tiistai 28. maaliskuuta 2017

kevätretki




Viikonloppuna toteutettiin joka vuotiseksi muodostunut kevätretki vanhempieni kanssa. Edellisvuosista poiketen sää oli harmaa, mutta lähes tuuleton eli ihan lupsakka sää jäällä liikkumiseen ja pusikon laidassa evästelyyn.

Miehet olivat liikkeellä mönkijällä(!), joten sen kyydissä kulki mukavasti retkieväät ja retkipöydän virkaa toimittanut vanha lihalaatikko. Nauroinkin, että varsinaiset eräjormat liikkeellä - osa eväistäkin oli pakattu muovipussiin. Ei hyvää päivää... 

Jos ei tartuta moisiin pikkuseikkoihin, oli reissu oikein mukava ja onnistunutkin. Kotiintuomisina oli pilkillä saatuja ahvenia. Nuotiolla natusteltiin makkaroita, kalkkunawrappeja ja porkkanakakkua. Ruoka on jostain syystä aina parempaa ulkona nautittuna ja nytkin eväät hupenivat kummasti, vaikkei kenelläkään muka ollut edes nälkä... joopa. 

Kannattaa kokeilla, suosittelen lämpimästi. 






maria xx


lauantai 25. maaliskuuta 2017

sanoja elämästä





Hän heräsi tänään satiinilakanoista, tiiraili maailmaa vähän raotettujen simäluomien välistä. Kasvojen ilme oli levollisen tyytyväinen. Sitten hän venytti raajojaan sekä vartaloaan nousematta makuultaan, huokasi vähän vielä unenpöpperöisenä. Käytyään tarkastamassa alakerrassa, että mies on saanut kahvit tippumaan, palasi hän vielä sänkyyn, toivotti hyvät huomenet Nerille sekä minulle painaen poskensa poskeani vasten. Kuka sanoi, että ajokoirat eivät sovi sisälle? Makis. ❤

Tänään on vuorossa jo perinteeksi muodostunut pilkki/eväsretki. Ihmettelen vain, missä viipyy tilaamani auringonpaiste? Pääasia lienee kuitenkin tyyni sää ja raitis ulkoilma. Mukaan pakataan ainakin nuotiomakkaroita, kalkkunawrappeja sekä kuumia juomia. Illalla sammutetaan valot Earth Hour- hengessä.



Viikon varrella eletystä elämästä sen verran, että olen alkanut elättelemään pienen pieniä - siis todella pieniä - toivonkipinöitä, että ikiroutaiset takareiteni ovat ehkä hieman vetristyneet. Kiitos rauhallisen, pitkiä venytyksiä sisältävän yin joogan.

Vinkkivitonen. Tarkastuttakaa ihmiset hampaitanne säännöllisesti - ja säännöllisesti tarkoittaa useammin kuin kerran kymmenessä vuodessa. Kannoin juuri noin tonnin hammaslääkäriin, vain koska olen laiminlyönyt hampaani ja varsinkin niiden tarkastuttamisen ammattilaisilla. Sain sentään pitää kaikki hampaani, edes juurihoitoja ei tarvittu, mutta tonni! Ja kuvittelin, ettei hampaissani ole kummoista vikaa, koska ne eivät ole oireilleet. Hampaan lohkeaminen sai minut tarttumaan härkää sarvista ja totuus olikin hieman toinen kuin olin kuvitellut. Purukalustooni tehtiin täydellinen puhdistus ja opin ettei kaikki hammaskivi näy päälle päin, koska juuri näin oli kohdallani. Lisäksi vaihdettiin useampi vanha paikka, korjattiin lohkeama ja tukittiin pari pientä reikää. Lisäksi lotrattiin tietysti puudutusaineella ja ihan alkuun otettiin röntgenkuvat purukalustosta. Lienee turhaa sanoa, että säännöllisillä tarkastuksilla, olisin suorastaan säästänyt rahaa - ja hermoja.

Talviloman ajankohta on nyt tiedossa ja se tuntuu hy-väl-le. Vielä paremmalta tuntuisi, jos olisi tiedossa myös talvilomamatka, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

Mustarastas on saapunut pihapiiriimme - keväänmerkki sekin. Oi, kuinka odotankaan lämpöisten kevätiltojen rastaskonsertteja!


