tiistai 31. tammikuuta 2017

tänään maistui kesältä


Anteeksi, mutta mihin tämä tammikuu on hujahtanut? Tammikuu, mikä on yleensä kyllästyttävän pitkä kuten loka- tai marraskuu. Tai talvi yhteensä. Loppu se on, eikä se tuntunut ollenkaan niin tavanomaisen pitkältä.

Vielä on kuitenkin matkaa kesään... Tilanne vaatii jonkinlaisen tilannekatsauksen - ainakin siksi, että saan itseni jotenkin kartalle ja oleellisen tasalle. Epäoleelliseen on kulunut aikaa luvattoman paljon, vaikka eilenkin illalla tuntui maailman tärkeimmältä nahjustella vilttiin kääriytyneenä sohvan uumenissa. Ikään kuin puolustuksekseni voin kertoa hiipineeni välillä keittiöön (edelleen viltin sisällä visusti), vaikkakin vain hakemaan teetä ja hieman myöhemmin jugurttia.



Alkuvuosi on taaperrettu sairaana. Verikokeen tulos kertoi vihdoin viime viikolla, että veressäni on mykoplasma. Antibioottia on napattu jo toista viikkoa, joten jospa tästä vihdoin noustaan. Tilanne on tässä vaiheessa muuten aika mukava, mutta urheilemaan en juuri kykene. Vähänkin reippaampi liikunta saa sydämen hakkaamaan, niin kuin se pyrkisi rinnasta ulos. Vähintäänkin hengittäminen on raskasta eikä ilma kulje normaalisti. Kroppa ei toimi normaalisti. Energiatasot ovat onneksi nousseet, mikä on mukava asia ihan normiaskareita ajatellen. Pahimmillaan pakolliset toimet tuntuivat ylivoimaisilta.

Reissasin tässä kuussa ensin Berliiniin, sitten Narvaan. Ensimmäisestä vielä kuva-antia tuloillaan, kunhan vain saisin nuo tuhannet ja taas tuhannet kuvani jonkinlaiseen järjestykseen. Ongelma kuvien kanssa on todellinen ja paisuu kuin pullataikina. Help!



Rakastuin uudelleen avokadoleipiin. Sitten makunystyräni hullaantuivat chilijuustoon, jota raahasin Virosta sekä soosiin, jonka bongasin itsensä Jamie Oliverin ohjelmasta. Olen ehkä pikkiriikkisen rakastunut myös Jamieen, ottaisin hänet meille kokkaamaan ihan mieluusti - ruokapalkalla, haha.

Tänään töistä tultuani hahmottelin tätä kirjoitusta päässäni. Hörpin itse kesällä valmistamaani mustikkamehua ja katselin ikkunasta lintulaudalla pörrääviä pikkulintuja. Suussa maistui kesä!

Ehkä kesä saapuu tänä vuonna aiemmin? Ja sitten se on tietysti pitempi ja lämpimämpi kuin naismuistiin.  Eiks niin? Tervetuloa helmikuu! xx


perjantai 27. tammikuuta 2017

pari sanaa Narvasta


Hellou! Lienee aika katkaista ammottava radiohiljaisuus. Edellisen kerran tavatessamme, tein lähtöä Narvaan, joten pari sanasta siitä reissusta.

Matkasimme kahden koiran ja kahden naisen voimin autolla Tallinnan kautta Narvaan viikonlopun kestävään koiranäyttelyyn. Matkaan oli pakattu kolme ensikertalaista moiselle retkelle, joten jännitykseltä ei voitu välttyä. Karvakorvat kuitenkin yllättivät meidät joka saralla.


Taika varasi itselleen petipaikan heti hotellihuoneeseen päästyään :D

Koirille matka oli varmasti henkisesti megaraskas, sillä ne eivät ole tottuneita matkustelemaan päivätolkulla. Tukko uusi asioita laivamatkoineen kaikkineen, täpötäyteen ahdettu näyttelyhalli ja vieraat maisemat, eivät saaneet reippaita matkalaisia lannistumaan. Oli lähes liikuttava seurata, kuinka luottavaisia ja tervejärkisiä otuksia meillä oli matkassamme.

Kotiin ei tarvinnut palata tyhjin käsin, sillä molemmat koirat palkittiin rotunsa parhaina vuoron perään. Wuhuu! Koirarintamalla on mennyt viime aikoina niin kivasti, että hampaita vähän hymyilyttää.

