sunnuntai 10. joulukuuta 2017

synttärihetkiä


Täytin viime keskiviikkona vuosia. Mitä vanhemmaksi tulee sen merkityksettömämmäksi varsinainen ikä tuntuu muuttuvan, se on yhä enemmän pelkkä numero ja minä olen numeroissa huono - eli kuka näitä vuosia nyt laskee? Koska samana päivänä sattumoisin juhlittiin 100-vuotista Suomen itsenäisyyttä sain minäkin osani juhlahumusta vähän kuin varkain.



Viime vuonna syntymäpäivääni vietettiin Lontoossa yläilmoissa, tänä vuonna ohjelmassa oli kolmituntinen Tuntematon Sotilas (2017), Imatrankosken koskinäytös sekä ilotulituksen bongausta auton ikkunasta.

Uuteen Tuntemattomaan Sotilaaseen oli luotu tunnelatausta kaikkien edeltäjiensäkin puolesta. Sotaelokuva on päivitetty koko kansan elokuvaksi eikä tämän näkeminen enää vaadi varsinaista innostusta genreen. Luonto oli kuvattu kauniina ja tärkeänä, vaikka ympärillä sota repi ja riipi. Sota ei ollut ainoa joka raastoi, joskin oli syyllinen siihen - sotilaiden koti-ikävä, perheiden kaipaus ja pelko, yksinäiset joulut ja onnen kyyneleet jälleennäkemisen hetkellä - piti pyyhkiä omiakin silmäkulmia vaivihkaa. Turhaan ei ole tätä versiota parhaaksi ja realistisimmaksi versioksi kehuttu.



Elokuvasta suoriuduttiin pienen automatkan jälkeen Imatrankosken rantaan. Osana Suomi100-juhlallisuuksia oli kaksi koskinäytöstä, joista viimeisempään mekin ennätettiin. Kohisevan veden pauhu on korvia huumava, pienen ihmisen mieli ei riitä edes arvioimaan veden voimaa. Koskinäytöksessä olin ollut myös kerran aiemmin kun vietimme ystävän polttareita, silloin soi myös Finlandia hymni, jota nyt jäin hieman kaipaamaan.

Illalla nostimme maljat ennen kaikkea Suomen itsenäisyydelle, mainittiin siinä ne minunkin syntymäpäivät ja istuttiin valmiiseen ruokapöytään. Ihanan helppoa! Kiitos isäntäväelle kestitsemisestä, seurasta ja kaiken tämän järkkäämisestä. Halipus!

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

onnea Suomi











Onnea satavuotias Suomi!

Meillä on onni ja kunnia elää puhtaassa sylissäsi, metsien ja järvien syleilyssä. Meillä on onni kerätä satoasi metsistä ja pelloiltasi, syödä maailman puhtainta ruokaa, juoda puhtainta vettä maailmassa. Nauttia monimuotoisesta olemuksestasi kaikin aistein.

Meillä on onni asua yhdessä maailman turvallisimmista paikoista. Maassa, jossa moni asia on paremmin kuin maailmalla. Maassa, jonka vuoksi tuhannet miehet ja naiset taistelivat ja menettivät henkensä - unohtamatta Suomenhevosen panosta - meidän ja maamme vuoksi. He tekivät raskaan ja kivuliaankin pohjatyön vuoksemme, jonka hedelmistä nyt saamme nauttia.

Meillä on onni elää ja olla maailman kauneimman luonnon ympäröimänä ja hengittää sen puhdasta ilmaa. Meillä on kunnia ja vastuu kohdella maatamme hyvin ja pitää se hyvinvoivana, kehittää edelleen paremmaksi paikaksi elää ja olla. Meillä on kunnia olla itsenäisen Suomen kansalaisia, jossa voimme olla vapaita ja hengittää.

Tänä iltana nostan maljan kotimaalleni, satavuotiaalle Suomelle ja lausun "Onnea Suomi!"

maria xx






kuvat: Savonlinnasta, Puumalasta sekä Olos- tunturilta

torstai 30. marraskuuta 2017

marraskuun viimeinen




Niin se vaan hujahti pitkä ja pimeä marraskuu. Viimeisen päivän kunniaksi saatiin myös hieman lisää lunta ja pientä pakkasta, joten saan viimein aasin sillan näille pehmoisille villapaitakuville - en millään tohtinut julkaista näitä kun ulkona oli plusasteita ja vettä vihmoi harmaalta taivaalta. Vaikka onhan tässä voinut pukeutua villapaitoihin läpi kesän ihan muina vilukissoina...

