitelty! Torstai iltaa ilahduttamaan ajattelin ihmetellä hieman tätä menoa ja meninkiä taloudessa, jossa majaani pidän. Se kun aina silloin tällöin tuppaa olemaan melko - eriskummallista. Se, että samaan mökkiin ahdetaan kaupunkilaisneito, metsästäjämies sekä viisi koiraa, aiheuttaa toisinaan eriäviä mielipiteitä erinäisistä asioista erinäisten perheenjäsenten (tähän lasketaan koko em. kööri) kesken. Tosin on meillä ihan hauskaakin toistemme kanssa ja toistemme kustannuksella. 


Tosi asiassa tuo otsikko on ehkä taas vähän harhaanjohtava, sillä tarina kertoo ennemminkin näistä karvakamuista ja elämästä niiden kanssa kuin metsästäjästä tai vaimosta. Olen vaan halunnut käyttää tuota otsikkoa jo iät ja ajat, niin se oli pakko ängetä tähän. Toki metsästäjästä saisi pitkät tarinat aikaan, mutta paremman yhteishengen nimessä jätän sen kertomuksen kirjoittamatta.

Mutta ne koirat. Niitä tosiaan on kaikki viisi, oma vizslamussukkani ja neljä ajokoiraa, mitkä ovat sen metsästäjän metsästyskavereita. Vanhinta koiraa lukuunottamatta, joka viettelee ansaittuja eläkepäiviä. Ajokoirat ovat kaikki omia kasvatteja kolmessa polvessa. Jokainen koira on omanlaisensa persoona, eikä aika kyllä käy tylsäksi näiden kanssa. Niistä on iloa, seuraa, harrastuskaveria, mutta myös työtä, huolta ja suruakin. Hyvät asiat ja muistot toki kultaa ne ei niin iloiset yllätykset, joita nämä järjestävät. Voi, että miten paljon tarinoita olisi kerrottavana.

Mutta se meininki tässä huushollissa. Todistettavasti, on olemassa ainakin yksi bloggaaja, jonka koti ei (läheskään) aina ole tiptop ja hohda puhtauttaan... 


Meininki 1. Meillä design- huonekalullekin löytyi käyttöä alta aikayksikön, vaikka ensimmäisellä vilkaisulla metsästäjä kummasteli pahvilaatikosta paljastunutta hankintaani. Kovin se on kuitenkin ollut suosittu ja  kovassa käytössä oman paikkansa löydettyään. Jos minulta kysytään, niin kyllähän nuo koiratutkat voisi ladata jossain muuallakin kuin juurikin tällä jakkaralla... Ei ole koulutus vielä ihan onnistunut, vaimo paheksuu tätä.

Meininki 2. Tutkapannoista huolimatta koiria saa silloin tällöin jahdata pitkin metsiä. Onhan pannoista paljonkin hyötyä koiran paikantamisessa, mutta ne mokomat kun eivät aina ole suostuvaisia antautumaan ilman pientä kissa ja hiiri- leikkiä. Alla Martta ja Neri odottelee autossa koiraboxissa kun Siiri painelee pitkin puskia.



Meininki 3. Jos ajokoiria saa toisinaan jahdata pitkin metsiä, on Neri kunnostautunut roskien ja biojätteen lajittelussa. Todella mukava ja hyödyllinen taito, ennen kaikkea mieltä ylentävä. Neiti on 9 vee ja vielä toisinaan näky on kuvankaltainen, joskus pahempi, riippuu mitä roskiksesta sattuu löytymään. Tuo paha tapa on aiheuttanut uusia sisustussuuntauksia keittiössämme ja jos meiltä löytyy roskis keittiönkaappien päältä, se johtuu puhtaasti yli-innokkaasta lajittelijasta. Kotona ollessamme roskis saa olla omassa laatikossaan rauhassa, mutta yksin jäädessään aika käy pitkäksi ja, no tietäähän sen. Metsästäjä ei yhtään tykkää tästä taidosta.


Meininki 4. Nenän jäljet ikkunassa. Siinä ne on vuoron perään välillä yhdessä, piirustamassa nenän kuvia ikkunaan. Sinänsä viattomia piirroksia, eivät vedä vertoja yleisimmille "graffiteille", joita näkee töhrityn vähän sinne tänne siellä, missä vähänkin enempi ihmisiä liikkuu. Mutta vaimo ei tykkää pestä ikkunoita eli vaimo ei tykkää tästä taiteesta.


Meininki 5. Koiran karvat. Niitä riittää! Vaikka koko porukka on lyhytkarvaista rotua, niin tuota karvannysää on kyllä ihan joka paikassa. Jostain kummasta syystä vaimo vieläpä on tykästynyt materiaaleihin, joihin karva näkyy tarttuvan  hyvinkin iloisesti. Aina saisi olla imurin kanssa liikenteessä, puistelemassa ja vatkaamassa tekstiilejä koirankarvoista. Ja silti ne vain ovat ja pysyvät! Myös metsästäjä on tykästynyt pukeutumisessaan materiaaleihin, jotka vähintäänkin yhtä iloisesti imevät lähistöllä olevat karvat itseensä. Metsästäjä ei tykkää karvoista kamppeissaan, ruoassaan tai juomissaan (minkälainen koiraihminen ei edes vähän tykkää koirankarvoista?? hmmm...). Vaimo on jonkilaisessa kompromississa kotivaatteissaan olevien karvojen kanssa, mutta tuskailee siistimmissä vaatteissa olevia karvoja. Kertooko karvojen määrä laiskasta siivoojasta, vääristä materiaalivalinnoista vai mistä? Ja MILLÄ NE LÄHTEE???!! Hyvät vinkit otetaan lämmöllä vastaan.


