maanantai 7. joulukuuta 2015

MARTTA JA MIE


Pitipä viikonloppuna hyvän sään aikaan kuvailla hieman Lontoon tuomisiani ja pipokuvia teille, mutta jännästi ne kuvat jäi ottamatta. Jääköön ne siis tuonemmaksi ja ihaillaan nyt tätä meitin kaunista kettukäyttövaliota (mies oli sitä mieltä, että on erittäin tärkeää muistaa mainita Martan olevan kettukäyttövalio, mitä aiemmassa postauksessa junttimaisesti laiminlöin, pahoitteluni). Koirakuvia siis maanantai- iltaan.




Itselleni rapsahti eilen taas yksi vuosirengas lisää ikää, mutta uskottelen itselleni, että saatoin epähuomiossa jopa nuortua. Tämän päivän perusteella en ainakaan ole huomannut tuntuvaa vanhenemista. Kummoisia pirskeitä ei vietetty, mikä tietysti poikkeaa niistä "nuoruusvuosista", mutta mukavaa oli silti. Ilta vierähti leppoisasti Linnan juhlia kyyläten. Onko se sitten merkki vanhenemisesta, tiedä häntä. Entistä useammin, paremminkin aina, oma koti ja sohvannurkkaus tuntuu sopivan villiltä paikalta hörppiä viiniä... Joskin eilen sekin jäi lasilliseen ruokailun yhteydessä. Hurjaa!

Liekö vanhuus ja viisaus sitäkin, että sain perjantaina odottamani paketin, josta paljastui aiemmin viikolla tilaamani neule. Jonka pakkasin hyvin pian takaisin pakettiin odottamaan paluumatkaa. Taisi olla aivosolut pienessä vikatilassa tilatessani akryylisen villa... no, paidan kuitenkin. Kyllähän se mokoma kaunis oli, tuntui mukavalta näpeissä, mutta ei istunut päälläni lainkaan, onneksi. En tuntenut tunnontuskia tehdessäni palautuspäätöksen. Ja mikä ritinä ja rätinä puseroa riisuessa kävi! Varmaan joku kipinäkin lensi, tukka ainakin nousi kivasti sähköisenä pystyyn. Jos materiaali on enimmäkseen akryyliä, ei siltä muuta voi odottaa. Kaiken tuon tietävänä sorruin kuitenkin taas kokeilemaan, mutta nopeastipa sitä järkiintyy - toisinaan. Ne vaatteet, jotka jollain ilveellä ovat garderobiini luikerrelleet, pidetään toki loppuun, mutta uusia samanmoisia en hanki. En vaan voi olla toitottamatta luonnonmateriaalien puolesta. Varsinkin neuleissa aika ehdotonta.

Vai liekö vanhuus sitä, että nyt ilta yhdeksältä, olen ihan valmis kaatumaan sänkyyn ja vetämään peiton ainakin korviin asti. Viime yönä uni ei maistunut juuri lainkaan...

Martasta sen verran vielä, että se on omia kasvatteja. Muistan elävästi sen syntymän. Mies katseli viereisessä huoneessa jalkapalloa(!) kun huomasin pennun tulevan. Taisin pelätä Siiri-emon häiriintymistä, koska huutoni pennun syntymisestä taisi olla enempi kuiskaus. Yritin kutsua miestä synnyttämään, itse kun olin ekakertalainen. Yhden sijaan pentuja syntyikin kerralla kaksi ja toinen niistä oli Martta. Sydän.

Iloa viikkoon murmeliinit! xx





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)