Tulipa tässä ohitettua ihan puolihuomaamatta sellainenkin rajapyykki kuin blogin 5-vuotispäivä. Niinpä. Viisi vuotta olen horissut juttujani menemään. Enpä aloittaessani ajatellut sen kummemmin, kuinka pitkään blogi kulkisi mukanani. Vuodet ovat vierineet vauhdilla, hyvä tavaton sentään!



Merkkipäivä sai minut pohtimaan onko mukana ehkä lukijoita, jotka olisivat kulkeneet mukana koko matkan? Mietinnän alla on myös ollut jotain pientä kivaa teille, jotka juttujani luette. Jotain osoitukseksi siitä, kuinka kiitollinen olen teistä lukijoista. Se voisi olla kauniin kiitoksen lisäksi ehkä arvonta tai ehkäpä blogin ihka ensimmäinen(!) Q&A- postaus - tai molemmat! Sanokaa te, kiinnostaisiko jompi kumpi tai ehkä molemmat?

Marraskuuhun mahtui enempi mukavia kuin ikäviä asioita. Ehkä positiivisten asioiden etsiminen auttoi, vaikka joinain päivinä olikin hitusen vaikeaa. Useampana päivänä positiiviset asiat kuitenkin löysivät minut, kuten vaikkapa se kun lapsuuden ystäväni tupsahti työpaikalleni. Seuraavana iltana tavattiin vielä uudestaan ja vaihdetiin kuulumisia paremmalla ajalla. Tätä kirjoittaessani hän on lentänyt jo takaisin kotiinsa, mutta nuo pienet hetket ja ajatus niistä hymyilyttää yhä. 



Ehkäpä marraskuuhun tarvitaan vain ripaus asennetta. Luulen, että sain ainakin itselleni reseptin selvitä siitä jatkossakin paremmalla mielellä. Pitkiä talvikuukausia on vielä muutama edessä, mutta ehkä niistäkin nyt selvitään. Toivotetaan joulukuu hymyillen tervetulleeksi!


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

maanantai 27. marraskuuta 2017

pieni wc uusiksi?


Yhteistyö : IDO


Kirjoittelin tuossa kesän aikana olohuoneremontistamme pariinkin otteeseen. Se possakka on nyt pidetty, pitäisikin tehdä valmiista huoneesta oma postauksensa. Syksy kun on ilmeisesti hurahtanut vain ihastellessa huoneen keskipisteeksi muodostunutta mustaa pönttöuunia. Alunperin väriratkaisu jännitti hieman, mutta tässä kohtaa voin sanoa, että se oli napakymppi. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Ensikesän agendaan on suunniteltu olohuoneen vieressä sijaitsevan työ/vierashuoneen remontointia, mutta kesään tuntuu olevan vielä ikuisuus. Niinpä päässäni jo pitkään muhinut ajatus alakerran wc:n uusimisesta on nostanut päätään ja noussut tämän hetken ykkösaiheeksi.

Alakerran vessan uusimisesta on puhuttu jo iät ja ajat. Se toimittaa miehen vessan virkaa ja yläkerran wc on minun valtakuntaani. Niinpä remontti ei jatkuvasti ole ollut omassa mielessä, vaikka kyseessä on samalla myös vieras wc. Jälkimmäinen fakta huomioon ottaen toimeen pitäisi todella ryhtyä pikimmiten. Paitsi, että kaipaan pikkuruiseen tilaan yleistä freesausta, tarvitaan sinne ehdottomasta myös säilytystilaa, jota tällä hetkellä ei käytännössä ole juuri lainkaan.



Suurin haaste tässä projektissa on wc:n pieni tila. Oviaukko on lähes lavuaarin kohdalla sivusuunnassa, mikä rajoittaa altaan ja allaskaapin syvyyttä merkittävästi. Tila on myös kapea, joten allaskalusteen leveys on myös hyvin rajallinen. Allasta vastapäätä on wc-istuin ja siinäpä tila suurin piirtein onkin.

Kotimainen IDO tarjoaa laajan valikoiman kauniita ja toimivia ratkaisuja monenkokoisiin wc tiloihin aina keramiikasta kalusteisiin ja valaistusratkaisuihin. Yli sadan vuoden kokemus ja uudet innovaatiot yhdistyvät muotokielessä. Kalustaisin enemmän kuin mieluusti vaikka molemmat vessamme kotimaisella osaamisella ja vaihtaisin vanhat Arabialaisemme uudempiin. IDO muuten tunnettiin alun alkaen Arabiana.