  
 
Tukikohtamme sijaitsi Sillamäessä, muutaman kymmenen kilometrin päässä Narvasta. Sillamäe näytti varsin kauniilta pikkukaupungilta. Vanhoja, kauniita kivirakennuksia, meren ranta, puistikoita. Vähän kuin aika olisi pysähtynyt siellä. Koirien kanssa ehdottomasti loistava, rauhallinen lokaatio. Voin suositella myös hotelli Krunkia, jossa pidimme majaa. Juuri uudistetut, joskin simppelit huoneet sekä edullinen hinta aamiaisineen ja valvottuine parkkipaikkoineen.

Mielensopukkaani jäi pieni kipinä kytemään ja pohtimaan kesäistä Sillamäeä. Matkaan voisi pakata eväskorin piknikkiä varten ja etsiä mukavan paikan levittää peitto johonkin puistoon tai rannalle. Nyt maan peitti ohut lumikerros, aamun pikkupakkanen ja aurinko, saivat nekin näyttämään vanhan arkkitehtuurin kauniilta. Minulla on kumma viehtymys vanhoihin rakennuksiin aina lautaladoista lähtien...



Hauska, kihelmöivän jännittävä, liikuttavakin ja ehdottoman erilainen reissu. Kamerani loisti poissaolollaan, kukaan ei pakannut sitä matkaan. Puhelimeni muisti ilmoitti heti matkan ensimetreillä, olevansa tupaten täynnä. Tyypillistä. Puhelimessani on jokin ongelma, jota en ole osannut ratkaista ja törmäilen tuon tuosta tuohon samaan tilaongelmaan. Olen yrittänyt siirtää kuvia pilveen, mutta ongelma väistyy vain hetkeksi...

Onneksi muistot pysyvät mielessä pitkään. Koiranmieli halajaa jo metsään ja minä olen alkanut silmäillä kesän näyttelyitä kotimaassa. Kyllä koirat ovat elämän suola - monella tapaa.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

tie kutsuu taas



Tie kutsuu taas matkalaista. Tällä kertaa matkakohteena on eteläisen naapurimme Viron Narva ja siellä viikonloppuna järjestettävä koiranäyttely. Olen aikas innoissani, mutta samaan aikaan hieman jännittynyt - koirien kanssa ulkomaille lähteminen, kun on uusi aluevaltaus. Moniin asioihin on pitänyt etsiä ja kysyä vastauksia, ettei matkamme tyssää heti satamassa. Googlea on paukutettu olan takaa. Laivamatkat, hotelli ja koirien ilmoittautuminen hoidettiin verkossa. Sieltä on selviteltyä myös ajoreittiä.

Tästä saan oivan aasinsillan siihen, kuinka tietokoneen käyttö on yhä monille lähes hepreaa. Lähimpänä esimerkkinä oma äitiliinini, jonka tietotekniset taidot ovat lähes olemattomat. Olen yrittänyt hellästi tuputtaa hänelle oppejani sekä rohkaissut opettelemaan ainakin perusjuttuja - nykyään kun lähes kaikki asiat on mahdollista hoitaa verkossa. Ja sinne maailmaa hilataan määrätietoisesti yhä enempi, halusimme sitä tai emme.





Olen saattanut joskus muinoin postata jonkinsortin matkalaukku- postauksen siitä, mitä matkaani lähtee. Jos en, niin nyt sen teen. Pakattavana on toki jotain itselleni, mutta myös mukaan lähtevälle Taika-koiralle. Kyseessä kun on tyttöjen reissu "kauneuskilpailuun", pitää mukana olla myös vähän blingblingiä.

Itselle mukaan ensimmäisten joukossa valikoitui Amy Vermontin paitapusero, joka on mukavaa kevyttä matskua ja samalla siisti tilanteeseen. Tykkään puseron rusetista, mikä tuo siihen hieman vaihtelua normaalista kauluspaidasta. Huiveja pitää olla joka käänteessä ja farkut nyt on ihan must näyttelyreissuilla, sillä hamoseen en ole tohtinut pukeutua, vaikka sitäkin paljon näkee.


Matkavalmisteluja tehdessämme kanssani matkaavan tyttökaverin kanssa, törmäsimme siihen, että tarvittavia tietoja sai hakea kissojen ja koirien kanssa - tässä ehkä enempi koirien kanssa - sieltä täältä.

Samaan asiaan törmää varmasti moni tietokoneisiin tutustuva ja internetmaailman saloihin vasta perehtyvä. Arimmat luovuttavat, kun haluttua tietoa ei löydy tai sitä ei osata etsiä. Siksipä minulla on ilo vinkata teille, että tietokoneen sielun maailmaan ja esimerkiksi verkko-ostamiseen löytyy ilmaiseksi ladattava (ja tulostettava) opas täältä. Aihetta on käsitelty laajasti, muttei liian - ja kuka kieltää hyppäämästä kohtien yli, jotka itselle ovat peruskauraa. Löysinpä itsellenikin ihan käyttökelpoisia vinkkejä!


