sunnuntai 15. lokakuuta 2017

juniorin yllätys


Lauantaiaamu starttasi heti viiden jälkeen porukkamme juniorin kanssa. Menomatkaa varjosti omalta osaltani suunnaton epävarmuus, junnu itse makoili takakontissa pörröisellä tassupeitolla autuaan tietämättömänä määränpäästä. Matkasimme kohti kansainvälistä koiranäyttelyä, joka olisi meille molemmille suurin näyttely ikinä.

Hötkyilyni oli silkkaa turhuutta sillä Makis esiintyi varmasti ja reippaasti kaiken ympäröivän hälinän keskellä. Hän keskittyi siis olennaiseen eli olemaan vaan kauniina ja ihasteltavana. Lopulta Makis nousi junioriluokasta rotunsa toiseksi parhaaksi nartuksi. Se oli nuorelle neidille huima suoritus kovatasoisessa porukassa. Olin aivan ällikällä, haljeta ylpeydestä ja onnesta soikeana - juniori järjesti aikamoisen yllätyksen. En edes salaa haaveillut noin hyvästä menestyksestä.

Olin yhtä hymyä enkä vähiten menestyksen vuoksi, mutta myös koiran osoitettua olevansa luottamuksen arvoinen - ehkä minäkin olen sitä myös hänelle.


kuva Anne V.

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

torstai 12. lokakuuta 2017

minne katosi päivät?


En osaa pukea tämän hetkistä elämää paremmin sanoiksi kuin Scandinavian Music Group aikanaan. Päivät toisensa perään katoavat johonkin minun leijaillessa niiden lävitse. Alhaalla roikkuvat pilvet ja lähes jatkuva sade eivät ole varsinaisesti mikään päivän piriste.




Kiinnostaakin ihan täysillä tuon pienen miehen viereen asettuminen ja uunin edessä köllöttely. Vielä kun joku kantaisi siihen mukillisen teetä. Ei voi nousta paikaltaan tai koiranpentu herää uniltaan.

Itse olen ollut viime päivät - no, ainakin koko viime ja tämän viikon hirmuisen väsynyt - ikäänkuin tyhjäkäynnillä. Havahdun tuon tuosta uppoutuneena tyhjiin ajatuksiin tuijottamasta tyhjyyteen. Olen ulkoillut niinä päivinä kun sade on vähänkin tauonnut tai edes laantunut pelkäksi tihkuksi. Olen joogaillut kevyesti ja pyrkinyt syömään kevyesti. Väsymyksen taltuttajiksi näistä hoitomuodoista ei tällä kertaa ole ollut, unta on yksinkertaisesti ollut aivan liian vähän. Ilmankos lämmin paikka lampaantaljalla kiinnostelee...




Olen päättänyt vakaasti selättää tämän silmiä kirvelevän väsymyksen - enhän voi loputtomiin (loputtomiin tarkoittaa tässä jotain huhti-toukokuuta ehkä) haahuilla päivien läpi puolivaloilla - on näet liian paljon asioita joita haluan tehdä tässä välillä. Ehkä on siis korkea aika laittaa läppärin kansi kiinni ja suoriutua untuvapeiton uumeniin sekä toivoa, että nukkumatti muistaisi minut tänä iltana. Ehkä olen jo huomenna hieman pirteämpi...?

Kauniita unia sinne ruutujen taakse.


maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.



tiistai 3. lokakuuta 2017

viikonlopun kuvia




En kestä, miten syksyn värit ovat hiipineet luontoon. Teiden vierukset täyttyvät keltaisista lehtivanoista, puiden aluset peittyvät keltaisen ja oranssin värisiin mattoihin, joissa on ihana kulkea. Tekisi mieli heittäytyä niiden joukkoon. 




Syksy on tuonut mukanaan uusia tuulia, suoritan ajokoirien ajokoetuomarin oikeuksiin kuuluvia harjoitteluita. Teoriakurssin lisäksi se edellyttää maastossa suoritettuja harjoituksia, joten koiramaisissa merkeissä raittiissa ulkoilmassa on tullut vietettyä vapaa-aikaa vähän normaalia enempi. Omiakin koiria on tullut vietyä metsälle uudella innolla ja kiinnostuksella. Ja tietysti jäljellä olevia pentuja on pitänyt tutustuttaa metsään.





