perjantai 21. huhtikuuta 2017

vappuhaaveita





Eilen tuuli niin, että tukka oli irrota. Päiväkahvin juontiinkaan ei löytynyt tyyntä seinustaa, joten luovutin ja painelin sisälle iltapäiväviinille. Tuulesta ja tuiverruksesta huolimatta huomasin haaveilevani tulevasta vapusta - sehän on jo viikon päästä! Viime yönä vaakatasossa satanut RÄNTÄ ja aamun valkoinen maa kyllä murskasivat vappuajatukset melko roisilla kädellä, mutta jos ei puhuta siitä ääneen, niin ehkä se ei ole niin todellista?

Haaveilin kutsuvani ystäviä kylään ja pidettäisiin samalla kevään sekä grillikauden avajaiset. Ilma olisi lämmin - tai ainakin siedettävä ja tyyni - ja syötäisiin salaatteja sekä grilliherkkuja ulkona. Ei olisi kiirettä tai stressiä ruokien suhteen, jokainen toisi vähän jotain tullessaan ja niin olisi suloinen sekametelisoppa ruokailua vaille valmis. Pöytä notkuisi erilaisia herkkuja, kaikkea saisi maistaa. Vappujuomien kuplat helmeilisivät laseissa kauniisti ja ilta-aurinko saisi ne vielä loistamaan.

Puheensorinaa, hymyjä, nauruja. Lautasiin kilahtelevia aterimia, kuohujuomien poksahtavia korkkeja tai sihahtavia tölkkejä. Ehkä myös linnunlaulukonsertti, jos maltamme hiljentyä sitä kuuntelemaan.




Ruokailun päälle voisi olla sauna, jos vaikka vappu yllättääkin juhlijat viileydellään. Viimeistään se sulattaa jäätyneemmänkin juhlijan mielen. Vaikkakin sääjumalien epävakailla armoilla tarpovat juhlijat olisivat varustautuneetkin iltaan lämpimillä asuilla ja viltitkin olisi varuilta kaivettu esiin.





Saapa nähdä. Maa on sentään sulanut, mutta taivaalta sataa jälleen epämääräistä roinaa. Pitikö minun lähteä kenties ulos tänään? Jännästi ei juurikaan houkuta.

Oliko muilla vappuajatuksia jo ilmassa? Vaikka onhan tässä vielä tämä viikonloppukin elettävänä, ihanaa sellaista ihmiset.


maria xx


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)