maanantai 28. joulukuuta 2015

RUUNAJOEN JOULU

Koirien neniä, iloisia ilmeitä, jouluisia tuoksuja. Naurua, puheensorinaa, koirien iloisia haukahduksia. Häntiä, tassuja, pulleita massuja...

Jouluaattona syötiin mahat täyteen, nauraa räkätettin, jaettiin ja saatiin lahjoja, nautittiin saunan lämmöstä ja yhteisestä ajasta lähimpien kanssa omassa kotona. Keittiössä riitti huisketta pitkin päivää ja iltaa, etukäteisvalmisteluista huolimatta ja ulkona savustui maukas lohi. Joulukalkkuna oli kypsynyt aattoyönä kypsäksi. Karvaisia lapsia tuntui kiinnostavan kuusen alla odottavat paketit lähes yhtä paljon kuin joulupöydän antimet. Ilmeisesti kilttejä oltiin oltu, sillä lahjojen paljous yllätti kyllä koko porukan. Omasta mielestä ilta oli oikein viihtyisä, syömiset vatsaa täyttäviä ja herkullisia. Kakkukatastrofeiltakin vältyttiin, vaikka kakkujen koostumus tekijöitään hieman epäilyttikin. Parasta pieneen hetkeen. En osannut edes lumen puuttumisen masentaa omaa joulumieltäni, loppupelissä moni muu asia menee sen ohi.

Kuvituksesta kehkeytyi jokseenkin koiramainen ja sitähän toki elo meillä onkin. Koirat eivät myöskään möksähdä, vaikka naamat täällä blogissa loistaakin. Ihmisarmaille yksityisyys suotakoon. Kameran käyttäjä oli myös ilmeisen nälkäinen, sillä ruokailu- tai kattauskuvat puuttuvat mystisesti muistikortilta. Koiriin tyytyminen siis.







Aatonaattona, työpaikan oven kiinni painaessani ajattelin edessä olevia, lähes ruhtinaallisia vapaita. Neljän päivän vapaat vierähtivät kuitenkin lähes valonnopeutta lähentelevällä hopulla, vaikka kaikki neljä päivää olinkin pyhittänyt omalle tahdille. Ja sillä kiireettömällä moodilla päiväni vietinkin - nauttien, ulkoillen, välillä vähän syöden ja sohvan uumeniin hautautuen. Nyt on joulu tältä vuodelta taputeltu ja ajatukset ovat jo kääntyneet kohti parin päivän päästä vaihtuvaa upouutta vuotta. Vaikka jääkaapissa onkin jouluruokien rippeitä ja kuusi tönöttää nurkassaan.

Silti ajatuksissani jo mietin, mitenkä uutta vuotta vaihdettaisiin ja vastaanotettaisiin? Ehkäpä pienten illanistujaisten muodossa, ehkäpä hieman herkutellen ja pelaillen jotakin hauskaa - tai ehkä vain rennosti kahden kesken. Vähän kaksijakoiset ajatukset tässä vaiheessa - herkuteltukin on ihan kylliksi.. toisaalta, elämässä on oltava nautintoja!

Toivottavasti joulut sujuivat teillä kaikilla leppoisasti. Olikos kenellä hyviä ideoita uudenvuoden viettoon?






torstai 24. joulukuuta 2015

LUPSAKKAA JOULUA




Elämä on ollut himpun kiireistä viime aikoina, siitä radiohiljaisuus.
Pääsin kuin pääsinkin luikahtamaan sen verran tänne blogin pariin, että tulin toivottamaan
oikein lupsakkaa ja ihanaa Joulua!
Jospa tämä kiire jo vaikka ylihuomenna helpottaa ja pääsen kertomaan vähän kuulumisia. Naatitaan nyt kuitenkin tästä Jouluaatosta,
hyvästä seurasta, ruuasta ja niistä jutuista, jotka tekevät itselle Joulun. xx

