perjantai 27. helmikuuta 2015

OLEN. ELÄN. OLEN.

Huhhuh. Niin monta postausta olen aloittanut näin ja taas teen niin. Rankka viikko takana ja loman hehkutuskin on jäänyt ihan kokonaan. Jotenkin viimeiset työpäivät ennen lomaa tuppaavat olemaan keskimäärin rankempia kuin ns. "normiviikot". Kai se liittyy siihen, että koittaa saada alta pois tekemättä jääneet ja kesken olevat asiat. Mahdollisesti yrittää myös tehdä jotain "ennakkoon".  Nyt on kuitenkin työhommat taputeltu reiluksi viikoksi eteenpäin. Työasiat eivät suinkaan olleet raskain asia tässä viikossa kun asiat laittaa oikeaan perspektiiviin. Elämä yllättää toisinaan iloisesti, toisinaan surullisesti. Tästä henkilökohtaisesta asiasta en aio kertoa enempää, mutta ymmärtänette, että energiani ja huomioni on kiinnittynyt viime päivien ajan läheisiini.

Elämän on kuitenkin jatkuttava, vaikka hetkeksi se tuntui lähes pysähtyvän. Loma ja lomareissukin olivat hetken vaakalaudalla. Pohdinnan jälkeen päätimme kuitenkin nousta maanantaiaamuna lentokoneeseen, joka lennättää meidät Kanarialle. Toivon niin kovasti, että Meloneras yllättää minut ja meidät positiivisesti. Nyt vielä enempi kuin aiemmin...

Jotain on teille luvassa kuitenkin myös loman ajaksi. Tällä viikolla jäi julkaisematta parikin lähes valmista postausta ja niitä onkin luvassa sitten ensi viikolla. Koitan myös postata paikan päältä, ainakin jotain pientä. Ja muistakaahan blogin FB-sivu sekä Instagram. ;)

Leppoista perjantai iltaa täältä sohvan nurkasta!




2 kommenttia :

  1. Tsemiä ja jaksamista sinne! Toivottavasti pystyt keskittymään reissussa positiivisiin asioihin ja nauttimaan lomasta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Babs. Tuli kyllä tarpeeseen tämä loma! Kyllä on nautittu olostamme. :)

      Poista

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)