tiistai 24. lokakuuta 2017

minä myös / blogiajatuksia / kiusattu


Olen kirjoittanut blogiani pian viisi(!) vuotta. Aloittaessani olin täynnä intoa ja odotuksia, mutta päällimmäisenä oli varmaan oppia valokuvauksesta ja kirjoittamisesta. Miten odotukseni ovat täyttyneet ja mitkä ovat ajatukseni nyt?



Koen olevani enempi oma itseni kuin koskaan aiemmin blogini aikana. Samaa koskee myös blogiani. Blogini on muuttanut muotoaan vuosien aikana, hakenut itseään. Voi kai sanoa, että suurimman osan ajasta se on ollut sivuraiteilla, jotain muuta kuin minua. Yritin tehdä blogistani jotain muuta kuin olen - parhaiten ulkoiluvaatteissa viihtyvästä ei saa tyyliblogia jota koitin väkisin ajatuksissani vääntää. Kuvittelin ettei tuiki tavallinen elämäni ole tarpeeksi kiinnostavaa.

Ehkä kaikki blogiharhailu oli kuitenkin tarvittava askel kasvuani, sillä olen enempi sinut monen asian kanssa, myös tyylini kanssa. Nyt pyrin tekemään enempi omaa juttuani, vaikka se taitaa tarkoittaa niitä arkisia jaarituksia säästä, väsymyksestä ja koiran karvoista. Välillä tuntuu, että pitäisi vakavoitua ja kirjoittaa aikuisista asioista.

Menneellä viikolla olisin voinut osallistua minä myös- postausten joukkoon kertomalla oman tarinani vakavasta aiheesta, johon suuri osa naisista on jossain elämänsä varrella törmännyt. Jaan monien tunteman häpeän ja syyllisyyden tunteet, vaikka tiedostan ettei kokemani seksuaalinen häirintä ole oma syyni. Monen muun tavoin, en ole kertonut oikeasti juuri kenellekään. Menneiden tarkempi tarkastelu tuntuisi nytkin kiusalliselta, vaikka sadat ja tuhannet naiset ovat aiheesta viime päivinä avautuneetkin - hatunnosto heille. Myös mediat ovat ottaneet asian tapetille.

Milloin tahansa olisin voinut kertoa, miten kouluaikoina oli aamuja etten halunnut mennä kouluun kiusattavaksi. Että olin henkisesti murskana. Joskus opin olemaan välittämättä muiden ajatuksista tai muista ylipäänsä - vai opinko? Ehkä häpeä, syyllisyyden tunteminen, halveksivat katseet ja porukoissa käyty supina estävät edelleen tarttumasta syvällisempiin aiheisiin. Koettu seuraa tavalla tai toisella hamaan loppuun. Tätäkin kirjoittaessani mietin, entä jos joku heistä lukee tekstini ja ehkä tunnistaa itsensä? Ehkä sittenkin he olivat oikeassa...

Kipeistä asioista kirjoittaminen tuntuu vaikealta, itsensä likoon laittaminen pelottaa. Toki olen jakanut paljon itselleni merkityksellisiä asioita blogissani, mutta ne ovat niitä joista olen tuntenut onnistumista ja iloinnut. Niistä on helpompi kirjoittaa ja niitä on helpompi jakaa muillekin, vakavia aiheita yhtään väheksymättä. Vakaville aiheille on kirjoittajansa, oma kasvuni on vielä kaiketi kesken niiden suhteen.

Mitä olen jäänyt kaipaamaan? Vuorovaikutusta, jotain kaikua sieltä lukijoiden suunnalta. Älkää ymmärtäkö väärin, olen kovin kiitollinen, että olen välttynyt ikäviltä kommenteilta. Olen myös kiitollinen jokaisesta tähän asti saamastani kommentista, ne ilahduttavat ihan joka kerta! Vastailisin silti mieluusti kommentteihin useammin enkä pahastuisi, jos joku haluaisi kysyä jotain.

Näitä asioita olen pyöritellyt nyt jonkin aikaa mielessäni. Tätä viimeistä riviä kirjoittaessani on edelleen arvoitus uskallanko painaa julkaisunappia...

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)