Metsässä vietettyjen tuntien varjolla olen laiminlyönyt tehokkaasti kotihommia ja niitä onkin kertynyt rästiin lähes loputon lista. Hetkittäin poden pientä tuskaa niiden vuoksi, mutta toisaalta - mihin ne katoavat? Jos kuitenkin hoitaa ne pakolliset kuviot edes joten kuten. Talven pimeinä päivinä ennättää kupista vaatekaapin perukoilla ja puunata astiakaappeja, eikö vain? Mitä on elämä, jossa mieluisimmat asiat polkeutuvat tehtävälistojen suorittamisen uuvuttamina unholaan? Sitä paitsi uskon, että mieluisat hommat voimaannuttavat, korjaavat henkeä ja mieltä - se, jos mikä on tärkeää.

Ja vaikka kotini olisi hieman hyrskyn myrskyn, koirani eivät siitä välitä. Päin vastoin, ne ovat vain kiitollisia saamastaan huomiosta. 




maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.





torstai 21. syyskuuta 2017

aamiaistreffit


Elämän pienet asiat ovat ne, joista pitäisi osata nauttia. Eilen aamulla se tarkoitti aamiaistreffejä itseni kanssa kahvilassa. Aamiaiseni oli melko suppea, mikä johtui vähiten kahvilan tarjonnasta - valinnanvaraa oli häkellyttävä määrä eikä yön jäljiltä vielä unenpöpperössä oleva mieleni kyennyt valitsemaan kuin kahvia ja smoothien. Ihana myyjätär totesi, että sehän on aamupala! Todellakin, kuinka totta se olikaan.

Kahvilassa oli vielä hiljaista, oli tilaa omille ajatuksille ja heräämiselle. Niinpä kaivoin muistikirjan esiin ja raapustelin ylös mieleen nousseita sanoja. Mietin, että vastaavanlaiset treffit pitäisi ottaa tavaksi edes kerran pari kuukaudessa. Koska onhan totta, että aamupala on vielä parempaa kun sen eteen ei ole itse tarvinnut panna tikkua ristiin.

Niinpä merkkasin jo seuraavat aamiaistreffit kalenteriini, enkä malta odottaa. Suosittelen testaamaan.

Hyvää huomenta!




maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.



sunnuntai 17. syyskuuta 2017

kesän viimeinen


Pennuista on kovasti toivottu kuvia, joten tässäpä tulee. Ihan ei viimeisimmistä otoksista ole kyse, sillä kuvat ovat elokuun puolelta, viimeisenä kesäisen lämpimänä hetkenä napattuja. Pienet nahkamasutkin ottivat auringosta kaiken irti ja paistattelivat päivää pitkin pituuttaan pihanurmella.

Uudempi kuvia saatte varmasti vielä nähtäville - pahoitteluni niille, joita koirakuvat eivät innosta. Seuraamalla minua Facebookissa ja Instagramissa saat enempi reaaliaikaista materiaalia nähtäväksesi.





Mennyttä kesää muistellessa ei voi olla harmittelematta, kuinka vähiin tämän kaltaiset säät jäivät. Tarkkaan ottaen, tätäkään paistetta ei kestänyt kuin jokusen tunnin. Hetki oli kuitenkin todella lämmin ja mehän nautittiin siitä pihanurmikolla pienten pentujen riemulla nyt vähintään. Pennutkin olivat tottuneet selvästi viileämpiin keleihin ja lämmin ilma teki ne raukeiksi, pitkin nurmea pötkötteleviksi karvamadoiksi.





Hurjaa, kuinka nopeasti pienet pennut muuttuvat. Kuvissa niillä on vielä reilusti lutuista pennun pyöreyttä, numeron tai pari liian iso nahka ja lapsellisen suloinen naamataulu. Päivä päivältä ne kuitenkin kasvavat ja muuttuvat. Suomen ajokoirat syntyvät mustavalkoisina ja aikuistuessaan muuttuvat pikkuhiljaa kolmivärisiksi - valkoinen väri väistyy mustan ja ruskean tieltä. Ne ovat vähän kuin auringon esiin tuomat perhoset, jotka nekin kehittävät upeat siipensä ja värinsä toukasta perhoseksi. 



