sunnuntai 18. tammikuuta 2015

KENKÄKAAPILLA: NASTA JUTTU




Edellisestä Kenkäkaapilla-sarjan postauksesta onkin päässyt vierähtämään ihan tovi, mutta nyt onkin esittelyssä vähän toisenlainen kenkäpari. En ollut ajatellut ottaa tähän postaussarjaan mukaan mitään urheilujalkineita, mutta nämä taitaa olla kyllä sen arvoiset kaverit, että pääsy tähän sarjaan on enemmän kuin oikeutetttua. Tässä viikonlopun lenkeillä olen vakuuttunut, että hankinta kannatti, vaikkakin hinta kirpaisi kyllä jonkin verran (outoa kyllä, että saman summan voi helposti sijoittaa joihinkin arkikenkiin tai jopa joihinkin yksilöihin, joita ei käytetä kuin ehkä kerran vuodessa tädin syntymäpäivillä tai tuttavapariskunnan häissä...).  Ja vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että lenkkikenkien on oltava hyvät, muuten menee tohjoksi jalat sekä selkä. Silti jaarittelin ostopäätöksen kanssa pitkän aikaa. Nyt olen kuitenkin tyytyväisempi ja rennompi lenkkeilijä, kun ei tarvi pelätä liukastuvansa. :)

Edelliset lenkkarit palvelivat vissiin 5 vuotta... Urheiluliikkeen myyjä näytti kauhistuneelta tämän kuultuaan, en tiedä ajatteliko hän, etten käy koskaan lenkillä vai onko tavatonta, etteivät kengät lahoa ennen tuota? Talvella tietysti käytän välillä muitakin kenkiä lenkillä käydessäni, riippuu aina vähän lumitilanteesta. Se pahahan näissä uusissakin on, että varsia ei ole, joten hankeen ei oikein mieli tee mennä. Kilpailevalla merkillä olisi ollut myös varrellisia nastakenkiä, mutta lesti oli räpylääni epäsopiva.




Nyt eteisessä lenkille pääsyä odottelee siis pari Asicsin GEL-FujiSetsu G-TX kenkiä. Nastoja on koko pohjan alueella ja en voi kuin hehkuttaa, miten hyvin näillä tuolla arktisissa jäätikköolosuhteissa kipittää. Eilisellä lenkillä tie muistutti paikoitellen enempi luistinrataa, mutta eipä hätiä mitiä kun alla oli nastat. Vähän epätodellinen olo suorastaan. Pintamatsku on Gore-Texiä, joten varpaatkaan ei kastu, vaikka keli olisi hieman kosteampikin. Malli soveltuu niin kävelyyn kuin juoksuunkin.


Näillä en kyllä raaski kesäkelissä lenkkeillä eli keväällä on sitten kesäversioiden osto edessä, mutta uskon siltikin, että nämä kengät hankkivat hintansa takaisin, niin ihastunut näihin olen. Ja pieni hinta ehjistä luista. :) Alla maisemaa eiliseltä, pikkiriikkisen liukkaalta kylänraitilta.







Mukavaa ja energistä alkavaa viikonloppua!

2 kommenttia :

  1. Mie ostin kans nastalenkkarit, sellaset varrelliset kylläkin. Ihan paras ostos pitkään aikaan, etenkin tällaselle selkäongelmaiselle, jolle pienikin horjahdus voi tehdä isommankin haitan!
    -Mimmu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon kyllä ollut kans todella tyytyväinen omiini! Nämä itse asiassa innoittivat miut ostamaan vanhemmille lahjaksi kenkien päälle vedettävät liukuesteet, sillä onhan se horjahtelu ja kaatuilu aikamoinen riski meille kaikille tuolla liukkailla liikkuville. Ei ehkä niin hyvät kuin nastakengät, mutta tyhjää paremmat. Turvallisia lenkkejä! :)

      Poista

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)