maanantai 23. helmikuuta 2015

SEE BY CHLOÉ


Tuoksut ovat minulle tärkeitä. Ne muistuttavat menneistä tapahtumista, paikoista, ihmisistä. Niin hyvässä kuin pahassakin. Olen melko tarkka nenäinen ja haistan helposti pienimmätkin tuoksut/hajut.  Toisinaan siitä on etua, toisinaan harmia. Hyvätkin tuoksut ovat helposti liian voimakkaita herkälle nokalleni. Tästäpä syystä esimerkiksi hajuvesien kanssa on välillä aikamoista säätöä. Koitan välillä poiketa mukavuusalueeltani, mutta lopputulos oli viimeksikin se, että arvoin epäonnistuneen valinnan täällä blogissani.

Tässä taannoin oltiin äidin kanssa aamupalalla kaupungilla, kun äiti lähtiessään poikkesi ostamaan itselleen uuden hajuveden. Tuoksuhyllyllä nökötti toinen toistaan kauniimpia pulloja, mutta tämä Chloén tuoksu sattui käteeni aivan sattumalta ja sepä oli menoa. Kukkaishedelmäinen tuoksu, jossa kuitenkin oli jotain kaikista muista tuoksuistani poikkeavaa. Sen enempää miettimättä kiikutin putelin kassan kautta kotia kohti. :)

Olen pikkuhiljaa valmis taipumaan siihen, että olen löytänyt itselleni ne tuoksut, jotka minulle sopivat. Mitä sitä turhaan vaivaamaan päätään ja kulattamaan energiaa, rahasta puhumattakaan, etsiskelemällä jotain "eksoottisempaa", kun kaapissa on hyvä valikoima itselle sopivia ja mieleisiä tuoksuja. Olen oppinut, ettei kaikki tuoksut vain sovi välttämättä itselle - ei vaikka ystävättäreni tuoksuu siinä taivaalliselta. Ihomme vaikuttaa tuoksun kehitykseen iholla. Tai jos sisältö on jotain muuta kuin kukkaishedelmäisnen tuoksu, se ei todennäköisesti tule miellyttämään itseäni itselläni, sillä mukavuusalueelta poikkeaminen on liian suuri. Esimerkiksi mausteinen tuoksu tekee minusta ihan vieraan, se ei vaan ole minua. Tätä on vähän vaikea selittää, toivottavasti ymmärrätte?

Onkos täällä muita yhtä tarkkoja tuoksujen suhteen? Vai oletteko "kaikkituoksuisia"?





2 kommenttia :

  1. Moi! Tällä hetkellä monissa blogeissa kiertää tällainen haaste, jossa vastataan yhteentoista kysymykseen. Sitten tehdään seuraavat yksitoista kysymystä ja haastetaan seuraavat yksitoista bloggaajaa mukaan :)
    Haastoin sinutkin ja kysymykset löydät täältä http://www.kynsimaailma.blogspot.fi/2015/03/the-liebster-award.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoo, enpä ole ihan hetkeen näitä tehnytkään! Kiitokset Annastiina. Palailen aiheeseen, kunhan kotiudutaan lomamatkalta. :)

      Poista

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)