Kuvissa on koossa vielä koko neljän pennun poikajoukkue. Yksi pennuista on muuttanut jo uuteen kotiinsa. Pian muutkin lähtevät pesästä, vaikka joku vielä etsii omaa kotiaan. Jos siellä ruudun takana on metsästäviä lukijoita, niin tässäpä olisi mahdollisuus saada pienpetojahtiin kaveri! Tarkempia tietoja taustoista, yhteystiedot yms. löydät täältä: www.ruunajoenkennel.fi.


maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


torstai 14. syyskuuta 2017

kuumilla kivillä




Viikko starttasi ehkä parhaalla tavalla, jonka kuvitella saattaa. Lunastin viimein joululahjaksi saamani kuumakivihieronnan, enkä voi olla suosittelematta sitä kenelle tahansa hemmottelua kaipaavalle tai vaikkapa lahjaksi. Oli niin ihanaa, että melkein itketti - voi, kunpa pääsisi uudestaan.

Itselleni tavallinen hieronta on usein turhan jännittävää, jännitän lihakset liikettä vastaan kipua tuntiessani, ja silloin varsinainen tarkoitus muuttuukin päinvastaiseksi. Kuumakivihieronnassa kipua ei tarvitse pelätä, vaikka lihaksissa jäykkyyttä olisikin. Aistit valtasi ihana lämpö, hierontaöljyn tuoksu ja rentouttava hieronta. Kivien kevyt paino kropalla tuntui sekin kovin hyvältä. Kivet tuntuivat kumman pehmeiltä iholla, ei olenkaan kiviltä. Olisin voinut jäädä makaamaan hierontapöydälle varmaan maailman tappiin saakka, kunhan joku olisi silloin tällöin vaihtanut uudet, lämpimät kivet.




Sittemmin olen "nauttinut" lähinnä pissalätäköiden luuttuamisesta - jos ei lasketa äärettömän hyvältä maistunutta lohisalaattia. Tai rauhallisia kävelyitä metsässä kolmen koiranpennun ja Nerin kanssa ja mitä näitä nyt on. Niin! Olen nauttinut myös treenaamisesta ja joogasta. Aloitan ensi viikolla ohjatut joogatunnit lähiopetuksessa, kun tähän asti olen harrastellut kotona Yogaian kanssa. Maltan tuskin odottaa.

Olen myös innostunut kokeilemaan Instagramin puolella InstaStory- sovellusta, käyhän kurkkaamassa tiliäni ja tarinoitani @marbemilia.


Kuvat reissuiltani, eivät siis liity postauksessa mainittuihin asioihin.


maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.








lauantai 9. syyskuuta 2017

ah, viikonloppu


Sinne taas hurahti viikko, vähän toista. Olen huidellut blogin suhteen kovin huolettomasti kuin koiranpentumme - niiden elämä näyttää melko lunkilta.

Mitä nyt yhden pelastusoperaatioon on tarvinnut sivuleikkureita, nokkoset ovat polttaneet ikävästi hänen paljasta pennun nahkamasuaan ja jalkaakin vähän sattuu, kun leikit ovat toisinaan melko rajut. Kaiken kukkuraksi raukkaparka putosi rappusista. Ja kaikki tämä yhdelle onnettomalle muutaman päivän sisällä. Eli jos häneltä kysytään, ei koiranpennun elämä niin helppoa ole.

Niinpä itsekin voin todeta, olleeni koko viikon rättiväsynyt. Tuleva syksy vähän pelottaa - kuinka pysyn hereillä marraskuun kalseudessa ja pimeydessä. Oli tosin pitkiksi venyneitä työpäiviä. Ne riittivät siihen, että kun yhdentoista tunnin jälkeen kotiuduin, jaksoin hädin tuskin syödä.




Jospa viikonloppu elvyttää, luotan siihen. Vaikka aina on pientä ohjelmaa, niin aikataulua ei onneksi ole. Jos jotain jää tekemättä, ei se ole katastrofi. Aion panostaa hyvään ruokaan, juoda marjaisia smoothieita ehkä huoltaa kehoa ja mieltä joogaamalla. Toivottavasti pääsisin nauttimaan myös ulkoilmasta, vaikka juuri nyt näyttää tihuuttavan vettä.



Kuvat ovat viime perjantai-illalta. Vaikka ne ovat vain puhelimella räpsäistyjä, niin ne viehättävät itseäni oikein kutkulleen. Toiset viettävät laatuaikaa menemällä leffaan, me hurautettiin ajokoira mukana metsään. Taika pääsi treenaamaan pupun kanssa, me miehen kanssa sitä seuraamaan. Ehti siinä ihastella myös ympäröivää luontoa, joka on jo selvästi kääntänyt syksyn lehden kirjassaan.