Millaisia vaihtoehtoja sitten pikkuruiseen vessaamme olisi? Entä jos näitä pienen koon aiheuttamia rajoitteita ei tarvitsisi ottaa huomioon? Tietysti haluaisin nykytrendin mukaisen kotispan (jonka valmistumisen jälkeen mies saisi nykyisen vessani), mutta ikkunaton pikkuruinen koppi ei taida sellaiseen taipua millään ihmeellä eli unohdetaan moiset suuren maailman kotkotukset.


IDO Trend 


Suosikikseni onkin kipuamassa IDO Trend- sarjan allaskaluste ja siihen sopiva IDO Wave- allas. Luonnonmateriaalit ovat lähellä sydäntäni ja siihen vastaa mukavasti vaalea tammen sävy laatikoiden etusarjoissa. Ja tuo allas - se vain on yksinkertaisesti niin kaunis. Ongelmaksi tässä tulee kuitenkin kalusteen syvyys sillä se ylettyisi liikaa oven kohdalle, harmin paikka.

Tilaan sopivat ja itseäni miellyttävät vaihtoehdot olisivat IDO Elegant Compact- tai IDO Select Small- sarjan allaskalusteet. Väreistä edelleen tammi pitää pintansa, mutta myös musta saarni ja mattamusta kiinnostelevat. Molempien sarjojen allaskalusteet soveltuvat syyvyydeltään ahtaisiin tiloihin Compactin ollessa 366 mm ja Select Smallin 320 mm syvät.


IDO Elegant Compact // IDO Select Small


Altaan yläpuolelle valikoituisi peilikaappi edelleenkin, sillä se puolustaa paikkaansa säilytystilan tuojana. Haaveilin jossain vaiheessa pelkästä peilistä, mutta jos nyt pidetään järki kädessä, niin peilikaappi on ainoa oikea ratkaisu tässä tilassa.

Nykyinen wc-istuin on palvellut hyvin, onhan se luotettavaa Arabia- laatua. Ajanhammas on kuitenkin väistämättä jättänyt siihen jälkensä ja vaikka muotoilu minua monella tapaa miellyttääkin, ei se välttämättä ole esimerkiksi puhdistamisen kannalta edullisin. Niinpä Glow- sarjan huuhtelukaulukseton wc-istuin voisi tulla kysymykseen, itseäni miellyttää tämä perinteisempää muotoilua edustava Glow 61, joka sisältää kuitenkin nykyaikaiset toiminnot kaksitoimisesta huuhtelusta (valinnainen) raikastintoimintoon. Wc-istuimen päälle pari hyllyä tai vaihtoehtoisesti vielä seinäkaappi ja avot.


IDO Reflect Clear peilikaappi // IDO Reflect tasopeili // IDO Glow 61 wc-istuin 


Seinäpinnat, tekstiilit ja muut sisustustilpehöörit ovat sitten oma lukunsa. Seinäpinnoille ehkä hieman uutta väriä, vaikka puupinnat kauniita ovatkin. Tekstiileiksi puuvillaa ja pellavaa, jota jo nyt löytyy huushollistamme ja tarpeen mukaan pieniä koreja pienemmille tavaroille. Tälläisista tykötarpeista rakentuisi oman näköinen wc. Ehkä alamme tuumasta toimeen?

Kuulisin mielelläni millaisia ratkaisuja teidän pienissä vessoissa on?


kuvat: IDO


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

säähavaintoja




Marraskuinen ankeus iski eilen aamulla päin kasvoja kaikesta yrittämisestä huolimatta. Ei olisi pitänyt katsoa ulos ikkunasta eikä kurkata ovenraosta vain todetakseen, että syksyn runtelema musta maa alkoi jälleen olla paljaana, Muutama lumiläntti siellä täällä kuin finnit yli kolmekymppisen naamassa. Kaiken kukkuraksi satoi vettä. Ehkä Neri-koira tiesi sään kamaluuden katsomatta ikkunasta, sillä hänellä ei ollut mikään kiire pois peiton alta. Sateiselta päivältä peiton alle turvaan oli pelastettu myös pehmopingviini.



