tiistai 30. kesäkuuta 2015

PUHTAISSA LAKANOISSA









Se tunne, kun lakanoiden väliin jääminen ylittää kaiken muun. Ei siksi, että elämä ahdistaa tai että olet sairas. Eikä siksi, että sää olisi ankea. Vaan siksi, että on ihana herätä auringon paisteeseen, avata parvekkeen ovi ja vain maata sängyssä. Puhtaissa, tuoksuvissa lakanoissa, kuunnella linnun laulua ja unelmoida, hengittää ulkoa tulevaa kesän tuoksua. Kun ei ole kiire minnekään. Elämän pienet ilot.

Tänä aamuna kuitenkin itseäni kutsuu työt.... Nauttikaa päivästänne, miten sitä vietättekin. Toivottavasti joku teistä ennätti nauttia tämän aamun kiireettömyydestä?

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

KENKÄKAAPILLA GOES INSTAGRAM 2

Heissan! Kenkähaasteessa mennään nyt jo kenkäpareissa 13-21. Ollaan toteutettu työkaverin kanssa leikkimielistä haastetta, jonka ideana on saada kenkävarastot siistiksi ja samalla läpikäytyä koko arsenaali. Ihan joka päivä uusia kenkiä ei tarvitse jalkaan etsiä, sillä viikonloppu on vapautettu haasteen ulkopuolelle ja uusia kenkiä päivitellään Instaan (omani löytyvät tililtäni @marbemilia) aina maanantaista perjantaihin.

Tässäpä siis omat kenkäni numeroilla 13-21 sekalaisessa järjestyksessä.


1. Nämä ovat täyttä rakkautta! Pikkasen joutu puuhastelemaan näiden eteen ja veikkaakin taas hätyyttämään, mutta nämä on loistavat. Kurt Geiger Miss KG Fleur. 2 (vas.alh). Violetit solkisaapikkaat, tilattu joskus muinoin jostakin. 3 (kesk. alh.). NLY sandaletit. 4 (ylh. oik.). Betty London merkkiset kiilakorkolenkkarit. 5. työkaverilta saadut, wanhat söpöläiset. 6. Sketchersin hyvin hengittävät, "pitsiset" baltsut.


7. Noin kolmen punnan läpökkäät Primarkista, oisko viisi vuotta sitten ostettu, ovat kyllä lunastaneet paikkansa tässä skabassa! Olen läpötellyt näillä tosiaan varmaan sen viisi kesää plus etelänmatkat päälle. Ja nämä vaan jaksaa ja jaksaa. 8. Kurt Geigerin Carvela malliston nahkaiset tennarit. 9. Kiitosket näistä kaunokaisista myöskin työkaverille! Näistä löytyy oma postauksensa täältä. Laitatin näihin hiljattain uudet ulkopohjat suojaamaan alkuperäistä nahkapohjaa sekä kantalaput. Suutari ihasteli puukorkoisia kenkiä ja minä harmittelin, kun niiden historiasta ei ole sen parempaa tietoa. Kyseessä on siis taaskin wanhat kaunokit ja yhdet omista suosikeistani. 10. Ballerinat, ostettu Lontoosta pienestä kenkäputiikista. Helpot ja mukavat peruspopot.

Eli huomenna lähtee taas uusi viikko ja kengät nro 22 Instagramin puolella. Jos aikaisempi postaus aiheesta (sisältää kenkäparit 1-12) on mennyt ohi, pääset tästä postaukseen!


Mitkäs näistä on teidän suosikit? Mukavaa sunnuntaita!


// facebook // instagram // bloglovin' // google+ //

torstai 25. kesäkuuta 2015

PUUTARHAN EPÄKESÄ

Kai siitä nyt jo voi puhua - epäkesästä? Huomaan, että ensimmäinen kesälomapätkäni alkaa olla hiipumassa loppuunsa enkä ole vielä ennättänyt kirjoittaa edes lomasuunnitelmista! Ehkä niitä ei ollutkaan, joten mitä niistä täälläkään toitottamaan. Olen viettänyt lomaani kutakuinkin sen mukaan kuin olin ajatellutkin - rennosti. Suurin tehtäväni on ollut koiranpentujen kanssa seurustelu, touhuaminen, niiden syöttäminen ja p**kan (pardon my french) keräily pitkin pihamaata. Ja ah, miten ihanaa se on ollutkaan! Mikään ei ole niin ihastuttava kuin eläinvauva tai lauma niitä.