torstai 17. joulukuuta 2015

MARIAMARIA SAVON BLOGEISSA


Marraskuun alussa tässä blogissa tapahtui uudistuksia. Oli nimenmuutosta ja sen myötä pientä ulkoasun muokkausta. Välilehdet päivittyivät ja uusimmalla lisällä, välilehdellä miusta voit lukea hieman kirjoittajasta ja tästä blogista. Siltä varalta, että koko onneton välilehti on mennyt ohi silmiesi, jaan kuvauksen tässä ja nyt.
"Maria. Syntyperäinen (pikku)kaupunkilainen, sittemmin maalaistunut eteläsavolainen. Vuosirenkaita 3-kymmentä ja plus, mutta asenne huitelee iättömyydessä. Parantumaton nautiskelija. Wannabe kirjoittaja/valokuvaaja. Miehen vaimo, lapsina lauma koiraeläimiä. 
mariamaria on lifestyleblogi oman elämäni vuoristoradasta. Rakkauden tunnustuksia blogissa saavat vaatteet, kengät ja laukut, mutta sydämeni todellisia valtaajia ovat koirat (ja mies). Innostun myös kaikkeen kauneuteen liittyvästä, tahtoisin matkustaa maailman ääriin ja hei - ruokarakkaus (ja viini) ovat salaisia paheitaniHermoja lepuutan luonnonhelmassa, joka onkin muotoutunut itselleni yhä tärkeämmäksi. 
Blogi aloitti nimellä Kuplia ja kimallusta. Tuolla nimellä mentiin lähes kolme vuotta, mutta lähes kolme vuotta oli myös vaihtelevan vahvuista nimikriisiä havaittavissa. Kolmen vuoden etapin kohdalla tuli sitten stoppi, tarvittava askel eteenpäin ja nimi vaihtui, mutta tyyli ja sisältö pysyivät. Marraskuusta 2015 blogi on kantanut nimeä mariamaria ."


Tiesitkös sitä, että voit seurata blogiani myös Savon blogeissa Facebookissa? Savon blogeihin on nimensä mukaan kerätty savolaisblogeja ja omakin hengentuotokseni on sinne mukaan hyväksytty. Mukana on laadukkaita blogeja eri aihealueilta, joten kannattaa käydä kurkkaamassa joka tapauksessa! Tykkääminenkin kannattaa, sillä saat koko joukon blogipäivitysten tiedot omiin uutisiisi. Fantsua ja helpottavaa kaikille bloginnälkäisille! Logoa klikkaamalla Savon blogeihin. :)


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

HELSINKI PIPO



Tässäpä on pari päivää mennyt melkoisessa hulabaloossa ja voittotunnelmissa. Niin siinä vaan kävi, että meidän Martta korjasi potin sunnuntaina päättyneessä Kettukilvassa. Aikamoinen saavutus vain 3,5 vuotiaalle koiralle! Aikamoinen saavutus mille tahansa koiralle. Sen verran voittouutinen herkisti mieltä, että itkeä vollotin hetken ihan ääneen. Mutta mitä muutakaan osasin odottaa - siis kuin itkua. Nieleskelin kyyneliä maaliskuisella reissulla delfiinishowssa. Haluaisin kovasti mennä katsomaan tammikuussa Helsinkiin saapuvaa Apassionata hevosshowta, mutta itkisin todennäköisesti koko näytöksen kuitenkin. Joten mitä järkee? On vaan niin liikuttavaa, kun eläimet on niin pyyteettömiä ja nöyriä. Niin ihania.

Piti kuitenkin ihastella hetki sitten hankkimaani Balmuirin Helsinki pipoa. Haluaisin istua se päässä sisälläkin! Niin pehmeä ja lämmin, muttei silti yhtään tukala. Sata prosenttia kashmiria hellii päätä. Ja hiuksia. Ei muuten ole sähköstä tietoakaan! Hintavahan tämä on, mutta on kyllä joka pennosen väärti, sanon minä. Ja tietty poinsit merkin suomalaisuudesta.