Pääsimme näkemään jäniksen useita kertoja, pariin otteeseen ihan muutaman metrin päästä silmätysten. Reitin varrelle jäi myös tämä kaunis vesimylly. Vanhat rakennukset saavat aina ihastusta aikaan, vaikka kyseessä olisi vain harmaaksi haljuuntunut lautalato pellon laidassa. Hirsinen Simpelin mylly sen sijaan on vuodelta 1856.

Nautitaanhan nyt viikonlopusta!



maria xx

Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

tiistai 29. elokuuta 2017

tänä aamuna

Pitkästä aikaa aamu, joka tuntuu leppoisalta kun avaan ulko-oven päästääkseni Neri-koiran aamupissalleen. Hetkeä myöhemmin hörpin sohvalla kahvia ja totean, kuinka ihanasti aurinko paistaa siihen. Myös ruskea koira on tämän huomannut ja nauttii aamutorkuista ja auringosta. Sillä on tapana ottaa aamupalansa jälkeen vielä torkut - ettei vaan menisi liian rankaksi. Koiran kaavat ovat ehkä hieman kangistuneet, mutta sallittakoon se kaksitoistavuotiaalle.

Vietän kesälomani viimeistä lomapätkää ja tänä aamuna en ole menossa mihinkään. Loma alkoi eilen hieman ikävästi, sillä suhasimme yhden koiramme kanssa eläinlääkärille heti aamutuimaan. Hengenhätää ei sentään ole, mutta hieman ikäviä uutisia silti saatiin. Edessä lienee isohko operaatio. Alaan erikoistunut eläinlääkäri sentään antoi vielä pienen toivonkipinän, että tilanne voisi parantua ajan kanssa itsekseen. Raastavaa silti elää asian kanssa vain odotellen.



Huomaan, että sohvalle paistava aurinko on vieno ja hienotunteinen, ei ollenkaan sellainen julkea ja ronski heinäkuun aurinko. Pianhan on toki jo syyskuu ja on vaan hyväksyttävä, että on syksy. Sohvalla on silti mukavan lämmintä - ihana kiireetön aamu, päässä ajatukset harhailevat laiskasti -pitäisi siivota nurkat ja ajatukset.

Nousen sohvalta ja kävelen keittiöön. Paljaaseen jalkapohjaan tarttuu matkalla hiekanjyvä - tai mikä lie - roska. Ravistan sen irti varpaistani ja mietin, että ehdin siivota myöhemminkin, nyt on liian hyvä sää sisällä tuhlattavaksi. Ehkä pesen silti pyykkiä ja kuivatan sen ulkona.


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

metsässä


Eilen vietettiin ensimmäistä kertaa virallista Suomen luonnon päivää oikein liputuksen kera. Oikein hyvä idea. Opiskelin, että tämä oli ensimmäinen laatuaan koko maailmassa! Itse liputan kuitenkin sen puolesta, että jokaisen päivän tulisi olla Suomen luonnon päivä - yhtään tältä viralliselta päivältä pois ottamatta. Meillä on puhdas, monipuolinen luonto, joka antaa meille paljon ja onpa luonnon todistettu vaikuttavan terveyteemmekin positiivisesti. Tätä kultaa meidän tulisi vaalia ja kunnioittaa.


Siispä jalkauduin itsekin metsään. Koiravanhus pölläytti lentoon kaksi metsoa, se oli kovin tohkeissaan kanalinnuista, vaikkei oikeana metsästyskoirana ole koskaan toiminutkaan. Silti jossain mielensä sopukassa elää pieni metsästäjä. Se selvästi nautti vapaudestaan ja metsän sen nenään tarjoamista tuoksuista. Enpä ihmettele, sillä metsän tuoksu on hurmaava, vaikka oma kapasiteetti onkin harmillisen heikko koiran hajuaistiin verrattuna. Silti teki hyvää imeä keuhkot täyteen puhdasta, hieman sammaleista tuoksua.




Matkallani törmäsin sen sataan hämähäkin seittiin, jotka takertuivat vasten kasvoja. Ne herättävät joka kerta ällötystä, mutta samalla pientä harmia, koska työ meni hukkaan. Taidan onneksi olla vähän liian tuhti suupala.

Panin myös merkille, että metsäkauriit ovat merkkailleet reviiriään kuopimalla sammalta ympäriinsä.

