lauantai 24. maaliskuuta 2018

parempi maanasukas - Earth Hour 2018


Tänä iltana vietetään Earth Houria. Viime aikoina olen pohtinut hyvin paljon ilmastonmuutosta ja varsinkin omaa osuuttani siihen. Tiedostan, että oma kakkuviipaleeni on hyvin hyvin pieni siivu kokonaisuudessa, mutta siitäkin huolimatta isompi kuin äkkiseltään ajattelisi. Vaatteet ylläni, kirjoituksen lomassa syömäni kauravälipala ja kahvikupissa jäähtyvä kahvini, talomme lämmitys, läppäri - kaikki nämä kuluttavat maapalloa, joka itselleni ainakin on kovin rakas. Olkoonkin, että kauravälipala on  maitotuotteita ekologisempi vaihtoehto ja kahvini on luomulaatuista. Molemmat ovat kuitenkin pakattu muoviin ja muovi on seuraava saatanasta.... Mikään, mitä tarvitsemme elääksemme ei tule tyhjästä. Kulutamme ja tuhoamme luontoa väkisin niin kauan kun elämme.



Onneksi kuitenkin on vaihtoehtoja, joilla voi ainakin hidastaa turmiota. Opettelenkin tässä pienet aivoni solmussa, miten olla vieläkin parempi maanasukas. Työtä on, mutta haluan uskoa, että pienetkin askeleet oikeaan suuntaan vievät lopulta perille.

Earth Hour kannustaa valojen sammuttamisen lisäksi vaihtamaan illallisen kasvisvaihtoehtoon. Meillä testattiin hetki sitten täytettyjä paprikoita lihattomana versiona, täytteenä maustekurkkua, mozzarellaa ja kotimaista nyhtökauraa, pinnalla vielä luomujuustosiivut. Mies totesi, että huijausta, koska maku oli hyvä ja lihaisa. Niinpä - hyvää oli, mutta ei kai sentään huijausta. Tänä iltana nyhtökaurasta on tarkoitus valmistaa tortilloja ja syödä niitä kynttilöiden valossa.

Kasvisruoka on paitsi terveellistä myös vähemmän ympäristöä kuormittavaa. En silti ole kasvissyöjä, vaikka olenkin vähentänyt lihansyöntiä. Rakastan myös juustoja sekä jogurtteja ja on myönnettävä, että kahvi maistuu parhaalta kun siinä on loraus oikeaa maitoa. Jogurtteja olen kuitenkin korvannut paljon kauravälipaloilla, joista kotimainen Yosa on aivan ehdoton ykkönen. Ruoanlaitossa kasvipohjaiset vaihtoehdot ovat tulleet perinteisten ruokakermojen tilalle,  mutta se kahvi...




No, entäs autoilu sitten. Joudun ajamaan autolla päivässä reippaasti toistasataa kilometriä. Tällä hetkellä ajan dieselautolla, mikä on tietysti pahin saatuttaja käytettävissä olevista polttoaineista. Olen kuitenkin satsannut uuteen autoon, jonka päästötasot olisivat mahdollisimman pienet. Pyrin myös mahdollisuuksien mukaan tankkaamaan aina kotimaisia biotuotettuja polttoaineita. Ja tietysti osallistuin taloutemme puolesta myös kinkkutemppuun! Aika mieletöntä, että Suomessa osataan vaikka ja mitä - meillä on mahdollisuus käyttää fossiilisten polttoaineiden tilalla lähituotettua, kierrätysjämistä tehtyjä polttoaineita, jotka ovat monella tapaa ekologisempia kuin perinteiset kilpailijansa. Haaveilen biokaasulla rokkaavasta ajokista, mutta toistaiseksi tankkauspisteitä on vielä sen verran harvassa ettei omalla ajoreitilläni niitä ole.

