sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

kerros 69 - the Shard - Lontoo








Huomasin, että luonnoksissa lorvii luvattoman suuri joukko keskeneräisiä tekstejä. Näistä hulppeista hetkistä on vierähtänyt ihan huomaamatta kolme kuukautta! Kuvat ovat siitä lähtien odottaneet pääsyään näkösälle... Ensimmäiset rivit kirjoitin heti seuraavana päivänä veljeni sängyllä istuen, vielä täynnä innostusta kokemuksesta ja vähän ihmeissänikin.

Pelkään korkeita paikkoja. Kävelin silti vapaaehtoisesti hissiin, joka kuljetti minut ja veljeni The Shardin 69:een kerrokseen - tarkemmin kerrosta alemmaksi, josta matka jatkui jalan. Heti hissistä ulos astuttuamme, huomasin kuinka rakennus huojui. Näköalatasanteelle päästyämme pysyttelin selkä kiinni seinässä - sisäseinässä, ihan vain tarkennuksena. Rakennuksen keskellä sijaitsee portaikko näissä kerroksissa ja katettu näköalatasenne kiertää rakennuksen ympäri.









Kuoro lauloi joululauluja ja kaunistahan siellä oli, aurinko paistoi ja näkyvyys Lontoon yllä oli loistava. Oli tietysti älytöntä ja täysin tarpeetonta nuohota seiniä, sillä umpinaisesta tilasta ei voisi pudota, vaikka haluaisi. Mieli vaan tekee kepposensa, kunnes taipuu ja päästää kehon notkumaan ihan "reunalle", sitten oltiinkin nenä lähes kiinni panssarilasissa. Tosin kirjaimellisesti noudatettuna se olisi ollut tyhmää, sillä joku tai jotkut olivat niin tehneet. En halunnut hieroa nenääni kenenkään kuolaan...

Veljeni oli strategisesti suunnitellut reissumme myöhään iltapäivään ja jäimmekin ihmettelemään näkymiä aina pimeän tuloon saakka. Näin saimme nauttia myös auringonlaskusta - ehkä Lontoon parhailta paikoilta. Auringonlasku yläilmoissa ja shamppanja, ei pöllömpi yhdistelmä.




Näky auringon mentyä mailleen oli unenomainen, vähän epätodellinen. Sadat ja tuhannet valot siellä alhaalla, sinisinä vilkkuvat hälytysajoneuvojen valot, liikennevalot, valomainokset, katuvalojen muodostamat ketjut ja niiden alla kulkevat autot. Ne kaikki siellä mustan pimeän keskellä. Näky oli erittäin koukuttava ja jotenkin rauhoittava. Jos ikkunan viereen olisi saanut laittaa itsensä kunnolla parkkiin, olisin voinut tuijotella näkyä tuntikausia. Istuminen lasin viereen oli kuitenkin kielletty, pahus vieköön.

Äänestäisinkin pimeän ajan näkymää, jos pitäisi valita jompikumpi. Siinä vain oli jotain todella kiehtovaa ja kaunista. Maamerkkien bongaamiseen valoisa-aika voi olla parempi. Tai jos aikatauluun sopii, kannattaa valita molemmat!

Vaikka rakennus onkin turistirysä, ei ainakaan tuolloin ollut kummoistakaan väenpaljoutta. Olemme onnistuneet välttämään pahimmat ryysikset aika monessa kohtaa ja se, jos mikä on mieleeni. Onni on paikallinen opas - veikka. ❤






xx maria


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)