lauantai 30. huhtikuuta 2016

IHANA TORKKUPEITTO


Täällä podetaan tällä hetkellä vimmattua sisustustautia. Niinhän se aina tulee ja yllättää joka kevät, ihan niinkuin talvi syksyllä autoilijat. Tällä kertaa sisustuspuuskassani olen laajentanut jo remontin puolelle, mutta toistaiseksi vasta suunnittelun tasolla. Jos vain tuon kaksilahkeisen saisin huijattua samaan innostukseen....







Tämän pehmoisen ja lutuisen hain eilen postista. Kietouduin siihen välittömästi ja poistuin sen sisältä vain saunaan ja viimein sänkyyn peiton alle. Ihana, luomupuuvillainen ja käsinkudottu torkkupeitto on Nest Factorysta. Kannattaapi muuten tsekata nuo sivut, toinen toistaan kivempia juttuja löytyy sieltä ja arvot on kohdallaan. Itsekin jo haaveilen toisesta peitosta - ehkä vaalean harmaana? Ja parista muustakin jutusta...


Ihanaa Vappua kamut!

PS. Jos kaipaat vappumenuun vinkkejä, käy kurkkaamassa tämä postaus.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

KESKIVIIKON KUVA: POTTAPÄÄ




Oli lämmin heinäkuinen aamu, olin täysin pahaa-aavistamaton. Olin tainnut nukkua pitkään ja olin saanut itseni juuri ja juuri hereille, kun lauma sukulaisnaisia kaarsivat pihaamme. Muka koiranpentuja katsomaan, sanoivat. Unenpöpperöisenä en vieläkään älynnyt, mistä on kyse kun jonkun kassista pöytään nostettiin kuplajuomapullo ja lasit. Sekin laitettiin koiranpentujen piikkiin. Hyviä tekosyitä ne koiranpennut. No, kerrankos sitä tyhjään vatsaan aamiaiseksi kuohuviiniä ryystää!

Hieman myöhemmin minut kaapaattiin autoon ja vietiin mennessään. Joukko kasvoi muutamalla hyvällä ystävällä ja voi ihme, kuinka pääsivätkin minut yllättämään aivan totaalisesti! Päivästä tuli ikimuistoinen onnenkyyneleineen ja nauruineen upeiden naisten seurassa. Sain myös syödäkseni jossain välissä, siitäkin oli huolehdittu. Olin ja olen edelleen koko joukolle kiitollinen tuosta päivästä.

Niin, ja olihan päivään buukattu myös herraseuraa (kuvassa), jolla oli ainakin melkein maailman komein tukka - vai mitä sanotte?


Keskiviikon kuva tällä kertaa ystäväni käsialaa polttareistani muutaman vuoden takaa.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

UNELMIEN TAVOITTELUSTA




Kaikillahan meillä on unelmia tai ainakin pitäisi olla. Meillä tulisi olla tavoitteita, jotka saattavat olla niitä unelmiamme tai jotain muita tavoitteita. Minulta kysyttiin hiljattain, mitä rakastaisin tehdä? Ei mitä tykkäisin tehdä tai mitä teen vaan mitä rakastaisin tehdä. Hetken mietittyäni asia oli aivan selvänä mielessäni. 

Hoksasin, että unelmani ovat niitä, mitä rakastaisin tehdä. Samaan syssyyn ymmärsin, etteivät ne kaikki kuitenkaan ole tavoitteitani, eivät ainakaan niin aktiivisia tavoitteita kuin haluaisin. Miksi ei ole, en osaa vastata. Miksen tavoittelisi määrätietoisemmin ja rohkeasti sitä, mitä rakastaisin? Voisin elää unelmiani, miksen pyrkisi siihen? Niin, miksi en. Miksi tyytyisin siihen, mitä minulla jo on?

Toivoisin voivani elää joustavaa ja omannäköistäni elämää. Haluaisin kirjoittaa ja kuvata, ehkä määrätä enempi itse työskentelystäni. Haluaisin myös vastapainoksi työskennellä eläinten parissa, ne antavat niin paljon. Tarkemmin määriteltynä eläimet olisivat hevoset ja koirat. Ovathan nämä unelmani jo jollain tasolla toteutuneet, mutta haluaisin enemmän. Unelmani ovat kuitenkin kaikki mahdollisuuksia, jotka voin saavuttaa tavoittelemalla niitä määrätietoisesti ja tekemällä töitä niiden eteen. Ne eivät tule ilmaiseksi. Mutta ymmärtämällä, että unelmat on mahdollista saavuttaa niitä aktiivisesti työstämällä on jo askel kohti päämäärää. Sen jälkeen tarvitaan vaan päättäväisyyttä ja rohkeutta tavoitella niitä. Matka ei koskaan ole helppo, eikä oikoteitä monesti ole, mutta matkalla on mahdollista kehittyä ja oppia, kuinka sinne unelmiin päästään.

