sunnuntai 30. elokuuta 2015

POHJAMUDISSA


Tulin lähinnä kertomaan, että olen elossa. Jos olinkin viime viikonloppuna jopa ällöttävän onnellinen, niin nyt on ihan eri ääni kellossa. Niin se elämän vuoristorata heittelee. Lisäksi viime viikko oli jotenkin raskaampi kuin etukäteen kuvittelinkaan, mutta onneksi nyt työrintamalla helpottaa. Jää enempi aikaa itselle, koirille ja tietysti blogille.

Ehkä tämä matalalla oleva mieli on osittain myös väsymyksestä johtuvaa, mutta on tässä joutunut pohtimaan aika isojakin juttuja. Hyväksymisestä, kompromisseista, toisen huomioimisesta... Ihmissuhdekiemuroita. 

Koska juttu ei nyt oikein luista, en aio väkisin edes yrittää. Elonmerkki kuitenkin jätetty - kiitos ja anteeksi. Vaikka huomenna on maanantai, toivotaan, että se kääntää paremman, iloisemman sivun.



tiistai 25. elokuuta 2015

KAAOSTEORIA



Wuhuu! On tämä sangen kummaa, tämä elo. Eletään jo elokuun loppua ja lämpötila ulkona on pehmyt ja lämmin kuin linnunmaito, kello on pian yhdeksän. Kukat kukkii enempi kuin koko kesänä tähän asti. Söin tänään Lipsi mehujään ja tunnelmoin menneitä vuosia - näitä syötiin jo penskana. Siitä on muuten... kauan. Iski taas tuo ikä aika reilusti päin naamaa, mutta mitäpä siitä, numerohan se lopulta vain on. Asenne ennen kaikkea. 



Tästä ei tule romaania vaan ihan pikainen katsaus mielenpäällä oleviin juttuihin. Eilen töistä palattuani alaovellamme odotti kuvan hyllykkö. Rakas naapuri oli sen toimittanut kotiin asti. Nyt tässä koko viime viikon tehtyäni pitempiä työpäiviä, ovat illat menneet lähinnä möllöttämiseen ja aikaansaannokset olleet olemattomia. Tänään sain töistä kotiin päästyäni kuitenkin  virtapiikin ja laitoin vaatehuoneessa hyrskynmyrskyn ja tein tilaa uudelle tulokkaalle. Siinä vaatekasojen keskellä mietin, että kaikki tiet tässä huushollissa vievät kaaokseen. Voi kun se naapuri olisi lähettänyt myös henkilökohtaisen järjestelijän hyllyn mukana -  tilanne vaatehuoneessa on (jos mahdollista) entistäkin kaoottisempi. Kun yhden asian saa tehtyä ja mieleiseksi, huomaa kymmenen muuta epäkohtaa... Vähän kyllä nolottaakin tuo kuva, mutta siinäpä sitä elämää näkyy.

Yksi kuva "läpikäymättä". Pähkinät keittiönikkunan läpi siivilöityvässä aamuauringossa. Muistanette, että olin lauantaina hyvin onnellisella mielellä? Sama jatkui myös sunnuntaina ja tuo pähkinäkuva on vaan niin nätti kaikkine valoineen ja varjoineen. Pähkinöihin liittyen tulossa myös postausta ihan lähipäivinä.

Nyt kun riehuin aikani tuolla vaatehuoneessa, olenkin ihan valmis jo saunaan ja kohta yöpuulle. Aamulla taas kuuden jälkeen ylös, ennen seitsämää tienpäälle ja ilta kuuden jälkeen kotiin. Onko se sitä oravanpyörää?

Miten teillä viikko on käynnistynyt?


lauantai 22. elokuuta 2015

LAINEILLA & PIKNIKKII




Mikä ihana lauantai! Suuntana Saimaa, sen kauniit maisemat ja leppoisat tuulet ja laineet. Eväinä kylmälaukussa kylmää juomaa, kanafetasalaattia ja köyhiä ritareita itsetehdyllä mansikkahillolla. Mukana oma kulta ja pari luppakorvaa. Ja kuin kruununa kaikelle tälle, mitä parhain ja lämpimin sää.

Jos olikin rankempi työviikko, niin tämä viimeistään sai kyllä unohtamaan sen. Jee!