Nyt voin vain toivoa, että olisipa meidän matkaakin koskevat tiedot löytyneet yhtä helposti yksien kansien välistä.

Reippaasti kohti uusia aluevaltauksia, ystävät! :)


Pusero Amy Vermont/ Klingel.fi (saatu)

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

uudet maisemat





Aamukahvipöydästä avautui eilen uudenlainen maisema. Mietin, onko keittiössä hieman aiempaa valoisampaa. Kiertelin taloa kahvikuppi seuranani ja kurkistelin ikkunoista, joista avautui uusi, aiempaa avarampi näkymä. Meillä eletään keskellä hakkuutyömaata.




Yöllä satanut lumi peittää alleen pahimman hävityksen, mutta ei se silti pysty piilottamaan loputtomia oksakasoja eikä varsinkaan valtavia pöllipinoja. Peltoamme koristaa moto sekä ajokone, jonka vieressä nököttää hieman yksinäisen näköinen polttoainesäiliö. Eikä lumi peitä sen enempää avartunutta maisemaa torppamme ympärillä, se tekee maiseman vain hieman pehmeämmäksi.

Miltähän maisema näyttää kesällä? Ilma tuntuu nyt ainakin liikkuvan pihassamme vapaammin - vai onko se vain kuvitelmaa? Ehkä itikat menevät samaan lankaan ja jättävät meidät ensi kesänä omiin oloihimme?






Omiin oloihini saisi myös pikkuhiljaa jättää tämä flunssa! Laskeskelin, että koko alkuvuosi on mennyt puolikunnossa. Käytännössä olen ollut aivan naatti joulusta lähtien työrintamalla tapahtuneiden seikkojen vuoksi. Arvaatte varmaan, ettei tauti ole siihen ainakaan positiivisesti vaikuttanut.

Mutta, kyllä tästä vielä noustaan ja saadaan elämä taas normaaleihin uomiinsa. Hieman jo huvittaa, että kolme viikkoa taaksepäin työpäivät venyivät yli kymmentuntisiksi ja viime viikolla kun tilanne normalisoitui, käytin saman ajan nukkumiseen. Oli pakko, sillä kroppa ja pää huusi sitä.





Huomenna alkaa uusi viikko, olkoon se meille suotuisa ja edellisiä parempi - tämä tauti riittää minulle nyt! xx

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

txl - hel - pla




Kotiuduin hetki sitten Berliinistä ehjin nahoin. Olo on über väsynyt, mutta onnellinen. Huilimiset jäi reissunpäällä himpun vajaamittaisiksi, joten tuntuu hyvältä olla kotona lepäämässä. Siitäkin huolimatta, että kaupungilla olisi ollut paljon enemmän annettavaa kuin mitä siitä nyt ehdittiin ammentaa.

Halusin kuitenkin tulla sanomaan pikaisesti moit, muuhun ajatuksenkulku ei tällä hetkellä riitäkään. Palataan paremmalla vireystilalla!

Toivottavasti teillä oli yhtä mukava viikonloppu kuin itselläni. xx

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

miten menee


Haluan tähän kärkeen toivottaa kaikinpuolin vaivatonta ja sujuvaa alkanutta vuotta meille jokaiselle!

Oma vuoteni on alkanut köhien, kirjaimellisesti. Viimeisin villitys on nenäliinamereen hukuttautuminen. Sitä se kolotus sitten tiesi - flunssa on minuun tahmaiset kyntensä iskenyt. Lääkärikin oikein onnitteli näin influenssa-aikaan saadusta tavisflunssasta.... Että jipii vaan.

Tänään pakataan laukut (=vielä pakkaamatta, tästä alkaa tulla traditio) ja huomenna töiden jälkeen suunnataan kohti Helsinkiä ja Berliiniä! Olen päättänyt lääkitä itseni lähtökuntoon miten hyvänsä. Ehtiihän sitä levätä myöhemminkin...?

Vuoden vaihtumisesta ei ole häävejä tarinoita kerrottavaksi, sillä tauti iski satumaisesti juuri vuoden viimeisenä iltana. Kampesin nukkumaan ennen yhtätoista...  Ei ole lupauksia tehty, eikä vanhoja muisteltu. Niin on kai tapana tehdä vuoden vaihteessa.

Katsotaan uteliaina, mitä vuosi 2017 tuo tullessaan. Ollaan valmiina eteen sattuviin seikkailuihin ja tähyillään avoimin mielin eteenpäin!

Nyt pakkaamaan...