Täällä muutn viimein saatiin taas hieman lunta. Säät ovat muutenkin olleet viime päivinä sen verran viileitä, että pipolle on oikeasti ollut käyttöä. Ihanaa!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

KETTUMAISTA


Koiratkin näemmä seuraavat meillä Martan edesottamuksia maastokartalta! :D


Meillä on ollut ja on niin jännitävä viikonloppu menossa, että huhhuh! Mies on ollut Martan kanssa perjantaista asti reissussa. Kyseessä on ajokoirien ketunajon SM-kisat eli Kettukilpa 2015. Kaksipäiväisten kisojen aikana on kyllä jännittänyt ihan kiitettävästi eikä lopputulokset ole selvillä vieläkään, joten täällä sitä kärvistellään jännityksestä lähes kykenemättömänä mihinkään normaaleihin touhuihin. On jo voitto sinänsä, että oma kasvatti luovi tiensä 13:n koiran joukkoon Kettukuninkaan tittelistä taistelemaan. Huhhuh! Päivitys- nappula sanoo varmaan kohta sopimuksensa irti, sen verta reippaasti olen sitä hakannut eilisen ja tämän päivän aikana tapahtumia ja tuloksia seuratessani.

Lenkillä ollessa koitin olla ajattelematta liiaksi kisatapahtumia, mutta jännästi ajatukset pyöri kettuasian ympärillä. Tuloksena muka-hauskoja sanontoja ketusta, hieman alkuperäisiä sanontaja muunnellen.

- arvonsa kettu ansaitseepi vaan ei liikaa ylistystä.
- ei kettua ilman kolmatta.
- keinot on monet, sano piika, kun ketulla pöytää pyyhki.
- happamia sano kettu pihjlajanmarjoista*
- ei kukaan ole kettu syntyessään.
- huh hellettä, sano kettu pakkasella.
- ei näe kettua puilta.
- jäi kuin kettu kalliolle.
- ei ole kettua karvoihin katsominen.
- kettu ei koskaan jää kahdesti samaan ansaan*
- ei kettu kauas puusta putoa.
- kyllä kettu omansa perii.
- ei kettu venettä kaada.
- maasta se kettukin ponnistaa.
- ei kettu tule kello kaulassa.


* oikea sananlasku

Jään jännäämään lopputuloksia. Palataan muissa asioissa, kunhan tästä kaiken energian ja huomion vievästä jännityksestä päästään! Leppoista sunnuntai-iltaa!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

MITEN OIS PASTA PERJANTAI?



Kahden yön päästä on taas perjantai. Pizzaperjantai on mieliin juurtunut, mainoksestakin tuttu käsite varmaan aika monelle. Niin ainakin meitin huushollissa. Tein tässä hiljattain kuitenkin naurettavan helpon pasta- annoksen jauhelihasta ja aurinkokuivatusta tomaatista ja ajattelinkin lanseerata sen myötä pastaperjantain.

Miten?
Kuullota silputtu sipuli ja valkosipuli pannulla. Lisää jauheliha ja ruskista se. Lisää pannulle pari desiä vettä, sitruunamehua sekä 2 tl vasikan- tai italianfondia. Anna porista hetki. Suikaloi aurinkokuivatut tomaatit ja lisää ne sekä ripaus sokeria pannulle edellisten joukkoon. Halutessasi lisää myös hienonnettua persiljaa. Hauduta viitisen minuuttia ja tarkista maku. Tarvittaessa lisää pippuria ja suolaa. Lisäsin valmiiden annosten päälle vielä juustolastuja. Tarjoa valitsemasi pastan kera. Itse käytin täysjyväspagettia.

Yksinkertaisen hyvää.