Päädyttiin kauniiseen ja salaiseen piilopaikkaan, jossa nautittiin eväät. Koirat läträsivät vedessä, tuo ylemmän kuvan pikkuinenkin innoissaan hyppeli vedessä, vaikkei ihan uimasilleen tohtinutkaan.

Ihan kesän parhaita hetkiä ja reissuja. En nyt mahda tälle hehkutukselle mitään, on vaan ollut niin hyvä päivä. Näistä pienistä jutuista on hyvä olla onnellinen.

Hyvää fiilistä oli luomassa jo eilen illalla naapurissa vietetty tyttöjenilta. Vaate-esittelyä ja sovittelua, hyvää ruokaa, hiukan skumppaa ja hemmotteleva sauna ja parasta seuraa. Ihan mahtavaa!

Nautitaan nyt tästä illasta vielä. Meille se tarkoittaa pian saunaa, ehkä pientä purtavaa vielä ja rentoa oleskelua. Nautitaan näistä pienistä jutuista! Ihanaa iltaa, nautitaan elämästä! ❤️





torstai 20. elokuuta 2015

RENTO MEKKO





Viikko on ollut pitkääkin pidempi, mutta onni on työpaikka, jossa voi halutessaan pukeutua vaikka näin. Eilen illalla päätin, että tänään on mekkopäivä, kun kerran kelikin sen sallii. Ja kun ei ole mitään tietoa, kuinka kauan tätä kestää? 

Pitkä mekko rajoittaa kyllä kanankoipien ruskettumisen, mutta tokkopa nuo tuolla sisätiloissa toimistossa mihkään ruskettuisi muutenkaan, hah. Eli ihan sama. Mukava, lupsakka asu kuitenkin kun lämpötila sisälläkin kipuaa aika helteisiin lukemiin. Eikä muuten purista mistään! Se se vasta ihanuutta pitkänä työpäivänä onkin.

Vielä jaksetaan huominen, niin päästään viikonloppuun! Tsemiä murmelit!





tiistai 18. elokuuta 2015

AND IT'S TUESDAY

Huhhuh, on vasta tiistai. Olin jo ainakin keskiviikossa, kunnes totuus paljastuikin muuksi. Olen tehnyt torstaista lähtien hieman normaalia pidempiä työpäiviä ja matkoineen päivineen se on tarkoittanut 11+ tuntisia päiviä. Vielä ensi viikko tällä aikataululla olisi paahdettava... On kyllä pakko myöntää, että näiden päivien jäljiltä sitä on aikalailla älyllisesti seis kun olen kotona. Pahoitteluni siis teillekin lukijat, jos taso laskee entisestään ja höpöttelen outoja.

Nyt oli kuitenkin tultava julistamaan arvonnan voittaja. Osallistujia ei nyt ollut monen monta, mutta näin tällä kertaa. Kauniit kiitokset kuitenkin teille, jotka osallistuitte ja mukavaa, että jaksoitte kommentoida. Pidän kommenttinne mielessä ja toivon, että jatkossa blogini olisi entistä mieluisampi. Yksi kommentti koski kuvien hidasta latautumista ja toivoisinkin kommentteja myös muilta, onko teillä muilla samaa ongelmaa? Pienennän kyllä kuvia aina rutkasti, mutta varsinkin hitaammilla yhteyksillä, voi kuvien latautuminen silti olla aikaavievää. 

Arpaonni suosi arvonnassa Teijaa. Laittaisitko sähköpostiini (kupliajakimallusta(at)gmail.com) osoitteesi, niin saan korun lähtemään luoksesi?

Nyt on pakko jaksaa vielä vähän ulos hengittelemään ulkoilmaa, kun koko päivä on vierähtänyt toimistossa tai autossa... Tsemppiä loppuviikkoon!




maanantai 17. elokuuta 2015

UUTTA KOIRILLE


Ihan alkuun muistutus, olethan jo osallistunut Hipaneman korun arvontaan? 
Jos et, niin nyt kipin kapin osallistumaan, osallistumisaikaa puolille öin asti (ma 17.8. 23.59). Tästä suoraan postaukseen!