Kulutustottumuksiini on onneksi kuin itsestään tullut muutos. Tavaroiden  haalimisen sijaan suunta on ollut jo tovin enempi luopumisen suuntaan. Olen antanut pois paljon vaatteita ja muuta tavaraa, vaikka sekin matka on kesken. Pyrin lajittelemaan syntyvät jätteet ja varsinkin miesrukka on välillä sen asian kanssa ihmeissään - mikä nyt kuuluu roskiin ja mikä muoviin? Tarpeettomat ja hetken huumassa tehdyt ostokset ovat vähentyneet hyvin radikaalisti, mistä olen hyvin iloinen. Vaatteissa panostan enempi laatuun ja luonnonmateriaaleihin. Olen siirtynyt yhä enempi luonnonkosmetiikkaan ja siivouskomeroon ja pyykinpesuunkin on ilmestynyt ekologisia vaihtoehtoja.




Muistan niitä aikoja kun kamerassani oli vielä patterit. Kannoin siinä käyttämäni patterit kotiin kierrätykseen mm. Thaimaasta, Intiasta, Egyptistä, Kreikasta ja jopa Briteistä - koska ne olisivat menneet noissa maissa roskiin. En ole aivan varma oliko kyseessä varsinainen ekoteko, mutta itselle jäi parempi mieli, kun tiesin mihin ongelmajätteet päätyivät.


Miten sinä aiot viettää Earth Houria? 

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

tuoksulamppu


Alkuviikko on kulunut sutjakkaasti.

Niin kuin se ei muka yleensä niin tekisi....



Olen kipittänyt lenkillä, kokannut nyhtökaurasta ja tofusta, tehnyt instastory- pätkiä, joogannut, tuijottanut kattoa ja ajellut ympäriinsä. Ja rakastanut uunipäärynöitä! Monet näistä ovat myös vilahdelleet niissä instastooreissa eli nyt kipin kapin seurailemaan painamalla tästä, jos et jo seuraa (muista myös painaa seuraa- nappia siellä instagramin puolella ;)

Tämäkin on vilahdellut sekä instagram kuvissa, että instastoriesissa! Tuoksulamppu on jo ennättänyt ihastuttaa itseensä ihan ikihyviksi. Se on kieltämättä kaunein näkemäni tuoksulamppu.

Muotoilu hivelee silmiä ja alaosan puupinta tekee siitä lisäksi maanläheisen.


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.



sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

enemmän instagramissa



Suoraan asiaan! Joko seuraat Instagram-tiliäni (@marbemilia)? 

Jos kaipaat hieman enemmän, vastaus löytyy yllä olevasta osoitteesta! Tällä hetkellä en tunnu saavan järjestettyä haluamaani aikaa kirjoittamiselle, mutta instatiliäni olen pyrkinyt päivittämään tiuhempaan. Olen jopa jäänyt vähän koukkuun ja väkerrän videoita Instastoryn puolelle aivan innoissani! Ja niinkun tuhahtelin koko ajatukselle vielä tovi sitten...



Jaan toki instakuviani jonkin verran täällä blogissa sekä facebookin puolella (joko olet tykännyt sivusta?). Mutta instastoorit ovat nähtävillä vain instagramissa, klikkailehan siis seuraamaan. Uusista postauksista ilmoittelen facebookissa sekä instastoriesissa, joten ainakin toista tiliä kannattaa seurailla.

Toivottavasti nähdään molemmissa!


maria xx



keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

kevätretkellä


Sunnuntaina pakkasin reppuun jääkapista löytyneen juuresnakkipaketin ja mehua, suuntasin kevätretkelle. Ei retkelle aina tarvita kummoisia, eikä retken tarvitse suuntautua kovin kauas. Tässä tapauksessa käveltiin muutaman sadan metrin päähän lammen rantaan, johon syntyi nuotio.




Mennessä olen huomannut, ettei minussa varsinaisesti asusta potentiaalista pyromaania. Sain kuin sainkin nuotion syttymään, vaikka kuvissa tuli ei ihan suorastaan roihua. Puut sain sentään rantasaunalta, joten metsästä jäi etsittäväksi vain sopiva risu, josta askartelin makkarakepin - tai nakkitikun tässä tapauksessa.