Koiralasten kaitsemisen lomassa olen saksinut, kitkenyt, leikannut ruohikkoa, nuuskinut ja ihmetellyt. Kotiakin olen vähän koittanut pitää kuosissaan. Ja siitäpä aiheeseen, iski nimittäin toissa päivänä pieni hulluus ja yläkerran oma valtakuntani on kokenut kummia! Ja kun alkuun pääsin, niin toivon vielä (joskus) saavani projektin päätökseen ja laajenemaan muihinkin hulluuskohtausta vaativiin kohteisiin. Oma valtakunta on hankala määritellä, mutta se sisältää vessan, kosmetiikka- ja purnukkavarastoni sekä toimii samalla eräänlaisena vaatehuoneen jatkumona. Tiedän, kuulostaa to-della oudolta!

Kun kuitenkin nämä kaksi viikkoani sateesta, tuulesta ja mistä tahansa sääilmiöistä huolimatta, olen viettänyt pääosin ulkosalla, ajattelin ihastuttaa teitä näillä riemukkaasti (not) rehottavilla puutarhani antimilla. Ei voi kukkaloistosta juuri puhua. En satsannut tänä vuonna juuri lainkaan kesäkukkiin, koska pennut hoitaisivat nekin ainakin yhtä tehokkaasti kuin jatkuva sade. Perennojen kukinta tuntuu olevan myöhässä ja uudet istutukset piti suorastaan aidata - koska pennut. :D Mutta ihailkaa tästä. Ja huomatkaa, miten nurmikko rehottaa ja kuinka tuosta koirasta on kehkeytynyt taitava linssilude! Kas kun yhtään pentua ei sattunut taustalle palloilemaan, vaikka koko kööri kipitti kummissaan mukana... :D















Huomenna on sitten jo perjantai. Huomenna ainakin FB:n puolella taas vanhaa postausta luvassa flashbackfriday hengessä. Pitäkääs hauskaa ja nauttikaa säästä.... eh.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

KUN KAHVI LOPPUU

Eräänä (viime) sunnuntaina koko tästä huushollista oli kahvi loppu. Aivan kamalaa! Eihän siinä muu auttanut kuin ängetä kauppaan, mikä sinällään on maailman ärsyttävintä, ettei ilman kauppaa tule muka kahta päivää pitempään toimeen... No, kyllä muuten mutta se kahvi (ai, miten niin pahasti koukussa?)! Tässäpä pieni kertomus kaikesta muusta, mitä sen kauppareissun varrelle sattui, paitsi itse kaupasta ei halaistua sanaa.



Tälläsiäkin meidän kylältä löytyy ja sattuivat tämänkertaisen maisemareitin varrelle. Ne varmaan nauroivat tuon lammasnaamarinsa takana röhönaurua, kun minä kaikkine mekkoineni ja läpökkäät jalassa loikin aidan viereen kuin paraskin turisti konsanaan. Että bää vaan.





Puumalan silta - siitäpä se lienee kuuluisa tuo kylä, jos jostain? Ja onhan se jonniinlainen monumentti kaikessa betonimassassaan. Sillan kupeessa mussuttelin herkullista vohvelia, joka kuvaushetkellä oli jo puoliksi syöty ja alkuperäinen esillepano tuhottu. Siitä viis, ansaitsi kuvapaikkansa tässä postauksessa. Tässä siis ihan normi vohveli ja paikallista kylmäsavulohta majoneesilla ja tillillä. Pikkaisen suolaista tuo majoneesi omaan makuun oli, mutta (lähes) kuuma päivä tasasi hieman tilannetta. Jännästi kuumana päivänä kaipaa jotain suolaista, onko teillä muilla näin?