Eilinen hurahti hiljaisuuden merkeissä, kun nautittiin vanhempieni mökillä olosta ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Niinpä, eka kerta ja on elokuu... liekö viimeinen tältä kesältä? Tuohon aiheeseen palattaneen vielä myöhemmin, sillä kuvia tuli taas napsittua siltäkin reissulta. Tänään kuitenkin vähän toisenlaista shoppaajan päiväkirjaa, sillä ostoslistalta löytyy toisinaan vermeitä myös koirille! Joku aika sitten tilailinkin uuden pannan ja hihnan Ruskalle ja olipa muuten vaikea löytää ruskeasta nahasta valmistettuja tuotteita kullanvärisillä/messinkisillä metalliosilla. Sitten eksyin Etsyn ihmeelliseen maailmaan!





Ruskea panta samaan sarjaan kuuluvan hihnan kanssa saapui briteistä. Nahka on hyvä laatuista  ja kyllähän käsin tehty on aina käsintehty. Joudun ehkä kohta tilamaan samanlaisen isommassa koossa kun tuo pikkupossu kasvaa vauhdilla. Löysin siinä surffatessa myös kivat nimilaatat, mutten raaskinut tilata koko pesueelle niitä. Niinpä Ruska ja Neri toimivat koekaniineina ja jos laatu osoittautuu hyväksi, tilaan myös lopuille koirille nuo. Nimilätkät tulivat Japanista asti kauniisti yksittäispakattuina pieniin pahvikoteloihin kuin korut konsanaan. Käsin leimatut lätkät ovat jämäkkää tekoa ja ainakin toistaiseksi miellyttäneet simppelillä ulkonäöllään. Takapuolelle sai halutessaan puhelinnumeron ja nimen alle halulamansa kuvion annetuista vaihtoehdoista, joita taisi olla joku kymmenkunta. Mitäpä sitä ei omien otustensa puolesta tekisi...

Onkos Etsy teille tuttu? Mitä sieltä on tullut tilattua?

PS. Käykää osallistumassa arvontaan! ;)

lauantai 15. elokuuta 2015

AAMUN AJATUKSIA


Herätessäni tänä aamuna olin varmaan ampiaistakin äkäisempi. Olin toivonut, että saisin nukkua hieman pitempään nyt viikonloppuna eikä suunnitelmaan todellakaan kuulunut, että heräisin 6.15 niinkuin viikolla joudun heräämään. Pentu oli kuitenkin sitä mieltä, että on aika muulle kuin nukkumiselle... great!

Keitin kahvia, kävin puutarhasta hieman vadelmia ja viinimarjoja jugurtin sekaan. Laitoin voileivälle maailman parasta graavilohta (jonka valmistaa meijän isi) ja otin hörpyn appelsiinimehusta, jota olin eilen ostanut, kun ei ole tullut ostettua sitä todellatodella pitkään aikaan. Piti ihan pysähtyä. Suu kääntyi hymyyn. Niin raikasta ja hyvää! Ja sitä parasta lohta ja tuoreita marjoja omasta puutarhasta! Varsinainen herkku aamupala. Kyllä tästä tuli hyvä päivä kuitenkin.

Samalla selailin uusinta Trendiä, jonka hetken mielijohteesta ostin samaiselta kauppareissulta. Totesin syksyn trendikkäimpien vaatteiden ja asusteiden kohdalla, että "hei, miultahan löytyy tuo, tuo ja tuo jo valmiina". Kätevää! Myös Maria Veitolan kolumni (Trendi 8/15, s. 12) omien tunteiden avoimesta kertomisesta ja kieltäytymisestä kenenkään ovimatoksi, sai minut nyökyttelemään ja toteamaan, kuinka oikeassa nainen onkaan. Päätin, että tästä eteenpäin koitan käyttäytyä omassa elämässäni enempi sen mukaisesti. Liian helposti sitä vaan tyytyy hiljaa siihen, mitä on. Ei ole pakko hyökätä huutaen tai tyytyä mököttämään (johon itse yleensä syyllistyn), kissan voi nostaa pöydälle myös tyylillä. 

Näiden oivallusten myötä kiukkuisissa fiiliksissä alkanut viikonloppu muuttui paremmaksi kerta rysäyksellä. Alan siivota hyvillä mielin. Toivottavasti myös teidän päivä on lähtenyt mukavasti käyntiin?

Käykäähän osallistumassa arvontaan, vielä on osallistuisaikaa jäljellä!
Joko luit eilisen postauksen Inga Fashionista? Tänään showroomilla avoimet ovet klo 14:ään asti!


perjantai 14. elokuuta 2015

ILTA INGAN SHOWROOMILLA


Tiistai iltana tapahtui jotain mukavaa, josta nyt teille kerron. Instagramissa tiliäni seuraavat ovat jo saaneetkin pieniä "vinkkejä" tästä, jokos sinä muuten seurailet? Enivei, olimme parin ystävän kanssa viettämässä private shopping iltaa Inga Fashionin showroomilla Savonlinnassa.