Nuotiossa on aina jotain taikaa. Valmistipa siinä mitä hyvänsä syötävää, on se täydellisen erilaista kuin kotikeittiössä valmistettuna. Eväät maistuvat aina paljon paremmilta ulkoilmassa. Nuotiossa on toki kaikki se puuhastelu ja kähräämääminen tulella, hiuksiin ja vaatteisiin tarttuva savunhaju, mutta ne osaltaan irtaannuttavat ajatukset arjesta. Muistuttavat elämän yksinkertaisista asioista.




Ajatukset ja mieli saa levätä. Ei ole kuin ympäröivä luonto. Luonnonäänet, tulen ritinä. Sekä vieressä vaativia katseita luova retkeilijäkoira, senkin suosikkiosuus taitaa olla eväiden syöminen.

Vaikka viikonloppu oli hyvä, oikeastaan aivan huippu, on viikko alkanut kovin takkuisesti. Tuntuu, että voisin vain nukkua ja taas nukkua. Aamuisin ennen töihinlähtöä mieli on virkeänä ja olo tuntuu jopa tarmokkaalta, mutta nopeasti tuo harha muuttuu vetämättömäksi ihmisnahjukseksi, jonka ajatus takkuilee ja mieli kaipailee muualle. Tänään töistä lähdettyäni ajoin tankkaamaan autoa ja jätin pankkikorttini maksuautomaattiin. Tätä ennen olin kertaalleen jo valinnut väärän mittarin...




Tunnen taas olevani loman tarpeessa eikä niitä ole juuri näkösällä, päinvastoin työrintamalla on tuloillaan isoja asioita. Edellisestä lomasta ei ole kulunut kuin vähän toista viikkoa. Huomaan kirjoittaneeni tuolloin, miten mieliala ja olo on kohentunut kummasti... Näiden havaintojen pohjalta olisi varmaan syytä tehdä tiettyjä johtopäätöksiä. Entä, kun työkalut tilanteen korjaamiseen ovat kateissa?

Aloittaessani tätä kirjoitusta, en ajatellut kirjoittaa selvitystä jaksamisestani. Jostain syystä tämä samainen peikko on tuntunut vierailevan jutuissani tuon tuosta - aivan liikaa! Pahoitteluni siitä, aihe ei varmasti inspiroi eikä innosta ketään ehkä vähiten itseäni. Itselleni se tuntuu kuitenkin olevan niin vahvasti läsnä, että se möläyttelee itsestään puoliväkisin.

Mitä aioin sanoa, oli: menkää ihmiset metsään retkelle, lenkille, hiihtämään, laskemaan mäkeä, kulkemaan. Metsä antaa mielettömästi! Kiireetön retki luonnonhelmaan kera eväiden - onko parempaa?

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

nuori herrani mun



On varmaan vähintäänkin korkea aika esitellä tämä nuori herra - tai juippi, joksi häntä myös monesti kutsun. Mörkö- nimeä kantava kaveri on kerrassaan hurmaava, vaikkei meille eikä varsinkaan minulle koskaan pitänyt tulla uroskoiraa. Elämä on kuitenkin ihmeitä täynnä ja tässä sitä nyt opetellaan yhteistä säveltä. Ja mainitaan nyt sekin itsestäänselvyys, että olen täysin menetetty tapaus - tyyppi on rosvonnut sydämeni. Olenkin miettinyt monesti, että mitäs jos sattuisi vihaamaan koiraansa...?? Kamala ajatus kerrassaan.

On toki muistettava, että juippi on täysi kakara vielä, vaikka ulkomuoto voi äkkiseltään näyttää muulta. Ikää hänellä on 7,5 kuukautta, joten välillä ollaan asioista aika rankastikin eri mieltä. Eikä hän osaa vielä kaikkea. Eikä hän aina tiedä, kuinka tulee käyttäytyä. Joskus myös kaikki jo opittu tuntuu unohtuneen ja korvatkin kuuroutuneet. Hetkittäin esiin kuoriutuu pahemman luokan kiusankappale.