Vielä sekkaan soppii. Vaikka näin paikallisen näkökulmasta (joksi minun on edelleen vaikeahko itseäni ajatella) porukkaa oli liikkeellä selvästi normaalia enempi, niin vielä on kesän suurin turistiryntäys tulematta. Juhannuksenviettäjätkin saattoivat vielä olla koloissaan tai sitten valtaosa ihmisistä vaan on muistanut ostaa sen kahvinsa jo ennen juhannuksen viettoa. Mutta eipä mitä, eipähän ahdistanut väenpaljous! Hahhah.

Ja sitä paitsi, me oltiin kuin turistit joka tapauksessa! Läpsyteltiin rantaa pitkin, juotiin kahvit yhdessä ja syötiin vohvelit toisessa kuppilassa. Eikä siinä vielä kaikki - kesän ekat jäätelöt! Ehkä myös viimeiset kun nyt tätä kirjoittaessa katsoo harmaaseen, tuuleen ja sateeseen... Kenties myös viimeiset mekkokelit, toivottavasti ei?




Jep, kotona riehaannuttiin sitten tekemään ulkona ruokaa ja lettuja. Retkihengessä, ilman minkäänlaista kattausta tai krumeluureja, keskellä kokkaussotkuja. Oli kanaa mansikkasalsalla ja kylmällä peruna-juustosalaatilla sekä niitä lettuja, mansikoita ja punaista juomaa. Nam! Nyt voikin sitten kysyä, mihinkä jäi ne kahvit, jota vartavasten ajettiin hakemaan? No, ne jäi kuvien ulkopuolelle.





Että tämmöttisii viime sunnuntaina meidän ranchilla - ja vähän sen ulkopuolella.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

UUTTA KUTREILLE - OSA 2


Nyt kun elämäni pahimmasta hiuskriisistä on kulunut muutama kuukausi, olen alkanut taas kiinnostua hiusten laittamisesta. Pakkohan tämän kanssa nyt on elää, joten turha kai sitä on jäädä murehtimaan - satunnaista haikailua pitkään lettiin ei lasketa. Haha. Kirjoittelin kotimaisen Four Reasonsin Heat stylerista ja Freezerista aiemmin jo täällä ja nytpä seuraakin niitä käyttökokemuksia, koska niitä silloin kaipailtiin. Uutena purtilona tähän kolmen koplaan on ilmestynyt Argan beauty serum.

Kaikkein ihastunein näistä kolmesta, olen tuohon hoitavaan seerumiin. Sitä voi käyttää kosteisiin tai kuiviin hiuksiin ja se tekee hiukset ihan tosi pehmeiksi. Koostumus on kevyt ja riittoisa, meikäläisenkiin pehkoon riittää pari-kolme painallusta pumppupullosta. Pikkuruinen miinus vahvasta tuoksusta, joka tosin hälvenee melko nopsaan pois. En vaan voi addiktiolleni mitään, kaikki hiuksiin jätettävät ja hoitavat suihkeet, seerumit ja muut tökötit vaan ovat niin ihania. (Vaikka ei oikeesti läheskään kaikki aineet sovi meikäläisen pehkolle.)




Heat styler. Lämpösuojaa olen suihkinut kuontalooni ennen föönausta. Tämän vaikutustahan ei varsinaisesti tässä ja nyt huomaa, joten tuotteen toimivuutta en nyt ala tässä ruotimaan. Tuoksu on hyvä ja pumppupullo yllätti positiivisesti, yhdellä painalluksella tupsahti hienojakoinen ja runsas suihkaus. Eli peukutan tätä.

Freezer. Olen ihan tosi surkea käyttämään muotoilutuotteita, joten montaa kertaa en ole tähän purkkiin tarttunut. Sopii kuitenkin viimeistelyyn ja ainakin omille kampauksilleni antanut tarvittavan pidon sekä kiiltoa. Hiukset eivät myöskään klimppiinny ja koveta koviksi koppuroiksi, kuten joitakin lakkoja käyttäessä. Ihana tuoksu! Harmittava sattuma tässä oli se, että jo toisella käyttökerralla pumppu oli ilmeisesti tukkeutunut. Huuhdeltuani lämpimällä vedellä toimi taas entiseen tapaan. Olisin myös toivonut hieman hienojakoisempaa suihkua, kuten lämpösuojassa. Muuten ihan peukun arvoinen tuote tämäkin.