Ensi kerralla aion lisätä joukkoon revittyä mozzarellaa. Jauhelihan voi myös vaihtaa kanaan, on varmasti hyvää sekin. Ehkäpä kokeilen sitäkin.

maanantai 7. joulukuuta 2015

MARTTA JA MIE


Pitipä viikonloppuna hyvän sään aikaan kuvailla hieman Lontoon tuomisiani ja pipokuvia teille, mutta jännästi ne kuvat jäi ottamatta. Jääköön ne siis tuonemmaksi ja ihaillaan nyt tätä meitin kaunista kettukäyttövaliota (mies oli sitä mieltä, että on erittäin tärkeää muistaa mainita Martan olevan kettukäyttövalio, mitä aiemmassa postauksessa junttimaisesti laiminlöin, pahoitteluni). Koirakuvia siis maanantai- iltaan.




Itselleni rapsahti eilen taas yksi vuosirengas lisää ikää, mutta uskottelen itselleni, että saatoin epähuomiossa jopa nuortua. Tämän päivän perusteella en ainakaan ole huomannut tuntuvaa vanhenemista. Kummoisia pirskeitä ei vietetty, mikä tietysti poikkeaa niistä "nuoruusvuosista", mutta mukavaa oli silti. Ilta vierähti leppoisasti Linnan juhlia kyyläten. Onko se sitten merkki vanhenemisesta, tiedä häntä. Entistä useammin, paremminkin aina, oma koti ja sohvannurkkaus tuntuu sopivan villiltä paikalta hörppiä viiniä... Joskin eilen sekin jäi lasilliseen ruokailun yhteydessä. Hurjaa!

Liekö vanhuus ja viisaus sitäkin, että sain perjantaina odottamani paketin, josta paljastui aiemmin viikolla tilaamani neule. Jonka pakkasin hyvin pian takaisin pakettiin odottamaan paluumatkaa. Taisi olla aivosolut pienessä vikatilassa tilatessani akryylisen villa... no, paidan kuitenkin. Kyllähän se mokoma kaunis oli, tuntui mukavalta näpeissä, mutta ei istunut päälläni lainkaan, onneksi. En tuntenut tunnontuskia tehdessäni palautuspäätöksen. Ja mikä ritinä ja rätinä puseroa riisuessa kävi! Varmaan joku kipinäkin lensi, tukka ainakin nousi kivasti sähköisenä pystyyn. Jos materiaali on enimmäkseen akryyliä, ei siltä muuta voi odottaa. Kaiken tuon tietävänä sorruin kuitenkin taas kokeilemaan, mutta nopeastipa sitä järkiintyy - toisinaan. Ne vaatteet, jotka jollain ilveellä ovat garderobiini luikerrelleet, pidetään toki loppuun, mutta uusia samanmoisia en hanki. En vaan voi olla toitottamatta luonnonmateriaalien puolesta. Varsinkin neuleissa aika ehdotonta.

Vai liekö vanhuus sitä, että nyt ilta yhdeksältä, olen ihan valmis kaatumaan sänkyyn ja vetämään peiton ainakin korviin asti. Viime yönä uni ei maistunut juuri lainkaan...

Martasta sen verran vielä, että se on omia kasvatteja. Muistan elävästi sen syntymän. Mies katseli viereisessä huoneessa jalkapalloa(!) kun huomasin pennun tulevan. Taisin pelätä Siiri-emon häiriintymistä, koska huutoni pennun syntymisestä taisi olla enempi kuiskaus. Yritin kutsua miestä synnyttämään, itse kun olin ekakertalainen. Yhden sijaan pentuja syntyikin kerralla kaksi ja toinen niistä oli Martta. Sydän.

Iloa viikkoon murmeliinit! xx





torstai 3. joulukuuta 2015

VÄRIÄ KAAMOKSEEN


Eräänä päivänä ruokaostoksia suorittaessani, päädyin valitsemaan kosmettiikkaosastolta uutta kynsilakkaa. Koko kesän haaveilin punaisesta, hieman oranssiin taittavasta lakasta. Taisipa ne sävyt olla vähän jopa muotiakin. Itseltäni se jäi vaan hankkimatta ajallaan. Nyt ei ole kesästä tietoakaan, mutta niinhän se on useimmissa jutuissa, että meikäläinen laahaa vähän jäljessä.

