tiistai 15. elokuuta 2017

meillä kylässä

Koiranpennut kasvavat hurjaa vauhtia. Pienet herrat saavat huomiota emänsä, mummonsa, tätiensä ja siskopuolensa lisäksi toki meiltä, lauman ihmisjäseniltä, mutta myös vierailijoilta. Koiranalut herättävät kiinnostusta aina naapureita myöten ja viime viikkojen aikana meillä onkin käynyt jos vaikka ketä pentuja ihmettelemässä. Kiva juttu, tottakai.

Näen vierailuissa aina hieman koomisia piirteitä ja mielessäni tapahtumat värittyvät pieniksi tarinoiksi.


Kun vieraat saapuvat isommat koirat haukkuvat heidät heti lyttyyn. Yritämme vääntää vieraille vanhaa vitsiä ovikellosta, joka jää vähän päälle. Meillä ei siis ole oikeasti ovikelloa, on vain nuo vieraista hälyttävät koirat.

Seuraavaksi siirrytään pikavauhtia niin sanottuun pentuhuoneeseen, jossa istumme paljaalla lattialla kaltereiden takana - pentujen näkökulmasta. Pienet herrat napottavat pentuaitauksessa ja katselevat meitä hetken silmät suurina ennen kuin uteliaisuus voittaa. Rohkeimmat vieraat nostelevat pentuja syliinsä tai kiipeävät noin puolimetrisen aidan yli aitaukseen. Aitauksessa saattaa astua pissaan, mutta koiraihmisille se on tietty normisettiä. Joku pentu pissaa vieraan syliin, toinen narskauttaa terävät pikkuhampaansa jonkun ranteeseen. Yhden ylättää isompi hätä ja päivittelemme hajua, jonkun siivotessa jälkiä. Pienimmät vierailijat vähän arastelevat liian innokkaaksi käyviä pentuja, ovat selvästi oppineet naskalihampaiden voiman.


Jossain kohtaa maltetaan hörppiä kahvit, hyvällä tuurilla on jotain kahvileipää - jos ei muuten, niin vieraiden mukanaan tuomaa. Ne onkin yleensä ne parhaat kahvileivät! Ennätetään ehkä vaihtaa jotain kuulumisiakin, nimenomaan muita kuin koirakuulumisia. Innostutaan uusimmista hankinnoista, jotka liittyvät ikkunanpesuun (mitä ihmettä?? seuraavana päivänä hankin oman sellaisen...), siivoukseen ja tietotekniikkaan. Saatetaan muistella menneitä, ne liittyvät usein ainakin osittain koiriin. Eräät pienet vieraat hämmästelevät pentujen lisäksi myös patiollamme nukkuvaa lepakkoa. Käydään läpi uudistunut olohuone. Saatetaan katsella lisää pentuja ennen vieraiden lähtöä.



Meillä kyläily on siis epäilemättä elämys. Pennut sen tekevät, sillä pienillä herroilla vieraita on riittänyt, muulloin on vähän hiljaisempaa. :D


maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


sunnuntai 13. elokuuta 2017

loppu on uuden alku


Elossa ollaan. Töihin palaaminen aiheuttaa aina pientä vapauden kaipuuta, saa haaveilemaan matkoista maailman ääriin ja puristaa ylimääräiset mehut muijasta. Asiaa ei helpota villiintynyt unirytmi ja tottuminen vähintään yhdeksän tunnin yöuniin. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, nukuin tosiaan piiitkiä unia. Nyt on ensimmäinen viikko pyristelty töiden parissa huomattavasti lyhyemmillä unilla, jospa se tästä taas lähtee.

Useampi asia on saatu päätökseen - olohuoneremontti on taputeltu, enää vain pari huonekalua hakee omaa paikkaansa, taulut pääsyä seinille ja niin edelleen. Olen vain onnellisena pyörinyt olohuoneessa ympäriinsä, ihastellut sen raikkautta ja avaruutta. Melkein kuin ei olisi kotona ollenkaan, vaikka samaan aikaan tila tuntuu enemmän omalta kuin koskaan.