"Elämäni on täynnä mahdollisuuksia", niin myös jokaisen teidän. Energistä alkanutta viikkoa ja hyvää matkaa kohti unelmia!


kuvan kortti Maaretta Tukiainen / Krista Keltanen: Hyvän mielen kortit (PS-Kustannus)

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

KESKIVIIKON KUVA: KÄRRYNPYÖRÄ




Keskiviikon kuvan aika jälleen. Toisinaan seuraavan keskiviikon kuva on kirkkaana mielessäni jo viikonloppuna, toisinaan oikeaa kuvaa ei tunnu syntyvän eikä löytyvän mistään. Tällä kertaa etsiskelin sitä vanhoista kuvista. Tämä valikoitui.

Vuosi 2014 Dolphin Reef, Eilat. Kaunis ja viihtyisä ranta. Delfiinejä, joiden kanssa pulikoida turkoosinsinisessä meressä. Kuumaa hiekkaa varpaiden väleissä. Vehreä puistoalue, jonka siimekseen oli välillä mukava vetäytyä polttavan auringon alta. Lähistöltä kuuluu riikinkukon ääni, toinen tepastelee ohitseni noin metrin päästä. Kissa lekottelee kahvilan pöydällä.

Vaikka kuvassa ei olekaan rakastamani delfiinit, on siinä jotain taikaa. Se muistuttaa ikimuistoisesta päivästä. Ehkä kuvan kärrynpyörää tekevällä pojallakin on ollut hauska päivä? Menestyisiköhän nuo köynnöskasvit omassa puutarhassa? Pidän niistä niin. Pidän laskevasta ilta-auringosta, auringon linssiin maalaamasta heijastuksesta. Matkamuistoja ja uimavälineitä myyvä puoti on näemmä sulkenut jo. Mekin oltiin juuri lähdössä takaisin hotellille.

Paikasta voit lukea lisää täältä, sekä tunnisteen Eilat alta.


tiistai 19. huhtikuuta 2016

NACHOT VAIKKA VAPUKSI





Nyt on kuulkaa lähes reaaliaikaista postausta tulossa, sillä postauksen aiheena on tämän illan eväät. Kuiva-aineskaapissa nököttänyt soijarouhe pääsi vihdoin ja viimein käyttöön, kun keksin tehdä nachoja, joihin soijarouhe käsitykseni mukaan sopisi kuin nenä päähän ainakin.

Ja kieltämättä! Tästähän on vaikka vappumenuun sopivaa rutusteltavaa siman seuraksi - varmaan skumpankin. Mieskin pisteli annoksensa ja otti vähän lisääkin, vaikka jo ensimmäisen lautasellisen jälkeen paljastin, että vatsaan kadonnut annos ei sisältänyt lainkaan lihaa.

Levitä uunipellille nachoja ja niiden päälle paistettua ja maustettua soijarouhetta (tai jauhelihaa). Lisää edellisten päälle juustokastiketta, toinen kerros soijarouhetta ja vielä juustokastiketta. Silppua pinnalle lehtikaalia, johon on hierottu limemehua. Laita 190- asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi.

Lisää pinnalle pilkottua tomaattia ja sipulisilppua, ranskankermaa tai kuten itse tein ranskankerman puutteessa Samurai- majoneesia.

Innoittajanani toimineen reseptin löydät täältä. Aion itse kokeilla myös tuolla mainittua juustokastikkeen ohjetta, joka on vähintäänkin mielenkiintoinen, nyt oikaisin ja ostin kaupasta kastikkeen. Oikaisin myös anosten kokoamisessa, joten lautasella annos on yhtä sekamelskaa. Jos siis  haluat kauniimman annoksen, kannattaa raaka-aineet latoa uuniin valmiina annoksina.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

KEVÄTREMPPA + UUSI MEILIOSOITE


Ehkäpä jo havaitsittekin, blogin ilmettä on kevään kunniaksi koitettu piristää hieman. Banneri on vaihdettu uuteen ja sitä on terästetty pitkästä aikaa kuvalla. Se lienee se näkyvin juttu, mutta tärkeimmäksi seikaksi nostaisin uuden meiliosoitteen.