Loppujen lopuksi, väri ei ollut ollenkaan sellainen kuin se kaupan valoissa näytti. Se ei ole punainen oranssilla häivähdyksellä vaan se on oranssi. Ei vähempää eikä enempää, vain oranssi. Suunnittelin jo putelin antamista äidilleni. Pikkuhiljaa olen kuitenkin alkanut tykästyä väriin. Sehän tuo niin mukavasti väriä tähän kaamokseen. Nyt kun pukeutuminen tarkoittaa lähinnä harmaata ja koko maailma on hieman synkkä ja harmaa. Blogin kuvituskin on viime aikoina seuraillut jotenkin yleistä harmautta ja mustavalkoista on nähty enempi kuin tämän blogin historiassa ikinä. Eihän kymmenestä väripilkusta sormien päissä haittakaan ole?

Väriä perjantaihin ja hauskuutta viikonloppuun!


tiistai 1. joulukuuta 2015

NYTKÖ JO?


Uskottava kai on, että eletään joulukuun ensimmäisen päivän iltaa. Vähän vaikeuksia sen ymmärtäminen kyllä tuottaa. Toisaalta, kauppoihin on tullut joulukrääsää, kaupungin kadut ja kylän raitti on viritetty joulutällinkiin ja blogitkin pursuilevat jo joulua. Söin hetki sitten vuoden ensimmäisen joulutortun. Kyläreissulla tosin eli meillä ei tuoksu joulutortulle vaan toissapäiväiselle currykanalle, jonka katku ei tunnu lähtevän huushollista millään!

Joulu, joulu, joulu. Ja minä olen antijoulupersoona. En vaan oikein jaksa siihen liittyvää hössötystä ja toitotusta. Joka vuosi se tuntuu tulevan vähän liian aikaisin, vähän niinkuin talvi yllättää autoilijat. On joulussa jotain mukavaakin, kuten muutama ylimääräinen vapaapäivä ja tykkään antaa lahjoja. Vaikka tokihan lahjoja voi antaa ihan silloin kun siltä tuntuu, ei siihen joulua vaadita.

Yhtään tonttua en aio kaivaa esille ennen puoltakuuta - ainakaan. Meillä ei tontut hypi seinillä tai ikkunoissa, pari-kolme nököttää pöydillä ja siinäpä se. Kuusi saatetaan kantaa sisään ihan aaton kynnyksellä, siitä ei vielä ole ollut puhetta. Kuusentuoksu on kyllä melko suloista... Hillityllä koristelulla mennään kuusenkin kanssa. Lunta tietysti toivoisin.

Rohkeutta meille ei niin jouluihmisille, kyllä tästä selvitään tänäkin vuonna, vai mitä?



sunnuntai 29. marraskuuta 2015

PIKAKATSELMUS NÄIHIN PÄIVIIN

Sunnuntaiehtoota suloiset lukijani! Olen tässä koittanut muistella, olenko aina ollut matkoilta palattuani yhtä väsynyt ja saamaton kuin nyt. Palasin kuitenkin viimeiseltä ekskursioltani jo maanantaina... Olen kyllä sitä mieltä, etteivät aikaerot sovi minulle - ei ainakaan, jos se tarkoittaa aikaisempaa herätystä. Toiseen suuntaan se vielä menettelee.

Että vieläkö kärsin huimasta kahden tunnin aikaerosta johtuvasta jetlagista vai olenko muuten vaan tälläinen nyhverö? Tämänkin postauksen aloittaminen vaati kahden tunnin "suunnittelun". Avasin läppärin, mutta katselin samalla telkkarista muurahaiskävystä kertovaa ohjelmaa. Tilasin myös Samsungin langattoman kaiuttimen, jonka bongasin täysin sattumalta ja vieläpä erittäin hyvään hintaan. Olen haaveillut moisesta toosasta jo varmaan pari vuotta.
 