Viikonloppuna päättyi koiranäyttelykausi porukkamme osalta. Meillä on ollut taas aivan mahtavan mukavia näyttelyreissuja kasvattien omistajien kanssa - kerrassaan huippua sakkia! Siksi näyttelykesästä luopuminen aiheuttaa pientä haikeutta. Tyhjiö on kuitenkin nopeasti täytetty muilla menoilla. Ensi viikonloppuna alkaa syksy ja koirat saa päästää metsään. En ole silti vielä valmis luopumaan kesästä muilta osin, en vielä.





Kuvan pitkäkorva hyppeli ja ruokaili ihan muina pupuina pihamaallamme tässä eräänä päivänä. Koirat eivät tienneet kaverista mitään vaan vetelivät kauneusuniansa sisätiloissa, mutta olen varma, että mokoma käy vähän väliä puskissamme haukuttamassa koiriamme. Tällä kertaa töpöhäntä käväisi aivan koiratarhan aidan vieressä, ikään kuin katsomassa missä vika, kun mitään ei kuulu.

Pikkupennut kasvavat kohinalla. Pikkuherrat ovat vieneet sydämeni ja ihmekös tuo, katsokaa nyt noita mussukoita!



Vääntäydyn vällyjen väliin ja näen toivottavasti unia kaukomaista tai söpöistä koiranpennuista, aamulla odottaa taas arki. Päätin, että ensi viikolla yritän skarpata yhdessä jos toisessakin asiassa. Reipasta alkavaa viikkoa.


maria xx

kuva koiranäyttelystä Sanna, muut kuvat omiani




Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.



perjantai 4. elokuuta 2017

havaintoja heinäkuulta


Eletään jo elokuuta. Jaa, mitä teinkään heinäkuussa?

Söin metsämansikoita. Uin niin, että kohta varmaan kasvaa evät. Pakko, koska kesä - uida siis. Toimin kätilönä neljälle pojalle. Kuuntelin sadetta, paistattelin auringossa. En matkustanut minnekään, jos ei kauppareissuja lasketa. Ja naapurikaupunkia. Olin lomalla - okei, olen vieläkin. Nautin. Välttelin kaikkia tärkeitä tehtäviä, paitsi nurmikonleikkuuta. Remontoin (lue: suurelta osin seurasin sujuvasti kun mies remontoi). Ladoin tiilistä pation - uskomatonta kyllä - aivan itse. Muun muassa.



Järjestin vihdoin sekamelskassa olleet kuva-arkistoni ja ne ehkä miljoona kuvaa! Siihen upposi tovi jos toinenkin, mutta urakka on tehty. On vuosittaiset kansiot, kuukaudet ja spesiaalitapaukset omissa kansioissaan. En enää koskaan nöyrry samaan kuvien ja niitä muka järjestyksessä säilyttävien aplikaatioiden loukkuun. On vain ulkoinen kovalevy, varmuuskopiolevy ja yksi ohjelma.

Lomatohinoissa havaitsin, että kropalleni ei sovi helvetti mikään. Milloin se kipeytyi tiilien kantamisesta ja siirtelystä, kitkemisestä, ruohonleikkurin työntämisestä, koneella vietetystä päivästä, liian pitkistä yöunista, valvotusta yöstä... Kolmen tunnin piknikistä ystävän seurassa se tosin ei kipeytynyt.



Piknikillä oli viltti ja tyynyt takapuolien alle, suolaista suuhun pantavaa, melonia, kahvia ja pari siideriä. Aurinko helli ihoa ja mieltä, tuuli vilvoitti liialta kuumuudelta - vihdoin kunnon rusketusrajat! Paljon hauskoja juttuja, kuulumisia ja maailman parannusta. Täällä maalla piknikpaikaksi soveltuu vallan hyvin oma tai naapurin puutarha tai takapiha - tärkeintä ovat eväät, seura ja asenne.

Maanantaina koittaa arkinen aherrus, johon en kaipaa pätkääkään. Sitä ei ehkä saisi sanoa ääneen, mutta jospa se lieventäisi tunnetta. En silti suostu siihen, että loman loppu tarkoittaisi kesän loppumista! Eihän kesä ole vielä(kään) päässyt kunnolla olemaan kesä - missä viikkojen helteet ja ja hellät, lämpimät illat?? Lomakin jatkuu muutaman viikon kuluttua.