Viettäkää ihana viikonloppu! Mitä aiotte touhuta? Entä vietättekö Earth Houria?

maria xx




sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

kerros 69 - the Shard - Lontoo








Huomasin, että luonnoksissa lorvii luvattoman suuri joukko keskeneräisiä tekstejä. Näistä hulppeista hetkistä on vierähtänyt ihan huomaamatta kolme kuukautta! Kuvat ovat siitä lähtien odottaneet pääsyään näkösälle... Ensimmäiset rivit kirjoitin heti seuraavana päivänä veljeni sängyllä istuen, vielä täynnä innostusta kokemuksesta ja vähän ihmeissänikin.

Pelkään korkeita paikkoja. Kävelin silti vapaaehtoisesti hissiin, joka kuljetti minut ja veljeni The Shardin 69:een kerrokseen - tarkemmin kerrosta alemmaksi, josta matka jatkui jalan. Heti hissistä ulos astuttuamme, huomasin kuinka rakennus huojui. Näköalatasanteelle päästyämme pysyttelin selkä kiinni seinässä - sisäseinässä, ihan vain tarkennuksena. Rakennuksen keskellä sijaitsee portaikko näissä kerroksissa ja katettu näköalatasenne kiertää rakennuksen ympäri.









Kuoro lauloi joululauluja ja kaunistahan siellä oli, aurinko paistoi ja näkyvyys Lontoon yllä oli loistava. Oli tietysti älytöntä ja täysin tarpeetonta nuohota seiniä, sillä umpinaisesta tilasta ei voisi pudota, vaikka haluaisi. Mieli vaan tekee kepposensa, kunnes taipuu ja päästää kehon notkumaan ihan "reunalle", sitten oltiinkin nenä lähes kiinni panssarilasissa. Tosin kirjaimellisesti noudatettuna se olisi ollut tyhmää, sillä joku tai jotkut olivat niin tehneet. En halunnut hieroa nenääni kenenkään kuolaan...

Veljeni oli strategisesti suunnitellut reissumme myöhään iltapäivään ja jäimmekin ihmettelemään näkymiä aina pimeän tuloon saakka. Näin saimme nauttia myös auringonlaskusta - ehkä Lontoon parhailta paikoilta. Auringonlasku yläilmoissa ja shamppanja, ei pöllömpi yhdistelmä.




Näky auringon mentyä mailleen oli unenomainen, vähän epätodellinen. Sadat ja tuhannet valot siellä alhaalla, sinisinä vilkkuvat hälytysajoneuvojen valot, liikennevalot, valomainokset, katuvalojen muodostamat ketjut ja niiden alla kulkevat autot. Ne kaikki siellä mustan pimeän keskellä. Näky oli erittäin koukuttava ja jotenkin rauhoittava. Jos ikkunan viereen olisi saanut laittaa itsensä kunnolla parkkiin, olisin voinut tuijotella näkyä tuntikausia. Istuminen lasin viereen oli kuitenkin kielletty, pahus vieköön.

Äänestäisinkin pimeän ajan näkymää, jos pitäisi valita jompikumpi. Siinä vain oli jotain todella kiehtovaa ja kaunista. Maamerkkien bongaamiseen valoisa-aika voi olla parempi. Tai jos aikatauluun sopii, kannattaa valita molemmat!

Vaikka rakennus onkin turistirysä, ei ainakaan tuolloin ollut kummoistakaan väenpaljoutta. Olemme onnistuneet välttämään pahimmat ryysikset aika monessa kohtaa ja se, jos mikä on mieleeni. Onni on paikallinen opas - veikka. ❤






xx maria


tiistai 14. maaliskuuta 2017

lempeydellä tänään


On päiviä, jolloin jotkin asiat eivät innosta yhtään - tänään se oli lenkille lähtö. Viirasin ja vitkuttelin lähtöä tuntitolkulla, kunnes punnersin itsepäisesti nastalenkkareihin. Hilpaisin puolen tunnin pyrähdyksen, jonka jälkeen olo oli kyllä mainio. En suostu ajattelemaan, että lenkki oli lyhyt. Kun kynnys lähtemiselle oli noussut vyötärön korkeudelle, voi tuulettaa jo kammettuaan sen yli.



Kehonhuolto oli enempi tämän päivän juttu. Puolentunnin aikana sain kuitenkin toistuvasti todeta, että aika tai ikä on tehnyt keholleni tehtävänsä. Kun pentuna olin notka kuin kumikana, tuntuu nyt hieman pahalta todeta notkeuden olevan rautakangen luokkaa...