Hän on kuitenkin kovin innokas oppimaan ja tekemään asioita yhdessä. Hän myös hauskuuttaa kanssaolijoitaan tuon tuosta. Sohvalta puoliunessa putoaminen on yksi bravuureista. Viikonloppuna hän tapasi erään tytön, joka vei kirjaimellisesti jalat alta. En ole koskaan nähnyt koiran kaatuvan niin suorilta jaloiltaan nurin. Alkuhämmennyksen jälkeen hän olikin tytön mielestä hieman liiankin innokas tutustumaan...

Hän oppi nopeiten sisäsiisteiksi kaikista koiristamme, siitä isot pisteet. Usein uroskoirat mielletään noissa asioissa hi-taik-si. Hänellä on myös ääretön pokka sillä hänestä on aivan ok yrittää haukata sämpylästäni suupalaa kanssani samaan aikaan. Hän on saanut myös arvonimen tarkastaja, sillä asioiden tarkastaminen ja tutkiminen tuntuu olevan mieluista. Tuo nenä on aivan joka paikassa. Hän osaa myös olla kovin rakastettava kuten eräänä lauantaiaamuna, jolloin hän kömpi hetkeksi viereeni peiton alle ennen kuin oli valmis uuteen päivään. Toisinaan hän unohtaa kokonsa ja taas käy hassusti.



Sananen vielä rodusta itsestään, koska en ole tainnut aihetta aiemmin täällä käsitellä. Suomenajokoirahan on rotuna mitä mukavin ja salonkikelpoisin - kaikki on kasvatuksesta kiinni. Toivon, että voin osaltani vaikuttaa positiivisesti ihmisten mieliin rodusta, joka varsin monesti mielletään pihanperällä piiloteltavaksi rumilukseksi, joka on täysin mahdoton olento kotioloissa. 

Omat koiramme ovat muuttaneet ennakkoluulojani ja todistaneet olevansa täysiverisiä perheenjäseniä. Ne nauttivat samalla tavalla sohvalla torkkumisesta kuin mikä tahansa seurakoira, sillä poikkeuksella, että nämä tuovat toisinaan myös ruokaa pöytään.



Kirjoitin aiemmin Mörkö- nimen historiasta ja sen merkityksestä koirablogimme puolella. Myös muista koiristamme on siellä enempi asiaa, jos aihe kiinnostaa. Toki koirat ovat täälläkin usein esillä myös jatkossa.


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

lauantai 24. helmikuuta 2018

rinteet mielessäin



Ystävän inspiroimana kaivoin valokuva-arkistoistani esiin yhdeksännen luokan laskettelureissukuvat Åreen. Sepä vasta oli huikea kokemus!

Siihen aikaan napatut ruudut jopa teetettiin valokuviksi,  kun nykyään aidot valokuvat tuntuvat olevan harmillisen vähissä. Onhan niiden arkistointi toki lähes naurettavan helppoa sähköisesti (paitsi mitä nyt olen valitellut täälläkin vähän väliä kuinka kovalevyni pursuvat kuvakaaoksesta...) eikä kaapitkaan täyty pölyäkeräävistä valokuva-albumeista. No, tuohon aikaan omistin vain perinteisen filmikameran, josta löytyi tasan kaksi kuvausominaisuutta - salamalla ja ilman.



Noista ajoista valokuvaustaidot ovat ehkä hivenen kehittyneet, mikä voi tosin osin johtua paremmasta kuvauskalustosta ja siitä, että kuvia uskaltaa räpsiä pelottomasti ilman pelkoa kalliin filmin tuhlaantumisesta epäonnistuneisiin otoksiin.

Sitä vastoin laskettulutaidot ovat varmaan taantuneet vasta-alkajan tasolle. Ystävä tässä intoili rinteeseen lähtemistä, yritti houkutella minuakin tuohon hullutukseen. Molemmat muistelevat hatarasti olleensa suksilla Åren jälkeen kerran tai pari. Todennäköisesti viime vuosituhannen puolella. Joo-o, tovi on siis vierähtänyt siitä kun mäkiä viiletettiin pelotta alas. Nyt jo pelkkä ajatus vähän arvelluttaa...