Mitä teidän kesään kuuluu, kuulisin mieluusti?


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

pikkuprinssit



Kas tässä, pikkuprinssit.

Meille syntyi tosiaan tovi sitten ajokoiran pentuja, kaikki poikia tällä kertaa. Aika menee kuin siivillä ja nassikat alkavat olla isoja pojankoltiaisia, kaksi viikkoa menee nopsaan pikkupennun (ja kesälomalaisen) elämässä. Kuvat ovat aivan ensimmäisiltä päiviltä, joten kokoa on lapsukaisilla jo huomattavasti enemmän tätä kirjoittaessa.

Elämä on kuitenkin vielä hieman yksitoikkoista näin ihmissilmin katsottuna. Nukutaan ja paljon. Tapaillaan ensimmäisiä askeleita. Syödään aina kun maitobaari on auki ja ilmaistaan itseään hymisemellä, vikisemällä ja haukkumalla siten kuin nyt pikkupennut haukkuvat. Tarkemmalla syynillä pienen pennun kehitys on mitä mielenkiintoisinta seurattavaa. Tässä kohtaa pentujen silmät alkavat pikkuhiljaa raottua, joten ihan pian pennuille aukeaa täysin uusi maailma.





Paitsi että pentuja voisi katsella kaiket päivät, niiden tuottamat äänet koukuttavat. Olen pähkäillyt tunteja niiden merkityksiä ja olen varma, että niillä kaikilla on tarkoituksensa. Porukka on täysin hiljaa vain sikeästi nukkuessaan ja silloin kun on liian kiire syömiseltä.

Mieluista ajanvietettä äänitarkkailun ohessa on myös miettiä, kenestä kasvaa minkäkin luonteinen koiraotus. Päätelmiä voi tehdä ääntelyaktiivisuudesta kuin muustakin aktiivisuudesta. Olenkin jo julistanut, kenen luulen tahtovan porukan pomoksi kunhan vähän kasvavat - hauska nähdä osuuko koiranpennunlukutaitoni oikeaan. Vaikeampaa tässä vaiheessa on ennustaa, tuleeko tästä porukasta seuraavia ketunajon mestareita...




Pentujen elämää voi seurata myös koirablogimme puolella www.ruunajoenkennel.fi, missä pennuista löytyy yksityiskohtaisempaa tietoa. Kuvia jaan myös sometileilläni, linkit alla. ;)


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

torstai 27. heinäkuuta 2017

lomalaisen päivitys



Tulin pikaisesti julkaisemaan nämä kuvat reilun viikon takaa - on nimittäin näitä lomalaisen kiireitä tässä. Alan ymmärtää yhä paremmin eläkkeellä olevia vanhempiani, joilla tuntuu olevan kiirettä tuon tuosta. Ihmiset puhuvat, että sitten eläkkeellä on aikaa eikä kiire mihinkään. Lomasta tuntuu olevan pikkuisen samanlainen harhaluulo. Jos ei muuta ohjelmaa ole, suunnitellaan, kuinka nauttia tuosta autuudesta.

Mutta tosiaan. Kuvat napsin viime viikolla keskiviikkoaamuna. Silloin kun silmien alla roikkui pussit ja vireystila oli olematon. Olin valvonut yön pentulaatikon äärellä ja avustanut synnytyksessä - lähinnä siis ihmetellyt uusien koiraelämien käyntiinlähtöä. Kaikki sujui hienosti ja kuin kruunuksi aamu oli mitä kaunein. Pennuista kuvia hieman myöhemmin.



Remonttiprojekti etenee sekin pienin nykäyksin eteenpäin. Eilen olohuoneen nurkkaan valmistui kahden päivän urakan jälkeen uusi lämmönlähde. Käytettynä ostamemme pönttöuunin kuoret vaativat vielä väriä pintaansa ja seinämuuri pientä ehostusta asennustöiden jäljiltä. Näen jo mielessäni, miten pimeinä syysiltoina istumme sohvalla tulta ihaillen. Vielä kun huoneeseen saadaan lattia, alkaa homma olla valmis pieniä listoitushommia lukuunottamatta.