Taakse eletty viikko oli työntäyteinen eikä vapaa-aikaa juuri jäänyt. Väsymys ja kiukku alkoivat pukata väkisin päälle, vaikka kuinka taistelin. Ehkä koko viikon pelastus ja positiivisin yllätys oli lapsuudenystävän tupsahtaminen työpaikalleni. Tuosta noin vain hän ilmaantui ovesta sisään - tadaa ja fanfaarit. Ystäväni asuu hänkin, veljeni lailla Lontoossa, joten voitte uskoa, etten tosiaan odottanut hänen kävelevän työpaikalleni. En edes tiennyt hänen tulleen kotikulmilleen. Aivan paras yllätys aikoihin!



Jos eilen sateli vettä, oli mustaa ja sisin soitteli hieman alakuloisia säveliä, niin tänään ikkunan takana odotti valkea yllätys. Talvinen ihmemaa syntyi yhdessä yössä! Kyllä talvella kuuluu olla lunta. En aio katsoa sääennusteita vain jälleen masentuakseni, jos ensi viikolle luvataan loskakelejä. Näänhän sen sitten vaikka ikkunasta katsomalla. Aion vetää lämpimät vermeet niskaani, pukea vanhalle ystävälle talvitakin ja ottaa nuorimmaisen karvakaverinkin mukaan nauttimaan lumisesta metsästä.





Kivaa sunnuntaita!

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

torstai 23. marraskuuta 2017

vegaaninen shampoo suosikki


Vegaaninen shampoo ja shampoopala saattavat kuulostaa vähintäänkin epäilyttäviltä molemmat. Itsestäni ainakin kuulostivat, varsinkin shampoopala kuulosti siltä, ettei se voisi olla oma juttuni.

Olen kärsinyt päänahan ongelmista ainakin koko aikuisikäni. Olen kokeillut monia ja taas monia shampoita kosteuttavista hilseshampoisiin. Puteleita on kiikutettu kylppäriin marketeista, apteekeista ja kampaamoista. Osa on pahentanut tilannetta, osa helpottanut hieman tai väliaikaisesti.

Kutina ja hilseily on äitynyt toisinaan tuskalliseksi ja kiusalliseksi.




Olen pikkuhiljaa vaihtanut lähes kaikki kasvojen hoitotuotteet luonnonkosmetiikkaan enkä enää vaihtaisi niitä muuhun. Kasvojeni ihon ne ovat vakuuttaneet tehostaan. Oli siis jo korkea aika niellä vaikealta kuulostava shampoopala ja kokeilla, olisiko vegaanisesta tuotteesta apua ongelmaani.

Voin kertoa, että kaikki ennakkoluuloni osoittautuivat vääriksi. Shampoopala ei ole hankala. Se on yllättävän helppo, varsinainen täsmätuote, koska sitä saa hierottua suoraan päänahkaan haluttuun kohtaan. Epäilin myös, ettei tästäkään olisi apua minulle. Kuitenkin jo muutaman pesukerran jälkeen huomasin kutinan vähentyneen samoin hilseen!





Ei myöskään kannata antaa shampoon vähän epäilyttävän ulkonäön hämätä, itse nimesin sen matoshampooksi, sillä madot tulivat ensimmäisenä mieleeni katseltuani palaa lähempää omissa hyppysissäni. Matoja ei inci-listasta löydy, ruusua, tarhakehäkukkaa ja kiinansypressiä kylläkin. Tuoksu on suloinen.

Huuhdeltu tukka tuntuu kovasti paljon eriltä ja se voi yllättää. Itselläni tukkaa on paljon ja sen paino tuntuu moninkertaiselta kun huuhteluvesi vielä valuu siitä. Hiukset tuntuvat nihkeiltä, mutta hoitoaineen jälkeen nihkeyskin on tiessään. Olen opetellut olemaan välttämättä tuosta huopatukka-vaiheesta sen verran hyvää tämä Lushin tuote on päänahalleni tehnyt.

Suosittelen lämpimästi jos päänahka on ongelma.




maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


maanantai 20. marraskuuta 2017

nopeita päiviä




Eipä liene mitään uutta auringon tai harmaan marraskuunkaan pilviverhon alla, että päivät ovat nopeita. Liian nopeita vähäisen valon uneliaaksi tehneelle ihmisotukselle. En ole luovuttanut enkä antanut pimeyden voimille valtaa, olen vain ehkä hieman normaaliakin hitaampi. Valoisasta ajasta on otettava kaikki irti.