Toisaalta, ajatus kutkuttelee ja kiinnostelee aikalailla! Johtunee tämän aurinkoisen viikon aiheuttamista harhoista? Jään keräilemään rohkeutta ja ihmettelemään, milloin minusta on tullut tällainen nöösi?

Ihanaa viikonloppua!


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

tiistai 20. helmikuuta 2018

aurinkoenergiaa


Huppistakeikkaa. Mihinkäs me jäätiinkään? Viime päivät ovat vilistäneet vauhdilla, kuten nyt mitkä tahansa päivät. Ne kuitenkin ovat pitäneet sisällään hurjan paljon aikaa tärkeiden ihmisten seurassa, harrastusten parissa ja nyt on vielä tämä loma hommakin tässä.

Ja olettekos huomanneet auringon? On ollut niin kaunista, että ooh ja voih! Auringosta on tullut annos virtaa ja sitä on tarvittukin, sillä olen pannut merkille, että siivoojamme on edeltävänä pimeänä aikana tehnyt työnsä hutiloiden. Voi tätä koirankarvojen ja pölyn määrää!





On tässä vähän kuntoiltukin. Tarkemmin ajatellen enempi kuin aikoihin. Lenkkareita on tullut vedettyä jalkaan harvase päivä ja joogamattokin on saanut hengittää. Kunpa tämä hyvä fiilis jatkuisi loputtomiin...

Koiraharrastus onneksi takaa raittiinilman saannin, alkaa vain käydä vähiin tämä treenikausi. Kevään ja kesän ajaksi siirrytään muihin harrastuksiin. Vielä kun on pari päivää jäljellä, on niistä otettava kaikki irti. Lauantain vietin tuomariharjoittelua tehden vieraalle koiralle jäniskokeissa, eilen koeteltiin omaa koiraamme kettukokeessa hienoin tuloksin. Shamppanjan arvoisin tuloksin. Tästä voit lukea pian lisää koirablogimme puolelta.





Olen viime päivinä ollut kovin inspiroitunut monista asioista ja se on vähän yllättänyt itsenikin. Olen tuntenut itseni stressaantuneeksi ja kyllästyneeksi pitkin alkuvuotta. Olotila, josta en kyllä välitä pätkääkään. On huojentavaa huomata helpotus ja mielialan nousu itsessään vain muutaman päivän loman jälkeen. Ei pitäisi sanoa ääneen, mutta takaraivossa kuiskailee jo peikko, joka muistuttaa tämän autuaan vapauden olevan kovin lyhyt... Koitan kuitenkin nitistää sen olemassaolon ja nauttia jäljellä olevista päivistä.




Tästä hyvästä pössiksestä (tämä on varmaan yhtä vanha ilmaus kuin kivi ja kypärä (josta itse käytän ilmausta nakki ja kakki), mutta oli tällä hetkellä ainoa sana, joka pulpahti mieleeni) huolimatta kirjoittaminen ei oikein ota tuulta alleen. Olen lopen ärsyyntynyt siitä, että useimmat postaukseni viime ajoilta käsittelevät kirjoittamattomuutta - tai ainakin sivuavat sitä. Jos kirjoittaminen on se mitä haluan tehdä, miksen siis kirjoita? No, koska itsekritiikki. Ajatuksia kyllä sinkoilee sinne tänne, mutten saa kirjoitettua niitä kokonaisiksi. Ketä kiinnostaa viiden rivin postaus? Vai olisiko se sitä, etten ole oikein saanut järjestettyä sille aikaa? Sellaista aikaa, että sanat lentäisivät - oikeaa aikaa. Monesti istun koneen äärelle niinä vuorokauden pimeinä tunteina (kuten muuten nytkin), jolloin kielenkärki ei enää ole notkeimmillaan. Tai sitten on väärät voiteluaineet, hehe. Pyrin kuitenkin selättämään tätä tukkoisuutta tässä parhaani mukaan.