Lomaprojektina on ollut myös vanhan uunin tiilistä ladottu pikkuinen patio. Rakensin tasannetta kuin sitä kuuluisaa Iisakin kirkkoa aina fiiliksen mukaan, koska lomalla ei saa olla kiire tai aikatauluja. Siihen on pyrkimys, vaikka ei se aina täysin onnistukaan. Hidas eteneminen voi johtua myös suunnittelija/toteuttaja/työnjohtajan saamattomuudesta, taidoista ja epätoivon puolelle kääntyvistä hetkistä kun tiilet eivät halunneet asettua riviin halutulla tavalla. Valmistui se kuitenkin ja omin pikkukätösin.



Kummoisiin lomamatkoihin tässä ei ole revennyt. Matkailu on rajoittunut lähinnä ruokakauppaan tai kuten toissapäivänä, lähialueen metsäautoteille. Käsittämättömän huolimattomuuteni seurauksena yksi koiristamme (tuo viikko sitten synnyttänyt) livahti ulos ja pinkaisi omille teilleen tissit heiluen. Huoli oli suuri. Teki mieli käpertyä nurkkaan itkemään, kun koirasta ei ollut minkäänlaista havaintoa seitsämän tunnin etsimisen jälkeen. Loppujen lopuksi mamma palasi ominpäin kotiin, aivan kuin oli lähtenytkin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.


Lomaa on vielä viikon verran jäljellä. Aion nauttia siitä tavalla tai toisella, se on varma. Aion silti palata pentukuvien kanssa pian, koska ovathan he nyt vaan niin söpöjä otuksia. Niin söpöjä, että on ollut vähän kiirettä katsella ja halia heitä...


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

sateenkaaren päässä on aarteita




Illalla taivasta komisti värikäs sateenkaari, se näytti laskeutuvan aivan lähimpien puiden taa. Hieman aiemmin illalla ukkonen kulki juuri ja juuri ohitsemme, mutta sitä seurannut sade kasteli maan, romutti suunnitelmat lettujen paistamisesta pihamaalla ja ajoi meidät sisätiloihin. Saimmekin tilalle jotain ainutkertaisempaa.

Sateenkaaren päässä sanotaan olevan aarteen. Ja aarteita saimmekin, emme yhtä vaan useamman.

Silmät ristissä, alaluomet pussukoilla, ajatus tahmaisena koko yön valvomisesta.
Rankkaa hommaa tuo aarteiden metsästys, mutta nyt niitä voi ihastella loputtomiin.


maria xx


maanantai 17. heinäkuuta 2017

parasta nyt




Illalla kiipesin hymyhuulilla yöpuulle. Takana paras viikonloppu pitkiin aikoihin ja edessä kolme viikkoa vapautta. Sanoin ääneen rappusia edessäni kulkevalle koiralle, että huomenna ei muuten tarvitse lähteä töihin. Olo oli vapautunut ja stressitön. Edes tämän aamun pilvinen sää, ei saanut tuota tunnetta hellittämään.

Viikonlopun parhautta oli ehdottomasti veljeni vierailu perjantaista lauantaihin. Kiireetöntä ja rentoa yhdessäoloa Lontoon asukin kanssa, voi mukavuutta. Kokkailtiin (lähes) avotulella, oli saunaa ja vähän juomaakin. Sekä jokunen korvan juuressa innittävä itikka. Aika perussettiä meille, mutta kun suurkaupungista tullaan meille metsän keskelle, on jo siinä kontrastia perussettiin aika tavalla.




Puheita siitä, miten entisenä kaupunkilaisena kaipaan toisinaan kaupunkia. Sen lämpimiä asfaltti- ja mukulakivikatuja, vanhoja puutaloja (niitä nyt on täällä maallakin toki) ja leppoisia puistoja Saimaan äärellä. Niitä puistoja, joissa luonto on kuitenkin vähän läsnä. Niitä puistoja, joissa sorsat ruokailevat ja torkkuvat samojen puiden katveessa, missä piknikkiä viettävät ihmisetkin. Ja niitä torikahviloita tai rantakadun kuppiloita, joihin voi vain piipahtaa käymään. Nykyisellä suurkaupunkilaisella ajatukset olivat hieman päinvastaiset - mieli ja aistit haluavat välillä levätä kaupungin melskeeltä, minkä ymmärrän täysin - omat annokseni suurkaupunkia ovat tämän osoittaneet.