Vietin viikonloppua rauhallisissa merkeissä kotosalla mm. siivoillen. Koitin olla vielä normaalia tarkempi, ikäänkuin hyvityksenä edellisviikonlopun rästiin jääneestä siivouksesta. Kummasti sitä saa yhden päivän kulumaan pelkästään kodin puunaamiseen, pyykkäykseen ja sen sellaiseen. Varsinkin sen sellaiset toimet haukkaavat helposti ison siivun ajasta! Toisaalta, parhautta on juuri se, että voi ihan omaan tahtiinsa tehdä ja touhuta, ilman kiirettä. Koko huusholli ihan omassa vallassa, koska mieskin oli koiraharrastelemassa.

Iltaan kuului sitten sen verta erikoista, että iltapalaa huuhdottiin alas shampanjalla. Oma kasvattikoiramme Martta sai Suomen käyttövalion arvon! Se on koiran omistajalle iso juttu ja varsinkin kun koira on oma kasvattama. Hyvä, ettei silmäkulma vähän kostunut kun sain uutisen puhelimeeni imuroinnin päätteeksi, olin pakahtua ylpeydestä. Tämä päivä hujahtikin taas sen sellaisia touhutessa, sohvalla röhnötellen ja päivitellen, miten hieno koira meillä on.

Ajatella, koko viikonloppu mahtuu pariin, lyhkäiseen kappaleeseen...

Huomenna on taas maanantai ja jotenkin ajatus siitä hiukan ahdistelee. Haluaisin vaan vetää pehmoisen ja lämpimän peiton korviin asti ja nousta joskus, kun alkaisi siltä tuntua... mutta jospa se tästä? Tsemppiä alkavaan viikkoon!

torstai 26. marraskuuta 2015

MEANWHILE IN LONDON





Viimeistään tässä vaiheessa ois vissiin aika avata sanainen arkkunsa? Tarkastamalla kalenterin, voin todeta olleeni tasan viikko sitten juurikin saapunut Lontooseen. Taisin sentään kerran reissusta ilmoittaa olevani elossa ja perillä. Kolme kokonaista päivää kohteessa on auttamattoman vähän ja jokaikinen sekunti saarivaltiossa piti käyttämän johonkin oleelliseen. 

Kuten huuhailuun pitkin Lontoon katuja, mittailemalla metrotunneleita ja löytöretkeillen pubeja tai kahviloita. No, okei. Ehkä enempi niitä pubeja, mutta saapa niistäkin kahvia. Yhtä oleellista ja tärkeämpääkin kuin mikään muu oli seurasta nauttiminen, kuulumisten läpikäyminen ja maailmanmenon ihmetteleminen.




Kerta toisensa jälkeen totean, että Lontoolla on aina jotain uutta annettavaa. Ihan niillä tutuillakin paikoilla. Yksi lempipaikoistani Lontoossa on Covent Garden, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Voin melkein tuntea mulled winen tuoksun ja kuulla puheensorinan. Ihan loistava paikka, vaikka vain ihmisten pällistelyyn (mutta suosittelen kyllä siinä sivussa nauttimaan lasillisen makuaisteja kutkuttelevaa ja kehoa lämmittävää mulled winea, tuota glögin maukasta brittiversiota).

Säiden suhteen reissu oli niin onnistunut, kuin tähän aikaan vuodesta voi. Ei satanut kissoja eikä koiria. Lämpötila huiteli plus 5 asteen hujakoilla tai alle ja viima meni kyllä luihin ja ytimiin. Iltaisin lätäköt vetivät jäähän ja lauantai aamuna tupsautti jopa lunta! Lontoon +2 astetta, kostean tuulen kera tuntuu useamman asteen pakkaselta. Suomalaisena, missä on jatkuvasti -30 astetta pakkasta ja missä metsät sekä hanget kasvattavat kansastaan karaistuneita, tuo ei tietenkään tuntunut miltään.... Vai ei! Olin aivan jäässä. Lontoolaiset leidit viilettivät nilkat paljaina vajaamittaisissa huosuissaan - minä ikävöin pitkiä kalsareita - kovasti.