Olikos teillä omia suosikkeja tässä tuotesarjassa?




maanantai 22. kesäkuuta 2015

KESKIKESÄN HULINAT




Nyt se on taas tältä erää juhlittu. Ennen vanhaan juhannus tarkoitti monen päivän remuamista metsänsiimeksessä jonkun vanhempien mökillä, nykyään keskikesän juhla sujuu paljon rauhallisemmissa merkeissä - vaikkakin lähes poikkeuksetta metsäsiimeksessä edelleen.

Tänä vuonna juhannusta vastaanotettiin meillä isolla köörillä, kaiken kaikkiaan meitä oli viisitoista henkeä. Grilli kävi kuumana, pöytä notkui mitä ihanempia herkkuja ja savusauna helli meitä pehmeällä lämmöllään. Kokkoa unohtamatta! Tänä vuonna meillä olikin poikkeuksellisen suuri kokko ja sen ympärille kokoonnuttiin saunan jälkeen jutustelemaan ja ihailemaan tulta. Iltaan mahtui iloa ja naurua, kiireetöntä yhdessä oloa. Sääkin oli ihan siedettävä, itikoita sen sijaan oli muutama liikaa.



Oli oikein mukava juhannusaatto. Illan vaihduttua yöksi jo tunteja aiemmin, juotiin vielä iltateet/kahvit ja hurjimmat hörppivät vielä skumppaakin kesäjuhlan kunniaksi. Kellon viisarit näyttivät lopulta lähes aamuneljää, kun viimein kömmin peiton alle - pitihän vieraiden lähdettyä käväistä miehen kanssa vielä savusaunassa, nauttimassa sen viimeisistä lämmöistä. Aamulla nukutti pitkään. Ei taida enää kroppa ole entisensä kun vertaa nuoruusvuosiin... Onneksi Juhannuspäivä helli väsyneitä juhlijoita ja köllöttelinkin pihamaalla pentujen kanssa ihanan auringon paisteessa. Kyllä siinä väsymys pikkuhiljaa karisi.

Ai, mitä kuvia? Niitäpä ei oikeastaan ole. Vietin iltaa täysin ilman kameraa sekä puhelinta. Nauttien ruoasta ja juomasta, hyvästä seurasta ja Suomen suvesta. Ihan parhautta!

Miten teidän juhannukset meni?

perjantai 19. kesäkuuta 2015

VIIHTYISÄÄ JUHANNUSTA

kuva: viime kesältä Saimaalta, oma arkisto


Vaikka sää ei tällä hetkellä juuri juhannustunteita nostata, niin koitetaan kuitenkin nauttia tästä keskikesän juhlasta. Rentoudutaan, syödään hyvin, saunotaan ja nautitaan hyvästä seurasta ainakin. Jospa sääkin tästä iltaa kohden paranisi ja hellisi meitä suomalaisia? Talviturkkia ei kyllä taida tarvita viskata menemään tänäkään iltana, mutta mitä siitä, ihan hyvin olostaan voi nauttia kuivalla maallakin. Tunnen kyllä viime lauseessa pientä ironiaa, sillä ainakin täällä maa on märkä eilisen ja yön sateiden jäljiltä....

Joka tapauksessa, toivottelen oikein mukavaa juhannusta teille kullanmurut!


PS. Olen linkannut teille illaksi Facebookin puolelle erään vanhan postauksen blogistani. Eli jos on oi-kein tylsää, niin käykääpä kurkkaamassa. Puhelinkin joku aika sitten, että suunnitelmissa on näin perjantaisin alkaa linkkailla vanhoja postauksia flashbackfriday hengessä ja tänään se lähtee. Kannattaa siis tykätä blogin Fb- sivusta. :)

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

ULKONA SYÖMÄSSÄ

Molskis ja loiskis! Ei muuten sillä, että olisin vielä uskaltanut tänä kesänä uida, mutta ihan muuten vaan. On tosin eka lomapäivä, ettei ole satanut - VIELÄ. Niin kylmäkin on, että pitkiä kalsareitakin on ollut ikävä. Mikä tätä Suomen kesää oikein vaivaa?