Lauantai iltana katseltiin kesäisiä maisemia vielä auton ikkunoiden läpi, kun ajettiin kotikaupunkiimme Savonlinnaan syömään. Syömisen lomassa pohdittiin ja laskeskeltiin vuosia edellisistä kerroista kyseissä lafkassa - veljeni pääsi kolmeen vuoteen, minä taas kehnoine matemaattisine kykyineni pääsin vain epämääräiseen arvioon "ainakaan viiteen vuoteen". Kyseessä oleva Uskudar Kebab on muuten kehuttu yhdeksi maan parhaista kebabkioskeista.

Kaupungilla, sataman ja torin ympäristössä kuhisi ihmisiä, terassit pullistelivat, toiset ottivat valokuvia (mielestäni) maan kauneimmasta kesäkaupungista.Me kuitenkin jatkoimme matkaa vielä mökille.

Jotkut hetket pidetään sydämissämme ja keskitytään elämään niitä täysillä, siispä kamera ei räpsynyt. Kuvat heinäkuun alusta.


maria xx


tiistai 11. heinäkuuta 2017

avokadouutiset




Siinä se on - ikioma avokadoni, kaikessa sorjassa kauneudessaan kurottelee kohti yläilmoja. Aiemmin tuskailin kituvan ihmeköynnökseni kanssa, nyt olen saanut rehennellä itselleni etten sentään jokaista eloperäistä saa hengiltä.

Aiemmat yritykseni kasvattaa avokado siemenestä ovat epäonnistuneet kerta toisensa jälkeen. Olen ollut lyhytpinnainen, hätäinen, huonomuistinen sekä väärällä taktiikalla liikenteessä. Tämän avokadon kasvatus alkoi toukokuussa! Näkyviä tuloksia sain jo noin kolmen viikon kohdalla. Näin homman täytyy edetä, sillä kolme kuukautta ilman minkäänlaista näkyvää etenemistä ei vaan ole juttuni. Sanomattakin selvää, että olen hätähousu.

Mutta sain kasvattettua avokadon ihan itse! :)


maria xx

lauantai 1. heinäkuuta 2017

remonttikuulumisia


Päivät juoksevat ohi toisensa perään, minä koetan pysyä jotenkuten mukana - ajatella, että kaukaiselta tuntuva heinäkuu on totta heti nyt. Kirjoittaminen on jäänyt vähiin, vaikka se on mielessä paljon. Rakentelen elämästä lauseita päässäni ja unohdan ne ennen kuin ehdin kirjoittaa niitä ylös.

Olen maininnut useaan kertaan, että olohuoneemme on vihdoin kohdannut remonttiaikakausi. Kuvia ei juuri näytettäväksi ole, koska valokuvaaja on ilmeisesti keskittynyt joihinkin epäolennaisempiin kuvauskohteisiin tai ehkä kadottanut kameransa, muistikorttinsa tai itsensä. Remonttikohteessa on kuitenkin purettu, eristetty, kitattu, raahattu huonekaluja ja tavaroita toisiin huoneisiin sekä siirrelty nurkasta toiseen tilanteen mukaan. Ovet ovat kääntyneet, joskaan mies ei suostunut haaveilemaani suurennettuun oviaukkoon. Kompromissina ja yleisen rauhan säilyttämiseksi ovi irroitettiin ja käännettiin aukeamaan olohuoneesta ulospäin. Suuri parannus tämäkin sillä olohuoneeseen aukeava ovi oli aivan turha, koska se vei käytännössä vain tilaa ja pidettiin aina kiinni. Selkeä suunittelukukkanen.


Ennen oli eristeetkin vähän muuta kuin nyt.
Kuvan ovi aukeaa nyt olohuoneesta poispäin, "eristeet" löytyivät karmien ympäriltä.


Jakkaran paikalla tönötti vanha tiiliuuni. Hormiliitos ammottaa nyt tyhjyyttään.


Itse olen lähinnä valvonut työn edistymistä sivusta - ja toki jakanut asiantuntevia kommenttejani. Oma henkilökohtainen urakkani on ollut huoneen kiviseinä, jonka takana kulkevat talon uunien ja kiukaan hormit. Olen maalannut sen - monesti. Kuinka vaikeaa voi elävän kalkkimaalipinnan aikaansaaminen sellaiseksi, että se miellyttäisi edes omaa silmää?