Lähden lämmittelemään saunaan. Palaillaan! :)





perjantai 20. marraskuuta 2015

VALOHOITOA JA MUSTIKKAMEHUA



Saavuin eilen illalla tänne Lontooseen muutaman päivän vierailulle veljeni luo. Tulomatkalla nautin noin tunnin mittaisesta valohoidosta lentäessäni Savonlinnasta Helsinkiin. Muutamien harmaiden päivien jälkeen alapuolella näkyvä valkoinen pumpulimatto ja auringonpaiste tuntuivat kovin voimaannuttavilta.

Matka jatkui uljaasti sinivalkoisin siivin Finnairin uutukaisella Airbus A350 koneella. Siinä riittikin ihmettä kerrakseen, sillä edellinen välietappi matkattiin 30 paikkaisella pikkukoneella (jossa meitä oli muuten kaikki 10 matkustajaa, heh). Voin kertoa, että ero oli kaikin tavoin valtava. Airbus on valtava! Ihanan siisti, puhdas ja uusi. Katselin lennon ajan muunmuassa luontodokumenttia omalta näytöltäni.

Ja lennolla tarjottiin maailman parasta mustikkamehua! Niin hyvää, että sille piti tehdä ikioma rivinsä.

Nyt kohti päivän seikkailuja! xx



tiistai 17. marraskuuta 2015

IHAN PIAN LONTOO




Ylihuomenna kutsuu Lontoo! Arvannettekin, että eräs on jo aivan intopinkeenä lähdössä. Täältä räntäsateesta tekisi mieli monella varmaan palmun alle, mutta tämä lähtee hippulat vinkuen Lontooseen. Vaikka siellä sataa cats and dogs ja vaikka typical English weather on kuin kylmä, märkä rätti. Sitä paitsi, siellä on ollut joskus tosi lämmintä ja nättiäkin - touko- kesäkuussa. 

No, entäs tämä kammottava maailman meno? Niin, kammottava maailman meno. Kamalia asioita tapahtuu jatkuvasti eikä pieni ihminen tiedä, mitä niistä tulisi ajatella. Totta puhuen, tekisi mieli ajatella ihan jotain muuta. Lauantai aamuna havahtuessani lämpimän peittoni uumenista Pariisin uutisiin, ajattelin kuitenkin itserakkaasti, että miten nyt uskallan lähteä? Tälläisten uutisten myötä on kai ihan normaalia ajatella vähän itseään. Ajattelin myös Lontoon läheisiäni ja halusin adoptoida heidät heti meille evakkoon. Vähän paremmin herättyäni kauhistelin tilannetta uudestaan, voin pahoin ihmisten julmuuden vuoksi sekä tunsin surua menetettyjen henkien ja heidän läheistensä puolesta. 

Lähden ylihuomenna kotikaupungistani lentäen Helsinkiin ja siitä edelleen Lontooseen. En anna maailman tapahtumien vaikuttaa mieleeni niin, että jäisin kotiin. Aion nauttia pidennetystä viikonlopusta huippuseurassa, huippukaupungissa, jolle olen menettänyt palan sydäntäni. Ja tiedän, että viikonlopusta tulee taas ihan mieletön. Maanantaina palaan kotiin.


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

MUKAVUUSNUTTU




Sunnuntaiaamu on käynnistynyt hieman harmaana.  Keittiössä piti olla valot vielä hetki sitten, kun valmistin aamiaista. Ulkona sataa räntää. Valkeneekohan päivä ollenkaan niin kirkkaaksi, että saisin napsittua parit kuvat, joita olen tässä koko viikon suunnitellut? Aamupalani sentään sain nauttia kaikessa rauhassa ja kiireettä, mikä on aina viikonloppujen kohokohtia. Tämän aamuinen oli viikon ensimmäinen, sillä eilinen päiväkin kului kouluttautuessa työasioihin.