Sillä välin - olisiko teillä jotain mielenpäällä? Jotain mitä haluaisitte tietää, mutta ette ole kehdanneet kysyä? Kuulen mieluusti!





maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


lauantai 10. helmikuuta 2018

rohkea sirkan syö




Maailmassa on ihmisiä, joille sirkkojen ja muiden hyönteisten syöminen on arkipäivää ihan kuten meille vaikka pyttipannun syöminen. Itseni kaltaiselle pikkukaupungin tytölle, joka sittemmin olen vieläpä muuttunut maalaiseksi, sirkat ovat vähintäänkin tuttuja niityiltä soittelemassa viulujaan. Tai loppukesien hämärtyvissä öissä korkealta puunlatvoista kuuluvasta sirityksestä. Ei ruokalautasella.

Vuosia sitten Thaimaassa jätin sirkat väliin ja se on vähän harmittanutkin. Tuohon aikaan ajatusmaailma ei vain ollut valmis moiselle kokeilulle ja voi olla, että säästyin siitä syystä myös vatsataudilta. Niin ainakin koetan itselleni vakuutella.

Nyt kun sirkkoja sai alkaa myymään meillä Suomessakin elintarvikkeena, alkoi asia kiinnostaa minuakin yhä enemmän. Koska lähes kaikkea pitää kokeilla. 


Sukelsin sirkkojen maailmaan proteiinipatukan muodossa, koska se oli ainoa sirkkatuote, jonka toistaiseksi olen kaupanhyllystä bongannut. Näytti päälle päin hyvälle eikä patukasta ilmestynyt sojottavia sirkan jalkoja tai tuntosarvia. Suutuntuma tyypillinen proteiinipatukka. Maku oli hyvä! Sokkotestissä en olisi erottanut tavallisesta. Extrapointsit tietysti kotimaiselle valmistajalle.

Koska ensikokemus oli näin positiivinen, odotan innolla pääseväni testaamaan muita sirkkatuotteita.



Erityismaininta on annettava myös työkavereille, jotka melko helpolla suostuttelulla osallistuivat maisteluun - ja kerrottakoon, että kaikki selvisivät ihmiskokeesta.


Tästä on vielä pitkä matka friteerattuihin sirkkoihin ja siihen, että ruokakaapin vakiovarusteisiin kuuluu ikioma sirkkapurkki, mutta ensimmäinen kokeilu ainakin on tehty.

Olettekos te jo tutustuneet sirkkatuotteisiin?

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

torstai 1. helmikuuta 2018

kohti valoa



Säät ovat seilanneet vesisateesta yli kahdenkymmenen asteen pakkasiin. Väliin lunta on tuntunut tulevan joka suunnasta, myös alhaalta ylöspäin. Sitten taas ilmassa on leijaillut höyhentäkin kevyempiä hahtuvia, jotka kimaltelevat kuin timantit - ehkä jopa kauniimmin.

Kuvat ovat eiliseltä kun taivas oli kuulas ja pääsin näkemään pakkaspäivän auringonlaskun. Joku alan asiantuntija on joskus kieltänyt valoa kohti kuvaamisen, mutta itseäni juuri se kiinnostaa kovasti. Tätä kirjoittaessa lunta tulee taas lähes vaakatasossa.

Ei tämä vuosi tainnut saada varsinaista rakettistarttia - tammikuuhan jo mennä hujahti enkä ehkä ihan ennättänyt toteuttaa itseäni siinä määrin kuin olin pienessä sekavassa mielessäni suunnitellut. Mielessä on ollut ihan liikaa työ (myös vapaa-ajalla) ja tietysti syytän sitä kaikesta. Koko kuluneen viikon olen ollut väsynyt ja paikoilleen pysähtyminen ja ajattelutyö ovat tuntuneet ylivoimaisilta. Liikkeellä olo on tuntunut ainoalta keinolta pysyä edes fyysisesti hereillä.



Olen taas löytänyt avokadot. Viikon höpsö poiminta: googletin kuinka avattu avokado säilytetään. Niin, kolmenkymmenenkuuden vuoden iässä olen tuskaillut puolikkaiden, nanosekunneissa ruskeiksi muuttuneiden avokadojen kanssa. Olin jo lähes taipunut siihen, että avokado on vain syötävä aina kerralla kokonaan. Miksen vain naputtanut noita sanoja jo vuosia sitten hakukenttään?