Remonttiasiantuntijuudestani kertoo kaiken oleellisen suorittamani Google-haku halkoleijona. Hakukone osasi kaikessa viisaudessaan kysyä, tarkoittaako blondi ehkä huokoleijonaa. Tämä siis on vanhoissa puutaloissa käytetty hengittävä eristyslevy. Halkoleijonassa kiteytyy ehkä meikäläisen koko asiantuntemus. Olen innokas tekemään - ja varsinkin suunnittelemaan - mutta käytäntö vaatii kyllä hieman ohjausta nyt ainakin - termit ja toteutus on hukassa. Mielelläni kyllä tekisin ja oppisin, mutta mies on sen verta näppärä, että tunnen olevani lähinnä tiellä...


Huokoleijonat paikoillaan (huomatkaa oikeinkirjoitus ;) ).


Pari viimeistä iltaa on metsästetty ahkeraan uuninluukkua. Päädyimme pohdintojen jälkeen hankkimaan käytetyn pönttöuunin kuoret, johon sitten erikseen hankitaan sisuskalut ja luukut. Hienoisen hämmnetävää mielestäni, että perus lasiluukku kustantaa lähes kolmasosan, neljäsosan nyt ainakin, koko helahoidon (tähän on laskettu jo muurauskulutkin) hinnasta. Siis yksi luukku! Jatkamme vaihtoehtojen puntarointia. Verrattuna valmiiseen uunipakettiin, säästämme kuitenkin noin puolet hinnasta.


Hyvä siitä tulee, kunhan joskus valmistuu. Ja kunhan päästään yhteisymmärrykseen seinien väristä.


maria xx


torstai 29. kesäkuuta 2017

pari juhannuskuvaa


Valo kurkotteli puiden latvojen yli olemattomalta yöpuultaan yöttömänä yönä, juhannusyönä. Istuin keittiönpöydän ääressä tilkka mantelilikööriä lasissa ja seurasin ikkunasta aamua. Kello oli 2.25, oma juhannushetkeni, kun juhlan jäljet oli siivottu ja pois pyyhitty. Vieraat olivat menneet jo aiemmin.

Juhannus oli ja meni. Minäkin kömmin sänkyyn.



Olohuoneremontin keskelläkin toistakymmentä ihmistä ja pari koiraa söivät keskiyön tunteina, kuka milläkin kulmalla ja jakkaralla - keittiönpöydän ympärys kun kävi ahtaaksi. Tai no, koirat lähinnä katselivat kaihoisasti syömätouhuja. Aiemmin oli nautittu löylyistä ja kiljahdeltu lähes jääkylmän uimaveden johdosta. Tottahan veteen oli pulahdettava, olihan sentään juhannus. Oltiin yhtä mieltä, ettei vesi ollut ollut koskaan näin kylmää juhannuksena kuin nyt.

Sää sentään oli siedettävä, joskaan ei mitenkään erityisen lämmin.





Kun nyt on keskikesän juhla jo vietetty, niin voisiko ne kesäiset kelitkin vihdoin tulla?

maria xx


perjantai 23. kesäkuuta 2017

keskikesän juhla



Täällä valmistuu rosvopaistin tyyliin juhannuskinkku. Savusauna lämpiää hiljalleen iltaa varten. Nyt vietetään keskikesän juhlaa. Ei ihan perinteisissä merkeissä, sillä mies asentaa eristyslevyjä olohuoneeseen ja naapurimökillä odottaa vielä aitan pystytystalkoot.

Kun työt on tehty, istutaan alas ja rauhoitutaan - syömään, saunomaan ja nauttimaan kesästä. Kesä se on vähän viileämpikin, ei sentään sada.

Leppoista juhannusta sinulle. Pidetään itsestä ja kaverista huolta. <3

maria xx



keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

3 + 1 asiaa


Viime päivät ovat kiitäneet ohitse niin nopeaa, että pääni sisällä surisee pieni toive lomasta. Loma tulee, mutta vasta heinäkuussa. Mieleni tekisi heittäytyä riippumattoon - jota meillä ei ole jatkuvasta haaveilustani huolimatta - ja tarkkailla vaikka pilviä. Olla tekemättä mitään, olla ajattelematta mitään.

