tiistai 29. elokuuta 2017

tänä aamuna

Pitkästä aikaa aamu, joka tuntuu leppoisalta kun avaan ulko-oven päästääkseni Neri-koiran aamupissalleen. Hetkeä myöhemmin hörpin sohvalla kahvia ja totean, kuinka ihanasti aurinko paistaa siihen. Myös ruskea koira on tämän huomannut ja nauttii aamutorkuista ja auringosta. Sillä on tapana ottaa aamupalansa jälkeen vielä torkut - ettei vaan menisi liian rankaksi. Koiran kaavat ovat ehkä hieman kangistuneet, mutta sallittakoon se kaksitoistavuotiaalle.

Vietän kesälomani viimeistä lomapätkää ja tänä aamuna en ole menossa mihinkään. Loma alkoi eilen hieman ikävästi, sillä suhasimme yhden koiramme kanssa eläinlääkärille heti aamutuimaan. Hengenhätää ei sentään ole, mutta hieman ikäviä uutisia silti saatiin. Edessä lienee isohko operaatio. Alaan erikoistunut eläinlääkäri sentään antoi vielä pienen toivonkipinän, että tilanne voisi parantua ajan kanssa itsekseen. Raastavaa silti elää asian kanssa vain odotellen.



Huomaan, että sohvalle paistava aurinko on vieno ja hienotunteinen, ei ollenkaan sellainen julkea ja ronski heinäkuun aurinko. Pianhan on toki jo syyskuu ja on vaan hyväksyttävä, että on syksy. Sohvalla on silti mukavan lämmintä - ihana kiireetön aamu, päässä ajatukset harhailevat laiskasti -pitäisi siivota nurkat ja ajatukset.

Nousen sohvalta ja kävelen keittiöön. Paljaaseen jalkapohjaan tarttuu matkalla hiekanjyvä - tai mikä lie - roska. Ravistan sen irti varpaistani ja mietin, että ehdin siivota myöhemminkin, nyt on liian hyvä sää sisällä tuhlattavaksi. Ehkä pesen silti pyykkiä ja kuivatan sen ulkona.


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

metsässä


Eilen vietettiin ensimmäistä kertaa virallista Suomen luonnon päivää oikein liputuksen kera. Oikein hyvä idea. Opiskelin, että tämä oli ensimmäinen laatuaan koko maailmassa! Itse liputan kuitenkin sen puolesta, että jokaisen päivän tulisi olla Suomen luonnon päivä - yhtään tältä viralliselta päivältä pois ottamatta. Meillä on puhdas, monipuolinen luonto, joka antaa meille paljon ja onpa luonnon todistettu vaikuttavan terveyteemmekin positiivisesti. Tätä kultaa meidän tulisi vaalia ja kunnioittaa.


Siispä jalkauduin itsekin metsään. Koiravanhus pölläytti lentoon kaksi metsoa, se oli kovin tohkeissaan kanalinnuista, vaikkei oikeana metsästyskoirana ole koskaan toiminutkaan. Silti jossain mielensä sopukassa elää pieni metsästäjä. Se selvästi nautti vapaudestaan ja metsän sen nenään tarjoamista tuoksuista. Enpä ihmettele, sillä metsän tuoksu on hurmaava, vaikka oma kapasiteetti onkin harmillisen heikko koiran hajuaistiin verrattuna. Silti teki hyvää imeä keuhkot täyteen puhdasta, hieman sammaleista tuoksua.




Matkallani törmäsin sen sataan hämähäkin seittiin, jotka takertuivat vasten kasvoja. Ne herättävät joka kerta ällötystä, mutta samalla pientä harmia, koska työ meni hukkaan. Taidan onneksi olla vähän liian tuhti suupala.

Panin myös merkille, että metsäkauriit ovat merkkailleet reviiriään kuopimalla sammalta ympäriinsä.

Tyhjin käsin ei metsästä tarvinnut kotiin palata, sillä sain saaliksi pussukallisen kantarelleja äitiliinille vietäväksi. Toivoin löytäväni myös hilloja lähisuolta, mutta niiden suhteen olin onnettoman myöhässä - löysin vain muutaman vähän jo nahistuneen yksilön. Olisipa tullut lähdettyä aikanaan!




Menkää metsään, siellä on ihanaa. Mukaan kannattaa ottaa jotain, millä saaliit saa kannettua kotiin. Lisäksi tarvitset tukevat kengät tai kumisaappaat, eväätkään eivät retkeä tuhmenna, mutta ennen kaikkea ota mukaan avoin mieli ja herkistä aistisi - nauti!

Mukavaa alkavaa viikkoa.

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


lauantai 26. elokuuta 2017

kurpitsakevennys



Kurpitsakevennys, koska se vain oli niin hyvää. 