Noh, kelit on mitä on, eikä niihin juuri itse voi vaikuttaa kuin toivomalla parasta. Palailtiin äsken pentulauman kanssa eläinlääkäriltä pentutarkastuksesta, missä oli pienistä tietysti kovin jännää. Taisi olla itsestänikin vähän jännää, koska huomasin pidättäväni hengitystäni aina kun pikkuisten sydänääniä kuunneltiin. Heh. Nyt on joka iikka tunnistusmerkitty ja valmiina rekisteröitäväksi. :)



Ajattelin tänään laittaa teille kuvia eiliseltä illalta. Käytiin ulkona syömässä vanhempieni kanssa ja juhlistettiin samalla äitiliinin toissapäiväistä syntymäpäivää. Ja vaikka oli kylmä, piti tietty tälläytyä mekkoon, kun kerta tilaisuus sille tuli. Onneksi itse ruokailu kuitenkin oli sisätiloissa, sillä muussa tapauksessa saattaisin vieläkin olla syväjäässä.

Ruoka sitä vastoin oli niin herkullista. Päätin poiketa mukavuusalueelta ja valita ainaisten kala- tai kana-annosten sijaan jotain yllätyksellisempää ja valitsinkin listalta tofuvartaan. Lisukkeena annoksessa oli lämmintä perunasalaattia, tzatsiki-majoneesia ja porkkanakohokas.  Tämä oli taas näitä en ole koskaan- juttuja, sillä ruokalautaseltani ei ole aiemmin tofua löytynyt, ehkä jotain jäätelöä oon syönyt, mutta sitä ei kai lasketa? Annos oli nätti ja koko juuri passeli meikäläiselle. Ja hyvää oli, taitaa nälkä tulla annosta miettiessä... Kaiken kaikkiaan kaikki olivat tyytyväisiä omiin annoksiinsa ja masut tulivat ruokituksi.




Pari sanaa asusta. Valitsin simppelin, arkikäyttöön sopivan mekon ja vaaleita sävyjä sen kaveriksi. Koko asuhan lähti kengistä, joihin olen täysin hurahtanut. Tilasin nämä muutaman viikon takaisiin ylioppilasjuhliin (siitäpä asusta ei sitten omaan kameraan kuvaa tullutkaan, pah) ja nyt tuli taas tilaisuus käyttää niitä. Huimista koroistaan huolimatta, hyvät kengät kävellä ja olla pitempikin aika. On se vaan jännä, miten on hyviä kenkiä ja sitten on niitä huonoja... Kenkien kaveriksi valikoitui tietty Pashli ja ainakin itsestäni näyttää, että nämähän on parhaat kaverit keskenään! Takki taas on muutaman vuoden takainen hankinta ja "löytyi" komeron perukoilta. Nyt tuota kuvaa katsoessani huomaan, että olisi voinut tuohon naamatauluunkin vähän panostaa, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Tukasta parempi kuva alempana, jos sellainen kiinnostaa. 



Takki Vila // Mekko me&i // Laukku Philip Lim Pashli Mini // Kengät Kurt Geiger



Tein muuten tässä joku aika sitten pieniä viilauksia blogin sivupohjaan, mutta näyttää siltä, että palaan pian entiseen. Viilauksen kohteena oli kuvien näyttötapa eli kuvien pitäisi olla tekstin levyisiä ainakin uudempien postausten osalta. Samalla kuitenkin uusistakin kuvista on alkanut tulla epätarkkoja, vaikka kaikki muut speksit ovat ihan ennallaan. Pöh. Seurailen nyt hetken aikaa tilannetta ja katsotaan, muutanko vanhat asetukset takaisin.




Kerkesinkin tuolla postausken alussa manailla tuota sadetta ja kesken kaiken oli juostava pihamaalta läppäri kainalossa sisätiloihin. Joo, sadehan se taas ilahdutti lomalaista! Niin mälsää...

Jokos teillä on juhannussuunnitelmat tehty? Entäpä haluaako joku sanoa jotain asusta, ruoasta - tai jostakin... aina saa sanoa ja kysyä, tykkään siitä kovin. :)