Meininki 6. Koita nyt jumpata olohuoneen matolla, kun 20 kiloa ajokoiraa haluaa selättää sinut! :D

Kaikista näistä, ehkä vähän negatiivissävytteisistä kohdista huolimatta, rakastan koko laumaani enkä vaihtaisi sitä mihinkään. Viimeksi eilen siivosin keittiön lattialta multakökköä, kun unohdin viedä biojäteastian kotoa lähtiessa. Alkuun olin närkästynyt, mutta pian jo naureskelin kun kuvittelin innokkaan lajittelijan ilmeen kun sille valkeni, ettei biojäteastiassa ollut MITÄÄN syötäväksi kelpaavaa. Ehkä vähän inhimillistämistä, mutta tosiasiassa syötäväähän sieltä on etsitty. Ei käy tylsäksi elämä tässä mökissä näiden kämppisten kanssa.


5 kommenttia :

  1. Saat kaiken ymmärrykseni melkein joka kohdan suhteen. Meillä Riemulla on pitkähkö turkki, vaikkei se kamalan pörröiseltä edes näytä. Ja sitä karvaa on JOKA PAIKASSA! Mä en oikeastaan jaksa stressata niistä omissa vaatteissa laisinkaan (kotona) mutta toinen puolisko ei oo ihan yhtä avarakatseinen tässä karvapolitiikassa. Ja on se kumma kun juuri sen vaatteet imaisee jokaisen karvan kahden metrin säteeltä! Karvojen määrä turhauttaa lähinnä kun odottelee vieraita ja yrittää epätoivoisesti putsata sohvaa teippirullalla :D eikä meillä koirat edes ole sohvalla, mutta silti sinne kulkeutuu karvoja tasaiseen tahtiin..

    Ikkunat on meilläkin täynnä kirsun jälkiä, mutta eniten harmittaa yhtyä tuohon roskis dyykkari kohtaan. Riemu viihdyttää satunnaisesti itseään samalla tavalla, ja mikäs sen kamalasti yllätys kun kosteat kahvipurut ja banaaninkuoret matolla >:( mutta kuten olen aina toitottanut, voi kuinka tylsää elämä olis ilman näitä tihulaisia. Kaikkea ne keksii, mutta onpahan kerrottavaa myöhemmin ;)

    Yllätyin muuten tuosta ajokkien määrästä, jostain syystä olin kuvitellut että teillä on vain muutama sellainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikki ihanan pitkästä kommentista ja omien kokemusten jakamisesta. Ehkäpä me ei olla ainoita, jotka voivat näihin kohtiin yhtyä? Mitä tuohon koirien määrään tulee, niin meidän laumassahan on tapahtunut muutoksia tän postauksen jälkeen. Vanhin, lauman sielu ja johtaja, siirtyi hetki sitten autuaammille metsästysmaille. :( Toisaalta on ollut ilonkin hetkiä, kun pentulaatikossa tuhisee 7 pienokaista! Niistä yksi jäänee lauman uudeksi jäseneksi. :) Onhan noita karvakavereita jotenkin kertynyt...aina se yksi vaan on noista pentueista itselle jätetty. :D

      Poista
    2. Ei varmasti olla juu! Ja voi, osaanotot näin jälkikäteen vielä, on nuo aina vaikeita paikkoja <3 toivottavasti pentusista tulee kuviakin, ja eiköhän sieltä taas löydy se yks, joka on AIVAN PAKKO jättää kotia kasvamaan :)

      Nyt täytyy kyllä tunnustaa, että olen haaveillut kasvattavani itsekin pienimuotoisesti. Jotenkin tuntuu että näissä roduissa mitä itse harrastaa, on usein unohdettu nimenomaan se käyttökoira puoli, johon taas itse haluaisin panostaa :) Tuleva pentukin on ulkomailta siksi, ettei sopivia pentueita löytynyt Suomesta. Yksi hyvä oli, ja siinä kaikki pennut menehtyivät.. :(

      Tosin meille kävis varmaan sama kohtalo, et lauma lähtee siinä sit salakavalasti kasvamaan :D

      Poista
    3. Kiitos. <3 Parikin koira-aihetta on mielessä eli pennuistakin ihan varmana niitä kuvia tulee. Kunhan sitten lähteevät liikkeelle niin kuvien määrä todennäköisesti pompsahtaa eksponentiaalisesti. :D Mitä tuohon haaveeseen tulee, niin miksi ei? Jos ei aivan nyt, niin sopivana ajankohtana? Lähtökohdat kuulostaa hyvältä.


      Poista
    4. Jee, kuulostaa hyvältä :) niinpä, ehkä sitä vielä joskus..

      Poista

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)