Ruusut ja risut, kysymykset, ehdotukset ja yhteistyökuviot voi lähettää osoitteeseen
mariamariablogi@gmail.com

Odottelen innolla meilejänne!

Blogin kategorialista on jälleen kerran järjestetty ja siivottu. Aihealueita on vähennetty ja toivonkin, että se parantaa teidän lukijoiden käyttökokemuksia, kun aiheluettelo ei muistuta läpipääsemätöntä viidakkoa. Postausten lopusta löytyy siis pääaihealue sekä tarvittaessa tarkentavia tunnisteita, joiden avulla voi helposti selailla muita samanaiheisia juttuja.

Siivouksen kohteiksi joutuivat myös mainosbannerit. Ne saivat lähteä toistaiseksi kokonaan. Niissä ärsytti mm. niiden vaihtelevat leveydet, jotka olivat visuaaliselle silmälleni juuri nyt liikaa. Kaipasin sivupalkkiin rauhaa ja seesteisyyttä ja sitä bannerit eivät ainakaan lisänneet. Ehkä pientä viilausta vielä tullee, mutta tässä nyt ne tärkeimmät.

Ja sitten ne somekuvakkeet, ne löytyvät nyt helposti oikeasta laidasta, heti bannerin alapuolelta. Jokos muuten seuraat blogin Facebook-tiliä? ;)

Mitäs pidätte kevätrempan tuloksista?

lauantai 16. huhtikuuta 2016

AURINKOISTA LAUANTAITA

Hei armaat ystävät! Onneksi aurinko paistaa, se lievittää tunnontuskiani hieman. Blogi on jäänyt aivan hunningolle, sillä aikani on mennyt ihan johonkin muuhun. Pihakin on haravoimatta ja koko päiväjärjestykseni on ollut mullistuksen kourissa.

Koitan selvitä tästä ja tulossa onkin pohdintaa omasta ajankäytöstä ja siitä, mikä todella on minulle tärkeää. Pientä uutta on tulossa myös ulkoasupuolella ja toivon todella, että homma lähtee taas käyntiin uudella innolla ja saan aikatauluasiat järjestykseen - ja mikä tärkeintä korvien välini, mistä kaikki on kiinni. Koska vain minä voin tähän asiaan vaikuttaa.

Nyt lähden hetkeksi haukkaamaan happea ja kuuntelemaan luonnon lintukonserttia. Iltapäivällä olisi kutsut ystävän luona. Ihanaa ja aurinkoista lauantaita! xx





keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

KESKIVIIKON KUVA: LESKENLEHTI



Keskiviikon kuvana tällä kertaa kevään merkkejä. Kuva maanantailta - lehskenlehti. Sieltä se kurotteli keltaisia terälehtiään kaiken tienvarsimoskan seasta päättäväisesti kohti aurinkoa. Huomattuani tämän yksilön, havaitsin kävelleeni jo useamman ohitse. Niin havointokyky toimii, aina kaikkea ei nää ennen kuin pysähtyy katsomaan tarkemmin.

Kannustankin pysähtymään välillä ja katselemaan ymäpärilleen - se voi avata aivan uusia ovia elämässä. :)

maanantai 11. huhtikuuta 2016

HEPPAIKÄVÄ


Olenko koskaan kertonut, että olen entinen heppatyttö? Muistelen, että siitä on ollut puhetta. Entinen heppatyttö ei sinänsä pidä paikkaansa, sillä sydän sykkii hevosille edelleen lämpimästi. Jo pitkään olen suunnitellut kuvausreissua talleille, jossa tietenkin olisi taka-ajatuksena samalla vähän raaputella ja seurustella hevosten kanssa, mutta reissua ei vain ole tapahtunut. Kun on ollut aikaa, on ollut vääränlainen sää ja kun on ollut oikeanlainen sää, ei ole ollut aikaa... 





Sitten törmäsin näihin kuviin ulkoisen kiintolevyn uumenissa. Hevosia! Joskin hevosia Korkeasaaressa, mutta ihan kivoja kuvia hevosista - "villihevosista". Taitaa joukossa olla yksi aasin ahterikin, mutta ei haittaa. Itselleni kuvat toivat tähän ikävään edes pientä lohtua.

