sunnuntai 14. joulukuuta 2014

PERUSMÖSSÖÄ

Heipparallaa! Se olisi huomenna taas maanantai. Otin viikonlopun rennolla asenteella, enkä tehnyt mitään merkittävää. Rentouttavan viikonlopun päätteeksi ajattelin pitkästä aikaa julkaista ruoka-aiheesta, edellisestä onkin jo vierähtänyt tovi! Ja kuitenkin ruoka kuuluu ehdottomiin suosikkeihini elämässä, jopa siinä määrin, että täällä blogissanikin puhun ruokarakkaudesta. :)


Minähän en siis ole mikään varsinainen ruoka-asiantuntija tai gourmet-kokki, en keksi uusia innovaatioita ruoka-aineiden yhdistämisessä, mutta jotain tulee kuitenkin väsäiltyä suuhun pantavaksi. Jopa päivittäin. Tykkään kuitenkin syödä päivittäin. Jopa useamman kerran päivässä. Eikö me kaikki? Ja ainakin tämän blogin takana syödään ihan perushuttuja, vaikka joskus vähän hifistelläänkin. Blogit pursuvat rucolaa, kanaa, erilaisia siemeniä, marjoja, pinaattia, raakasuklaata ja superfoodia, superterveellisiä sieniä ja jauheita, tippoja unohtamatta. Välillä jotain perusmössöä, kiitos.

Viime viikolla tein pitkästä aikaa ihan perusmakaroonilaatikkoa. Joo, tämä on nyt (tynkä)oodi tuolle kaikkien aikojen lempiruoalleni, jonka välillä unohdin. Miten saatoin?! Olen sitä vuosikertaa, jonka lempiruoka lapsesta asti on ollut makaroonilaatikko. Tai ainakin se on yksi lempiruoistani edelleen.  Silloin joskus ei tunnettu kuin kaksi makaroonia, joista toinen oli normimakarooni ja toinen oli sitten spagetti. Täysjyvämakarooneista ei kai oltu kuultukaan. Makarooneja, sika-nautajauhelihaa ja munamaitoa, vieläpä siitä "punaisesta" maidosta. Nam, se oli lempiruokaa! Iän myötä lempi- käsite on kyllä jotenkin muuttunut, koska tuntuu olevan hirmu vaikea luetella lempiasioitaan. Meillä oli ala-asteella "slämäreitä", jotka kiersivät kaverilta toiselle, joissa slämärin omistaja kyseli vaikka sun mitä. Niinkun nyt vaikka lempiruokaa, lempijuomaa, lempiohjelmaa jne. ja niihin oli ihan helppo vastata, tuosta noin vaan, ei tarvinnut miettiä. Nyt jo pelkän lempiruoan nimeäminen olisi varmaan puolentunnin mittainen mietintä ja vääntö! Tykkään aika monesta ruoasta ja yksittäisistä ruoka-aineista.... :D



Mutta makaroonilaatikkoon palatakseni, tykkään kun munamaito jää sopivasti muhevaksi. Vielä parempi, jos on muistanut lisätä joukkoon vähän juustoraastetta tai vaikkapa  kolmen juuston ruokakermaa. Ja tietty ketsuppi valmiin annoksen päällä on ihan ehdoton. Annos on miltei pilalla, jos ketsuppi on päässyt syystä tai toisesta loppumaan talosta. Ketsuppi kuuluu makaroonilaatikkoon oleellisesti, vähän niinkuin keitetyt kananmunat pinaattikeittoon. 

Mikäs oli tai on teidän lempiruoka, löytyykö se vanhoista tutuista vai jostain uudemmista herkuista? Vai onko sama ongelma kuin minulla, ettei oikein pysty nimeämään vain yhtä?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)