Ehkä päivätkään eivät todellisuudessa ole kulkeneet sen nopeammin kuin yleensäkään, vaikka siltä tuntuu. Ehkä nyt vain mielessä liikuskelee asioita, jotka syövät energiaa kaikelta mukavalta. Siltä, että olen viettänyt aikaani maalisuti kädessä sutien sillä olohuoneen seinää vimmatusti, saanut valmiiksi, todennut kamalaksi, muuttanut mieltäni ja sutinut taas vähän lisää. Välillä on pensseli lentänyt nurkkaan ja olen sotkenut maalia seinään käsipelissä. Se muuten vasta mukavaa onkin, tosin käsien iho kuivuu ikävästi. Useampi niin sanottu koekierros tuli suoritettua, katsotaan pääsenkö yhteisymmärrykseen itseni kanssa?

Viime päivien ilon aiheisiin kuuluu ehdottomasti yllä nököttävä kassi. Se tuotiin varta vasten pääkaupunkiseudulta tänne Savoon luokseni. Uskallan väittää, että tässä on kesän rennoin ja ehkä tyylikkäin kassi. Se on valmistettu kierrätetystä puuvillasta ja tuntuu olevan jämerää tekoa, plussana kiva logo, joka kuuluu Hakaniemen kauppahallissa sijaitsevalle Juustoliike Lentävälle Lehmälle. Kuunaan en ole käynyt, mutta fb-sivunsa sai haaveilemaan juustoista... Jotkut teistä ovat ehkä bonganneet kuvan jo hieman aiemmin blogini Facebook- sivulta?



Tämä uteliaana taivasta kohti kurkottava viheriäinen on avokado. Avokado, jonka ihan itse kasvatin siemenestä. Saatan tuntea hienoista ylpeyttä, sillä aiemmat yritykset ovat epäonnistuneet naurettavasti. Tämänkin kuvan olet saattanut nähdä vaikkapa instagramissani, josta löydät minut nimellä marbemilia.


Kaiken keskellä ihmisen on myös syötävä. Eilen kotikeittiömme pitseriassa vääntäytyi tämän näköinen - omasta mielestä tosi söpö (??) - pizza. Makukin sattui. Oli paahtopaistia piilossa kaiken muun komeuden alla, tomaatteja, paprikaa, ilmakuivattua kinkkua, mozzarellaa, ruohosipulia ja basilikaa, pippuria ja yrttisuolaa unohtamatta. Tämän hetken ehdoton hitti tuo ruohosipuli - se käy kaikkeen!

Menee jo varmaan yli tuon kolmen plus yhden määriltelmän, mutta pakko kai mainita juhannus. Tai ainakin kysyä, miten sinä  aiot viettää keskikesän juhlaa?


xx maria


keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

ihania juttuja, paitsi jäykät lihakset


Remontti on vihdoin polkaistu käyntiin! Siitä juttua enempi ehkä myöhemmin. Nyt pari sanasta lähipäiviltä. Kuvat liittyvät vain löyhästi aiheeseen, hassu otsikko joten kuten.




En muistanut, miten rauhoittavalta sateen ropina kuulostaakaan. Useimmiten sade tuntuu ahdistavalta ja masentavalta, mutta toissa iltana unettava, pehmyt kohina tuuditti hyvin uneen. Peltikaton läpikin pystyin kuulemaan, että pisarat olivat kesäisiä ja lempeitä, mukavia pisaroita. Tuntui hyvältä kömpiä peiton alle ja keskittyä sateeseen - ja nukahtaa.

Tapasin pienen pienen ketunpoikasen työmatkallani. Voi elämä, kuinka suloinen otus. Kuvaa ei tietenkään ole, koska pälpätin tapahtumahetkellä puhelimeen. Toinen ei ymmärtänyt pelätä autoa lainkaan, minun oli pysähdyttävä kokonaan, koska pikkurepolainen törötti keskellä kaistaa - kun vain ei uteliaisuus koituisi kohtalokseen. Harmaasilmäinen pikkukettu oli niin utelias, että kiersi auton ja katseli minua auton ikkunan läpi viereiseltä ajokaistalta. Mietin puolitosissani ystävälle puhelimessa, hyppäisikö kettu kyytiin, jos avaisin oven. Kohta se kuitenkin lähti kipittämään maantienlaitaa toiseen suuntaan ihan muina kettuina.