Pienenä tyttönä, hevoshulluuden ehkä pahimpana aikana, kamera kulki tiiviisti tallilla mukana. Siihen aikaan kamerassa oli kehitettävä filmi ja oli ihan yleistä, että puolet kahdenkymmenenneljän kuvan rullasta oli jotenkin epäonnistuneita. Ja voi vietävä, kuinka se harmitti! Toisinaan valokuvausliike jätti kehittämättä pahiten epäonnistuneet kuvat, säästyi edes muutama markka. Ja vaikkei niitä markkoja paljoa ollutkaan, enempi harmitti ne epäonnistuneet kuvat kuin menetetyt markat. Onnistuneet kuvatkaan eivät aina olleet kovin mielikuvituksellisia mestariteoksia, mutta yhteistä kuville oli tietysti se, että niissä esiintyi kuitenkin jumalaisia olentoja - vaikka se olento olisi vain seissyt pää riipuksissa ja korvat lupallaan päivätorkuillansa. Nykyään noita hevoskuvia pääsee ottamaan aivan liian vähän. Ja on digikamera, mistä saa pahimmat kömmähdykset poistettua samantien. 





Ei se pienen tytön hevoshulluus muuten mihinkään ole kadonnut. Se on jalostunut hieman toisenmalliseksi. Jos se nuorempana tarkoitti enempi ratsastamista ja vauhtia, on se ollut myöhemmin enempi kiinnostusta hevosta kohtaan. Miten se käyttäytyy, miten se viestii meille ihmisille ja lajitovereilleen. Hevosen seurasta on tullut vauhtia tärkeämpää.

Siihen seuraan on päästävä lähitulevaisuudessa - vaikka sitten ilman kameraa. Kunhan paikat alkaa vihertää, voi kamerankin ottaa mukaan. :)


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

PUOLI KUUTA KESÄÄN




On aika, jolloin haaveillaan kesästä ja kaivataan kevättä. Ollaan malttamattomia ja kuvitellaan kevättä, vaikka maisema on vielä paksun lumipeitteen alla ja nurkissa paukkuu pakkanen. Tuolloin pienikin pilkahdus auringosta on aivan selvä merkki keväästä.

Mutta tiedättekö, nyt todellakin on kevät. Pakko olla, sillä bongasin eilen sisiliskon, kuivatin pyykkiä ulkona ja aloitin kevään pihatyöt ulkona. Mikäli nämä eivät todista kevättä, niin entäpä peipon laulu sitten? "Puoli kuuta peipposesta..." sanoo sananlaskukin. Jos puolen kuun päästä on kesä, niin nyt täytyy olla kevät. 




Lumipeite on vaihtunut sieltä täältä pilkottelevaan sulaan maahan eikä pakkanenkaan enää pauku. Kärpäset verryttelevät siipiään aurinkoisilla seinustoilla. Pieniä puroja on syntynyt lumien huvetessa ja niissä liplattava vesi kimaltaa auringossa. Olen kaivanut haravan talviteloiltaan, sillä rakennusten ympärillä pääsee jo rapsuttelemaan. Kevät on aika ihanaa aikaa - vaikka katoavan lumen alta paljastuu myös toinen toistaan mielenkiintoisemman näköisiä koirankakkoja. En ehkä ala kuvailla niitä enempää, mutta ainakin koiralliset lukijat tietänevät, mitä tarkoitan.

Huomasin narsissien työntävän itseään kohti aurinkoa kuivien lehtien seasta ruusupensaiden juurella. Jos vain säät tälläisenä jatkuu, niin kohta ne jo kukkivat. Puut alkavat vihertää, sitten tulee omenapuun kukat ja elättelen toiveita myös kirsikkapuun kukista tänä vuonna. Kevään tulo on joka vuosi yhtä ihmeellinen, en jaksa kyllästyä sen seuraamiseen. Siihen liittyy paljon hyvin pieniä juttuja, joita ei nää, ellei pysähdy katsomaan. Suosittelen!


Olisi kiva kuulla, millaisia keväänmerkkejä olette bongailleet? Ihanaa sunnuntaipäivää! xx



kuvat viime ja tältä viikonlopulta puhelimesta esiinongittuina












keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

KESKIVIIKON KUVA: MIELENRAUHAA





Viime viikolla keskiviikon kuva jäi kiireen vuoksi välistä. Tänään vilkaistaan värityskirjaani, mikä on ollut oikeastaan ainoa harraste, jota olen viime aikoina viitsinyt harrastaa. Aika vaan on nyt jotenkin niin kortilla, että olen iltaisin ihan naatti eikä mikään ajattelua tai muuta isompaa eforttia vaativa kiinnosta siinä vaiheessa. Niinpä olen väritellyt. Värittämisellä on todellakin rauhoittava ja rentouttava vaikutus.