Marraskuun positiivisuuslista on saanut jatkokseen mieltäpiristäviä juttuja. Ilvesperhe ällistytti eräänä iltana kotimatkalla, tänään listaan voi kirjata valkohäntäkauriin ja ketun. Yhtenä aamuna mies oli jättänyt keittiönpöydälle hauskan viestin ja keittänyt pannullisen kahvia. Olkapää on ehkä sittenkin ehjä olkapää, parin viikon kipuilu tuntuu hellittäneen (kop kop, koputan puuta). Harvahampainen ajokoiranpentu jaksaa huvittaa. Sähköpostilaatikkoon tupsahti pari mieluista viestiä. En ole varma halusinko listaan materiaan liittyviä asioita, mutta pakko siihen on lisätä uudet mieluisat "metsäkengät", joiden löytäminen kesti viikkoja. Jalkojen pysyminen kuivina on tärkeimpiä asioita maailmassa - metsässä liikkuvat varmasti tietävät, mitä tarkoitan.



Suurimpia saavutuksiani marraskuun aikana - ehkä koko vuoden aikana - on jonkin asteinen ryhtiliike kodin järjestyksen suhteen. Tässä iltana eräänä sain päähänpiston pestä ikkunat(!). Paljon turhaa roinaa on päätynyt turhien roinien päätepysäkille ja ilma tuntuu kiertävän kotona projektin edetessä aina vain paremmin. Vielä on paljon tehtävää, mutta suunta on selvä.

Vielä kun ryhdistäytyminen ylettyisi parempaan ajanhallintaan ja ehtisin laittamaan asioita sekä kuvia enempi ylös. Tulossa ainakin asiaa shampoosta ja kodista. Energistä viikkoa!




maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

maanantai 13. marraskuuta 2017

supersankari


Eilen vietettiin isänpäivää. Meille on hyvää vauhtia syntymässä uusi perinne, sillä jo useampana vuonna olemme kutsuneet vanhempani meille viettämään isänpäivää. Ajatuksena on viettää aikaa yhdessä, mutta myös se, että ruoka tulee heille valmiiseen pöytään. Samaa kaavaa on noudatettu ihan onnistuneesti myös äitienpäivinä.




Päivä kokonaisuudessaan menee marraskuun positiivisuuslistaan. Ja eritoten tietysti isi isänpäivän kunniaksi. Kiitollisuus kaikesta, mitä hän on hyväkseni tehnyt - auttanut ja tukenut elämässä monin tavoin, mahdollistanut paljon asioita. Kiitollisuus ja onni siitä, että hän on.

Isi vei minut pikkutyttönä ratsastamaan, koska halusin. Äiti oli usein mukana hänkin, mutta jotenkin ajatuksiini on iskostunut, että hevostelu oli enempi isin ja minun yhteinen juttu. Talli sijaitsi kaupungin toisella laidalla ja vain isillä oli ajokortti. Minua tallille kuskatessaan sai hänkin hevoskärpäsen pureman ja hurahti hevosiin ja raviurheiluun. Nykyään käydään sitten yhdessä raveissa.

Meillä oli myös tapana käydä urheiluopiston uimahallissa uimassa maanantai-iltaisin. Sitä aikaa uusi uimahalli oli hieno, sillä siellä oli liukumäki ja poreamme, mitkä tietysti olivat kovia juttuja lapsiuimarin mielestä. Ennen kotimatkaa joimme kahviossa keltaista jaffaa.



Hyviä muistoja kertyisi varmaan kirjasarjan verran, vaikka vain ranskalaisilla viivoilla listaten - mikä parasta, uusia tarinoita syntyy vielä. Hän oli pienelle tytölle supersankari, joka osasi korjata kaiken ja tiesi äärettömästi kaikkea kaikesta. Vaikka tuo pieni tyttö on kasvanut aikuiseksi, maailma avartunut ja omakin tieto hitusen matkalla lisääntynyt, on oma isi edelleen oma supersankarini - se ei muutu koskaan.

Koskaan ei ole myöhäistä toivottaa myöskään hyvää isänpäivää, vaikka päivä oli virallisesti eilen. Eikä ole liian myöhäistä lähettää ajatuksia niille isille, jotka seuraavat meitä sydämissämme.


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

positiivista marraskuuta etsimässä


Koska tulin tässä puolivahingossa päättäneeksi, että tämä marraskuu on positiivisuuden kuukausi, on kai yritettävä ihan tosissaan. Säästä en edes aloita, sanon vain, että plus viisi teki näiden kuvien kauneudesta katoavaista.