Olen viime aikoina oppinut lempeyttä itseäni kohtaan - tai sitten se on hieno kiertoilmaus turhanpäiväiselle haahuilulle, laiskottelulle ja saamattomuudelle - tänään mentiin sillä.

Lempeyttä elämään, siskot!

xx maria

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

havaintoja ulkomaailmasta


Vaikka haaveilen palmupuiden havinasta ja lempeiden aaltojen kohinasta, on ulkona nyt aivan huikeeta! Tuntuu vähän rikolliselta istua sisällä naputellen tekstiä, mikä kylläkin on ylistyslaulu omalle maalle ja sen upeudelle. Ulkona vietetty parituntinen ei tunnu nyt riittävältä. Lenkkikaverini Neri tosin kuulostaa olevan toista mieltä, sillä se rojottaa pitkin pituuttaan koirasängyssä ja kuorsaa. Raahasin raukkaparan suoraan pikaisesta aamupalapöydästä ulos.






Huomasin kulkiessamme tikan naputtelevan käpyä jossakin ja kappas, varis raakkui mäntyjen suojasta, se jos mikä meinaa kevättä. Maalla asuttujen vuosien saatossa olen oppinut, että varikset ja harakat ovat enempi kaupunkilintuja, niitä tapaa täällä lähinnä muuttoreissuillaan. Joskus joku eksyy kesällä tänne pesimään, mutta sekin on harvassa. 

Hangen päällä oli helppo kävellä, vaikka muutaman kerran satuin pehmoiseen kohtaan ja upposin puoleen reiteen lumihankeen. Mies oli tietysti mennyt jo menojaan lumikengillä(!) ja kevyemmällä nelijalkaisellakaan ei näyttänyt olevan ongelmia. No, pahemminkin voisi olla.




Hangilla oli kulkenut muitakin. Bongasin erilaisia tassuja, sorkkia ja pikkiriikkisiä käpäliä, olipa metsokin käynyt katsastamassa reviiriään. Olisipa itse jälkien jättäjät sattuneet kameran eteen! 

Ja olisipa ollut eväät mukana. Mikään ei ehkä olisi tässä kohtaa ollut parempi idea, kuin hörppiä kuumaa kahvia kannon nokassa istuen, ehkä leipäpalasta mutustaen. Nauttia kiireettömyydestä, happirikkaasta ilmasta sekä lämmittävästä auringosta, joka kirkkaudellaan häikäisi värit maisemista lähes kokonaan. Ja silti oli niin kaunista.



Tässä nenä ruudussa istuttuani, voin todeta taivaalle ilmaantuneen pilviä. Jos jossain kolkassa vielä paistaa, kannattaa viimeistään nyt suoriutua pihalle mikäli auringonsäteet kiinnostavat. Oma ajoitukseni oli aika onnistunut.

Äsken teetä noutaessani vilkaisin ohimennen peiliin, ihan kuin kasvoihin olisi tarttunut vähän väriä auringosta - tai ehkä sittenkin vain kuvittelen. Mutta se ei ollut kuvitelmaa, että yhteen villieläimeen reissullamme törmättiin - karvamato oli lähtenyt tutkailemaan pihaamme. :)

xx maria


perjantai 10. maaliskuuta 2017

neidit näyttelyssä


Jotenkin blogin postaukset ovat viime aikoina olleet ihan liikaa viikonloppuihin painottuvia niin aiheiltaan kuin ajoituksiltaankin. On kuitenkin jatkettava sillä linjalla ainakin tämän postauksen verran, sillä viime lauantain koiranäyttelyreissu - ja sen päätähdet - ansaitsevat osansa.

Näyttelykausi korkattiin talven jäljiltä heti, kun koirien "työkausi" päättyi helmikuun loppuun. Ja millaisen aloituksen murmelit järjestivät! Omasta mielestä omat koirat ovat aina parhaita, mutta näyttelykehään astun aina nöyränä ja valmiina vastaanottamaan sen mitä milloinkin annetaan. Lopputuloksen tietää vasta, kun jokainen koira on arvosteltu. Lisäjännitystä tällä reissulla aiheutti lauman nuorimmaisen mukana olo ja ensiesiintyminen pentuluokassa.