Ajankäyttöni tuntuu olevan tällä hetkellä todellisessa kriisissä. Se aika, jonka vietän kotona, kuluu normaaleihin kodin askareisiin. Olen kiireessä laiminlyönyt itseäni, enkä ole ehtinyt oikein lenkille saati joogaan ja kroppa tuntuu olevan epämääräinen möhkäle. Olen tästä johtuen ollut myös hieman kärttyinen, entistä huonounisempi ja epävarma omista resursseistani. Samalla ihmettelen, miten tähän on tultu, kun olen pyrkinyt järjestämään aikani niin, että itselleni ja harrastuksille jäisi enempi aikaa...

Jospa tilanne tästä pikkuhiljaa selkenisi - parempi olisi. Viikonlopuille on koiranäyttelyreissuja tiedossa, ihan pian pääsee kevätpuuhiin pihalla ja kunnostakin pitäisi ennättää huolehtia. Inhottava tälläinen tukossa oleva kropankutale, jolle pienikin ylämäki tuntuu puolta suuremmalta! Ja blogiakin olen laiminlyönyt... olo on riittämätön.

Tänään sain muistutuksen, että ihmisillä on oikeitakin murheita ja tässä sitä silti huomaan marmattavani suhteellisen mitättömästä asiasta... Ehkäpä koitan vielä hieman värittää ja painua pehkuihin. Huomiseen taas paremmalla mielellä! xx



sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

LUODISTA KORUKSI







Inspiroiduin tässä hetki sitten luodin hylsyistä tehdyistä koruista.

Tilasinkin pian koruja katseltuani kaulakorun sekä sormuksen, jotka on tehty hylsyn kannoista. Tykästyin yksinkertaiseen ulkonäköön sekä kierrätysajatukseen. Lisäksi ne toimivat itselleni eräänlaisina symboleina. Harmi vain, etten ymmärrä ammuksista mitään, enkä osannut valita kaulakoruun isompaa kantaosaa. Muuten olen ollut tyytyväinen molempiin koruihin. Ja miksipä en olisi, sillä ne ovat toiveideni mukaan valmistettu.


Mukavaa alkanutta huhtikuuta sekä alkavaa, uutta viikkoa! xx




lauantai 2. huhtikuuta 2016

HULLU VIIKKO


Viime viikko oli yhtä hullunmyllyä. Päivät venyi pelkästä työnteosta siten, että olin lyhimmilllään 12 tuntia pois kotoa. Siinä ei sitten paljoa jäänyt aikaa harrastella. Kun illalla sulki kotioven perässään ja sai kengät pois jaloista, teki mieli vain kaatua sänkyyn - että ehtisi edes nukkua.

No, tietenkään en suoraa päätä sänkyyn mennyt, mutta mitään en saanut viikolla tehtyä. En jaksanut avata yhtenäkään iltana edes läppäriä. Parina iltana jaksoin hieman värittää värityskirjaa. Nyt värikynien kärjet ovat tylsyneet siihen pisteeseen, ettei niillä pysty värittämään, mutten jaksanut mennä kauppaan ostaakseni teroittimen. Vanha teroitin päätyi Ruska- koiran kitaan... Myös kasvorasva on loppu.

Ajatukset ovat hieman miinuksella ja negatiivissävytteisiä. Ehkä ne on pistettävä väsymyksen piikkiin? Näköpiirissä on ihan kivoja juttuja, mutta juuri nyt nekin jotenkin ärsyttävät ja arvelluttavat. En oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella.

Tämän päivän koiranäyttelyreissukin meni penkin alle. Pressutettu ja teipattu liikuntahallin lattia oli liikaa ja ihan liian outo. Martta ei suostunut liikkumaan kerta kaikkiaan mihinkään. Tässä kohtaa on katsottava peiliin ja otettava syyt niskoilleen - joku kohta sosiaalistamisesta on jäänyt tekemättä. Viime viikonloppuna oltiin kärkisijoilla (tästä postausta koirablogin puolella), tänään häntäpäässä. Mutta hei, sellaista on eläinten kanssa harrastaminen - lopputulos ei koskaan ole varma etukäteen.

Kello soi  aamuisin koko viikon 5.45-6.15 ja tänä aamunakin herätys oli heti seitsämän jälkeen. Huomenaamulla aion nukkua tai ainakin lojua sängyssä kaikessa rauhassa ja heräillä ihan omaan tahtiin ilman herätyksiä ja hälytyksiä.


Onhan teillä ollut positiivisempi fiilis?