Tyhjin käsin ei metsästä tarvinnut kotiin palata, sillä sain saaliksi pussukallisen kantarelleja äitiliinille vietäväksi. Toivoin löytäväni myös hilloja lähisuolta, mutta niiden suhteen olin onnettoman myöhässä - löysin vain muutaman vähän jo nahistuneen yksilön. Olisipa tullut lähdettyä aikanaan!




Menkää metsään, siellä on ihanaa. Mukaan kannattaa ottaa jotain, millä saaliit saa kannettua kotiin. Lisäksi tarvitset tukevat kengät tai kumisaappaat, eväätkään eivät retkeä tuhmenna, mutta ennen kaikkea ota mukaan avoin mieli ja herkistä aistisi - nauti!

Mukavaa alkavaa viikkoa.

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


lauantai 26. elokuuta 2017

kurpitsakevennys



Kurpitsakevennys, koska se vain oli niin hyvää. 

Nyt jos koskaan kannattaa valmistaa oman maan kurpitsoista syötävää, ihan vain siitä syystä, että niitä on saatavilla. Hyvästä ruoasta tulee lisäksi parempi mieli. Olen hieman haikeana seurannut, kuinka syksy näyttää työntäytyvän väkisin päälle. Onko nyt käynyt niin, että olemme siirtyneet kolmeen vuoden aikaan, kysyn vaan. Ihan kuin kesä olisi vähän unohtunut kevään ja syksyn välistä.


Mutta niin, ne kurpitsat. Hyvin yksinkertaisella reseptillä hyvää syötävää.

Kaiversin lusikalla kurpitsoiden sisukset ja paistoin sen jauhelihan ja sipulin kanssa. Mausteita voi lisätä oman mielen mukaan, mutta suolaa ja pippuria nyt ainakin kannattaa käyttää. Lisää seos kurpitsakuppeihin, ripottele päälle juustoa, tomaatti- ja paprikasiivuja. Paista uunissa 225- asteessa noin vartti. Nauti!


Halutessaan voi toki hifistellä pidemmän kaavan mukaan, mutta hyvät raaka-aineet eivät välttämättä tarvitse monimutkaisia valmistuskiemuroita. Tuore hirvijauheliha (kiitokset ystäville) terästi kurpitsat ihan uuteen maukkauteen. Siitä koko idea oikeastaan lähti.

Ihanan maukasta viikonloppua!

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

tiistai 15. elokuuta 2017

meillä kylässä

Koiranpennut kasvavat hurjaa vauhtia. Pienet herrat saavat huomiota emänsä, mummonsa, tätiensä ja siskopuolensa lisäksi toki meiltä, lauman ihmisjäseniltä, mutta myös vierailijoilta. Koiranalut herättävät kiinnostusta aina naapureita myöten ja viime viikkojen aikana meillä onkin käynyt jos vaikka ketä pentuja ihmettelemässä. Kiva juttu, tottakai.

Näen vierailuissa aina hieman koomisia piirteitä ja mielessäni tapahtumat värittyvät pieniksi tarinoiksi.


Kun vieraat saapuvat isommat koirat haukkuvat heidät heti lyttyyn. Yritämme vääntää vieraille vanhaa vitsiä ovikellosta, joka jää vähän päälle. Meillä ei siis ole oikeasti ovikelloa, on vain nuo vieraista hälyttävät koirat.

Seuraavaksi siirrytään pikavauhtia niin sanottuun pentuhuoneeseen, jossa istumme paljaalla lattialla kaltereiden takana - pentujen näkökulmasta. Pienet herrat napottavat pentuaitauksessa ja katselevat meitä hetken silmät suurina ennen kuin uteliaisuus voittaa. Rohkeimmat vieraat nostelevat pentuja syliinsä tai kiipeävät noin puolimetrisen aidan yli aitaukseen. Aitauksessa saattaa astua pissaan, mutta koiraihmisille se on tietty normisettiä. Joku pentu pissaa vieraan syliin, toinen narskauttaa terävät pikkuhampaansa jonkun ranteeseen. Yhden ylättää isompi hätä ja päivittelemme hajua, jonkun siivotessa jälkiä. Pienimmät vierailijat vähän arastelevat liian innokkaaksi käyviä pentuja, ovat selvästi oppineet naskalihampaiden voiman.