Nyt jos koskaan kannattaa valmistaa oman maan kurpitsoista syötävää, ihan vain siitä syystä, että niitä on saatavilla. Hyvästä ruoasta tulee lisäksi parempi mieli. Olen hieman haikeana seurannut, kuinka syksy näyttää työntäytyvän väkisin päälle. Onko nyt käynyt niin, että olemme siirtyneet kolmeen vuoden aikaan, kysyn vaan. Ihan kuin kesä olisi vähän unohtunut kevään ja syksyn välistä.


Mutta niin, ne kurpitsat. Hyvin yksinkertaisella reseptillä hyvää syötävää.

Kaiversin lusikalla kurpitsoiden sisukset ja paistoin sen jauhelihan ja sipulin kanssa. Mausteita voi lisätä oman mielen mukaan, mutta suolaa ja pippuria nyt ainakin kannattaa käyttää. Lisää seos kurpitsakuppeihin, ripottele päälle juustoa, tomaatti- ja paprikasiivuja. Paista uunissa 225- asteessa noin vartti. Nauti!


Halutessaan voi toki hifistellä pidemmän kaavan mukaan, mutta hyvät raaka-aineet eivät välttämättä tarvitse monimutkaisia valmistuskiemuroita. Tuore hirvijauheliha (kiitokset ystäville) terästi kurpitsat ihan uuteen maukkauteen. Siitä koko idea oikeastaan lähti.

Ihanan maukasta viikonloppua!

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

tiistai 15. elokuuta 2017

meillä kylässä

Koiranpennut kasvavat hurjaa vauhtia. Pienet herrat saavat huomiota emänsä, mummonsa, tätiensä ja siskopuolensa lisäksi toki meiltä, lauman ihmisjäseniltä, mutta myös vierailijoilta. Koiranalut herättävät kiinnostusta aina naapureita myöten ja viime viikkojen aikana meillä onkin käynyt jos vaikka ketä pentuja ihmettelemässä. Kiva juttu, tottakai.

Näen vierailuissa aina hieman koomisia piirteitä ja mielessäni tapahtumat värittyvät pieniksi tarinoiksi.


Kun vieraat saapuvat isommat koirat haukkuvat heidät heti lyttyyn. Yritämme vääntää vieraille vanhaa vitsiä ovikellosta, joka jää vähän päälle. Meillä ei siis ole oikeasti ovikelloa, on vain nuo vieraista hälyttävät koirat.

Seuraavaksi siirrytään pikavauhtia niin sanottuun pentuhuoneeseen, jossa istumme paljaalla lattialla kaltereiden takana - pentujen näkökulmasta. Pienet herrat napottavat pentuaitauksessa ja katselevat meitä hetken silmät suurina ennen kuin uteliaisuus voittaa. Rohkeimmat vieraat nostelevat pentuja syliinsä tai kiipeävät noin puolimetrisen aidan yli aitaukseen. Aitauksessa saattaa astua pissaan, mutta koiraihmisille se on tietty normisettiä. Joku pentu pissaa vieraan syliin, toinen narskauttaa terävät pikkuhampaansa jonkun ranteeseen. Yhden ylättää isompi hätä ja päivittelemme hajua, jonkun siivotessa jälkiä. Pienimmät vierailijat vähän arastelevat liian innokkaaksi käyviä pentuja, ovat selvästi oppineet naskalihampaiden voiman.


Jossain kohtaa maltetaan hörppiä kahvit, hyvällä tuurilla on jotain kahvileipää - jos ei muuten, niin vieraiden mukanaan tuomaa. Ne onkin yleensä ne parhaat kahvileivät! Ennätetään ehkä vaihtaa jotain kuulumisiakin, nimenomaan muita kuin koirakuulumisia. Innostutaan uusimmista hankinnoista, jotka liittyvät ikkunanpesuun (mitä ihmettä?? seuraavana päivänä hankin oman sellaisen...), siivoukseen ja tietotekniikkaan. Saatetaan muistella menneitä, ne liittyvät usein ainakin osittain koiriin. Eräät pienet vieraat hämmästelevät pentujen lisäksi myös patiollamme nukkuvaa lepakkoa. Käydään läpi uudistunut olohuone. Saatetaan katsella lisää pentuja ennen vieraiden lähtöä.



Meillä kyläily on siis epäilemättä elämys. Pennut sen tekevät, sillä pienillä herroilla vieraita on riittänyt, muulloin on vähän hiljaisempaa. :D


maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


sunnuntai 13. elokuuta 2017

loppu on uuden alku


Elossa ollaan. Töihin palaaminen aiheuttaa aina pientä vapauden kaipuuta, saa haaveilemaan matkoista maailman ääriin ja puristaa ylimääräiset mehut muijasta. Asiaa ei helpota villiintynyt unirytmi ja tottuminen vähintään yhdeksän tunnin yöuniin. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, nukuin tosiaan piiitkiä unia. Nyt on ensimmäinen viikko pyristelty töiden parissa huomattavasti lyhyemmillä unilla, jospa se tästä taas lähtee.