Kävin viikolla myös työterveystarkastuksessa - päästivät vielä jatkoon. Harmikseni sain huomata, että kiire on se myrkky, joka syö muidenkin kuin itseni kapasiteettia. Toisaalta voisi kuvitella, että samojen ongelmien parissa kamppailevien kanssa työssä jaksamisesta ja motivaation laskusta saisi aikaan hedelmällisenkin keskustelun. Ei saanut. Mutta ehkä asioiden ääneen toteaminen vieraalle ihmiselle oli itselleni tärkeä askel...? Jää nähtäväksi.




Huomenna viikko on taputeltu, viikonloppu ei taaskaan tule yhtään liian aikaisin. Koska juuri nyt ulkomaille suuntautuva lomahaaveilu tuntuu olevan turhanpäiväistä työkuvioiden vuoksi, olen alkanut haaveilla minilomasta. Pieni irtiotto vaikka jossain kylpylässä on alkanut kiinnostella. Lisämausteeksi tietysti hyvää ruokaa, ehkä jokin leppoisa aktiviteetti kokeiluun tai ehkä sittenkin jokin hemmotteluhoito - tai kaikki.

Toivottavasti viikonlopusta tulee hyvä.


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

tiistai 23. tammikuuta 2018

aamun sulostuttajat


Ulkona on hyisen kaunista tänä aamuna. Pakkanen kipristelee nenänpäätä ja Neri- koiran varpaita - vanhalle leidille 25 pakkasastetta alkaa olla liikaa. Pikaiset aamutoimitukset ja takaisin sisälle lämpimään.

Nämä aamun sulostuttajat paistelin sunnuntaiaamuna, mutta oikeasti - arkiaamut kaipaisivat niitä yhtä lailla - jos ei enemmän. Salaisina ainesosina kaksi banaania ja kananmuna. Paistuvat miedolla lämmöllä lähes itsestään aamuaskereiden lomassa.

Ihanaa päivää!





maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


lauantai 20. tammikuuta 2018

irti kahleista?


Suunnitelmissa oli maaliskuinen pako kauas maailmalle auringon syleilyyn. Viime viikkoisessa työpalaverissa haave kuitenkin torpattiin lempeästi ilmoittamalla ettei loman sijoittaminen juuri siihen ajankohtaan olisi oikein sopivaa, tilanne työmaalla kun on nyt on - miten sen sanoisi - hieman arvoituksellinen. Juuri siihen saumaan saattaa ajoittua isoja asioita ja kaikkien työpanosta tarvitaan. Eikö täällä pohjoisessa ole aikatauluja, kysyn vaan. Emme sentään elä Etelä-Euroopassa, missä käsite manaña on arkipäivää!




Ei siinä mitään, ennätän pitää lomani muulloinkin, mutta juuri tähän lomasuunnitelmaan kuului myös Lontoossa asuva veljeni, jonka loma-ajankohta isossa organisaatiossa oli määräytynyt jo aikaa sitten. Yhteinen loma-ajatus sen sijaan heitettiin ilmoille vasta äskettäin, joten mitään ei sentään ennätetty varata.

Työ on alkanut pikkuhiljaa tuntua enempi ja enempi kahlitsevalta, vaikkei varsinainen työaika ole juuri entisestään lisääntynyt. Tunne on enempi henkisellä tasolla. Pikkuhiljaa hiipinyt ahdistus lienee monen pienen asian summa,  yhtenä merkityksellisimpänä syynä halu tehdä toisin ja ehkä eniten - halu tehdä muita asioita. Tiedostan myös, että itselleni on hyvin haasteellista hyväksyä ohjeita, jotka sotivat omia arvojani vastaan. Sivusin aihetta täällä.





Havahduin tänä aamuna huomioon, että pari viime yötäni ovat olleet kovin rajuja. Lähetän iltaisin unitoiveita, joissa palmun lehvät huojuisivat lempeässä tuulenvireessä ja lämpimät aallot kuiskailisivat korvanjuuressa - jos edes unissaan pääsisi viettämään leppoista lomaa. Yhteydessä täytynee olla ongelma, sillä minulle on toimitettu aivan vääriä unia! Viime yönä piileksin pyssymiestä roskakatoksen takana ja pysäköityjen autojen alla, edellisenä pakenin ja vastaantaistelin veitsimiehen kanssa. Tosi leppoisa meininki siis. Mihin näistä voi reklamoida?