Nämä kuvat ovat olleet odottelemassa omassa kansiossaan jo tovin. Aina niiden julkaiseminen on siirtynyt ja jäänyt, milloin mistäkin syystä. Villanutusta kyseltiin sen jälkeen, kun julkaisin tämän kuvan, joten katsoin viisaimmaksi näyttää teille viimein loputkin kuvat.

Aivan ihana vaate tämä villanuttu! Ihanan lämmin, pehmeä ja pörröinen. Ja siinä on hapsut, joista nyt kovin tykkään missä tahansa yhteydessä. Ei kiristä, eikä purista. On armollinen vartalolle kaikin puolin ja onkin ollut ehdottomasti yksi lempivaatteistani tässä syksyn aikana. Jotenkin on tehnyt mieli pukeutua kaikkeen suureen ja lämpimään, mukavuus yhtenä tärkeimpiä kriteereitä.  Jos tähän jotain kaipaan, niin taskut olisivat plussaa, mutta kappas, olen huomannut pärjääväni ilmankin.

villatakki Inga Fashion // neule Esprit // kaulahuivi NoaNoa
farkut Hilfiger Denim // kengät Rocket Dog

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

FEELING NOVEMBER

Olisi ollut kiva jakaa mukavia viikonloppuhetkiä kanssanne, mutta arvatkaas montako hetkeä ikuistin linssin läpi? En yhtään. Ehkä se on vain tämä elämä, josta on välillä nautittava ihan siltään. Voin toki kertoa, että viikonloppu oli loistava. Oli kaksivuotissynttäreitä herkkuineen ja iloisine sankareineen, yökyläilijöitä, joogaa olohuoneen lentävällä matolla ja loppuhuipennuksena vielä Isänpäivän juhlintaa kun myös vanhempani liittyivät joukkoomme. Jo useampana vuonna olemme viettäneet Isän- ja Äitienpäivää meillä. Kuvamateriaalina jogurttikakkukuva, joka kuvaushetkellä on jo rääppiäiskakkukuva.



Viime päivinä marraskuu on läsähtänyt vasten naamaa ihan tosissaan. Vettä on tihuuttanut, satanut, lotuuttanut ja on ollut muuten vaan märkää koko alkuviikon. Harmaus ja pimeys vetää monesti mielenkin matalaksi, mutta nyt korvien välissä on ihan uudenlainen fiilis. Ja sitä fiilistä on vähän hankala selittää. Mieli on ihan hyvä, hauskaa on eikä tuo sadekaan oikein aiheuta negatiivista kaikua, ollaanhan kuitenkin saatu nauttia ihan huikeasta syksystä. Harmaus on näyttänyt hetkittäin jopa mukavalta, jotenkin rauhoittavalta. Harmauden keskeltäkin löytyy mieltä piristäviä kauneuspilkkuja, jos vain antaa itselleen mahdollisuuden niiden löytämiseen. Siinäpä tämän päivän fiilis. Lounaan hakureissulla bongasin asfaltissa polttoainetahran. Kaikessa kamaluudessaan se oli jotenkin kaunis väreineen.

Huomenna meikänainen raahaa ruotonsa töiden jälkeen kampaajan tuoliin. Edellisestä kerrasta on taas vierähtänyt tovi - olisiko ollut maaliskuussa? Suunnitelmissa on karvapehkon siistiminen ja ehkä jotain pientä piristystä värin suhteen, mutta mitään dramatiikkaa ei ole tällä kertaa luvassa. Aion pelata varmanpäälle.

Tsemppiä loppuviikkoon, älkääkä antako harmauden nujertaa itseänne!