Mitä siis aion tehdä? Aion etsiä jokaisesta päivästä jotain positiivista. Onni ei aina tule kello kaulassa, mutta katsomalla tarkemmin, voi huomata yhä enemmän ilahduttavia asioita ympärillään. En sentään lähtenyt keksimään pyörää uudelleen, mutta ehkäpä vanha kikka listata iloa ja onnellisuutta tuovia asioita todella auttaa selviytymään pitkästä ja pimeästä kuukaudesta. Ehkä ne auttavat sinuakin?



  • 5. päivä Onni on ystävät ja eritoten ystävät, jotka antoivat(!) kilotolkulla hirven jauhelihaa.
  • 6. päivä Maanantai-illan jooga paransi päivän siitäkin huolimatta, että pitkään hiljaiseloa viettänyt olkapään kipuilu on palannut. Laji antaa kuitenkin joka kerta niin paljon hyvää keholle ja mielelle, että siihen jää koukkuun.
  • 7. päivä Ostin sisustuslehden, inspiroiduin, levitin olohuoneen lattialle matot, keräsin lattialla pitkin poikin lojuvat hiiret, ketut ja muut metsäneläimet lelulaatikkoon, roudasin kierrätystavaraa oven pieleen valmiiksi aamuiseen lähtöön ja siistin vähän sitä sun tätä. Keitin myös omenachutneya, jonka kanelin, curryn ja chilin aromit lämmittävät viilenevinä päivinä.
  • 8. päivä Juttutuokio isin kanssa. Vaikka jutustelu oli enempi niitä näitä, niin se ilahdutti. Ehkä yksinkertaisesti siksi, että yleensä kahdenkeskisiä rupatteluhetkiä on enempi äitiliinin kanssa.
Hyvin yksinkertaisia ja pieniä, arkisiakin asioita.
Millaisia postiivisia asioita sinun päivissäsi on lähiaikoina ollut?



maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

torstai 2. marraskuuta 2017

näyttää ihan talvelta


Marraskuu on alkanut talvisissa merkeissä - ja kylmissä. Kymmenen pakkasastetta tuntuu jär-kyt-tä-väl-tä. Tai jää-tä-väl-tä. En tykkää. Tosin en ilahtunut siitäkään tiedosta, että tämä onkin vain minitalvi ennen ensi viikon lämpöasteita. Jojoilu jos mikä ärsyttää. Pikkupakkanen ja valkea lumi kiehtoo lopulta mustaa maata enempi.





Vaikka rakastan lämpöä, huomaan rakastavani raikasta pikkupakkasta, ikkunoihin piirtyviä kuurankukkia sekä ympäröivää säihkettä, jonka aurinko luo osuessaan oksien jääkiteisiin sekä maata peittävään lumikerrokseen. Sitten on talventörröttäjät, tuosta on mennyt orava, tuolta pomppinut jänis - talvi ja lumikerros tuo eläimet tavallaan näkyville. Sulan maan aikaan tiedät niiden olevan siellä, mutta näet niitä harvoin. Ympärillä on niin, niin kaunista.






Hetken mielijohteesta päätin, että tänä vuonna en anna marraskuun lannistaa itseäni. Olkoonkin pimeää ja ilmeisesti myös lumetonta. Saatoin tietysti hätiköidä ja jo seuraavassa postauksessa valitan, kuinka marraskuu on kamalaa ja etten kestä enää tippaakaan. Mutta aion yrittää ja asennoitua (yltiö)positiivisesti. Kertokaapa omia selviytymiskeinojanne tai mitä mieltä olette marraskuusta, kuulisin niin mieluusti.




Tervetuloa marraskuu!

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

tänään lautasella




Viikonloppu (ja kuukausi) vetelee auttamatta viimeisiään. Ulkona satelee lunta, kelloja on taas siirretty. Eilen illalla ruokapöydässä tuskailtiin asian tiimoilta, se aiheuttaa jokaikinen kerta saman pohdinnan, että mitenkä se taas menikään? Kesäaika voisi puolestani aivan hyvin olla aina tai jos nyt johonkin suuntaan on pakko niitä viisareita vääntää, niin josko sitten eteenpäin näin talven alla, iltaisin olisi edes vähän pitempään valoisaa.


