perjantai 27. tammikuuta 2017

pari sanaa Narvasta


Hellou! Lienee aika katkaista ammottava radiohiljaisuus. Edellisen kerran tavatessamme, tein lähtöä Narvaan, joten pari sanasta siitä reissusta.

Matkasimme kahden koiran ja kahden naisen voimin autolla Tallinnan kautta Narvaan viikonlopun kestävään koiranäyttelyyn. Matkaan oli pakattu kolme ensikertalaista moiselle retkelle, joten jännitykseltä ei voitu välttyä. Karvakorvat kuitenkin yllättivät meidät joka saralla.


Taika varasi itselleen petipaikan heti hotellihuoneeseen päästyään :D

Koirille matka oli varmasti henkisesti megaraskas, sillä ne eivät ole tottuneita matkustelemaan päivätolkulla. Tukko uusi asioita laivamatkoineen kaikkineen, täpötäyteen ahdettu näyttelyhalli ja vieraat maisemat, eivät saaneet reippaita matkalaisia lannistumaan. Oli lähes liikuttava seurata, kuinka luottavaisia ja tervejärkisiä otuksia meillä oli matkassamme.

Kotiin ei tarvinnut palata tyhjin käsin, sillä molemmat koirat palkittiin rotunsa parhaina vuoron perään. Wuhuu! Koirarintamalla on mennyt viime aikoina niin kivasti, että hampaita vähän hymyilyttää.

  
 
Tukikohtamme sijaitsi Sillamäessä, muutaman kymmenen kilometrin päässä Narvasta. Sillamäe näytti varsin kauniilta pikkukaupungilta. Vanhoja, kauniita kivirakennuksia, meren ranta, puistikoita. Vähän kuin aika olisi pysähtynyt siellä. Koirien kanssa ehdottomasti loistava, rauhallinen lokaatio. Voin suositella myös hotelli Krunkia, jossa pidimme majaa. Juuri uudistetut, joskin simppelit huoneet sekä edullinen hinta aamiaisineen ja valvottuine parkkipaikkoineen.

Mielensopukkaani jäi pieni kipinä kytemään ja pohtimaan kesäistä Sillamäeä. Matkaan voisi pakata eväskorin piknikkiä varten ja etsiä mukavan paikan levittää peitto johonkin puistoon tai rannalle. Nyt maan peitti ohut lumikerros, aamun pikkupakkanen ja aurinko, saivat nekin näyttämään vanhan arkkitehtuurin kauniilta. Minulla on kumma viehtymys vanhoihin rakennuksiin aina lautaladoista lähtien...



Hauska, kihelmöivän jännittävä, liikuttavakin ja ehdottoman erilainen reissu. Kamerani loisti poissaolollaan, kukaan ei pakannut sitä matkaan. Puhelimeni muisti ilmoitti heti matkan ensimetreillä, olevansa tupaten täynnä. Tyypillistä. Puhelimessani on jokin ongelma, jota en ole osannut ratkaista ja törmäilen tuon tuosta tuohon samaan tilaongelmaan. Olen yrittänyt siirtää kuvia pilveen, mutta ongelma väistyy vain hetkeksi...

Onneksi muistot pysyvät mielessä pitkään. Koiranmieli halajaa jo metsään ja minä olen alkanut silmäillä kesän näyttelyitä kotimaassa. Kyllä koirat ovat elämän suola - monella tapaa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)