tiistai 20. helmikuuta 2018

aurinkoenergiaa


Huppistakeikkaa. Mihinkäs me jäätiinkään? Viime päivät ovat vilistäneet vauhdilla, kuten nyt mitkä tahansa päivät. Ne kuitenkin ovat pitäneet sisällään hurjan paljon aikaa tärkeiden ihmisten seurassa, harrastusten parissa ja nyt on vielä tämä loma hommakin tässä.

Ja olettekos huomanneet auringon? On ollut niin kaunista, että ooh ja voih! Auringosta on tullut annos virtaa ja sitä on tarvittukin, sillä olen pannut merkille, että siivoojamme on edeltävänä pimeänä aikana tehnyt työnsä hutiloiden. Voi tätä koirankarvojen ja pölyn määrää!





On tässä vähän kuntoiltukin. Tarkemmin ajatellen enempi kuin aikoihin. Lenkkareita on tullut vedettyä jalkaan harvase päivä ja joogamattokin on saanut hengittää. Kunpa tämä hyvä fiilis jatkuisi loputtomiin...

Koiraharrastus onneksi takaa raittiinilman saannin, alkaa vain käydä vähiin tämä treenikausi. Kevään ja kesän ajaksi siirrytään muihin harrastuksiin. Vielä kun on pari päivää jäljellä, on niistä otettava kaikki irti. Lauantain vietin tuomariharjoittelua tehden vieraalle koiralle jäniskokeissa, eilen koeteltiin omaa koiraamme kettukokeessa hienoin tuloksin. Shamppanjan arvoisin tuloksin. Tästä voit lukea pian lisää koirablogimme puolelta.





Olen viime päivinä ollut kovin inspiroitunut monista asioista ja se on vähän yllättänyt itsenikin. Olen tuntenut itseni stressaantuneeksi ja kyllästyneeksi pitkin alkuvuotta. Olotila, josta en kyllä välitä pätkääkään. On huojentavaa huomata helpotus ja mielialan nousu itsessään vain muutaman päivän loman jälkeen. Ei pitäisi sanoa ääneen, mutta takaraivossa kuiskailee jo peikko, joka muistuttaa tämän autuaan vapauden olevan kovin lyhyt... Koitan kuitenkin nitistää sen olemassaolon ja nauttia jäljellä olevista päivistä.




Tästä hyvästä pössiksestä (tämä on varmaan yhtä vanha ilmaus kuin kivi ja kypärä (josta itse käytän ilmausta nakki ja kakki), mutta oli tällä hetkellä ainoa sana, joka pulpahti mieleeni) huolimatta kirjoittaminen ei oikein ota tuulta alleen. Olen lopen ärsyyntynyt siitä, että useimmat postaukseni viime ajoilta käsittelevät kirjoittamattomuutta - tai ainakin sivuavat sitä. Jos kirjoittaminen on se mitä haluan tehdä, miksen siis kirjoita? No, koska itsekritiikki. Ajatuksia kyllä sinkoilee sinne tänne, mutten saa kirjoitettua niitä kokonaisiksi. Ketä kiinnostaa viiden rivin postaus? Vai olisiko se sitä, etten ole oikein saanut järjestettyä sille aikaa? Sellaista aikaa, että sanat lentäisivät - oikeaa aikaa. Monesti istun koneen äärelle niinä vuorokauden pimeinä tunteina (kuten muuten nytkin), jolloin kielenkärki ei enää ole notkeimmillaan. Tai sitten on väärät voiteluaineet, hehe. Pyrin kuitenkin selättämään tätä tukkoisuutta tässä parhaani mukaan.

Sillä välin - olisiko teillä jotain mielenpäällä? Jotain mitä haluaisitte tietää, mutta ette ole kehdanneet kysyä? Kuulen mieluusti!





maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)