Talviaikaan siirtymistä  pohdittiin nautiskellen jänispaistia, lähiruokaa parhaimmillaan. Mokoman valmistus kestää malttamattomalle tuskallisen monta tuntia, mutta mitä kauemmin paistia malttaa hauduttaa sen parempi. Tänään lautasella oli lohta limellä maustettuna sekä mango-avokadosalsaa sekä kvinoaa. Pirteä vaihtoehto kalalle, jota yleensä olen vastahankainen maustamaan muulla kuin ripauksella suolaa.

mango-avokadosalsa

n. 150 g mangokuutioita
kirsikkatomaatteja neljään osaan halkaistuna
pari avokadoa kuutioituna
tuoretta basilikaa silputtuna
loraus öljyä, purista limestä mehua
ripaus suolaa ja pippuria

sekoita varovasti ja anna tekeytyä hetken aikaa.

Paista lohi pannulla tai uunissa, mausta suolalla ja limemehulla. Tarjoa lohi salsan kanssa.


Hyvästä ruoasta tuli niin hyvä mieli, että viikonlopulle suunnitellut siivoustalkoot vaihtuivat lähinnä mahan vieressä pötköttelyyn ja pönttöuunin edessä makoiluun - se on ihan paras paikka kun ulkona pyrittää ja on kylmä. Mutta en jaksa ottaa stressiä tekemättä jääneestä, imuroin kuitenkin suurimmat roskat ja villakoirat lattialta. Elämässä on paljon suurempiakin asioita kuin kosmetiikkahyllyn tai vaatekomeron siivous. Vaikka olenkin siirtänyt vaatekomeron siivoamista jo lahjakkaasti useammin kuin kerran. Mutta sillekin on aikansa.



Mitäpä kuului teidän viikonloppuihin?

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

tiistai 24. lokakuuta 2017

minä myös / blogiajatuksia / kiusattu


Olen kirjoittanut blogiani pian viisi(!) vuotta. Aloittaessani olin täynnä intoa ja odotuksia, mutta päällimmäisenä oli varmaan oppia valokuvauksesta ja kirjoittamisesta. Miten odotukseni ovat täyttyneet ja mitkä ovat ajatukseni nyt?



Koen olevani enempi oma itseni kuin koskaan aiemmin blogini aikana. Samaa koskee myös blogiani. Blogini on muuttanut muotoaan vuosien aikana, hakenut itseään. Voi kai sanoa, että suurimman osan ajasta se on ollut sivuraiteilla, jotain muuta kuin minua. Yritin tehdä blogistani jotain muuta kuin olen - parhaiten ulkoiluvaatteissa viihtyvästä ei saa tyyliblogia jota koitin väkisin ajatuksissani vääntää. Kuvittelin ettei tuiki tavallinen elämäni ole tarpeeksi kiinnostavaa.

Ehkä kaikki blogiharhailu oli kuitenkin tarvittava askel kasvuani, sillä olen enempi sinut monen asian kanssa, myös tyylini kanssa. Nyt pyrin tekemään enempi omaa juttuani, vaikka se taitaa tarkoittaa niitä arkisia jaarituksia säästä, väsymyksestä ja koiran karvoista. Välillä tuntuu, että pitäisi vakavoitua ja kirjoittaa aikuisista asioista.

Menneellä viikolla olisin voinut osallistua minä myös- postausten joukkoon kertomalla oman tarinani vakavasta aiheesta, johon suuri osa naisista on jossain elämänsä varrella törmännyt. Jaan monien tunteman häpeän ja syyllisyyden tunteet, vaikka tiedostan ettei kokemani seksuaalinen häirintä ole oma syyni. Monen muun tavoin, en ole kertonut oikeasti juuri kenellekään. Menneiden tarkempi tarkastelu tuntuisi nytkin kiusalliselta, vaikka sadat ja tuhannet naiset ovat aiheesta viime päivinä avautuneetkin - hatunnosto heille. Myös mediat ovat ottaneet asian tapetille.

Milloin tahansa olisin voinut kertoa, miten kouluaikoina oli aamuja etten halunnut mennä kouluun kiusattavaksi. Että olin henkisesti murskana. Joskus opin olemaan välittämättä muiden ajatuksista tai muista ylipäänsä - vai opinko? Ehkä häpeä, syyllisyyden tunteminen, halveksivat katseet ja porukoissa käyty supina estävät edelleen tarttumasta syvällisempiin aiheisiin. Koettu seuraa tavalla tai toisella hamaan loppuun. Tätäkin kirjoittaessani mietin, entä jos joku heistä lukee tekstini ja ehkä tunnistaa itsensä? Ehkä sittenkin he olivat oikeassa...