Useampi asia on saatu päätökseen - olohuoneremontti on taputeltu, enää vain pari huonekalua hakee omaa paikkaansa, taulut pääsyä seinille ja niin edelleen. Olen vain onnellisena pyörinyt olohuoneessa ympäriinsä, ihastellut sen raikkautta ja avaruutta. Melkein kuin ei olisi kotona ollenkaan, vaikka samaan aikaan tila tuntuu enemmän omalta kuin koskaan.




Viikonloppuna päättyi koiranäyttelykausi porukkamme osalta. Meillä on ollut taas aivan mahtavan mukavia näyttelyreissuja kasvattien omistajien kanssa - kerrassaan huippua sakkia! Siksi näyttelykesästä luopuminen aiheuttaa pientä haikeutta. Tyhjiö on kuitenkin nopeasti täytetty muilla menoilla. Ensi viikonloppuna alkaa syksy ja koirat saa päästää metsään. En ole silti vielä valmis luopumaan kesästä muilta osin, en vielä.





Kuvan pitkäkorva hyppeli ja ruokaili ihan muina pupuina pihamaallamme tässä eräänä päivänä. Koirat eivät tienneet kaverista mitään vaan vetelivät kauneusuniansa sisätiloissa, mutta olen varma, että mokoma käy vähän väliä puskissamme haukuttamassa koiriamme. Tällä kertaa töpöhäntä käväisi aivan koiratarhan aidan vieressä, ikään kuin katsomassa missä vika, kun mitään ei kuulu.

Pikkupennut kasvavat kohinalla. Pikkuherrat ovat vieneet sydämeni ja ihmekös tuo, katsokaa nyt noita mussukoita!



Vääntäydyn vällyjen väliin ja näen toivottavasti unia kaukomaista tai söpöistä koiranpennuista, aamulla odottaa taas arki. Päätin, että ensi viikolla yritän skarpata yhdessä jos toisessakin asiassa. Reipasta alkavaa viikkoa.


maria xx

kuva koiranäyttelystä Sanna, muut kuvat omiani




Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.



perjantai 4. elokuuta 2017

havaintoja heinäkuulta


Eletään jo elokuuta. Jaa, mitä teinkään heinäkuussa?

Söin metsämansikoita. Uin niin, että kohta varmaan kasvaa evät. Pakko, koska kesä - uida siis. Toimin kätilönä neljälle pojalle. Kuuntelin sadetta, paistattelin auringossa. En matkustanut minnekään, jos ei kauppareissuja lasketa. Ja naapurikaupunkia. Olin lomalla - okei, olen vieläkin. Nautin. Välttelin kaikkia tärkeitä tehtäviä, paitsi nurmikonleikkuuta. Remontoin (lue: suurelta osin seurasin sujuvasti kun mies remontoi). Ladoin tiilistä pation - uskomatonta kyllä - aivan itse. Muun muassa.



Järjestin vihdoin sekamelskassa olleet kuva-arkistoni ja ne ehkä miljoona kuvaa! Siihen upposi tovi jos toinenkin, mutta urakka on tehty. On vuosittaiset kansiot, kuukaudet ja spesiaalitapaukset omissa kansioissaan. En enää koskaan nöyrry samaan kuvien ja niitä muka järjestyksessä säilyttävien aplikaatioiden loukkuun. On vain ulkoinen kovalevy, varmuuskopiolevy ja yksi ohjelma.

Lomatohinoissa havaitsin, että kropalleni ei sovi helvetti mikään. Milloin se kipeytyi tiilien kantamisesta ja siirtelystä, kitkemisestä, ruohonleikkurin työntämisestä, koneella vietetystä päivästä, liian pitkistä yöunista, valvotusta yöstä... Kolmen tunnin piknikistä ystävän seurassa se tosin ei kipeytynyt.



Piknikillä oli viltti ja tyynyt takapuolien alle, suolaista suuhun pantavaa, melonia, kahvia ja pari siideriä. Aurinko helli ihoa ja mieltä, tuuli vilvoitti liialta kuumuudelta - vihdoin kunnon rusketusrajat! Paljon hauskoja juttuja, kuulumisia ja maailman parannusta. Täällä maalla piknikpaikaksi soveltuu vallan hyvin oma tai naapurin puutarha tai takapiha - tärkeintä ovat eväät, seura ja asenne.

Maanantaina koittaa arkinen aherrus, johon en kaipaa pätkääkään. Sitä ei ehkä saisi sanoa ääneen, mutta jospa se lieventäisi tunnetta. En silti suostu siihen, että loman loppu tarkoittaisi kesän loppumista! Eihän kesä ole vielä(kään) päässyt kunnolla olemaan kesä - missä viikkojen helteet ja ja hellät, lämpimät illat?? Lomakin jatkuu muutaman viikon kuluttua.

Mitä teidän kesään kuuluu, kuulisin mieluusti?


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.