torstai 21. syyskuuta 2017

aamiaistreffit


Elämän pienet asiat ovat ne, joista pitäisi osata nauttia. Eilen aamulla se tarkoitti aamiaistreffejä itseni kanssa kahvilassa. Aamiaiseni oli melko suppea, mikä johtui vähiten kahvilan tarjonnasta - valinnanvaraa oli häkellyttävä määrä eikä yön jäljiltä vielä unenpöpperössä oleva mieleni kyennyt valitsemaan kuin kahvia ja smoothien. Ihana myyjätär totesi, että sehän on aamupala! Todellakin, kuinka totta se olikaan.

Kahvilassa oli vielä hiljaista, oli tilaa omille ajatuksille ja heräämiselle. Niinpä kaivoin muistikirjan esiin ja raapustelin ylös mieleen nousseita sanoja. Mietin, että vastaavanlaiset treffit pitäisi ottaa tavaksi edes kerran pari kuukaudessa. Koska onhan totta, että aamupala on vielä parempaa kun sen eteen ei ole itse tarvinnut panna tikkua ristiin.

Niinpä merkkasin jo seuraavat aamiaistreffit kalenteriini, enkä malta odottaa. Suosittelen testaamaan.

Hyvää huomenta!




maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.



sunnuntai 17. syyskuuta 2017

kesän viimeinen


Pennuista on kovasti toivottu kuvia, joten tässäpä tulee. Ihan ei viimeisimmistä otoksista ole kyse, sillä kuvat ovat elokuun puolelta, viimeisenä kesäisen lämpimänä hetkenä napattuja. Pienet nahkamasutkin ottivat auringosta kaiken irti ja paistattelivat päivää pitkin pituuttaan pihanurmella.

Uudempi kuvia saatte varmasti vielä nähtäville - pahoitteluni niille, joita koirakuvat eivät innosta. Seuraamalla minua Facebookissa ja Instagramissa saat enempi reaaliaikaista materiaalia nähtäväksesi.





Mennyttä kesää muistellessa ei voi olla harmittelematta, kuinka vähiin tämän kaltaiset säät jäivät. Tarkkaan ottaen, tätäkään paistetta ei kestänyt kuin jokusen tunnin. Hetki oli kuitenkin todella lämmin ja mehän nautittiin siitä pihanurmikolla pienten pentujen riemulla nyt vähintään. Pennutkin olivat tottuneet selvästi viileämpiin keleihin ja lämmin ilma teki ne raukeiksi, pitkin nurmea pötkötteleviksi karvamadoiksi.





Hurjaa, kuinka nopeasti pienet pennut muuttuvat. Kuvissa niillä on vielä reilusti lutuista pennun pyöreyttä, numeron tai pari liian iso nahka ja lapsellisen suloinen naamataulu. Päivä päivältä ne kuitenkin kasvavat ja muuttuvat. Suomen ajokoirat syntyvät mustavalkoisina ja aikuistuessaan muuttuvat pikkuhiljaa kolmivärisiksi - valkoinen väri väistyy mustan ja ruskean tieltä. Ne ovat vähän kuin auringon esiin tuomat perhoset, jotka nekin kehittävät upeat siipensä ja värinsä toukasta perhoseksi. 



Kuvissa on koossa vielä koko neljän pennun poikajoukkue. Yksi pennuista on muuttanut jo uuteen kotiinsa. Pian muutkin lähtevät pesästä, vaikka joku vielä etsii omaa kotiaan. Jos siellä ruudun takana on metsästäviä lukijoita, niin tässäpä olisi mahdollisuus saada pienpetojahtiin kaveri! Tarkempia tietoja taustoista, yhteystiedot yms. löydät täältä: www.ruunajoenkennel.fi.


maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


torstai 14. syyskuuta 2017

kuumilla kivillä




Viikko starttasi ehkä parhaalla tavalla, jonka kuvitella saattaa. Lunastin viimein joululahjaksi saamani kuumakivihieronnan, enkä voi olla suosittelematta sitä kenelle tahansa hemmottelua kaipaavalle tai vaikkapa lahjaksi. Oli niin ihanaa, että melkein itketti - voi, kunpa pääsisi uudestaan.