Jossain kohtaa maltetaan hörppiä kahvit, hyvällä tuurilla on jotain kahvileipää - jos ei muuten, niin vieraiden mukanaan tuomaa. Ne onkin yleensä ne parhaat kahvileivät! Ennätetään ehkä vaihtaa jotain kuulumisiakin, nimenomaan muita kuin koirakuulumisia. Innostutaan uusimmista hankinnoista, jotka liittyvät ikkunanpesuun (mitä ihmettä?? seuraavana päivänä hankin oman sellaisen...), siivoukseen ja tietotekniikkaan. Saatetaan muistella menneitä, ne liittyvät usein ainakin osittain koiriin. Eräät pienet vieraat hämmästelevät pentujen lisäksi myös patiollamme nukkuvaa lepakkoa. Käydään läpi uudistunut olohuone. Saatetaan katsella lisää pentuja ennen vieraiden lähtöä.



Meillä kyläily on siis epäilemättä elämys. Pennut sen tekevät, sillä pienillä herroilla vieraita on riittänyt, muulloin on vähän hiljaisempaa. :D


maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


sunnuntai 13. elokuuta 2017

loppu on uuden alku


Elossa ollaan. Töihin palaaminen aiheuttaa aina pientä vapauden kaipuuta, saa haaveilemaan matkoista maailman ääriin ja puristaa ylimääräiset mehut muijasta. Asiaa ei helpota villiintynyt unirytmi ja tottuminen vähintään yhdeksän tunnin yöuniin. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, nukuin tosiaan piiitkiä unia. Nyt on ensimmäinen viikko pyristelty töiden parissa huomattavasti lyhyemmillä unilla, jospa se tästä taas lähtee.

Useampi asia on saatu päätökseen - olohuoneremontti on taputeltu, enää vain pari huonekalua hakee omaa paikkaansa, taulut pääsyä seinille ja niin edelleen. Olen vain onnellisena pyörinyt olohuoneessa ympäriinsä, ihastellut sen raikkautta ja avaruutta. Melkein kuin ei olisi kotona ollenkaan, vaikka samaan aikaan tila tuntuu enemmän omalta kuin koskaan.




Viikonloppuna päättyi koiranäyttelykausi porukkamme osalta. Meillä on ollut taas aivan mahtavan mukavia näyttelyreissuja kasvattien omistajien kanssa - kerrassaan huippua sakkia! Siksi näyttelykesästä luopuminen aiheuttaa pientä haikeutta. Tyhjiö on kuitenkin nopeasti täytetty muilla menoilla. Ensi viikonloppuna alkaa syksy ja koirat saa päästää metsään. En ole silti vielä valmis luopumaan kesästä muilta osin, en vielä.





Kuvan pitkäkorva hyppeli ja ruokaili ihan muina pupuina pihamaallamme tässä eräänä päivänä. Koirat eivät tienneet kaverista mitään vaan vetelivät kauneusuniansa sisätiloissa, mutta olen varma, että mokoma käy vähän väliä puskissamme haukuttamassa koiriamme. Tällä kertaa töpöhäntä käväisi aivan koiratarhan aidan vieressä, ikään kuin katsomassa missä vika, kun mitään ei kuulu.

Pikkupennut kasvavat kohinalla. Pikkuherrat ovat vieneet sydämeni ja ihmekös tuo, katsokaa nyt noita mussukoita!



Vääntäydyn vällyjen väliin ja näen toivottavasti unia kaukomaista tai söpöistä koiranpennuista, aamulla odottaa taas arki. Päätin, että ensi viikolla yritän skarpata yhdessä jos toisessakin asiassa. Reipasta alkavaa viikkoa.


maria xx

kuva koiranäyttelystä Sanna, muut kuvat omiani




Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.



perjantai 4. elokuuta 2017

havaintoja heinäkuulta


Eletään jo elokuuta. Jaa, mitä teinkään heinäkuussa?

Söin metsämansikoita. Uin niin, että kohta varmaan kasvaa evät. Pakko, koska kesä - uida siis. Toimin kätilönä neljälle pojalle. Kuuntelin sadetta, paistattelin auringossa. En matkustanut minnekään, jos ei kauppareissuja lasketa. Ja naapurikaupunkia. Olin lomalla - okei, olen vieläkin. Nautin. Välttelin kaikkia tärkeitä tehtäviä, paitsi nurmikonleikkuuta. Remontoin (lue: suurelta osin seurasin sujuvasti kun mies remontoi). Ladoin tiilistä pation - uskomatonta kyllä - aivan itse. Muun muassa.