Lähettääkö alitajuntani minulle viestiä vai toistaako se vain tunteitani yön synkkinä hetkinä? Voisiko se ehkä lähettää selkokuvaisia viestejä ja ratkaisuja näiden väkivaltaisten ja sekopäisten sijasta? Sekä toimivan elämänsuunnitelman (ehkä liikeidean) ja roppakaupalla rohkeutta toteuttaa kahleista irtaantuminen!

Onko siellä ruudun toisella puolella kukaan tälläisten asioiden äärellä?


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

kännykuvia viime päiviltä


Nyt kun olen kohmettanut sormia ja varpaita pihamaalla tuntitolkulla nuoren herran harrastusten parissa, on hyvä hetki vilkaista viime päivien puhelinkuvia. On jäänyt kertomatta, että minusta on tullut koiranomistaja toistamiseen. Tästä voi lukea klikkaamalla yllä olevaa linkkiä, jos et malta odottaa tänne ilmestyvää juttua.

Mutta niihin kuviin ja kertomuksiin niiden takana.


yv: maisema työmatkan varrelta. * yo: perjantaimunkki - joihin on salakavalasti tullut himo.
av: kun joulukuusi lähti loppiaisena sai rakas Neri-koirani loistaa hetken kilpaa koristevalojen kanssa, vaikka ketä huijaan, Neri voittaa niiden loiston ihan milloin vain. * ao: työmatkalta tämäkin - maisemat ovat mielestäni nyt jotenkin todella kauniit, vaikka kaikki verhoutuukin samoihin sävyihin.



sunnuntaiaamun suloiset banaanipannukakut * nuori herra on vähän väsynyt * perjantain tortillaöverit



kaikki kolme kuvaa eiliseltä ihan tästä oman kodin ympäristöstä, jotka tuli napsittua koiran työskentelyä seuratessa - on niin nättiä, että unohdan hetkeksi toiveeni lyhyemmästä talvesta.


Tänään huomasin myös päivän pidentyneen jo kummasti, neljältä ei vielä ollutkaan pimeää.
Valoisat illat, täältä tullaan!

maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

torstai 11. tammikuuta 2018

10 x viime vuoden suosituin


Pakko märehtiä vähän vanhoja, koska uuden synnyttäminen ei juuri nyt tunnu luonnistuvan. Energia tuntuu valuvan yläpuolella ammottavaan mustaan aukkoon, joka salakavalasti imee itseensä energian lisäksi mielikuvituksen ja sanat. Eikös marraskuu mennyt jo, kysyn vaan?

Siltä varalta, että olet uusi vierailija blogissani tai seuraavat jutut ovat muuten vain menneet ohitsesi, keräsin tähän viime vuonna julkaistuista postauksista suosituimmat. Niihin on mahtunut kesän parhaita hetkiä, kipeitäkin tunnustuksia ja suosikkikuviani - muun muassa.



Kesän parhaita hetkiä ja yksi eniten itse tykkäämistäni kuvista kesältä, arvaatko mikä se on?

Oma kannanottoni paljon puhuttaneeseen aiheeseen, samalla itseni riisuen ja paljastaen.



Reissupostaus Berliinistä! Siitäkin jo vuosi mennyt...

Keväisiä ajatuksia ja vauhdikkaita karvakorvia toukokuulta.

Lempparisuurkaupunkini! Sisältää upeita kuvia yläilmoista.



Että miten meni vappu?

Joulunajan kuvia
Myös joulun sujuminen kiinnosti teitä.

Pieni mielikuvitusmatka.



 Vanhassa talossa löytyy aina kohteita, joita voi rempata/uudistaa/freesata. Miten toteuttaisin pienen vessan uudistamisen?

Kasvatin avokadon - ihan itse. :)



maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.