Kipeistä asioista kirjoittaminen tuntuu vaikealta, itsensä likoon laittaminen pelottaa. Toki olen jakanut paljon itselleni merkityksellisiä asioita blogissani, mutta ne ovat niitä joista olen tuntenut onnistumista ja iloinnut. Niistä on helpompi kirjoittaa ja niitä on helpompi jakaa muillekin, vakavia aiheita yhtään väheksymättä. Vakaville aiheille on kirjoittajansa, oma kasvuni on vielä kaiketi kesken niiden suhteen.

Mitä olen jäänyt kaipaamaan? Vuorovaikutusta, jotain kaikua sieltä lukijoiden suunnalta. Älkää ymmärtäkö väärin, olen kovin kiitollinen, että olen välttynyt ikäviltä kommenteilta. Olen myös kiitollinen jokaisesta tähän asti saamastani kommentista, ne ilahduttavat ihan joka kerta! Vastailisin silti mieluusti kommentteihin useammin enkä pahastuisi, jos joku haluaisi kysyä jotain.

Näitä asioita olen pyöritellyt nyt jonkin aikaa mielessäni. Tätä viimeistä riviä kirjoittaessani on edelleen arvoitus uskallanko painaa julkaisunappia...

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

juniorin yllätys


Lauantaiaamu starttasi heti viiden jälkeen porukkamme juniorin kanssa. Menomatkaa varjosti omalta osaltani suunnaton epävarmuus, junnu itse makoili takakontissa pörröisellä tassupeitolla autuaan tietämättömänä määränpäästä. Matkasimme kohti kansainvälistä koiranäyttelyä, joka olisi meille molemmille suurin näyttely ikinä.

Hötkyilyni oli silkkaa turhuutta sillä Makis esiintyi varmasti ja reippaasti kaiken ympäröivän hälinän keskellä. Hän keskittyi siis olennaiseen eli olemaan vaan kauniina ja ihasteltavana. Lopulta Makis nousi junioriluokasta rotunsa toiseksi parhaaksi nartuksi. Se oli nuorelle neidille huima suoritus kovatasoisessa porukassa. Olin aivan ällikällä, haljeta ylpeydestä ja onnesta soikeana - juniori järjesti aikamoisen yllätyksen. En edes salaa haaveillut noin hyvästä menestyksestä.

Olin yhtä hymyä enkä vähiten menestyksen vuoksi, mutta myös koiran osoitettua olevansa luottamuksen arvoinen - ehkä minäkin olen sitä myös hänelle.


kuva Anne V.

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

torstai 12. lokakuuta 2017

minne katosi päivät?


En osaa pukea tämän hetkistä elämää paremmin sanoiksi kuin Scandinavian Music Group aikanaan. Päivät toisensa perään katoavat johonkin minun leijaillessa niiden lävitse. Alhaalla roikkuvat pilvet ja lähes jatkuva sade eivät ole varsinaisesti mikään päivän piriste.




Kiinnostaakin ihan täysillä tuon pienen miehen viereen asettuminen ja uunin edessä köllöttely. Vielä kun joku kantaisi siihen mukillisen teetä. Ei voi nousta paikaltaan tai koiranpentu herää uniltaan.

Itse olen ollut viime päivät - no, ainakin koko viime ja tämän viikon hirmuisen väsynyt - ikäänkuin tyhjäkäynnillä. Havahdun tuon tuosta uppoutuneena tyhjiin ajatuksiin tuijottamasta tyhjyyteen. Olen ulkoillut niinä päivinä kun sade on vähänkin tauonnut tai edes laantunut pelkäksi tihkuksi. Olen joogaillut kevyesti ja pyrkinyt syömään kevyesti. Väsymyksen taltuttajiksi näistä hoitomuodoista ei tällä kertaa ole ollut, unta on yksinkertaisesti ollut aivan liian vähän. Ilmankos lämmin paikka lampaantaljalla kiinnostelee...




Olen päättänyt vakaasti selättää tämän silmiä kirvelevän väsymyksen - enhän voi loputtomiin (loputtomiin tarkoittaa tässä jotain huhti-toukokuuta ehkä) haahuilla päivien läpi puolivaloilla - on näet liian paljon asioita joita haluan tehdä tässä välillä. Ehkä on siis korkea aika laittaa läppärin kansi kiinni ja suoriutua untuvapeiton uumeniin sekä toivoa, että nukkumatti muistaisi minut tänä iltana. Ehkä olen jo huomenna hieman pirteämpi...?

Kauniita unia sinne ruutujen taakse.


maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.