Loistavaa alkanutta viikkoa tyypit! Nyt sitä tukkatarinaa tulee viimenkin ja onhan sitä jo vähän kyseltykin. Aloitetaanpa vaikka siitä, että suurimman osan elämääni olen viettänyt blondina ja melkoisen tuuhealla, pitkällä tukalla varustettuna. Kokeiltu on lyhyttäkin hiusmallia, mutta se ei ollut oma juttuni ollenkaan. Väreissä on ollut punaista, tummaa ruskeaa ja jopa luumua, pliisummista kokeiluista sitten kaikenlaisia raitoja eri väreissä. Vaikka olen välillä lähes vihannut pitkää ja paksua tukkaani, olen tai olin oppinut sitä rakastamaankin. Miksi siis tämä muutos??
No, vaihtelu virkistää, sanotaan. Niinpä nyt ajattelinkin, ettei pieni lyhennys maata kaada ja samalla voisi kokeilla jotain vähän blondista poikkeavaakin. Tässä vaiheessa lienee viisasta todeta, ettei ulkopuolisen silmin mitään shokeeraavaa muutosta tullutkaan. Totta sekin, mutta itselleni matka nykyhetkeen oli aikamoinen shokki. Hävettää vähän marista jostain hiuksista, mutta pienoisen kriisin ne nyt kuitenkin aiheuttivat.

Lähtökuopissa. Pahaa-aavistamaton uudistetaan vähän tukkaa-tyyppi istuu (vielä) hymyillen kampaamotuolissa. Viimeinen kuva leijonanharjasta, sellainen ennen-kuva (ja miten hassunkurisen kuvan oon saanutkin aikaan...). Siinä läpikäytiin, mitä toivon ja haluan. Nips ja naps, tukka oli poissa! Ei siinä mitään, sitten tuli värin vuoro. Läksin kotiin (vieläkin) hymyillen. Toki lopputulos oli hieman lyhyempi kuin olin ajatellut ja tummempikin, mutta jotenkaan en siinä vaiheessa nähnyt totuutta. Vasta kotona pikkuhiljaa minulle alkoi valjeta, että nyt oli mennyt metsään ja pahasti. Teki mieli vähän itkeä, niin pahalta väri näytti omaan silmään, pituuden vielä jotenkin kestin.

Näin jälkikäteen tuo ensimmäinen versio ei enää näytä läheskään niin pahalta. Ja kiharrettuna se olikin ihan siedettävä, ainakin tästä kuvakulmasta. Viikon verran koitin tuohon totutella, mutta se ei vaan ollut oma. Latva oli mieleeni liian tumma ja päälliosassa tummemmat kohdat vihersi. Tiedän, kuulostaa absurdilta. Ehkä vika oli silmissäni, mene ja tiedä? Jotain oli kuitenkin tehtävä. Joten mars kampaajan penkkiin. :)
En ymmärrä, mikä kumman idea on työntää suuhunsa samaan aikaan riisikakkua kun koittaa ottaa kuvaa! Tämän parempaa ei kuitenkaan tilanteesta ole, joten koittakaa kestää. Halusin kuitenkin teille vähän muitakin kuvia kuin kotona oman peilin edessä nikkaroituja kuvia. Tässä on nyt päässä vähän vaaleaa raitaa, kuparista pigmenttiä ja samaa vaaleanruskean sävyä, mitä on laitettu juuriin nyt jo muutamana edellisenä käynnillä. Näyttää kyllä aika tummalta, eikö vaan?
No, se lopputulos. Se on tässä. Tykkään! Kirkkaassa valossa kuparipigmentti hieman korostuu, mutta se ei itseäni haittaa. Nyt muutaman pesun jälkeen se ei näy enää niin selvästi, tavallaan hieman harmi. Latvat jäivät hitusen tummemmiksi kuin pituudet, mutta nyt sävy on itselleni oma. Olen tosi tyytyväinen tällä hetkellä, vaikka ihan hetkittäin karvat tuntuvatkin hieman lyhyiltä. Annettakoon anteeksi vanha tottumus, eihän tukkaani oikeasti oltu leikattu yli kymmeneen vuoteen...
Tälläinen oli tukkatarina. Loppuun haluan kiittää kampaajaani Ansua kärsivällisyydestä kanssani ja tämän ihanan lopputuloksen loihtimisesta. Kiitos, tämä on mahtava! :)
Kertokaas omia tarinoitanne onnistumisista tai epäonnistumisista?