Inga Fashion tuo ranskalaisia naisten vaatteita maahan, jälleenmyy niitä ja järjestää vaatekutsuja kodeissa sekä työpaikoilla. Toimintaa yrityksellä on ympäri Suomea, mutta tukikohtana toimii tosiaan Savonlinna, josta löytyy toimiston lisäksi showroom. Valikoimasta löytyy paljon luonnonmateriaaleja, kuten villaa ja kashmiria (#iloveit), vaatteita monenlaisiin tyyleihin sekä kaiken kokoisille. Mallistot vaihtuvat tiuhaan ja erät ovat pieniä. Niinpä asiakkaat saavat yksilöllisiä, laadukkaita vaatteita ja vieläpä kohtuulliseen hintaan. Esimerkkinä syksyn uutuusmallistoon kuuluvat villakashmirneuleet irtoavat kaikki noin 8-kympillä. Arvatkaapa oliko meikäläisen vaikea pitää itsensä kurissa niiden suhteen? Niin pehmeitä, kauniita, lämpimiä ja väreissä oli, mistä valita...

Kiinnostaisiko hieman erilainen shoppailukokemus hyvien ystävien kesken? Showroomille on mahdollista päästä tutkailemaan ja shoppailemaan omalla porukalla sopimuksen mukaan. Rohkeasti vaan ottamaan yhteyttä Ingan ihanaisiin tyttöihin ja kavereita koolle kokoamaan! Private shopping ilta on mahdollinen kenelle tahansa ja mielestäni pikkukaupungin asukkaille piristävä ja erilainen juttu - vähän maistiaisia isosta maailmasta kuplajuomineen. Paitsi että vaatteita saa katsella ja sovitella rauhassa sen oman porukan kesken, saat myös asiantuntevia neuvoja itsellesi sopivista vaatteista, väreistä jne. Ok, voit saada noita neuvoja myös perinteisissä vaateliikkeissä, mutta rohkenen väittää, että vaateliikkeiden myyjillä on hieman toisenlainen myyntitaktiikka loppuviimeksi... Mitään ei siis myydä sinulle väkisin, ostopakkoa ei ole. Tosin voi olla vaikea lähteä tyhjinkäsin kaikkien niiden ihanuuksien luota! Minen pystynyt...Oli ihan älyttömän hauskaa, mukavaa ja mielenkiintoista. Kiitokset Ingan tytöille, että mahdollistitte meille mukavan illan ja otitte lämmöllä vastaan. On helppo suositella teitä muillekin.









Syys- ja talvikaudella showroomilla muuten järjestetään myös kaksipäiväisiä avoimien ovien päiviä. Ensimmäiset avoimet ovet ovat tänä viikonloppuna! Perjantai ennätti mennä jo, mutta huomenna lauantaina ovet ovat auki klo 10-14. Suosittelen paikalle menemistä kyllä lämpimästi!

Lisää Ingasta voit lukea heidän nettisivuiltaan täältä. Voit seurata uutisia Facebookissa sekä Instagramissa @inga_fashion.

Inga Fashion Showroom: Olavinkatu 41 M 2, Savonlinna (Miljoonatalon takana)

Postaus toteutettu yhteistyössä Inga Fashionin kanssa.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

ARVONTA: CHAPPY PINK NECKLESS


Koska työrintamalle paluu loman jäljiltä on itselleni ja varmaan myös monelle muullekin hieman nihkeetä, päätin pistää pystyyn pienen arvonnan. Olette minulle tärkeitä ja ilahdun aina kun joku kommentoi postausta tai kun huomaan saaneeni uuden lukijan. Jospa näin pystyn piristämään edes yhden teistä päivää? Pirtsakat värit tässä arvottavassa korussa ainakin on.


Pitemmittä löpinöittä siis - nyt arvotaan Hipanema Chappy Pink kaulakoru!!