Pikkunatiainen oli kuitenkin kuin kala vedessä näyttelykehässä - suotta jännäsin kylmähiki otsalla, kuinka pentu pelkää kaikkea ja kaikkia - Makis oli kaikkea muuta. Se oli oma iloinen itsensä, heilutteli häntäänsä ja halusi tervehtiä kaikkia, vähän liiankin innokkaasti. Hyvä käytös ja ulkonäkö palkittiin hyvällä arvostelulla, kunniapalkinnolla ja rotunsa parhaan pennun maininnalla. Alle yhdeksän kuukauden ikäiset pennut arvostellaan kuitenkin vain laadullisesti, eivätkä ne varsinaisesti kilpaile titteleistä. Halutessaan tuomari voi antaa tuon kunniapalkinnon lupaavalle pennulle. Suurin palkinto itselleni oli kuitenkin naperon hieno käytös ja suhtautuminen uuteen asiaan.


Makis

Virallisesta menestyksestä vastasi Taika, joka yllätti iloisesti olemalla rotunsa paras narttu ja naarasi itselleen sen, mitä näyttelyistä yleensä tavoitellaan eli sertin. Toki tätä salaa toivoin, mutta en tosiaankaan uskonut sen vieläkään osuvan omalle kohdalle. Osui kuitenkin ja sekös riemastuttaa.

Tämä viikonloppu ollaan kotona ja suunnitellaan tulevia. Kuulisin mieluusti, kiinnosteleeko teitä lukea näitä koirien edesottamuksia tai koirista ylipäänsä? Huomaan, että ne ovat tainneet olla enenevässä määrin mukana jutuissa sekä kuvissa, mutta toisaalta miksi eivät olisi. Ne ovat suuressa osassa elämässäni, josta koko blogini kertoo. Mutta kertokaa toki mielipiteenne?

Nyt hauskaa viikonloppua! xx

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

viikonlopun eväät


Hups, sinne vaan viikko vierähti salakavalaan tyyliinsä. Selvisin kuin selvisinkin maanantain hammaslääkäristä - hurraa sille. Vielä se lysti ei aivan lopu, mutta maali häämöttää jo. Palkitsin itseni tästä hyvästä jo vähän ennakkoon hankkimalla aktiivisuusrannekkeen (parin vuoden pähkäilyn jälkeen), ja se onkin pitänyt kiireisenä sitten koko viikon. Ei tule päänsilittelyjä koneella istumisesta... Mielessä onkin käynyt, että oliko tämä nyt sitten mitenkin järkiostos - tieto (lähinnä) passiiviisudesta kun lisää tuskaa, niin sanotusti.



Mutta ne otsikossa luvatut viikonlopun eväät:

Koiranäyttely. Eilinen meni näyttelyhommissa, mitään järjellistä en oikeastaan saanut aikaan kotiin palattuamme. Toki niitä pakollisia kuvioita, lämmittämistä, ruoanlaittoa, saunaa. Pitkän talven jälkeen ensimmäinen koiranäyttely, joten sitä oli odotettu kuin kuuta taivaalle. Narvan reissu toki vähän katkaisi talvitaukoa, mutta silti. Hukkaan ei mennyt odotus, eikä reissukaan - olen vähän pähkinöinä eilisestä vieläkin! Tästä lisää myöhemmin.



Smoothie. Tämän hetken lempparismoothie sisältää omenaa, päärynää, kiiviä, appelsiinia ja vettä. Makeutta voi lisätä halutessaan taatelilla ja proteiinia vaikka avokadosta. Toisaalta smoothie on ihanan raikas noista neljästä hedelmästä tehtynä.

Lukeminen. Perjantaina Ärrällä odotteli muutama uusi opus talouteen, olen avannut niistä paksuimman, lähes neljäsataa sivuisen Lightroom- oppaan. Olen siis viimein investoinut myös oikeaan kuvankäsittelyohjelmaan ja olen lievästi sanottuna innoissani. Sekä täynnä kysymyksiä. Muut kirjat käsittelevät kirjoittamista ja huonekasveja.



Ulkoilu. Tuo sää! Aurinko räköttää pilvettömältä taivaalta ja taas tekisi mieli hehkuttaa kevättä. Talitintit laulavat jo laulujaan, joten kai niihin nyt on uskominen - kevättähän neki laulavat. Sitä paitsi, näin viikolla ensimmäisen lokin kotikaupungissani ja perjantaina pulu kuskasi oksaa nokassaan. Ulos siis suuntaan nokkani minäkin - ihan pian.

Tänään olisi myös luvassa kylään tulevat vanhempani. Jossain rakosessa olisi ehkä taiottava jotain kahvileipää. Imurillekin olisi hommia, mihinköhän väliin senkin saan ujutettua? Hommiin siis!