tiistai 14. helmikuuta 2017

erään ystävän päivä



Neri- koira vietti taannoin päivän vanhempieni luona. Ilmeisen väsyttäviä nuo kaupunkireissut, mutta onhan se ymmärrettävää - vanhemmillani on kaksi kissaa, joiden toimia on vahdittava. Kissojen käytös kun muuten lipsahtaa hyvin herkästi asiattomaksi, vaikka taitaa se sellaiseksi kääntyä tarkasta seurannasta huolimatta. Ainakin ruskean koiran mielestä. Kissat nimittäin hiiviskelevät ympäriinsä, naukuvat suut ammollaan ja ovat vaan holtittomia olentoja. On siinä koiramuorilla täysi työsarka yhdeksi päiväksi, ei siinä ennätä kunnollisia päiväunia ottaa!

Sillä välin kun kissat rellottelevat tyytyväisinä unillaan, on Nerillä aikaa seurailla äitini ja isäni tekemisiä. Ja se vasta tarkkaa touhua onkin, muuten mahdolliset herkkupalaset ruoka-aikaan (ja ruoka-aikojen välissä) saattaisivat lipua hänen aina nälkäisen vatsansa ja suunsa ohitse. Ei Neri mikään suursyömäri ole, mutta hän on kulinaristi.

Kaupunkipäivät tuovat mukavaa vaihtelua iäkkään koiran elämään, onhan hän kaupunkilaiskoira alunperin. Päiväkävelyt ovat kohokohtia (siis niiden kaikkien herkkupalojen lisäksi) ja tienvarsille jätettyjä viestejä luetaan vähintään yhtä tarkasti kuono maata viistäen, kuin mitä nykyihmiset näpräävät älypuhelimiaan. Varmaan tienvarsilla on eräänlainen koirien Facebook/ Tinder- sovellus, jossa vaihdetaan kuulumisia ja etsitään kumppania...? Neri on kyllä auttamatta vanhapiika, mutta ilmeisen mukavaa hänellä kaupunkimiljöössä näyttää olevan.

Kotona uni sitten maistuu, masu killillään  - oma sänky, paras sänky.


Suotakoon kaupunkipäivät vanhalle ystävälle jatkossakin, mitäpä sitä ei tekisi ystävää ilahduttaakseen. Minun piti tänään pysähtyä hetkeksi miettimään, kuinka vanha hän tarkalleen ottaen on. Hetken ynnäiltyäni, sormia apuna käyttäen, hätkähdin ihan - seuraava syntymäpäivänsä on kahdestoista.

Ennätän vielä toivottaa hyvää Ystävänpäivää!
Nyt aion kömpiä tuon ruskean sekä miesotuksen väliin peiton alle.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)