Näin osallistut:

  • Jätä vapaamuotoiset terveiset kommentin muodossa. Se voi olla postaustoive, kysymys tai mistä haluaisit lukea enempi/useammin. Mitä ikinä keksitte!
  • Osallistumisaika 12.-17.8.2015
  • Saa jakaa omassa blogissa tai vaikka Facebookissa.
  • Ilmoitan voittajan tiistaina 18.8. Jätäthän kommenttiisi nimimerkin tai sähköpostiosoitteen yhteydenottoa varten.
  • Hipanema tai mikään ulkopuolinen taho ei ole mukana arvonnassa vaan arvonta on omakustanteinen.

Onnea arvontaan! :)

maanantai 10. elokuuta 2015

ONKO PAKKO JOS EI TAHO?

Nyt on kuulkaa pikkuinen asennevamma päällä. Minä mitään välitä pirullisesti kipuilevasta pakaralihaksesta, joka on ilmeisesti marjametsässä pyllistelyn tuotosta, mutta töihin paluu saa mielen vaikeaksi. Ja se on paha, jos mikä! Kai se mielikin tästä kuitenkin pikkuhiljaa taipuu siihen todellisuuteen, että lomat on lusittu ja jotain on leipänsä eteen tehtävä. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin kaksi päivää kesälomasta on vielä varastossa! Eli niinä syksyn sateisina ja harmaina hetkinä kun oikein kehtuuttaa, voin esimerkiksi ottaa siivet alle ja lentää yhtä sateiseen ja harmaaseen Lontooseen ilostuttamaan veljeäni.

Mutta niin, töihin oli palattava ja jotenkin sitä on ihan superväsynyt heti ensimmäisen työpäivän jälkeen. Miten niin lomalla ladataan akkuja? Tällä latauksella ei ilmeisesti kovi pitkälle pötkitä... Hei, palataan vielä viime viikkoon ja lomaan Insta kuvien muodossa, jotka on nyt järjestetty näppärästi uusimmasta vanhempaan päin. Jokos muuten seurailette Instagramissa? Tervetuloa seurailemaan uudet ja vanhat! Seuraa tiliäni @marbemilia.

kuvat: @marbemilia

Varmaan aika moni painii tämän saman työhönpaluuahdistuksen kanssa. Vai olenko yksin? Tämä ei nyt tarkoita sitä ettenkö viihtyisi työssäni, tämäkin päivä oli ihan mukava, mutta onhan se nyt fakta, että mieluusti olisin lomaani jatkanutkin. Onneksi huomenna iltasella on jotain mukavaa tiedossa kera parin ystävän, siitä lisää myöhemmin! Olen myös ajatellut järjestää pienen arvonnan täällä blogissa lievittämään yllä mainittua syndroomaa. Sekin tulossa piakkoin - siis jos siellä on muita "ahdistuneita"?


Tsemppiä ja energiaa viikkoon murut!


PS. Montako elämää on itikalla? Sain saman pikkuinisijän kiinni kolmesti, mytistelin sitä kädessäni ja joka kerta kun avasin nyrkkini, lensi tuo ilmeisen onnekas hyönteinen tiehensä. Että mietin vaan...


sunnuntai 9. elokuuta 2015

TULIAISIA MATKANVARRELTA

En vielä haluaisi puhua syksystä, mutta alkaahan se jo ovella kolkutella  - huomenna alkavat koulut ja oma lomakin loppuu. Yksi lähestyvän syksyn merkkejä on pimeät illat sekä yöt ja se kun voi kaivaa kynttilät esiin. Valoisien kesäiltojen aikana kynttilöitä ei tule juuri polteltua. Toinen merkki kesän kääntymisestä lopulleen, on sisälläni heräävä pesänrakentaja. Jotain pientä, kaunista tuli hankittua kotiin loman aikana.







Lasiset kynttilänjalat ja tarjoilukulho, maljakko sekä Riviera Maisonin ihanat, puiset pikkutarjottimet. Kuvassa olevat kahvikupit olen saanut ystävältä, joten ne ovat kuvausrekvisiittaa.

Ihan asiaankuulumaton sivuhuomautus, mutta muistaako kukaan joskus myynnissä olleita Reilu Satsi karkkilaatikoita? Entä onko sille korvaavaa tuotetta olemassa? Kaipaan sekoitusta kovasti, mutta vielä ei vastaan ole samanlaista tullut...