Itselleni tavallinen hieronta on usein turhan jännittävää, jännitän lihakset liikettä vastaan kipua tuntiessani, ja silloin varsinainen tarkoitus muuttuukin päinvastaiseksi. Kuumakivihieronnassa kipua ei tarvitse pelätä, vaikka lihaksissa jäykkyyttä olisikin. Aistit valtasi ihana lämpö, hierontaöljyn tuoksu ja rentouttava hieronta. Kivien kevyt paino kropalla tuntui sekin kovin hyvältä. Kivet tuntuivat kumman pehmeiltä iholla, ei olenkaan kiviltä. Olisin voinut jäädä makaamaan hierontapöydälle varmaan maailman tappiin saakka, kunhan joku olisi silloin tällöin vaihtanut uudet, lämpimät kivet.




Sittemmin olen "nauttinut" lähinnä pissalätäköiden luuttuamisesta - jos ei lasketa äärettömän hyvältä maistunutta lohisalaattia. Tai rauhallisia kävelyitä metsässä kolmen koiranpennun ja Nerin kanssa ja mitä näitä nyt on. Niin! Olen nauttinut myös treenaamisesta ja joogasta. Aloitan ensi viikolla ohjatut joogatunnit lähiopetuksessa, kun tähän asti olen harrastellut kotona Yogaian kanssa. Maltan tuskin odottaa.

Olen myös innostunut kokeilemaan Instagramin puolella InstaStory- sovellusta, käyhän kurkkaamassa tiliäni ja tarinoitani @marbemilia.


Kuvat reissuiltani, eivät siis liity postauksessa mainittuihin asioihin.


maria xx


Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.








lauantai 9. syyskuuta 2017

ah, viikonloppu


Sinne taas hurahti viikko, vähän toista. Olen huidellut blogin suhteen kovin huolettomasti kuin koiranpentumme - niiden elämä näyttää melko lunkilta.

Mitä nyt yhden pelastusoperaatioon on tarvinnut sivuleikkureita, nokkoset ovat polttaneet ikävästi hänen paljasta pennun nahkamasuaan ja jalkaakin vähän sattuu, kun leikit ovat toisinaan melko rajut. Kaiken kukkuraksi raukkaparka putosi rappusista. Ja kaikki tämä yhdelle onnettomalle muutaman päivän sisällä. Eli jos häneltä kysytään, ei koiranpennun elämä niin helppoa ole.

Niinpä itsekin voin todeta, olleeni koko viikon rättiväsynyt. Tuleva syksy vähän pelottaa - kuinka pysyn hereillä marraskuun kalseudessa ja pimeydessä. Oli tosin pitkiksi venyneitä työpäiviä. Ne riittivät siihen, että kun yhdentoista tunnin jälkeen kotiuduin, jaksoin hädin tuskin syödä.




Jospa viikonloppu elvyttää, luotan siihen. Vaikka aina on pientä ohjelmaa, niin aikataulua ei onneksi ole. Jos jotain jää tekemättä, ei se ole katastrofi. Aion panostaa hyvään ruokaan, juoda marjaisia smoothieita ehkä huoltaa kehoa ja mieltä joogaamalla. Toivottavasti pääsisin nauttimaan myös ulkoilmasta, vaikka juuri nyt näyttää tihuuttavan vettä.



Kuvat ovat viime perjantai-illalta. Vaikka ne ovat vain puhelimella räpsäistyjä, niin ne viehättävät itseäni oikein kutkulleen. Toiset viettävät laatuaikaa menemällä leffaan, me hurautettiin ajokoira mukana metsään. Taika pääsi treenaamaan pupun kanssa, me miehen kanssa sitä seuraamaan. Ehti siinä ihastella myös ympäröivää luontoa, joka on jo selvästi kääntänyt syksyn lehden kirjassaan.


Pääsimme näkemään jäniksen useita kertoja, pariin otteeseen ihan muutaman metrin päästä silmätysten. Reitin varrelle jäi myös tämä kaunis vesimylly. Vanhat rakennukset saavat aina ihastusta aikaan, vaikka kyseessä olisi vain harmaaksi haljuuntunut lautalato pellon laidassa. Hirsinen Simpelin mylly sen sijaan on vuodelta 1856.

Nautitaanhan nyt viikonlopusta!



maria xx

Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.