Mies purki olohuoneemme nurkasta tiilisen takkauunin, meikämuija kantoi tiilet ulos. Useampi sata kiloa tiiltä tuntuu kropassa, ensin hyvänä fyysisenä rasituksena, seuraavana päivänä ei niin mukavana lihasjäykkyytenä. Tästä voi tietysti tehdä monenlaisia johtopäätöksiä, jotka kumosin seuraavan aamun tuhdilla, proteiinipitoisella aamiaisella. Remontissa rähjääntyneet lihakset, mikä ihana tekosyy kunnon aamupalaan! Vielä kun olisi joku, joka valmistaisi sellaisen kaikkina aamuina...


Rakastan omenapuun kukkia ja nyt niitä on. Hieman haikeana olen katsellut myös kirsikkaamme, jossa on kyllä enempi kukkia kuin viime keväänä. Toivon salaa, että tänä kesänä hukumme kirsikoihin. Saamme ehkä toistakymmentä kirsikkaa eli ei huolta, etteikö niille olisi syöviä suita. Omenapuut sen sijaan ovat valkoisina ja hennon vaaleanpunaisina kukista. Ah ja voi ihanuutta!


xx maria


keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

kesäkuulumisia



Nyt kun kelit alkavat olla kohdillaan, voi hyvin otsikoida jutun kesäkuulumisiksi. Olen ainakin ennättänyt reagoida, että on kesä.

Pariin viime päivään on mahtunut luonnollisesti kesäaskareita kuten ruohonleikkuuta, mullassa tonkimista ja pihamaalla ajelehtimista. Kesäpuuhiin kuuluu olennaisesti myös kotihommien tehokas välttely. Tylsät duunit kuten vessanpöntön pesun voi laiminlyödä ihoa kutkuttelevan sään kustannuksella myöhemmälle. Sen tai imuroinnin voi hoitaa aivan hyvin auringonlaskun jälkeen eli puoliyhdentoista hujakoilla... eikös se ole ihan normaalia?




Koska ihminen ei elä pelkällä auringon paisteella, etsimme toissa päivänä korvasieniä. Sienestys se vasta jännää puuhaa onkin! Niitä on etsittävä hiippaillen, muuten ne tuntuvat katoavan näköpiiristä. Ja minähän en siis syö minkäänlaisia sieniä. Onneksi myös kiinalainen noutoruoka on olemassa, kevätkääryleet kuuluvat ehdottomiin lemppareihini. Niillä voisin kuvitella eläväni - auringonpaisteen lisäksi siis.

En tiedä kuka se oli joka keksi, että kesä on hyvää aikaa remontille? Olohuoneremppa alkaa olla nyt ajankohtainen! Ajatuksia toteutuksen suhteen on kypsytelty ja ne alkavat olla valmiit. Remonttiasiasta puheenollen, ihmeteltiin tässä ystävän kanssa, kuinka kotimme niin sanotusta työkalukomerosta ei koskaan löydy yksinkertaisia työkaluja kuten vasaraa tai ruuvimeisseliä. Joskus niille olisi tarvetta jotain pieniä "säätöjä" varten. Ja voin kertoa, että tuolla miehellä on jos jonkinlaista vimpainta ja vempainta - en tiedä puolienkaan nimiä, saati käyttötarkoituksia. Mutta niin vaan on työkalut minulta piilotettu.



Iskipä naiseen varmasti kesähulluus sillä talviturkki tuli molskautettua tänä iltana järveen. En sentään kehu kauhoneeni vedessä pitkälti, mutta pieni kiemura tuli tehtyä. Ehkäpä hulluus tarttui kyläilevästä Werneri-koirasta, joka on varsinainen vesipeto. Kuinka vesileikit voivatkin tehdä koiran iloiseksi!

Ihanaa kesää kaverit - kai sitä nyt jo uskaltaa toivottaa.



xx maria