Ostokset tein Elämysmyymälä Q-Pointista, joka siijaitsee Juvalla 5-tien varressa. Toisinaan ohikulkumatkalla tulee pysähdyttyä tuossa ja ihasteltua liikkeen mielenkiintoista ja laajaa valikoimaa. Suosittelen pysähtymään, sitä paitsi on ihan hyvä vaihtoehto kahvinjuonnille hieman käpöstellä vaikka tässä valloittavassa liikkeessä. Itse sain luvan napata myös muutaman kuvan tänne blogiin...







Sisustus-, lahja- ja käyttötavaroiden lisäksi puodista saa myös kirjoja, sepän töitä, huonekaluja, vaatteita, saunatuotteita, koruja.... vähän jokaiselle jotakin! Facebookin puolelta kurkkasin, että myyntiin on tulossa oma vaatemallisto, jonka vaatteet ovat puuvillaisia ja luonnonväreillä värjätty! Kiinnostaa ainakin itseäni kovasti. Pistäytykäähän ihmeessä tässä ihanien tavaroiden liikkeessä, jos Juvan suunnalla liikutte!

Elämysmyymälä Q-Point: Juvan ABC:n yhteydessä.

PS. Otsikko on hieman ironinen, sillä ajoin vartavasten shoppialureissulle kyseiseen pitäjään. Kaiken kaikkiaan ajelua tuli vähän vajaa satku. Eikä siinä mitä, mutta juurikin tämän kyseisen liikkeen kassalla totesin rahapussia kaivellessani, että pankkikorttipa se onkin jossain. Ei ole todellista! Mutta niinpä vaan oli. Kolmella eurolla ei ihan ostoksia lunastettu. Ihana myyjä lohdutteli, että saattuuhan sitä. Ruokakauppaan ei sitten enää tarvinnutkaan mennä. Onneksi ihana naapurini suostui oman työpäivänsä päätteeksi käydä lunastamassa nämä ostokseni. Että sattuuhan sitä...

torstai 6. elokuuta 2015

SADEPÄIVÄN KEITTO

Tosi helppo tomaattikeitto. Päivä olikin hieman pilvinen ja aamusta sekä illansuussa on ropsutellut myös vettä. Jotenkin keitot kuuluvat sateisiin päiviin kesällä, vähän niinkuin pakkaspäiviinkin. Niinpä siis ruokakaupan kautta tieni vei ja iltasyömisiksi kokkailin tomaattikeittoa. Ja tämän helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi ei taida tomaattikeiton valmistus enää mennä. Jos olen väärässä, korjatkaa mieluusti. 





Puolita tomaatit ja aseta uunipellille. Raasta pari valkosipulinkynttä ja sekoita öljytilkkaan suolan ja pippurin kanssa. Laita sekoitus tomaattien päälle ja nosta pelti 200-asteiseen uuniin noin tunniksi, tomaatit saavat hieman ruskettua. Itse laitoin täytettä vain muutamalle tomaatille, koska paahtamisen jälkeen tomaatit soseutetaan eli maku leviää keittoon kuitenkin. Jos ei tykkää valkosipulista, voi sen jättää myös pois. Noista tulee kyllä huumaava tuoksu kämppään! Eli kannattaa sitä valkosipulia sietää vaikka tuoksun takia, haha.

Itse soseutin tomaatteja todella kevyesti, jolloin keittoon jää joitakin "sattumia". Soseuttamisen jälkeen kattila siirretään liedelle ja lisätään keittoon vettä, sekoitetaan ja kiehautetaan. Itse lisäsin hieman myös turkkilaistajugurttia ja chilimaustetta, mutta nämä ei tosiaan ole välttämättömiä. 

Jaa keitto lautasille ja revi sekaan mozzarellaa sekä tuoretta basilikaa. Uunituore patonki on aika nannaa minkä tahansa keiton kanssa. Syö. Itse käytin noin kilon tomaatteja, joista tuli kaksi annosta keittoa.





Kertokaahan, oliko vieläkin helpompia tomaattikeiton valmistustapoja? Tai jos testaatte tätä reseptia, tulkaa kertomaan, mitä tykkäsitte.


keskiviikko 5. elokuuta 2015

DEVIL WEARS PRADA ?



Odottelen tässä, milloin sarvet alkavat kasvamaan päähän, hehheh. Piru oli kyllä tässä alkukesän aikana irti, sillä hukkasin toiset aurinkolaseistani. Onnistun hukkaamaan paljon asioita. Etsin laseja kissojen ja koirien kanssa kotonta ja kyliltä tuloksetta. En tasan voinut käsittää, mihin ihmeeseen lasit oli joutuneet. Sapetti, sillä ei Guessin lasit ihan ilmaiset kuitenkaan ole ja olihan ne mieleiset kaikin tavoin.