Järjestin vihdoin sekamelskassa olleet kuva-arkistoni ja ne ehkä miljoona kuvaa! Siihen upposi tovi jos toinenkin, mutta urakka on tehty. On vuosittaiset kansiot, kuukaudet ja spesiaalitapaukset omissa kansioissaan. En enää koskaan nöyrry samaan kuvien ja niitä muka järjestyksessä säilyttävien aplikaatioiden loukkuun. On vain ulkoinen kovalevy, varmuuskopiolevy ja yksi ohjelma.

Lomatohinoissa havaitsin, että kropalleni ei sovi helvetti mikään. Milloin se kipeytyi tiilien kantamisesta ja siirtelystä, kitkemisestä, ruohonleikkurin työntämisestä, koneella vietetystä päivästä, liian pitkistä yöunista, valvotusta yöstä... Kolmen tunnin piknikistä ystävän seurassa se tosin ei kipeytynyt.



Piknikillä oli viltti ja tyynyt takapuolien alle, suolaista suuhun pantavaa, melonia, kahvia ja pari siideriä. Aurinko helli ihoa ja mieltä, tuuli vilvoitti liialta kuumuudelta - vihdoin kunnon rusketusrajat! Paljon hauskoja juttuja, kuulumisia ja maailman parannusta. Täällä maalla piknikpaikaksi soveltuu vallan hyvin oma tai naapurin puutarha tai takapiha - tärkeintä ovat eväät, seura ja asenne.

Maanantaina koittaa arkinen aherrus, johon en kaipaa pätkääkään. Sitä ei ehkä saisi sanoa ääneen, mutta jospa se lieventäisi tunnetta. En silti suostu siihen, että loman loppu tarkoittaisi kesän loppumista! Eihän kesä ole vielä(kään) päässyt kunnolla olemaan kesä - missä viikkojen helteet ja ja hellät, lämpimät illat?? Lomakin jatkuu muutaman viikon kuluttua.

Mitä teidän kesään kuuluu, kuulisin mieluusti?


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

pikkuprinssit



Kas tässä, pikkuprinssit.

Meille syntyi tosiaan tovi sitten ajokoiran pentuja, kaikki poikia tällä kertaa. Aika menee kuin siivillä ja nassikat alkavat olla isoja pojankoltiaisia, kaksi viikkoa menee nopsaan pikkupennun (ja kesälomalaisen) elämässä. Kuvat ovat aivan ensimmäisiltä päiviltä, joten kokoa on lapsukaisilla jo huomattavasti enemmän tätä kirjoittaessa.

Elämä on kuitenkin vielä hieman yksitoikkoista näin ihmissilmin katsottuna. Nukutaan ja paljon. Tapaillaan ensimmäisiä askeleita. Syödään aina kun maitobaari on auki ja ilmaistaan itseään hymisemellä, vikisemällä ja haukkumalla siten kuin nyt pikkupennut haukkuvat. Tarkemmalla syynillä pienen pennun kehitys on mitä mielenkiintoisinta seurattavaa. Tässä kohtaa pentujen silmät alkavat pikkuhiljaa raottua, joten ihan pian pennuille aukeaa täysin uusi maailma.





Paitsi että pentuja voisi katsella kaiket päivät, niiden tuottamat äänet koukuttavat. Olen pähkäillyt tunteja niiden merkityksiä ja olen varma, että niillä kaikilla on tarkoituksensa. Porukka on täysin hiljaa vain sikeästi nukkuessaan ja silloin kun on liian kiire syömiseltä.

Mieluista ajanvietettä äänitarkkailun ohessa on myös miettiä, kenestä kasvaa minkäkin luonteinen koiraotus. Päätelmiä voi tehdä ääntelyaktiivisuudesta kuin muustakin aktiivisuudesta. Olenkin jo julistanut, kenen luulen tahtovan porukan pomoksi kunhan vähän kasvavat - hauska nähdä osuuko koiranpennunlukutaitoni oikeaan. Vaikeampaa tässä vaiheessa on ennustaa, tuleeko tästä porukasta seuraavia ketunajon mestareita...




Pentujen elämää voi seurata myös koirablogimme puolella www.ruunajoenkennel.fi, missä pennuista löytyy yksityiskohtaisempaa tietoa. Kuvia jaan myös sometileilläni, linkit alla. ;)


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.