Viimein luovuin toivosta ja totesin, että tarvitsen uudet. Aviatorit eivät vaan käy kaiken kanssa varsinkaan kun niissä on pinkit peililinssit. On tilanteita, joissa silmilleen haluaisi hillityt mustat tai tummat sangat ja linssit. Niinpä sitten eräänä perjantaina tilaus lähti vetämään ja seuraavalla viikolla sain noutaa nämä Pradan aurinkolasit pakettiautomaatista. Tavaroiden hukkaaminen on kallista...




Huomautus itselle: näitä ei sitten hukata! Aurinkolasien tilaaminen netistä on aina aika jännää puuhaa, varsinkin jos ei laseja ole aiemmin jossain sovitellut. Sitä ostaa vähän kuin sian säkissä, mutta onneksi tälläkin kertaa vältyin palautusrumbalta ja lasit sattuu tähän naamavärkkiin. Näissä on hieman vahvemmat pokat kuin edeltäjissään ja enempi kissansilmäefektiä, mutta passaa mulle.

Olettekos ostaneet aurinkolaseja netistä onnistuneesti?

PS. Kateissa olleet lasitkin löytyivät parin päivän jälkeen uusien saapumisesta. Hyvään jemmaan olivat joutuneet ja aivan puolivahingossa löytyivät. No, nyt on aurinkolaseja. Miten se aina meneekin näin...?


maanantai 3. elokuuta 2015

RANKKA MAANANTAI



Mamin pikkumuru aloitti viikon rankimman kautta. Tiedättehän maanantait? Nerille maanantai on normaalisti kuten mikä tahansa aamu ja yhtä iloisena se on valmis päivän touhuihin. Niin myös tänä aamuna, mutta aamun eläinlääkärireissun jälkeen neiti olisi varmaan hieman toista mieltä, jos osaisi asian sanoin ilmaista. Vaikka aina ei tarvita sanoja. Hoipertelvin askelin poistuimme eläinlääkäriltä. Niinä hetkinä kun potilas on ollut hereillä, ilme on kertonut kyllä lähes tulkoon kaiken.

Onneksi mistään vakavammasta ei ole kyse, jalasta poistettiin pieni patti ja samalla puhdistettiin hampaat. Hampaita hoidettiin ensimmäistä kertaa ikinä ja pelkäsin itseasiassa, että niissä olisi ollut enempikin sanomista. Kymmenen vuotta on kuitenkin pitkä aika varsinkin koiran purukalustolle. Mitä vielä, hammaskiveäkin oli verrattain vähän. Poskihampaissa on pientä kulumaa, mutta ei mitään suurta tai huolestuttavaa. Huh, ei siis tarvita koirien tekohampaita vaan näillä kuulemma pärjää varmasti ihan hyvin loppuelämän. Patistakaan ei pitäisi olla jatkossa huolta.  Patti oli kuitenkin hyvä poistaa, sillä se aukesi verille lakkasuolla käydessä. Kohta päästään taas kunnolla metsään (koirien kiinnipitoaika päättyy 19.8.), niin eipähän tarvi sitten asiaa ihmetellä. 

Itseäni varmana jännitti enempi eläinlääkärireissu kuin tuota reipasta potilasta. Se mokoma kyllä vaistosi minusta sen, mutta kunnialla kuitenkin selvittiin. Tikit poistetaan parin viikon päästä ja nyt kun hampaatkin on puhtaat, ei toivottavasti tarvitse asioida klinikalla muuta kuin rokotuksien vuoksi. Koputtelen puuta. Ei ne reissut mukavia ole.

Mies on sitä mieltä, että pidän koirasta parempaa huolta kuin itsestäni. Totta ehkä sekin, mutta vastuu toisen elämästä ja hyvinvoinnista on monesti paljon painavampi kuin vastuu itsestä. Ehkä tässä syksyn tullen saan aikaiseksi varata itselleni ajan parin luomen poistoon. Ehkä.

Uni maistuu vielä potilaalle, mutta kunhan se tuosta pöhnästä selviää, niin on taas entistä ehompi. Mukavaa alkanutta viikkoa sinne ruutujen taa!